Suomessa ja länsimaisessa mediassa sekä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa informaatiotilan valvonta ja kansalaisten mielipiteenmuodostus nähdään suorana jatkeena sotilaalliselle maanpuolustukselle. Geopoliittisen liikehdinnän ja globaalien valtasuhteiden muuttuessa länsimaille jatkuvasti epäsuotuisammiksi, kerronnan hallinnasta tulee yhä tärkeämpää. Kognitiivisella sodankäynnillä hallitaan mielipiteiden muodostusta.
Hallitukset ja instituutiot pyrkivät hallitsemaan informaatioilmatilaa erilaisin keinoin. Lainsäädännöllinen keinovalikoima tarjoaa monenlaisia työkaluja informaation saatavuuden rajoittamiseen.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen (10. artikla) takaama sananvapaus sisältää oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoja ilman viranomaisten puuttumista. Tämä on ajanut suoralle törmäyskurssille turvallisuuspolitiikan kanssa. EU/komissio esti venäläisten uutislähteiden vapaan näkymisen ja levittämisen Euroopassa perustellen sitä kansallisella turvallisuudella ja poikkeustilalla. Väestö ei pääse käsiksi molempien osapuolten materiaaleihin ja näkökulmiin, pääsy on vain EU:n/jäsenvaltion/NATOn hyväksymään suodatettuun tietoon.
Vuonna 2025 ja 2026 jäsenmaissa täysimääräisesti sovelletut lait, kuten European Media Freedom Act (EMFA) ja Digital Services Act (DSA), esitetään julkisuudessa median vapauden (ja lasten) suojana. Käytännössä ne kuitenkin velvoittavat suuret sosiaalisen median alustat poistamaan ”disinformaatioksi” luokiteltua sisältöä. Valta määritellä, mikä on disinformaatiota, on EU-komissiolla ja sen asettamilla sääntelyelimillä.
Isossa-Britanniassa astui voimaan Online Safety Act -säädös (2023), joka oikeuttaa laittamaan some-alustojen toimitusjohtajat rikosoikeudelliseen vastuuseen, jopa vankilaan, mikäli he kieltäytyvät poistamasta brittihallituksen disinformaatioksi määrittelemää sisältöä alustoiltaan. — Koska sanan ja mielipiteen vapaus on tärkeää?
Olisiko venäläisten uutisähteiden salliminen Euroopassa vaarallista? Kyllä, jos ne tarjoavat faktapohjaista tietoa vertailtavaksi EU:n tai NATOn omaan narratiiviin. Ei, jos ne ovat disinformaatiota, sillä se osoitettaisiin sellaiseksi. Yksinkertaisempaa on, että EU- tai NATO-kriittistä keskustelua ei päästetä syntymään.
(Toim. huom. Venäjän ministeriöiden sivustoille pääsee, esteiden ohittaminen ei ole vaikeaa. Kokeen aikana testasin ohitukseen myös tekoälyä, joka ilmoitti: ”Jos et halua vierailla venäläisillä propagandasivustoilla, ukrainalaiset sivustot kuten X,Y ja Z kääntävät Venäjän ministeriöiden tiedotteita englanniksi.”)
Lainsäädännön lisäksi käytössä on muita, aktiivisia keinoja estää avoin, julkinen debatti.
”Disinformaatio leviää kompleksisessa verkostossa, joka muodostuu sosiaalisen median alustoista, verkon uutissivustoista, perinteisestä mediasta ja offline-tiloista. […] Todistuaineisto osoittaa, että ihmiset ovat taipuvaisempia uskomaan disinformaatiota, jos se sopii heidän aiempiin uskomuksiinsa, provosoi tunnereaktion, jos he altistuvat sille toistuvasti tai jos se tulee lähteestä, johon he luottavat. […] Yleisempää on, että ihmiset tahattomasti jakavat misinformaatiota,” hahmotellaan brittiparlamentin ”Disinformation: sources, spread and impact” -katsauksessa.
Dis- ja misinformaation välinen ero on tarkoitus: disinformaatio on tahallista väärän tiedon levittämistä, misinformaatio on tahatonta virheellisen tiedon jakamista.
”Todistuaineisto osoittaa, että ihmiset ovat taipuvaisempia uskomaan disinformaatiota, jos se sopii heidän aiempiin uskomuksiinsa, provosoi tunnereaktion, jos he altistuvat sille toistuvasti tai jos se tulee lähteestä, johon he luottavat” toimii silloinkin kun disinformaation lähde on oma hallitus, EU, NATO tai kotimainen media.
Ajankohtaisen esimerkin saadakseni kysyin tekoälyltä ”Kuinka monena vuonna suomalainen media on julkaissut ´Venäjä romahtamassa´-artikkeleita Ukrainan sodan erikoisoperaatiovaiheen kestäessä?” Tekoäly vastasi: ”Suomalainen media on käsitellyt Venäjän mahdollista tai väitettyä romahdusta jokaisena vuonna Ukrainan täysimittaisen sodan kestäessä, eli yhteensä viitenä eri vuotena (2022, 2023, 2024, 2025 ja 2026). […] Uutisointi on usein perustunut suomalaisten ja kansainvälisten sotilasasiantuntijoiden, taloustieteilijöiden sekä ajatushautomoiden säännöllisesti päivittyviin tilannearvioihin.”
— Korostukset tekoälyn.
Pitäkää mielessä, mihin uutisointi on perustunut. Se on yksi avaimista.
Länsimainen media pitää yllä kerrontaa Venäjän disinformaatiosta sekä Venäjän vaikuttamisverkostoista ja -ohjelmista joita ”on joka puolella” — mutta vaikenee omista, länsimaisista vaikuttajaverkostoista. Tai kutsuu niitä salaliittoteorioiksi.
Britannian ulkoministeriön (FCO) rahoittama, Institute for Statecraft´in (IfS) alainen Integrity Initiative (II) -vaikuttajaverkosto paljastui hakkeroitujen, vuodettujen asiakirjojen kautta jo vuosia sitten. Anonymous-hakkerikollektiivin julkaisemat materiaalit vuosilta 2015-2019 vahvistivat, että Britannian ulkoministeriön, NATOn ja Yhdysvaltain ulkoministeriön rahoittama hanke toimi salaisesti useissa Euroopan maissa. Iso-Britannia oli Euroopan maissa toimineen vaikuttajaverkoston aikaan yhä EU-jäsen.
Hakkeroinnista syytettiin Kremlia.
Verkoston nimenomainen tehtävä oli perustaa eri Euroopan maihin, myös Baltian maihin ja Pohjoismaihin, toimittajien, tutkijoiden ja virkamiesten salaisia ”klustereita”, vaikuttajaverkostoja, joiden tehtävänä oli luoda ja koordinoida Venäjän vastaista narratiivia, lietsoa uhkakuvia sekä muokata julkista mielipidettä ilman, että kohdeyleisö tiesi kyseessä olevan valtion rahoittama ohjelma. Toimintamallia sovellettiin laajasti yleisen mielipiteen muokkaamiseksi.
Vaikuttajaverkoston soluihin värvättiin toimittajia, akateemisia tutkijoita, sotilasviranomaisia, poliitikoita sekä liike-elämän vaikuttajia kuten pankkiireja ja sijoitusrahastojen johtajia. Julkisesti verkoston jäsenet esiintyivät riippumattomina toimittajina, asiantuntijoina ja analyytikkoina kun he tosiasiassa olivat osa brittitiedustelun ja ulkoministeriön koordinoimaa ja rahoittamaa ohjelmaa. Joka maahan nimetty klusterijohtaja välitti verkostolaisille Lontoon ohjeet siitä, mitä ja miten narratiiveja kulloinkin piti vahvistaa tai vaimentaa.
Rikas NATO-Norja oli tärkeä propagandan kohde; norjalaisten mielipiteitä pidettiin energia- ja turvallisuusasioissa liian pehmeinä. Venäjää pelättiin liian vähän, sitä pidettiin yhtenä naapureista. Klusteri sai tehtäväkseen aggressiivisesti uhkakuvia lisäämällä murentaa yhteiskunnan mielipidettä. Tämä tehtiin siten, että klusterin jäsenet julkaisivat samassa aikaikkunassa artikkeita, analyyseja ja lausuntoja luoden harhan laajasta, riippumattomasta asiantuntijakonsensuksesta (nk. ”kaiuttaminen”).
Norjan klusteri käytti koordinoitua vaikuttamista julkisen keskustelun ja poliittisten prosessien ohjailuun. Strategia oli suoraviivainen: eriäviä näkökulmia esittävät asiantuntijat ja kriitikot leimattiin salaliittoteoreetikoiksi ja ulkovaltojen kätyreiksi. Media kuittasi heidän esittämänsä asiatodisteet Venäjän hybridivaikuttamisena.
Julkisen leimaamisen ohella kriitikot pyrittiin eristämään sosiaalisesti kampanjoimalla sosiaalisessa mediassa. Verkoston jäsenet levittivät ja tykkäsivät (”kaiuttivat”) somessa verkoston jäsenten kirjoittamia häpäiseviä, pilkallisia ja leimaavia viestejä. Menetelmää käytettiin myös toiseen suuntaan eli verkoston jäsenten hengentuotteiden ylistämiseen ja levittämiseen somessa.
Paljastuminen ei lakkauttanut vaikuttajaverkostoa ja -ohjelmia. Nimi vaihtui Open Information Partnership -verkostoksi (OIP), Integrity Initiativen rahoitus siirrettiin OIP:ille, joka jatkaa vanhan verkoston toimintaa Pohjoismaissa ja Euroopassa tälläkin hetkellä.
OIP kytkeytyy Pohjoismaiden mediakoulutuksiin ja asiantuntijaverkostoihin hienovaraisen, julkisrahoitteisen kumppanuusrakenteen kautta. Britannian hallituksen pitkäaikainen urakoitsija ZINC Network (aiemmin Breakthrough Media) toimii OIP-verkoston vetäjänä ja koordinaattorina tarjoten ”kapasiteetin rakentamista”, data-analyysityökaluja ja rahoitusta pohjoismaisille ja baltialaisille toimittajille, medialaboratorioille sekä faktojentarkistusorganisaatioille mutta myös projektirahoitusta.
Konsensustehdas
Unkarissa toimiva ajatushautomo ja tutkimuslaitos Political Capital Policy Research and Consulting Institute ilmoittaa virallisesti OIP:in / Zinc Networkin yhdeksi pääasiallisista rahoittajistaan ja kumppaneistaan. Venäjän aloitettua sodaksi kiihtyneen erikoisoperaationsa Ukrainassa Political Capital on tehnyt yhteistyötä OIP:n koordinoiman Ukraine War Disinfo Group:in kanssa narratiivin hallinnassa.
Ukraine War Disinfo Group -verkostoon kuuluu 13 itä- ja keskieurooppalaista organisaatiota ja faktojentarkistussivustoa kuten puolalainen Fakenews.pl tai Press Club Belarus.
Political Capital julkaisee ”Venäjän disinformaatiota” tutkivia ja analysoivia viikkokatsauksia sekä raportteja luokitellen haitalliseksi propagandaksi esim. Ukrainan armeijan tappioista kertomisen.
Ukraine War Disinfo Group -verkosto kaiuttaa Political Capitalin analyysit. Tarkkaamattomalle syntyy harha, että monet, eri puolilla maailmaa toimivat ”riippumattomat järjestöt” ovat ”tutkimuksissaan” tulleet samaan lopputulokseen.
Kun sama väite on toistunut riittävän monessa maassa, se kierrätetään kv. uutistoimistojen ja/tai DFRLabin kautta, jolloin Yle, Helsingin Sanomat et al. voivat tarttua aiheeseen ”asiantuntija-mielipiteenä” ja niin mediankuluttaja ohjataan uimaan verkon silmukoihin.
Lopputulos on suljettu, yksisuuntainen viestintäputki jota ei vertaisarviointi ole päässyt häiritsemään.
Vaikuttajaverkostoon kuuluva, NATOn ajatushautomon, Atlantic Councilin alainen DFRLab on OIP:n keskeisin operationaalinen ja metodologinen kumppani. Se on erikoistunut avointen lähteiden tiedusteluun (OSINT) ja digitaalisen disinformaation seurantaan. Se järjestää Digital Sherlocks -koulutusohjelmia sekä hybridiseminaareja akatemialle, toimittajille ja ”siviiliyhteiskunnan vaikuttajille.” Kun media tarvitsee haastateltavia, haastateltavaksi valikoituu usein vaikuttajaverkoston jäsen, mikä takaa että yleisölle suunnattu ”analyysi”-viesti pysyy yhdenmukaisena Atlantin molemmin puolin.
DFRLab tekee yhteistyötä Euroopan Hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen (Hybrid CoE) kanssa.
Länsimedia luonnehtii näitä läntisiä vaikuttajaverkostoja salaliittoteorioiksi, vaikka ne ovat virallisista dokumenteista löytyviä, budjettirahoitettuja strategisen viestinnän ja psykologisen sodankäynnin toimijoita.
Osa vaikuttajaverkoston toiminnoista siirrettiin paljastumisen jälkeen Helsingissä olevalle Euroopan Hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskukselle (Hybrid CoE) ja NATOn StratCom-yksiköille; toiminta institutionalisoitiin.
Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta tehtiin keskeinen solmukohta, jossa siviilihallinto, media, akateeminen maailma ja sotilasviranomaiset kohtaavat. Media-alan toimijoille luodaan erilaisten turvallisuuskurssien ja hybridiuhkaseminaarien avulla yhtenäiset raamit siitä, mitä ja miten turvallisuuspoliittisista asioista kerrotaan.
Toimintalogiikkakin on edelleen sama: toimittajat ja asiantuntijat kertovat yhdenmukaista tilaustarinaa rahoitusketjussa olevien ajatushautomoiden ja asiantuntijoiden tuottamaan materiaaliin pohjaten. Virallisen linjan ulkopuolinen analyysi sekä taloudellinen tai poliittinen järjestelmäkritiikki määritellään ”hybridisodankäynniksi” tai ulkovaltojen vihamieliseksi vaikuttamiseksi.
NATO otti kognitiivisen ulottuvuuden virallisesti osaksi tulevaisuuden sodankäynnin kehitystä vuonna 2021 julkaistussa NATO Warfighting Capstone Concept (NWCC) -asiakirjassaan.
Termi tuli NATOn viralliseen käyttöön jo vuonna 2020 NATOn transformaatioesikunnan (ACT) innovaatiopaperissa; kognitiivista ulottuvuutta — ihmismieltä, havaitsemista ja päätöksentekoa — kuvaillaan perinteisten fyysisten sotateattereiden rinnalla toimivaksi viidenneksi tai kuudenneksi taistelukentäksi. Innovaatiopaperi korostaa neurotieteiden ja tekoälyn liittoa, joka mahdollistaa kognitiivisten vinoumien hyödyntämisen massamittakaavassa, ja vaatii NATOa tunnistamaan ”ihmisulottuvuuden” itsenäisenä sotateatterina.
Virallinen kognitiivisen sodankäynnin prosessi valmistui vuonna 2025, kertoo Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen doktriiniosaston tutkimuskatsaus (2/2026) ”NATOn kognitiivisen sodankäynnin konsepti.”
Mielesi ja sielusi ovat ”strateginen ympäristö” johon hyökätään erilaisia keinoja käyttämällä.
”Vihollisen tavoitteena on kognition kautta vaikuttaa asenteisiin ja käyttäytymiseen. Kognitiivista vaikuttamista käytetään osana laajempia geopoliittisia strategioita ja niillä pyritään häiritsemään päätöksentekoprosesseja, heikentämään kansallista yhtenäisyyttä,
aiheuttamaan hajaannusta sekä murentamaan edellytyksiä toimia konfliktitilanteessa. Kognitiivisessa sodankäynnissä hyödynnetään kaikkea olemassa olevaa tietoa yksilön, ihmisryhmien ja yhteiskuntien toiminnasta sekä työkaluja, joilla voidaan vaikuttaa ihmisten käytökseen.”
NATO/Puolustusvoimat kehystää kognitiivisen sodankäynnin puolustukselliseksi. Menetelmät sopivat yhtä hyvin ”ystävälliseen tulitukseen,” jossa omat ampuvat ja haavoittavat. Menetelmiä on myös käytetty, kuten vaikuttajaverkostoista näkyy.
”Kognitiivinen sodankäynti käyttää informaatioteknologian työkaluja ja rakenteita. Sitä hyödyttää informaatioympäristö, johon disinformaation, propagandan ja salaliittoteorioiden levittämisellä on jo aiheutettu häiriöitä. Keskeisenä keinona kognitiivisessa sodankäynnissä on informaatioympäristön kyllästäminen voimakkaita tunnereaktioita aiheuttavilla narratiivitulvilla, joiden sisältö voi vaihdella todellisen ja keksityn välillä. Narratiivien hallinta on voimakas ase, ja esimerkiksi pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan tehokkaasti manipuloida julkista keskustelua. Ukrainan sodan kontekstissa Venäjä on nojautunut voimakkaasti disinformaation levittämiseen, mikä on ollut osa sen harjoittamaa kognitiivista sodankäyntiä.”
Samaa hattua voi sovittaa läntisille vaikuttajaverkostoillekin. Koska menetelmä toimii, ”kaikki käyttävät sitä.”
Tosiasia on , että Venäjä, Kiina, Yhdysvallat, EU… kaikki maailman valtiot harrastavat informaatiosodankäyntiä. Jokainen myös puolustaa omia informaatio-operaatioitaan sillä, että se on ”pelkästään puolustuksellista” — mikä on vale.
”[…] informaatiosodankäynnillä voidaan vaikuttaa ihmisen
kognitioon, mutta siihen ei sisälly samanlaista neurotieteen, psykologian ja yhteiskuntatieteiden aseistamista ihmismielen prosesseihin vaikuttamiseksi. Suomalaisessa keskustelussa informaatiosodankäyntiä tyypillisempää on ollut informaatiovaikuttamisesta puhuminen ja aiheen
korostaminen puolustusvoimallista kontekstia laajempana yhteiskunnallisena asiana. […] Kognitiivisessa sodankäynnissä toiminta koskee ihmisen kognitiota eli muistin, tunteiden, tarkkaavaisuuden ja käsitysten kaltaisia seikkoja. Teknologinen kehitys on tehnyt mahdolliseksi vaikuttaa syvällisemmin yksilöiden ja yhteisöjen ajattelutapoihin sekä maailmankatsomukseen […] Psykologiseen sodankäyntiin verrattuna keskeinen ero on siinä, että kognitiivisessa sodankäynnissä keskitytään ensisijaisesti vaikuttamaan laajasti koko yhteiskuntaan, eikä selkeämmin rajautuviin sotilaallisiin kohteisiin. Kognitiivisen sodankäynnin kohteena on tyypillisesti siviiliyhteiskunta ja hallitukset. […]” Puolustusvoimat kuvailee.
Kuten sanottu, kognitiivinen sodankäynti ei aina ole ulkoatulevaa, vihollisen toimintaa. Asialla saattaa olla oma hallituksesi, NATO tai EU, jotka haluavat muokata sinulle tarjoiltujen ”tietojen” kautta käsitystäsi todellisuudesta, ja vaikuttaa päätöksentekoosi.
Median motiivi PsyOp-toimijoiden piilottelussa on median oman roolin salaamista. Jos mediat myöntäisivät osallistuvansa ”strategiseen kommunikaatioon” ja psykologisen sodankäynnin operaatioihin, niiden uskottavuus riippumattomina tiedonvälittäjinä karisisi. Media ei ole riippumaton tarkkailija, se on osa koneistoa.
Julkinen rahoitus vaikuttaa. Yleisradion rahoitus on bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Pohjoismaiden suurinta. Ylen lakisääteisenä tehtävänä on tukea yhteiskunnan toimintakykyä ja turvallisuutta, mikä tuntuu liian usein kanavoituvan suoraan valtion virallisten narratiivien kritiikittömäksi toistamiseksi.
Kaupalliselle medialle jaetut valtionavustukset kuten Traficomin maksamat uutismediatuet sisältävät kriteerejä, joissa vaaditaan ”yhteiskunnallisesti tärkeän tiedonvälityksen” tukemista. Valtion rahoitusta hakevat ja saavat lehdet varovat haastamasta niitä perusoletuksia, joiden varaan valtion tuki on rakennettu.
Kansainvälisellä tasolla suuret uutistoimistot (kuten Reuters ja Associated Press) ja mediaryppäät ovat pitkälti samojen instituutioiden omistuksessa, jotka hallitsevat puolustusteollisuutta. Samat tahot, esimerkiksi Vanguard ja Blackrock, sijoittavat Ukrainan jälleenrakennukseen. Suomalainen media ostaa ulkomaanuutisensa näiltä uutistoimistoilta. Miten puolueetonta uutisointia voi odottaa medioilta ja uutistoimistoilta, joiden omistajat hyötyvät taloudellisesti pitkittyneistä sodista, aseteollisuuden tilauksista tai Ukrainan maatalousmaan ja infrastruktuurin yksityistämisestä?
Mutta myös mediaa valvotaan. Ylempänä mainittu mediavapauslaki EMFA mahdollistaa vakoiluohjelmien käytön toimittajien seuraamiseksi sekä keskittää mediaympäristön valvontaa uudelle EU-tasoiselle Euroopan mediapalvelulautakunnalle (European Board for Media Services).
”Jäsenvaltiot eivät saa asentaa dynaamista seurantaohjelmistoa mihinkään mediapalvelun tarjoajien tai tapauksen mukaan heidän perheenjäsentensä […] käyttämään laitteeseen tai medialaitteeseen, paitsi jos se on perusteltua tapauskohtaisesti yleisen edun vuoksi ja jos se on perusoikeuskirjan ja muun unionin oikeuden mukaista vakavien rikosten tutkimiseksi […] syytteeseenpanemiseksi ja jos riippumaton tuomioistuin on antanut siihen ennakkoluvan.”
— Asetus (EU) 2024/1083, 4 artiklan 4 kohta
”Perustetaan Euroopan mediapalvelulautakunta (’lautakunta’). Lautakunta korvaa direktiivillä 2010/13/EU perustetun Euroopan audiovisuaalisten mediapalvelujen sääntelyviranomaisten ryhmän (ERGA) ja seuraa sitä.” ”Komissio vastaa lautakunnan sihteeristöstä. [Komission valikoima ja valvoma] Sihteeristö antaa lautakunnalle hallinnollista ja organisatorista tukea sekä avustaa lautakuntaa sen tehtävien suorittamisessa.”
— Asetus (EU) 2024/1083, 11 artiklan 2 kohta – Sihteeristö
Suomen tai EU:n lainsäädäntö ei sisällä pykälää, joka nimenomaisesti kieltäisi viranomaisia tai mediaa harjoittamasta ”strategista viestintää” tai kohdistamasta propagandaa omaan väestöönsä.
Yhdysvalloissa laki kieltää edelleen kohdistamasta propagandaa ja manipulointia omaan väestöön.
Barack Obaman presidenttikaudella vuonna 2013 NDAA:ssa (National Defense Authorization Act) ollutta Smith-Mundt -säädöstä uudistettiin. Alkuperäinen Smith-Mundt Act kielsi levittämästä ulkomaiselle yleisölle suunnattua tiedotusta ja uutissisältöjä kotimaassa; haluttiin estää hallitusta käyttämästä verovaroja kansalaisten mielipiteiden muokkaamiseen.
Internet esti lain valvonnan, joten levityskielto poistettiin. Muutos antaa hallitukselle mahdollisuuden ujuttaa ulkomaiselle yleisölle tarkoitettua ”pehmeää vaikuttamista” kotiväelle, laillisesti.
Virastot eivät kuitenkaan saa luoda ohjelmia tai sisältöjä, joiden on tarkoitus vaikuttaa kotimaan yleisöön.
Vuonna 2025 edustaja Thomas Massie esitti kongressille Smith-Mundt -uudistuksen kumoamista, koska ”hallituksen ei pitäisi käyttää veronmaksajien rahoittamia valeuutisia vaikutuskampanjointiin amerikkalaisia vastaan.”
Kun Yhdysvallat laillisti ulkomaille suunnatun ”strategisen viestinnän” levittämisen kotimaassa, se avasi tulvaportit sille, että Pentagonin ja CIA:n globaalit narratiivit – joita ajetaan sisään myös NATO-kumppanimaihin – valuivat suoraan länsimaiseen yhteiseen tietovirtaukseen ilman mitään suodatusta.
Sananvapautta suojellaan — ainakin osittain — ja ulkomaista vaikuttamista pyritään estämään lainsädännöllä. Väliin jää lainsäädännöllinen harmaa alue, joka sallii EU:n ja hallituksien muokata kansalaismielipidettä vailla juridisia esteitä.
Lainsäädäntö ei nimittäin tunnusta propagandaa juridisena terminä silloin kun propagandisti on instituutio: valtiolla on tiedotusvelvollisuus; päivitetyssä valmiuslaissa vihamielinen informaatiovaikuttaminen tulee ulkoapäin, valtio käyttää strategista viestintää. Raja legitiimin tiedotuksen ja mielipiteen manipuloinnin välillä on poliittinen, ei juridinen.
Laki siis sallii valtion harjoittaa viestintää ilman totuusvelvoitetta, kunhan se paketoidaan turvallisuuspolitiikaksi.
Brittirahoitteinen vaikuttajaverkosto teki tiivistä yhteistyötä Liettuan puolustusministeriön ja muiden Baltian maiden kanssa, joissa ”hybridiuhkien” torjunta oli pisimmällä. Verkoston menetelmät siirrettiin Suomeen ja Ruotsiin erityisesti maiden NATO-prosessien valmistelun ja lähentymisen aikana.
NATOttaminen näkyi mediassa — venäläisistä sukelluveneistä uutisoimisen ohella — jo vuosia aiemmin käsitteellisenä natottamisena. Luotiin käsitteitä, jotka häivyttivät sotilaallisen liittoutumisen todellisia seurauksia. NATO-optiosta rakennettiin poliittinen itsestäänselvyys, eräänlainen taattu mahdollisuus jolloin ei tarvinnut keskustella option asettamista vaatimuksista puolustusvoimille, lainsäädännölle ja yhteiskunnalle laajemmin.
Suomen osallistuminen Afganistanin sotaan oli teknisen suorituskyvyn kehittämistä ja rauhanturvaamista, Kosovossa se oli kriisinhallintaa.
Haastateltaviksi valikoitui lähes yksinomaan valtion rahoituksesta riippuvaisten Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ja Maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntijoita. Tulkintaraamit noudattivat poliittisen johdon tahtoa. Riippumattomat tutkijat, diplomaatit ja poliitikot jotka yrittivät nostaa keskusteluun haittapuolia, kehystettiin menneen ajan jäänteiksi tai Tehtaankadun juoksupojiksi.
Venäjän aloitettua — sittemmin sodaksi kasvaneen — sotilaallisen erikoisoperaationsa helmikuussa 2022 media alkoi tilata mielipidekyselyjä. Ensimmäisestä NATO-jäsenyyttä kannattavasta tuloksesta leivottiin iso kakku. Media alkoi luoda vastustajille psykologista painetta vihjaillen vastustajien olevan vihollisen asialla. Samat psykologisen paineen ja sosiaalisen eristämisen menetelmät olivat laajasti käytössä pandemiavuosien virallisen kerronnan ja rokotuskampanjoiden markkinoinnissa ja suojelussa.
Julkisesta keskustelusta hävitettiin vaihtoehdot — Sveitsin tyylinen itsepuolustus, Pohjoismainen puolustusliittouma jne — se oli joko-tai. Muita turvallisuusratkaisuja kuin NATO ei ollut olemassakaan. Kansanäänestys oli ”vaarallista aikailua”.
Media jätti roolinsa vallan vahtikoirana ryhtyen vallan äänitorveksi.
Mutta koko NATO-prosessi alkoi jo paljon aiemmin. Jo 1990-luvulla lakeja muutettiin vaivihkaa NATO-yhteensopivammiksi. Suomen lainsäädännön ja puolustushallinnon muokkaaminen NATO-yhteensopivaksi alkoi järjestelmällisesti jo 1990-luvun puolivälissä, heti Neuvostoliiton romahduksen ja Suomen EU-jäsenyyden jälkeen. Tämä oli pitkäkestoinen, vuosikymmeniä kestänyt prosessi, jolla pohjustettiin Suomen teknistä, juridista ja operatiivista valmiutta liittyä puolustusliittoon silloin, kun poliittinen päätös ja tilaisuus koittaisivat.
Rakenteelliset ja juridiset vaiheet etenivät hitaasti, mutta määrätietoisesti. Suomi liittyi NATOn rauhankumppanuusohjelmaan (PfP, Partnership for Peace) vuonna 1994. Suomen puolustusvoimat alkoi NATO-yhteensopivuusmuutokset kalustossa, viestijärjestelmissä ja johtamisjärjestelyissä.
Lainsäädäntöä muutettiin siten, että Suomi kykenee lähettämään joukkoja ulkomaille muihinkin kuin YK-tehtäviin.
Puolustusvoimien sisäisiä määräyksiä muokattiin niin, että ne noudattivat NATOn STANAG -sopimuksia (Standardization Agreement).
Vuonna 2006 uudistettiin kriisinhallintalakia. Suomi meni mukaan NATO-johtoiseen ISAF-operaatioon Afganistanissa.
Vuonna 2014 Suomi solmi Yhteisymmärryssopimuksen (MoU) virkamiessopimuksena, eduskunnan ohittaen, Isäntämaasopimuksen. Isäntämaasopimus velvoitti Suomen mukauttamaan lainsäädäntöään ja infrastruktuuriaan siten, että Suomi kykenee juridisesti ja logistisesti vastaanottamaan, majoittamaan ja tukemaan NATOn joukkoja Suomen maaperällä rauhan ja kriisin aikana. (Toim.huom. Isäntämaasopimus-luonnos löytyy kirjasta Näin Suomea viedään.)
Viimeistenkin juridisten esteiden poistamiseksi vuonna 2017 muutettiin lakia kansainvälisen avun pyytämisestä ja antamisesta. Suomen rikoslakia, asevelvollisuuslakia ja puolustusvoimista annettua lakia muutettiin siten että Suomen valtio sai oikeuden antaa sotilaallista apua — voimakeinoja — ulkomaille ja vastaanottaa sitä ilman, että kyseessä on virallinen artikla 5:n mukainen liittolaisuus.
Puolustusrakenteen ja lainsäädännön muutoksia tehtiin teknisenä virkamiestyönä koska mielipitemittauksissa suomalaiset vastustivat NATO-jäsenyyttä tasaisesti noin 70 prosentin enemmistöllä aina vuoden 2022 alkuun saakka.
Ratifioinnit olivat pelkkä muodollisuus, kaikki oli jo valmisteltu. Tänä vuonna muutettiin säteilyturva- ja ydinenergialakeja ydinaseiden Suomeen sijoittamiseksi. Toiset näkevät Suomeen sijoitettavat ydinaseet turvana, toiset näkevät ne Suomen muuttamisena ydinkärkien maalitauluksi. Ehkä ne pitäisi nähdä säteilyturvariskinä.
Vaikuttajaverkostojen, median ja valtion strategisen kommunikaation tarkoitus ei ole välittää tietoa. Tarkoitus on suomalaisen yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen OODA-silmukan kaappaaminen. Hallitsemalla ihmisten orientaatiota – suodattimia, joiden läpi he tulkitsevat sähkölaskunsa, maansa sotilaalliset sitoumukset, sananvapauden murenemisen, kaiken – Valta varmistaa että kansa toimii heidän intressiensä mukaisesti — silloinkin kun se toimii omaa taloudellista ja inhimillistä etuaan vastaan.
Toimittajan kommentti: Kriisien alla
1) Siviiliyhteiskunnan ytimeen, mediaan ja yliopistoihin, rakennetuilla vaikuttajaverkostoilla länsimainen puolustus- ja tiedustelukoneisto kykenee ohjaamaan kokonaisia valtioita – kuten Suomea ja muita Pohjoismaita – suuriin geopoliittisiin käännöksiin ilman, että asioista käydään aitoa, avointa tai kriittistä demokraattista debattia.
Mitä vaikeammaksi globaali tilanne muuttuu, sitä suuremmaksi kasvaa kontrollin tarve, sitä enemmän kiihtyy propagoimisen tahti, sitä aggressiivisemmin ikävät soraäänet pyritään siivoamaan julkisesta tilasta.
Kuitenkin Suomen virallinen turvallisuusstrategia näkee jokaisen kansalaisen turvallisuustekijänä (s. 25), jolla on vastuu yhteiskunnallisesta resilienssista. Miten se voi toteutua, jos maailmankuva ei ole kokonainen ja aito vaan manipuloitu?
2) Venäjältä tuleva tieto, heidän kerrontansa tilannekuvasta on pitkälti tukahdutettu. Kotimaassa kritiikkiä esittäviä — kohdistuu se sitten energian hintoihin, Ukrainan sotaan, säästöpolitiikkaan tai maahanmuuttopolitiikkaan — hiljennetään Putinin trolli- ja Venäjän myötäilijä -leimoilla. Väittely käy helpoksi, jos toisen asia-argumentteja ei yritetä kumota vaan vaiennetaan keskustelija ja keskustelu.
Konformistisessa Suomessa neutraalina pysytteleminen sekä eri mieltä oleminen on ”vihamielistä vaikuttamista.” Onko todella ”Venäjän propagandaa” sanoa Euroopan omien poliittisten päätösten synnyttäneen energia- ja talouskriisejä Eurooppaan?
3) A Gradual Path from Strategic Restraint to a Middle Power — The Transformation of Finnish national identity from EU Accession to NATO membership, Lundin yliopiston väitöskirjajulkaisu tarjoaa analyyttisena selityksenä Suomella olevan ”kerrostunut identiteetti.” Yksi kerros, tärkeä, on pohjoismaisuus, erotettuna ”eurooppalaisuudesta.”
Edelleen väitöskirja tulkitsee Suomen ”läntisen identiteetin” ja ”pienen valtion valtion identiteetin” ohjanneen Suomen liittämistä ensin Euroopan unioniin ja sitten NATOon. Väitöskirja esittää, että Suomi on kautta olemassa olonsa määrittänyt itsensä suhteessa Venäjään — ja Ruotsiin, myös itsenäistymisen jälkeen.
Uutisointia seuraava voi olettaa turvallisesti, että Suomi määrittää edelleen itseään suhteessa Venäjään ja Ruotsiin. Olisi typerää olla huomioimatta naapurien toimintaa, mutta typerää on myös tarkastella naapuriaan näkökulmaa koskaan vaihtamatta. Tai voi sanoa: Venäjän suhteen on hyvä olla varuillaan, mutta vihamielinen ei silti tarvitse olla.
Eurooppa on nyt lietsonut itsensä sellaiseen hysterian tilaan, ja retoriikallaan sekä toiminnallaan asemoinut itsensä ns. hankalaan rakoon, että realpolitik-päätöksiä ei uskalla toivoa. Kenties vihanlietsonta-silmukassa on oltu niin kauan, että on itsekin alettu uskoa Huomenna ne hyökkää! -juttuihimme.
Kuka läimäyttää meitä kasvoille kehottaen: ”Rauhoitu. Hengitä syvään. Laske kymmeneen. Ajattele. Uudelleen. Toimi.”?
On parempi, että teemme sen itse kuin että Venäjä tekee sen. Sillä Venäjän on pakko.
Jos heikennämme Venäjän, seuraavaksi vastassamme on Kiina. Se, mitä henkilökohtaisesti kiinalaisia olen tuntenut, saa minut ajattelemaan, että Häpeän vuosisata ei ole unohtunut.
Kiina on käyttänyt Kylmän sodan jälkeiset vuodet hyvin. Se on maailman toiseksi suurin talous, sen teollisuus on todennäköisesti maailman kehittynein, teknologia edellä Eurooppaa ja Yhdysvaltoja tekoälyn ja robotiikan suhteen (Kiinassa valmistuu 1, 3 miljoonaa insinööriä vuosittain). Sotilaallisesti sen armeijassa on 2 miljoonaa aktiivisotilasta ja 8 miljoonaa reserviläistä. Sekä puolisotilaallinen Kansan aseistettu poliisi, vahvuus 500 000. Kiinalla on ydinaseita.
Kiina ei edes tarvitse perinteistä sotaa – sen tarvitsee vain odottaa, että Lännen itse itselleen rakentama illuusio murenee sisältäpäin.
Joten… rauhoitummeko ja ajattelemme?
Aiheeseen liittyy:
PosiTV (5.8 2026): ”Keksitty globalistien propagandaverkosto” oli totta
PosiTV (22.5 2026): Droonisade — Kuinka huomiosi kaapataan ja sinua ohjataan sallittujen mielipiteiden käytävään
PosiTV (25.5 2026): Israelin nettikommando-alustat
Lähteitä:
European Parliament (9.1 2019): Written Question E-000092/19 to the (Vice-President/High Representative) Udo Voigt (NI)
UK Parliament: Institute for Statecraft: Integrity Initiative. Volume 651: debated on Wednesday 12 December 2018
UK Parliament, Foreign Affairs Committee: Second Special Report of Session 202-27 — Disinformation diplomacy: How malign actors are seeking to undermine democracy: Government Response
Political Capital: Partners and donors
Open Government Partnership, OGP: Updated OGP Action Framework (2026)
Kosovar Centre for Security Studies, KCSS: DISRUPT: Disinformation, Radicalization, and Unpacking Political Tensions in Kosovo
UK Parliament (27.3 2026): Foreign disinformation: “the new warfare and open liberal democracies are sitting ducks”
NATO Innovation Hub (12/2023): The Cognitive Warfare Concept
NATO: Cognitive Warfare — NATO Chief Scientist Research Report (2025)
Civil Service World, CSW: MPs call for ‘national centre’ to combat disinformation
ResearchGate (joulukuu 2018): Briefing note on the Integrity Initiative
Index of /Integrity_Initiative -arkisto FDIK.org
Medium (2.2 2019): Integrity Initiative: where now for the UK’s anti-fake news drive?
World Socialist Website, WSWS.org (5.2 2018): Integrity Initiative: UK interference in Norway
Soufan Center (9.2 2023): IntelBrief: Disinformation Narratives Related to Sweden and Finland’s NATO Applications
HybridCoE Trend Report 1 (heinäkuu 2019): Putin 4.0 Trends — Is there anything new?
Nato Strategic Communications Centre of Excellence (tammikuu 2026): Countering Influence Operations in the Nordic-Baltic Regions
Finnish Inteligence and Security Service, SUPO: National Security Overview 2026, Overview of state espionage and influencing
Lund University: A Gradual Path from Strategic Restraint to a Middle Power — The Transformation of Finnish national identity from EU Accession to NATO membership (väitöskirja)
Åbo Akademi (2023): Public opinion and NATO: How different security environments influence the support for NATO in Finland
Jyväskylän yliopisto (2025): Vihamieliseltä informaatiovaikuttamiselta puolustautuminen Ruotsissa, Virossa ja Ranskassa
Turun Yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta; UTU Pub (5.11 2023): Informaatiovaikuttaminen ja siihen puuttuminen sananvapauden ja lainsäädännön näkökulmista tarkasteltuna Suomessa — Normaaliolojen ja poikkeustilanteiden sääntely (pro Gradu)
European Commission: European Media Freedom Act
European Papers: The Role of the European Union in Protecting Democracy through Legislation: The Case of Disinformation
Traficom (päivitetty 24.3 2026): Yleistä uutismediatuesta — Uutismediatuki auttoi pitämään uutistarjonnan elinvoimaisena – investointeja myös tulevaisuuteen
Medialiitto: Valtion mediatuet
Uutismedian liitto (3.2 2023): Luotettavaa tietoa turvaava mediatuki jaettava tasapuolisesti
Tech Policy Press (30.5 2024): Hostile Information Campaigns Could Test a Divided Finland
Open Information Partnership, OIP, About Us
Media Diversity Institute, MDI: OIP Partnership
Digital Forensic Research Lab, DFRL
Casimir Pulaski Foundation, rahoitus
Prague Security Studies Institute, rahoitus
Artikkelikuvana kuvakaappaus Open Information Partnership´in (OIP), vaikuttajaverkostoon kuuluneen ja edelleen kuuluvan organisaation sivuilta: ”Demokratia ei voi kukoistaa ilman rehellistä, täsmällistä ja vapaasti saatavilla olevaa informaatiota maailmasta, joka meitä ympäröi.” ”Helmikuusta 2019 olemme seisoneet vankasti vastustaen disinformaation hyökyä uutisissa, sosiaalisessa mediassa ja julkisessa keskustelussa […]”
Päivitys 8.8 2026 klo 19:09 Vaihdettu uutiskategoria Informaatiosodasta Näkökulmaksi.
Tilaamalla tuet kotimaista riippumatonta journalismia ja saat rajattoman pääsyn sisältöihin.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Rajaton pääsy tilaajien sisältöihin. Tuet kotimaista riippumatonta journalismia.
Tilaa — alkaen 8,25 €/kk