Julkaisen tässä suomennettuna Brivael Le Pogamin esseen. Käännös on tehty kongressiehdokas Caesar Gonzalesin fb-seinälleen postaamasta englanninnoksesta. Alkuperäinen viesteily, johon englanninnos perustuu löytyy Le Pogamin X-tililtä. Samaan ketjuun pohjaava, toinenkin teksti on olemassa.
Huomatkaa: väliotsikot, linkit ja hakasulkeiden sisältö Le Pogamin tekstissä minun lisäyksiäni Caesar Gonzalesin tarjoamaan englanninnokseen.
50 vuoden kuluttua historiankirjat tulevat sanomaan, että Elon Musk voitti sodan, jonka häviämisestä kukaan ei edes tiennyt, on teema.
Le Pogam ei ole taustaltaan perinteinen toimittaja tai poliitikko, vaan ranskalainen teknologia-yrittäjä, ohjelmistoinsinööri ja tekoäly-yhtiö Argilin perustaja sekä teknologiajohtaja (CTO). Hän on itseoppinut koodari, joka perusti ensimmäisen kymmeniä tuhansia pelaajia keränneen verkkopelinsä jo 15-vuotiaana. Viime vuosina hänestä on tullut tunnettu kansainvälinen verkkovaikuttaja ja konservatiivisten ja libertaaristen julkaisujen vieraileva esseisti.
Le Pogam määrittelee itsensä X-profiilissaan sanoin ”Freedom fighter” eli vapaustaistelija. Hänen ajatusmaailmansa yhdistää libertaarista tekno-optimismia, perinteistä ranskalaista sivistys-konservatismia ja amerikkalaistyylistä oikeistolaisuutta.
Le Pogamin esittämä hypoteesi on yksi näkökulma parhaillaan meneillään olevaan yhteiskuntien murrokseen.
Maailma on toki monimutkaisempi kuin hypoteesit ja teoriat. Laajempi linssivalikoima ei kuitenkaan haittaa asioita tarkasteltaessa. Keskustellaan näistä Le Pogamin esseen jälkeen.
Joten:
Elon Musk voitti sodan, jonka häviämisestä kukaan ei tiennyt
Jos haluat ymmärtää, mitä vastaan Elon Musk todella taistelee ja kuka todella taistelee häntä vastaan, tämä on selkein kartta, jonka voin sinulle antaa:
Kalliita taloja. Kalliita kouluja. Kallista terveydenhuoltoa. Veroja, jotka nousevat joka vuosi samalla kun kaikki muuttuu huonommaksi. Rajoja, joiden avaamisen puolesta kukaan ei äänestänyt. Puhesääntöjä, joiden puolesta kukaan ei äänestänyt.
Useimmat ihmiset katsovat tätä ja syyttävät kapitalismia. Markkinat epäonnistuivat, he sanovat, joten valtion on astuttava kuvaan ja korjattava tilanne. He ymmärtävät asian täysin väärinpäin. Se, millä he haluavat korjata tilanteen, on juuri se, mikä sen rikkoi.
Tämä ei ole kaaosta, eikä tämä ole kapitalismia. Tällä on suunta, metodi ja satavuotinen historia. Sallikaa minun purkaa sen mekanismi.
Sota alkoi 100 vuotta sitten italialaisessa vankilasellissä.
Vuonna 1926 [Benito] Mussolini vangitsi Antonio Gramscin, Italian kommunistipuolueen kanssaperustajan.
Gramsci esitti yksinkertaisen kysymyksen. Miksi kommunistinen vallankumous onnistui Venäjällä, mutta epäonnistui kaikkialla lännessä missä Marx oli sanonut sen olevan väistämätöntä?
Hänen vastauksensa: Venäjällä valtio oli kaikki, joten pelkkä sieppaaminen (seizing) riitti. Lännessä valtio oli vain pelkkä ulompi muuri. Takana seisoi todellinen linnake: kirkko, perhe, koulu, lehdistö, kulttuuri. Länsimaiset työläiset eivät koskaan kapinoineet koska kulttuuri piteli heitä otteessaan.
Joten johtopäätös oli yksinkertainen. Älä hyökkää palatsiin, kaappaa kulttuuri. Voita instituutiot [itsellesi] eikä sinun koskaan tarvitse voittaa argumenttia koska sinä päättäisit, mitkä argumentit ovat sallittuja.
Vuosikymmeniä myöhemmin saksalainen opiskelijajohtaja Rudi Dutschke tiivisti tämän strategian loistavaan lauseeseen: ”Pitkä marssi instituutioiden läpi.”
Pariisi tarjosi intellektuaalisen ohjelmiston, ja olen jo pyytänyt anteeksi maani osuutta siinä.
Pitkä marssi instituutioiden läpi
Siitä alkoi modernin historian kärsivällisin operaatio. 1960-luvun opiskelijoista tuli 80-luvun professoreja. Heidän oppilaistaan tuli 2000-luvun journalisteja, tuomareita, siviilivirkamiehiä ja henkilöstöjohtajia. Heidän oppilaansa johtavat nyt säätiöitä, kansalaisjärjestöjä ja virastoja. Yksikään erillinen askel ei näyttänyt vallankumoukselta. Juuri siksi se menestyi.
Menetelmä oli kommunistinen. Kunnianhimosta tuli globaali. Ja se kasvoi kuin syöpä. Syöpä ei koskaan hyökkää kehoa vastaan päätäpahkaa. Se kaappaa kehon omat solut ja ravitsee itseään kehon resursseilla. Tämän menettelytavan ei tarvinnut koskaan lyödä länsimaita lakoon. Sen piti vain saada länsi maksamaan tapahtuva.
Yhdysvalloissa koneisto löysi poliittisen kodin Demokraatti-puolueesta. Ei niitä miljoonia säädyllisiä ihmisiä, jotka äänestivät demokraatteja. Vaan koneiston. Lahjoittaja-verkoston, aktivistiryhmät, konsultit, kaapatut virastot, jotka kulkevat jatkuvasti samaan suuntaan riippumatta siitä kuka, mikä puolue voittaa vaalit.
Euroopasta se löysi jotain vielä parempaa. EU:n perustajat Schuman, Adenauer, De Gasperi olivat katolisia antikommunisteja, jotka halusivat tehdä sodasta mahdotonta. Mutta he rakensivat täsmälleen sen, mistä Pitkä marssi uneksi: vallan, joka ei koskaan joudu kohtaamaan äänestäjiä. Komissio, jota kukaan ei suoraan äänestä [valtaan], pitelee käsissään valtaa tehdä 450 miljoonaa ihmistä koskevia lakiesityksiä. Chat-kontrolli. Digitaalinen euro. Bryssel määrittelee sallitun puheen. Kukaan ei hyökännyt minnekään. He vain laativat kaiken tuon.
Lisätkää mukaan Maailman talousfoorumi WEF, YK kaikkine virastoineen ja toimielimineen sekä globaali rahoitusrinki, ja teillä on koko kuva. Ei tarvita salaisia kokouksia kun jokainen kävi samoja kouluja, lukee samat asiapaperit, rahoittaa samoja kansalaisjärjestöjä ja lentää Davosiin samaan konferenssiin tammikuussa joka vuosi. Se on ryhmä, luokka, jolla on jaetut, yhteiset kannustimet. Sitä vastaan on vaikeampi taistella, koska ei ole päämajaa, johon rynnäköidä.
Ja miljardöörit? Enemmistö niistä, joista tuli maailman rikkaimpia, nielaistiin. He rakensivat ensin jotain todellista, ja vaihtoivat sen sitten moraalisen maineen sädekehään. Bill Gates on täydellinen esimerkki. Hän rakensi ohjelmiston, joka pyöritti maailmaa, ja ryhtyi sitten globaalien terveysbyrokratioiden rahoittajaksi ja hänen omia aiheitaan käsittelevien mediatoimitusten rahoittajaksi. [Applen perustajan Steve Jobsin leski] Laurene Powell Jobs osti The Atlantic-median. Benioff osti Time-median. Et ole ostamassa yritystä. Olet ostamassa oikeutta tulla kutsutuksi hyväksi niiden ihmisten toimesta, jotka päättävät, kuka on hyvä. Se on sitä korruptiota. Ei käteissalkkuja. Rahaa moraalisen maineen sädekehästä, apurahoja uskollisuudesta, kansalaisjärjestöjä politiikkaa varten. Kaikki laillista. Kaikki näkymätöntä.
(Käännöksen pohjana käytetyn tekstin ”NGOs for policy” tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kansalaisjärjestöjä käytetään poliittisten linjausten ja säädösten ajamiseen ja muotoiluun.)
Yksi järjestelmä
Tässä on todiste siitä, että se on yksi järjestelmä eikä sata erillistä ongelmaa. Katso, mitä hinnoille tapahtui viimeisen 25 vuoden aikana. Kaikki markkinoihin ja teknologiaan liittyvä muuttui halvemmaksi: televisiot, ohjelmistot, puhelimet, vaatteet. Kaikki instituutioiden kontrolloima räjähti: korkeakoulutus, terveydenhuolto, lastenhoito. Ja asuminen, johon tarvitset komitean luvan rakentaaksesi mitään. Sama maa, sama talous, samat vuosikymmenet. Ero ei ole tuotteessa. Se on siinä, kuka sitä kontrolloi.
Verot nousevat ja palvelut muuttuvat kehnommiksi, koska raha ei saavuta palveluita. Se ruokkii kerrostumia, väliportaita. Maahanmuuttoa tapahtuu mittakaavassa, jota yksikään äänestäjäkunta ei selvästi ole valinnut, mutta järjestelmälle, joka elää ongelmien hallitsemisesta, enemmän ongelmia tarkoittaa enemmän budjettia. Kahden palkansaajan perhe tänään ei pysty ostamaan taloa, jonka heidän vanhempansa ostivat yhdellä palkalla. Se on todellista köyhyyttä, jonka on rakentanut koneisto, jota palkitaan hyvältä näyttämisestä, ei koskaan hyvänä olemisesta.
[Yhdysvaltain konservatiivinen liikehdintä] MAGA ei ole kaaoksen syy. Se on immuunivaste. Brexit, viljelijöiden kapinat, jokaista Euroopan pääkaupunkia vavisuttavat vaalitulokset: sama asia. Keho huomasi vihdoinkin kasvaimen.
Joten se, minkä läpi parhaillaan käymme, minkä läpi elämme, ei ole normaali poliittinen sykli. Se on taistelu kuolemaan asti kahden mallin välillä. Toinen pyörii hyvyyden mielikuvan varassa. Toinen pyörii todellisuuden varassa.
Miksi Musk?
Joten sen täytyi olla maailman rikkain mies. Kuka tahansa pienempi olisi ostettu, haastettu oikeuteen tai kanseloitu, suljettu ulkopuolelle. Jokainen miljardööri ennen häntä suostui diiliin. Elon käveli ulos kerholta ja pani valot päälle.
Hän osti Twitterin 44 miljardilla dollarilla, avasi Twitter Files -asiakirjat ja antoi maailmalle takaisin julkisen alueen; torin, jossa mikä tahansa narratiivi voidaan tarkistaa reaaliajassa. Hän meni hallituksen sisälle ja auttoi sulkemaan [Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysyhteistyövirasto] USAID:n. Nyt [vasemmalle kallellaan oleva media] Politico ilmoittaa, että demokraattien lyömäaseet tähtäävät häntä.
Hänen vastauksensa: hän aikoo ottaa selvää, kuka todella vetää naruista, hän aikoo käydä heidän kimppuunsa, ei vain heidän sätkynukkejensa.
Hänellä on yksi lause, johon hän palaa jatkuvasti: hän välittää hyvyyden todellisuudesta, ei hyvyyden mielikuvasta. Tuo lause on koko sota.
Ja nyt siihen, miksi olen varma siitä, miten tämä päättyy.
Valheiden kalleus
Valheen ylläpitäminen on kallista. Se vaatii portinvartijoita, sensuroijia, faktojen tarkistajia, ystävällismielisiä toimittajia, budjetin ja jatkuvia korjauksia joka kerta, kun todellisuus sotii valeita vastaan. Totuuden ylläpitäminen ei maksa mitään. Se vain pysyy totena.
Tekoäly ajaa minkä tahansa asian tarkistamisen kustannukset kohti nollaa. Mikä tahansa budjetti, mikä tahansa tutkimus, mikä tahansa tilasto, mikä tahansa lupaus – kuka tahansa puhelimen omistava voi auditoida, tarkistaa ne sekunneissa. Kyllä, tekoäly voi myös tuottaa valheita suuressa mittakaavassa. Valheen tuottaminen on halpaa. Sen puolustaminen miljardia välitöntä auditointia vastaan on mahdotonta.
Sitä akseleraatio, kiihdyttäminen todella tarkoittaa. Se ei valitse puolia. Se nopeuttaa palautesyklejä. Todellisuuden kanssa linjassa olevat järjestelmät kumuloituvat, vahvistuvat. Valheille rakennetut järjestelmät törmäävät seinään nopeammin. Ja et voi rakentaa raketteja, suunnitella siruja tai parantaa sairauksia väärällä maailmanmallilla. Fysiikka ei lue pääkirjoituksia. Mitä enemmän älykkyyttä kaadamme maailmaan, sitä kalliimmaksi jokainen valhe muuttuu.
Et voi skaalata valhetta. Voit skaalata vain sitä, mikä on totta.
Olemme lähellä vanhan järjestyksen romahdusta ja uuden syntymää. Ei sen, joka nähtiin WEF:n omassa vuoden 2016 videossa: ’Et tule omistamaan mitään ja tulet olemaan onnellinen’. Vaan päinvastaisen. Järjestyksen, joka on rakennettu totuuden etsimisen, tehokkuuden, tieteen, yksityisomistuksen ja vapaiden markkinoiden varaan. Sinä tulet omistamaan asioita. Sinä tulet rakentamaan asioita. Ja sinä tulet olemaan onnellinen, koska se on todellista.
Gramscin Pitkä marssi kesti vuosisadan. Sen romahdus tulee kestämään vuosia. Historia tulee muistamaan tämän hetken.
Mies käveli sisään tehokkaimpaan koskaan rakennettuun koneistoon, kieltäytyi diilistä, johon kaikki muut suostuivat, ja valitsi todellisuuden mielikuvan sijaan.
En ole koskaan ollut optimistisempi.
Keskustellaan
Mistä Le Pogam oikein puhuu, mitä hän tarkoittaa? Le Pogam kirjoittaa niille ”jotka jo tietävät”, eikä teksti sen vuoksi monine viittauksineen helposti aukene jokaiselle.
Gramscin idea oli yksinkertainen: vallankumouksellisten ei pitänyt yrittää rakentaa barrikadeja kaduille. Heidän piti sen sijaan hankkia tutkintoja. Heidän piti ryhtyä opettajiksi, professoreiksi, toimittajiksi, elokuvantekijöiksi, tuomareiksi ja virkamiehiksi. Heidän piti soluttautua instituutioihin ja muuttaa ne sisältäpäin globaalikommunismin linnakkeiksi. Muuttaa se, mitä ihmiset pitävät normaalina luomalla uudenlaisia kulttuurisia normeja ja identiteetteja.
Lännessä työläiset eivät halunneet tuhota porvarillista yhteiskuntaa; he halusivat liittyä siihen. Gramsci tajusi, että länsimainen sivilisaatio pysyi koossa näkymättömän liiman ansiosta: kulttuurin. Perheen, uskonnon, median, koulujen ja taiteiden ansiosta. Kaikki nämä instituutiot tuottivat arvoja, jotka suojasivat kapitalistista järjestelmää. Joten ne pitää muuttaa, korruptoida ja murtaa.
Gramsci ymmärsi, että jos haluaa kaataa järjestelmän, ei pidä aloittaa hyökkäämällä sen taloutta tai hallitusta vastaan. On aloitettava kulttuurista. Tätä hän kutsui ”kulttuuriseksi hegemoniaksi”.
Pitkä marssi instituutioiden läpi synnytti luokan, jota taloustieteilijä James Burnham kutsui ”johtajaluokaksi” (managerial class). Nämä ihmiset eivät luo mitään. He johtavat. He hallitsevat. He sääntelevät. Heidän voimansa ei perustu siihen, kuinka monta autoa he rakentavat tai kuinka paljon viljaa he korjaavat. Heidän voimansa perustuu siihen, kuinka monia ongelmia he manageroivat.
Suomalaisille tämä aukeaa nykyhetkessä ehkä parhaimmin Orpon hallituksen synnyttämän datakeskus-sotkun kautta.
Hyveen illuusio, moraalin korruptio
Orpon hallituksen datakeskus-sotku on ajankohtainen esimerkki Le Pogamin mainitsemasta hyvyyden illuusiosta. Googlen tytäryhtiö Tuike Finland on hakannut satoja hehtaareja metsää – Muhoksella noin 330 hehtaaria ja Kajaanin Otanmäessä hieman alle 200 hehtaaria – sekä tuhonnut Haminassa suojeltujen liito-oravien elinalueita ilman virallisia lupia, samalla kun ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on ollut kesken. Paikalliset viranomaiset, kuten Kajaanin rakennustarkastaja, ovat julkisesti puolustelleet tilannetta sanoen, ettei siellä ”ole luontoa raiskattu”. Kun kyseessä on 1,3 miljardin euron datakeskusinvestointi, moraalisen korruption järjestelmä katsoo muualle.
Mutta jos tavallinen suomalainen kaataa tontiltaan yhden vanhan puun lintujen pesimäaikoja huomioimatta ja maisemalupia hakematta, kyseessä on vakava, törkeä ympäristörikos ja planetaarisen tuhon alku. Sääntöjä sovelletaan vain niihin, joilla ei ole valtaa.
”Avoimen ja läpinäkyvän hallinnon” Orpo salaa Googlen kanssa käydyt neuvottelut ja tekstiviestit vetoamalla siihen että pääministerin toimet eivät ole pääministerin kanslian asia tai julkisuuslain alaisia — vaikka Googlen yhteydenpito tapahtui nimenomaan Orpon pääministeriaseman vuoksi.
Järjestelmä pyrkii suojelemaan itseään. Se myy kansalaisille sähkön säästämistä ja tiukkaa vihreää sääntelyä (”hyvyyden illuusio”), mutta suljettujen ovien takana tekstiviesteillä sovitaan aivan toisista säännöistä jättiyhtiöille, jotka saavat erityiskohtelua ja sähköverotukia. Suomalaisten kustannuksella.
Ongelmien ratkaisu vie viran
Le Pogam ajattelee, että jos olet virkamies, säätiön johtaja tai ”kansalaisjärjestön” työntekijä, budjettisi ja valtasi kasvavat vain, jos ongelma, jota sinun pitäisi ratkaista, kasvaa. Jos ratkaiset ongelman, menetät työpaikkasi. Jos teet ongelmasta suuremman, saat enemmän rahoitusta, enemmän henkilökuntaa ja enemmän valtaa.
Yhteiskuntaamme hallitsee nykyään järjestelmä, jolla on suora taloudellinen ja poliittinen kannustin tuottaa epäonnistumisia.
Yhdysvalloissa valtion tukemat kansalaisjärjestöt jakavat asunnottomille telttoja ja ruokaa, eivät järjestä asuntoja. Kanadassa liittovaltiohallitus antaa taloudellista tukea lähipiirinsä rakennusyrittäjille, koska ne eivät saa rakennuttamiaan asuntoja myydyksi tai vuokratuksi; koska hinnat ovat karanneet tavisten ulottuvilta.
Yhdysvalloissa toimii kaupunkikehittämisen sääntelyelin Urban Development Authorities (UDA) sekä asuntopolitiikkaa hoitavat Rental Assistance Demonstration -ohjelmat (RAD). Liittovaltion tukijärjestelmät kuten HUD:n alla toimiva RAD-ohjelma ja paikalliset sääntelyviranomaiset eli UDA:t on luotu ratkaisemaan asuntopulaa ja auttamaan köyhiä. Ne ovat kuitenkin muuttuneet juuri niiksi ”ongelmanhallintakoneistoiksi”, jotka pitävät asuntopulaa yllä.
Järjestelmä kanavoi valtavia rahavirtoja ja luo byrokraattisia lupaprosesseja, jotka estävät helppoa, halpaa rakentamista. Nämä virastot siirtävät julkista omaisuutta ja tukia monimutkaisten hallinnollisten sopimusten taakse, ja luovat Le Pogamin mainitsemia ”näkymättömiä väliportaita”. Koneisto ei rakenna taloja. Se palkkaa virkamiehiä, lakimiehiä ja konsultteja pyörittelemään papereita. Raha, jonka pitäisi mennä halvempaan asumiseen, menee näiden väliportaiden palkkoihin.
Asuntopulasta on rakennettu kesto-ongelma — mutta koneiston työpaikat säilyvät.
Järjestelmän itsesuojelumekanismi
Mutta miten tällainen järjestelmä selviytyy vapaassa yhteiskunnassa? Miten se estää ihmisiä kapinoimasta? Tässä kohtaa Gramscin kulttuurinen hegemonia astuu kuvaan. Järjestelmä suojelee itseään tuottamalla moraalista hyvyyttä todellisen tehokkuuden sijaan. Se luo illuusiot ”hyvyydestä” ja vapaudesta. He eivät anna — eivät halua antaa — sinulle turvallisia katuja, joten he antavat sinulle monimuotoisuusjulistuksia. He eivät halua antaa sinulle edullista sähköä, joten he antavat sinulle hiilineutraaliustavoitteita. He eivät halua antaa lapsellesi hyvää koulutusta, joten he opettavat lapsellesi, että hän on moraaliltaan ylivertainen, jos hän käyttää oikeita pronomineja. Tämä on moraalista kiristystä. Jos kritisoit tehottomuutta, olet huono ihminen. Jos kritisoit budjettia ja mihin sitä käytetään, olet julma. Jos kritisoit sääntelyä, olet vaarallinen.
Koska järjestelmä päättää mistä saa puhua ja mitä siitä saa sanoa.
Sopimus
Johtajaluokka teki sopimuksen vanhan rahan miljardöörien kanssa. Davos-eliitin, Gates-säätiön ja Laurene Powell Jobsin kaltaisten kanssa. Sopimus oli tämä: me annamme teidän pitää miljardinne, kunhan rahoitatte meidän instituutioitamme ja toistatte meidän narratiivejamme, Le Pogam argumentoi.
Ja he suostuivat siihen. He ostivat itselleen suojelua ostamalla lehtiä, rahoittamalla yliopistoja ja tukemalla poliitikkoja. Ja sitten kuvioon astui Elon Musk. Musk oli liian rikas ostettavaksi, liian hullu peloteltavaksi ja liian kiinnostunut todellisesta maailmasta välittääkseen heidän moraalisesta illuusiostaan.
Kun Musk osti Twitterin, hän ei ostanut vain sosiaalisen median yritystä. Hän osti Gramscin kulttuurisen hegemonian keskushermoston. Musk osti sen paikan, jossa tämä uusi luokka loi ja valvoi puhesääntöjään. Ja mitä hän teki ensimmäiseksi? Julkaisemalla Twitter Files -asiakirjat Musk näytti maailmalle narut. Hän näytti, kuinka hallituksen virastot, kansalaisjärjestöt ja Twitterin johtajat työskentelivät yhdessä vaalivaikuttaakseen, sensuroidakseen toisinajattelijoita, piilottaakseen totuuden ja hallitakseen narratiivia.
Musk tuhosi hyvyyden illuusion. Hän paljasti, että kyse ei ollut moraalista, vaan puhtaasta vallasta. Tämän vuoksi he vihaavat häntä niin intohimoisesti, Le Pogam uskoo. Musk uhkaa heidän koko olemassaoloaan. Jos ihmiset lakkaavat uskomasta illuusioon, johtajaluokan valta murenee.
Näkymätön hallinto
Näkymätön hallinto, johon Le Pogam viittaa, ei ole salaliittoteoriaa, se on vahva salaliittofakta-kokelas.
Lokakuu 2026 on ollut riippumattomassa mediassa ja tietovuotopiireissä paljastusten kuukausi. Pentagonille työskentelevä datanalyytikko Jennica Pounds alias DataRepublican julkaisi asiakirjakokoelman, joka tunnetaan nimellä ”The Democracy Files”. Asiakirjat ovat tuoneet päivänvaloon tarkkoja koodinimiä, organisaatiorakenteita ja henkilöitä, jotka liittyvät väitettyyn suunnitelmaan julistaa Yhdysvaltain liittovaltion hallitus laittomaksi marraskuun 2026 välivaalien jälkeen.
Toinen UDA, United Democracy Alliance, toimii vuodettujen asiakirjojen mukaan katto-organisaationa ja koordinaation solmukohtana laajalle verkostolle, joka yhdistää virkakoneiston entisiä vaikuttajia, globalistisia säätiöitä sekä radikaalimpia vasemmistolaisia aktivistiryhmiä kuten Indivisible ja Democratic Socialists of America (DSA). Tavoite on luoda yhtenäinen rintama, joka aktivoituu, mikäli vaalitulokset tai poliittiset siirrot ylittävät heidän määrittämänsä ”punaiset linjat”. Kaaoksen ja laajojen protestien avulla pyritään halvaannuttamaan republikaanisen hallinnon toimintakyky.
Asiakirjoissa allianssin teoreettiseksi ja strategiseksi arkkitehdiksi nimetään tunnettu väkivallattoman vastarinnan ja ”regime change” -strategioiden asiantuntija, professori Erica Chenoweth, joka on kehittänyt mallia osana Horizons-hankkeen ”Big Tent” -aloitetta. Asiakirjat ja niitä koskevat analyysit nimeävät myös kymmenen kriittistä ”POI”-henkilöä (Person of Interest), jotka istuvat tutkimuslaitosten, tiedusteluyhteisön ja suorien toimintaryhmien solmukohdissa.
Koodi NSL40 viittaa vuodoissa National Security Leaders for America -nimiseen järjestöön (NSL4A) ja sen ydintoimijoihin. Tämä on noin 1 600 entisen sotilasjohtajan, tiedusteluvirkailijan, diplomaatin ja kansallisen turvallisuuden asiantuntijan verkosto. Verkosto koostuu pitkälti CIA:n, Pentagonin ja USAID-kehitysapuviraston entisistä veteraaneista, jotka vastustavat jyrkästi Trumpin eristäytymispolitiikkaa ja transaktiopohjaista ulkopolitiikkaa.
Tämä ryhmä toimii UDA:n operatiivisena ja asiantuntijatason selkärankana. Heidän tehtävänään on tuoda verkostolle institutionaalista uskottavuutta, hyödyntää syvän valtion (ns. Deep state) kontakteja ja koordinoida lausuntoja sekä strategioita, joilla liittovaltion hallinnon laillisuus voidaan kyseenalaistaa virallisella tasolla.
Asiakirjoissa esiintyvä käsite Radical Alignment Directive (RAD) viittaa laajempaan strategiseen liittymään, jonka puitteissa UDA:n radikaalit katujärjestöt ja teknokraattinen eliitti synkronoivat toimintansa. Tavoitteena on, että katutason protestit ja virkamieskunnan sisäinen passiivinen vastarinta tapahtuvat samanaikaisesti.
Koodi 55101 (välillä muodossa 50501 Movement to Protect Democracy eli 50 protests, 50 states, 1 movement) on tietovuotojen mukaan UDA:n alaisuudessa toimiva solujen ja erityisryhmien verkosto, joka vastaa digitaalisesta kampanjoinnista, tietovirtojen hallinnasta ja tarvittaessa paikallisesta aktivismista— kuten monessa maassa järjestetyt No Kings! -protestit. Se toimii operatiivisena rajapintana rahoittajien, tiedusteluveteraanien UDA:n ja ruohonjuuritason organisoijien välillä.
Le Pogamin linssin läpi katsottuna 50501-liike edustaa juuri sellaista johtajaluokan rahoittamaa ja ohjailemaa ruohonjuuritason vastarintaliikettä, jossa protestoijat luulevat vastustavansa hallintoa ja järjestelmää kun he todellisuudessa puolustavat byrokraattista koneistoa, jonka Musk haluaa purkaa tehokkuuden nimissä. 50501 suojelee nykyistä sääntely- ja valvontarakennetta MAGA-liikkeen ja Elon Muskin ajamia suoria hallintouudistuksia vastaan.
Tietovuodosta ei enempää tällä kertaa. Se vaatii oman artikkelinsa. Toin sen esiin siksi, että se osaltaan selittää miksi Yhdysvaltain poliittiset piirit (ja Yle) niin pillastuivat Trumpin korkeimmalta oikeudelta saamasta toimeenpanovallan palauttamisesta.
Schedule F
Yhdysvaltain korkein oikeus antoi kesäkuun lopussa 2026 merkittävän päätöksen tapauksessa Trump v. Slaughter, joka vahvisti presidentin toimeenpanovaltaa. Oikeuden päätöksen mukaan presidentillä on laaja hallinnollinen ohjausvalta toimeenpanovaltaa käyttäviin virkamiehiin, ja heidät täytyy voida erottaa vapaasti perustuslaillisen vastuun toteutumiseksi.
Schedule F -asetus on asetus, joka pantiin toimeen Valkoisen talon toimeenpanomääräyksellä.
Yhdysvaltain kongressin selvitys (CRS) osoittaa, että asetus muuttaa tuhannet liittovaltion avainviroissa istuvat uravirkamiehet niin sanotuiksi at-will-työntekijöiksi. Aiemmin näitä ”syvän valtion” politiikkaa muotoilevia virkamiehiä ja johtajia ei voitu erottaa, mikä teki heistä immuuneja vaalituloksille. Schedule F:n myötä presidentti voi irtisanoa heidät suoraan huonon suorituskyvyn tai poliittisen sabotaasin vuoksi. Se on ikäänkuin laillinen leka, jolla vaaleilla valittu hallinto ottaa vallan takaisin nimettömiltä komiteoilta ja toimijoilta.
Salaliittofakta-kokelas UDA ei pidä tästä, koska nyt Trump ja hänen jälkeensä tulevat presidentit voivat erottaa tähän asti suojassa olleet virkamiehet, jos tarve tulee.
Toivoa on
Toisessa englanniksi käännetyssä Le Pogamin tekstissä hän toteaa: ”Gramscista sanotaan, että hänen aivonsa eivät koskaan lakanneet toimimasta. Vankilassa hän täytti tuhansia sivuja, joista tuli joitakin 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista poliittisista teksteistä. Elämme ehkä parhaillaan hetkeä, jona hänen teoriansa on romuttumassa.”
Le Pogam ei välttämättä ole väärässä siinä, että parhaillaan on meneillään kamppailu kahden — minusta tosin useamman — täysin erilaisen maailmankatsomuksen välillä. Le Pogamilla toinen on johtajaluokan maailma: maailma, jossa asiat näyttävät hyvältä, mutta mikään ei toimi. Maailma, jossa säännöt, sääntely, komiteat ja puheenhallinta, narratiivi, vallitsevat. Maailma, jossa valheiden ylläpitäminen vaatii jatkuvasti enemmän voimaa ja sensuuria. Toinen on todellisuuteen perustuva maailma: maailma, jossa asioiden täytyy toimia. Maailma, jossa tehokkuus, totuus ja vapaat markkinat vallitsevat.
Le Pogam uskoo, että Gramscin satavuotinen Pitkä marssi on tulossa tiensä päähän, koska se on törmännyt todellisuuden seinään. Hän uskoo että seuraavaksi on tulossa renessanssi, kulttuuri, joka rakastaa kauneutta, kunnianhimoa, tiedettä ja sivilisaatiota, joka synnytti sen.
Ehkä. Toivottavasti.
_-_Google_Art_Project_-_edited.jpg){kind=link}