Qatarin valtio-omisteinen media Al-Jazeera uutisoi Saudi-Arabian olevan muodostamassa liittoumaa. Liittouman ilmoitettu tarkoitus on ”suojella Punaisenmeren liikennettä Iranin tukemien Jemenin houthien kauppalaivoihin tekemiltä hyökkäyksiltä.”
Liittoumaa kutsutaan myös nimillä MESA – Middle East Strategic Alliance tai Arabikoalitio.
”Tusinoittain maita on kutsuttu mukaan, ja myöhään torstaina, Saudi-Arabia ilmoitti kolmentoista maan suostuneen.”
Al-Jazeera jatkaa selostamalla houthien asettaneen sulun saudien öljykuljetuksille 20. heinäkuuta, mikä on häirinnyt kuningaskunnan öljykuljetuksia sen jälkeen kun Iranin sota alkoi. Yhdysvaltain ja Israelin hyökättyä Iraniin 28. helmikuuta Iran sulki Hormuzinsalmen vesiväylän. Hormuzin kautta kulkee noin 20% maailman öljykuljetuksista.
Jännitteet Punaisellamerellä ovat ennestään iskeneet energian hintoihin globaalisti samoin kuin kuljetusreitteihin. On myös raportoitu houthien aikovan periä tulleja Bab al-Mandabin kautta kulkevasta laivaliikenteestä, Al-Jazeera huomauttaa.
Uuden liittouman päämajaa kaavaillaan Saudi-Arabian Riadiin. Liittymisestään ovat Al-Jazeeran antamien tietojen mukaan ilmoittaneet Turkki, Kuwait, Bahrain, Qatar, Jordania, Egypti, Pakistan, Djibouti, Somalia, Bangladesh, Jemen, Sudan ja Komorit.
Yhdistyneet arabiemiirikunnat (UAE) ja Irania vastapäätä Hormuzinsalmen toisella rannalla sijaitseva Oman eivät ole liittyneet ”vaikka niillä on [muiden liittouman maiden kanssa] samanlaisia turvallisuustavoitteita Iraniin keskittyvän konfliktin vuoksi.” Oman on ainoa Persianlahden maa, joka kieltäytyy valitsemasta puolta ja toimii salmen vartijana saudien ja Iranin välissä.
Yhdysvallat, jonka alueellinen pääliittolainen Saudi-Arabia on, ei ole vielä ilmoittanut liittymisestään, mutta sen odotetaan liittyvän, Al-Jazeera mainitsee jatkaen Euroopan unionin delegaation olleen mukana tapaamisessa; EU:lla on Aspides-niminen laivaliikenteen suojeluohjelma Punaisellamerellä.
Saudi-Arabian puolustusministeri, prinssi Khalid bin Salman sanoi Saudi-Arabian vastustavan Yhdysvaltain ja Israelin Irania vastaan käymän sodan eskaloitumista ja laajenemista, mutta olevan valmis puolustamaan itseään, tietää amerikkalaismedia Axios, kertoo Al-Jazeera.
Al-Jazeera korostaa Punaisenmeren olevan tärkeä, koska sitä kautta kulkee noin 30% maailman rahtiliikenteestä, eritoten Bab al-Mandabin salmen kautta, joka yhdistää Punaisenmeren Adenin lahteen ja Intian valtamereen. Vain 29 km leveän Bab al-Mandabin ohella toinen väylä Punaisellemerelle on Suezin kanava.
Jemenin liittymisilmoituksen ymmärtääkseen on hyvä tietää, että Jemen on jakautunut maa. Jemen on muodollisesti itsenäinen, ja sillä on kansainvälisesti tunnustettu, saudien tukema, Adenin satamakaupungissa istuva hallitus. Todellisuudessa Jemen on jakautunut etelään ja pohjoiseen. Pohjoisessa hallitsevat zaidilaiset shiia-muslimi houthit.
Aseistettu [houthi-]ryhmä ilmoitti 20. heinäkuuta laivastosulun Saudi-Arabialle vastaiskuna saudien vuosia jatkuneelle sotilaalliselle toiminnalle [houtheja vastaan]. […] Houthit ovat syyttäneet Saudi-Arabiaa lähes 12 vuotta jatkuneesta ”epäoikeudenmukaisesta ja oppressiivisesta piirityksestä” sekä ”resurssiemme jatkuvasta varastamisesta ja satamiemme, ilmatilamme ja maareittiemme” täydellisestä sulkemisesta, Al-Jazeera kertoo.
Iranin ilmoitus samoin kuin Jemenin houthien ilmoitus ”tullin” perimisestä aluevesillään synnytti kansainvälisen vastalauseiden vyöryn.
Kansainvälisen merilain mukaan valtiot, jotka reunustavat luonnollisia vesiväyliä — kuten Hormuzinsalmi ja Bab al-Mandab — eivät saa kerätä tullia, vaikka vesiväylä kulkisi vain niiden aluevesillä. Joissain tapauksissa niiden kuitenkin sallitaan kerätä erilaisia palvelumaksuja, esimerkiksi satamaan asettumisesta ja vakuutusmaksuja, Al-Jazeera selostaa.
Ratkaisu on ilmeinen: Iran ja Jemenin houthit yksinkertaisesti vaihtavat sanan ”tulli” ”palvelumaksuksi”.
Kokonaiskuvan — ja liittouman tulevaisuuden — hahmottamiseksi on hyvä tietää jotain jäsenmaista. Tiedot on kaivettu jäsenmaiden omista ja eri instituutioiden tilastoista sekä ajatushautomoiden analyyseista.
Saudi-Arabia on aavikkoa. Sillä ei ole lainkaan pysyviä jokia tai järviä. Käyttövesi valmistetaan suolanpoistolaitosten (desalinaatio) avulla ottamalla vettä Persianlahdesta ja Punaisestamerestä. Veden siirtäminen pääkaupunki Riadiin syö valtavasti energiaa (ja rahaa). Maa tuo 80% elintarvikkeistaan ulkomailta. Kärjistäen: omavaraisuus rajoittuu taateleihin ja kananmuniin.
Saudit tuovat lähes 100% aseistuksestaan ulkomailta. Valtionyhtiö SAMIn (Saudi Arabian Military Industries) johdolla saudit kykenevät tällä hetkellä tuottamaan itse ammuksia, keveitä panssariajoneuvoja, drooneja (UAV) sekä viestintä- ja elektroniikkajärjestelmiä.
Saudi-Arabialla on Lähi-idän suurin puolustusbudjetti — vuonna 2026 noin 74,7 miljardia dollaria, mikä tekee siitä yhden maailman eniten armeijaan kuluttavista maista. Viidessä puolustushaarassa on aktiivipalveluksessa noin 250 000 henkilöä. Kuningashuoneella on lisäksi oma SANG-kansalliskaarti, jonka vahvuus on noin 100 000 – 125 000 henkilöä.
Teollisuuspohja on suppeahko. Perusteollisuus tuottaa pääasiassa omaan käyttöön menevää terästä, sementtiä ja alumiinia. Muualle maailmaan menee petrokemian tuotteita kuten kemikaaleja ja lannoitteita.
Väestörakenne on erikoinen. Saudeja on maan noin 36,5 miljoonasta ihmisestä 60%, loput ovat muualta. Silti vierastyövoiman osuus työtä tekevistä on peräti 77%. Saudien osuus työvoimasta on 23%.
Näin esitettynä pääkohdat Saudi-Arabian vahvuuksista ja heikkouksista tulevat näkyviin. Sen lisäksi on hyvä tietää, että saudien, Turkin ja Iranin välillä kisaillaan alueellisesta, uskonnollisesta ja poliittisesta johtajuudesta.
Tehdään sama vahvuuksien ja heikkouksien tarkastelu nyt liittouman muille jäsenmaille.
Turkki on NATO-maa, jonka asukasluku on noin 87 miljoonaa asukasta. Saksan rajanaapurilla on NATO-maiden toiseksi suurin armeija, 550 000 sotilasta ja erittäin laaja teollisuuspohja. Kotiperäinen aseteollisuus kattaa noin 80% Turkin tarpeesta. Elintarvike- ja vesiomavaraisuus on lähes sataprosenttinen. Työvoima tulee omasta väestä. Turkissa on Syyrian pakolaisia, jotka pääosin työskentelevät ”epävirallisella sektorilla.”
Iranin sodassa neuvotteluiden välittäjänä toiminut ydinasevaltio Pakistan voi kehua 650 000 miehen vahvuisella armeijalla. Pakistanilla on omaa aseteollisuutta, joka tuottaa käsiaseita, ammuksia ja panssarivaunuja. Kiinan kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena Pakistan kykenee tuottamaan myös hävittäjiä. Pakistan tuottaa riisiä, vehnää ja sokeria omavaraisuuteen asti, mutta vesi on ongelma. Maa kärsii ajoittaisista tulvista, saastumisen takia juomavesi tuottaa huolta.
Liittouman Persianlahden maista Kuwaitilla ei ole omaa asetuotantoa, se on riippuvainen tuonnista. Teollisuuspohja koostuu sementistä, öljynjalostuksesta ja petrokemikaaleista. Asukasluku on noin 4,3 miljoonaa; työvoimasta noin 80% on vierastyöläisiä. Juomaveden suhteen 90-prosenttisesti riippuvainen suolanpoistolaitoksista. Elintarvikkeiden suhteen 90-95 prosenttisesti tuontiriippuvainen.
Bahrainin asukasluku on noin 1,5 miljoonaa, työvoimasta noin 75% on ulkomaalaisia viesrastyöläisiä. Bahrain isännöi Yhdysvaltain 5. laivastoa mutta sillä ei ole omaa asetuotantoa ja sen armeija on 10 000 sotilaan kokoinen. Elintarvikkeiden suhteen lähes sataprosenttisesti tuontiriippuvainen, ei luonnollista pintavettä; sataprosenttisesti riippuvainen suolanpoistolaitoksista juomaveden suhteen.
Muslimiveljeskuntaa (MB) rahoittava Qatar kerää tulonsa kaasuntuotannolla, teräksellä, petrokemian tuotteilla ja lannoitteilla. Väkiluku 2, 7 miljoonaa, vierasperäisen työvoiman osuus 95%. Ei perinteistä aseteollisuutta, armeijan koko noin 16 000 sotilasta. Juomavesi valmistetaan suolanpoistolaitoksissa, elintarvikkeiden suhteen 70-75 prosenttisesti tuontiriippuvainen. Qatarilla on aavikolla Water Security Mega Reservoirs -allasjärjestelmä, josta riittää juomavettä 7-10 päiväksi.
Kuwait, Bahrain ja Qatar edustavat siten maailman haavoittuvinta aluetta ruoka- ja vesiturvallisuutta ajatellen.
Egyptin asukasluku arvioidaan 112-115 miljoonan välille. Työvoima on lähes kokonaan egyptiläistä. Teollisuuspohja koostuu tekstiileistä, elintarvkkeista, sementistä, lannoitteista ja raudasta. Huolimatta siitä, että Egypti vie elintarvikkeita, sen ruokaomavaraisuus on heikko. Egypti tuo tarvitsemansa vehnän. Veden suhteen se on riippuvainen Niilistä, joten Etiopian GERD-patohankkeet ovat Egyptille eksistentiaalinen riski. Egyptin armeijan aktiivivahvuus on noin 440 000 sotilasta. Aseteollisuuden suhteen Egyptillä on merkittävää lisenssituotantoa: se kokoaa yhdysvaltalaisia M1 Abrams -tankkeja omilla tehtaillaan ja tuottaa ammuksia, keveitä ajoneuvoja sekä tykistöjärjestelmiä (Arab Organization for Industrialization).
Jordaniassa on asukkaita noin 11,5 miljoonaa. Luvussa on mukana miljoonia palestiinalais- ja syyrialaispakolaisia. Jordanialla ei ole omia öljyvaroja, sen talous pyörii pankki- ja palvelusektorin varassa. Teollisuuspohja koostuu fosfaatin ja kaliumin kaivostoiminnasta, lääketeollisuudesta ja tekstiileistä. Maalla on 100 000 sotilaan armeija, jota Yhdysvallat tukee. Aseteollisuudesta on mainittava, että maassa toimii Maassa toimii JODDB (Jordan Design and Development Bureau), joka kehittää ja valmistaa keveitä panssariajoneuvoja, pimeänäkölaitteita ja drooni-teknologiaa pääasiassa vientiin alueellisille kumppaneille. Maailman toiseksi vesiköyhin maa Jordania tuo yli 90% ruoastaan muualta; maa on riippuvainen kalliista vedenkierrätyksestä sekä Israelin kanssa tehdyistä vesisopimuksista, mikä on ilmeinen riskitekijä kriisitilanteissa.
Bangladesh: noin 175 miljoonaa asukasta, työvoima kotoperäistä. Palveluiden osuus on 53% ja teollisuuden osuus 33% bkt:sta. Vie tekstiilejä ja jonkin verran lääkkeitä. Armeijassa on noin 160 000 sotilasta, asetuotanto rajoittuu käsiaseisiin ja ammuksiin. Riisin osalta lähes omavaraisella tasolla, mutta tuo vehnää ja öljykasveja. Vettä on monsuunien ja suurten jokien (Ganges, Brahmaputra) vuoksi liikaakin, mutta puhtaan juomaveden laatu ja pohjaveden arseenipitoisuudet ovat suuri ongelma.
Afrikan sarven ja kriisialueiden maista Jemen on jakautunut pohjoiseen ja etelään. Teollisuutta ei oikeastaan ole, eikä siksi työmarkkinoitakaan. Armeija on hajonnut keskenään taisteleviin joukkoihin. Pohjoisessa hallitsevat houthit kykenevät Iranin tuella kokoamaan ballistisia ohjuksia ja drooneja. Etelä elää humanitaarisella avulla. Pääkaupunki Sanaa on vaarassa olla maailman ensimmäinen pääkaupunki, josta loppuu luonnollinen pohjavesi kokonaan. Jemen tuo yli 90% viljastaan muualta. Nälänhätä on ”normaalitila.”
Saudi-Arabia on Yhdysvaltain tuella pommittanut Jemeniä useaan otteeseen vuosien mittaan.
Sudanissa alkoi sisällissota vuonna 2023. Se on ajanut useita miljoonia maan 48 miljoonasta asukkaasta pakolaisiksi. Vastakkain ovat valtiollinen SAF ja puolisotilaallinen RSF. SAF:in joukkojen kooksi ilmoitetaan 150 000 – 200 000, jonka lisäksi se käyttää kansallisia miliisejä ja liittolaisjoukkoja. Puolisotilaallisella RSF:lla on itsenäinen rahoitus hallitsemiensa kultakaivosten takia. Sen joukkojen koon arviot vaihtelevat 100 000 – 200 000 Janwaweed-miliisin välillä. Suurin osa infrastruktuurista on tuhoutunut sodassa. Ennen sotaa Sudan valmisti kiinalaisella ja venäläisellä lisenssillä keveitä panssariajoneuvoja, ammuksia ja tykkejä. Maatalous on sodan vuoksi pysähtynyt, mikä on johtanut massiiviseen nälänhätään. Vettä saadaan Niilistä, mutta jakeluverkostot ovat poikki.
Somalian (eri maa kuin naapurissa oleva Somalimaa, jonka kanssa Somalia on riidoissa) bkt koostuu lähinnä karjanhoidosta ja ulkomailla asuvien somalien kotiin lähettämistä rahoista. 18 miljoonaa asukasta. Työvoima toimii pääosin ns. epävirallisella sektorilla ja paimentolaisuudessa. Erittäin vähän kevyttä teollisuutta, ei omaa asetuotantoa. Kansallisessa armeijassa (SNA) on noin 30 000 – 40 000 sotilasta. Toistuvat, vuosia kestävät kuivuusjaksot tuhoavat säännöllisesti karjaa ja sadot, mikä aiheuttaa nälänhätiä. Lähes täysin riippuvainen ruoantuonnista ja ulkomaanavusta.
Djiboutissa on 1,1 miljoonaa asukasta. Teollisuuspohja olematon, ansaitsee satamamaksuilla sekä Djiboutissa sijaitsevien Yhdysvaltain, Ranskan, Kiinan ja Japanin sotilastukikohtien vuokrilla. Armeijassa n. 10 000 sotilasta, ei omaa asetuotantoa. Tuo lähes 100 % ruuastaan. Äärimmäisen kuiva ilmasto; juomavesi saadaan pitkälti Etiopiasta rakennetun vesiputken kautta sekä pienistä suolanpoistolaitoksista.
Komorit on pieni saarivaltio Itä-Afrikan rannikolla, asukasluku n. 850 000 henkilöä. Maataloudella ja kalastuksella elävä köyhä talous. Ei raskasta teollisuutta, ei omaa asetuotantoa. Armeijan koko 1000 -2000 sotilasta + poliisivoimat. Pääravinto riisi ja muut elitarvikkeet tuontitavaraa. Juomavesi tulee sadevedestä ja helposti saastuvista vulkaanisista altaista.
Melkein kaikki Persianlahden jäsenmaat (Saudi-Arabia, Kuwait, Qatar, Bahrain) sekä Jordania ja Egypti ovat täysin riippuvaisia tuontiruoasta ja suolanpoistovedestä.
Järjestelmä on haavoittuva normaalioloissakin, pitkä sähkökatko ei ole leikin asia jos juomaveden saanti on riippuvainen sähköstä.
Persianlahden maiden työvoimasta 75–95 % on ulkomaalaisia vierastyöläisiä, mikä tarkoittaa, että niiden kotirintama on sisäisesti hauras. Laajamittaisen kriisin syttyessä kriittinen infrastruktuuri (satamat, logistiikka, huolto) voi halvaantua vierastyöläisten paetessa maasta. Joukossa saattaa myös olla vieraan vallan kätyreitä valmiina sabotaasiin.
Koska maat eivät enimmäkseen ole elintarvikeomavaraisia, vierastyöläiset ovat riski siinäkin mielessä. Ruoan säännöstely epätasa-arvoisesti tuottaa takuuvarmasti rettelöitä, mikä sitoo armeijaa ja poliisivoimia hoitelemaan järjestystä kotirintamalla.
Saudi-Arabialle, Qatarille ja Kuwaitille jää liittoumassa lompakkona oleminen. Ne tarjoavat rahoituksen ja tuontiteknologiaa — joka maksaa; huolto sota-ajan oloissa on vielä vaikeampaa. Egypti ei voi lähettää laivastoaan Hormuzinsalmelle vaarantamatta itseään Bab al-Mandabin vuoksi.
Saudien, Qatarin ja Kuwaitin yhdistetyn jalkaväen määrä on rajallinen. Sitä korvaavat Turkki ja Egypti suurine armeijoineen samoin kuin Turkin aseteollisuus. Tällä on vaikutuksensa liittouman sisäiseen voimatasapainoon, sillä sekä saudit että Turkki pystyvät kiristämään toisiaan. Egypti on tärkeä, koska se kykenee suojaamaan ja sulkemaan Punaisenmeren pohjoispään ja Suezin kanavan.
Djibouti hallitsee Punaisenmeren suuta, Bab al-Mandabin salmea. Pakistan puolestaan tarjoaa liittoumalle strategista syvyyttä ja ydinasepelotteen. Pakistan ei kuitenkaan ole Iranille vihamielinen, ja se on avannut Iranille maareittejä kaupankäyntiin. Pakistanin osallistuminen liittoumaan vaikuttaa pikemminkin olevan pyrkimystä hakeutua suurempiin saappaisiin alueen keskinäisessä arvojärjestysmittelössä.
Sunnilainen Muslimiveljeskunta (MB), Ikhwan, ei ole valtio mutta sen vaikutusta koalition sisällä ei voi jättää huomiotta. Saudi-Arabia, Egypti, Bahrain (ja UAE) ovat luokitelleet pan-islamistisen MB:n terroristijärjestöksi. Länsimaissa se saa toimia jokseenkin vapaasti perustaen moskeijoita ja islam-kouluja; tätä arabimaissa katsotaan epäluuloisin ja huolestunein silmin. Saudeille MB-järjestö edustaa poliittista islamia, joka haastaa kuninkaallisen perheen legitiimiysmonopolin islamilaisessa maailmassa. Egypti on vuoden 2013 vallankaappausyrityksen jälkeen jatkuvasti varuillaan.
Turkin hallitseva AKP-puolue jakaa saman ideologisen taustan MB:n kanssa, ja käyttää järjestöä pehmeän vallan työkaluna arabimaailmassa. Qatar rahoittaa järjestöä, Al-Jazeera on de facto MB:n media. Jordaniassa ja Kuwaitissa veljeskunnan poliittiset siivet ovat laillisia ja niillä on merkittävä kannatus parlamenteissa. Hallitsijat eivät voi eliminoida niitä suoralta kädeltä ilman sisäistä kapinaa. Pakistan sietää MB:aa mutta sitä ei varsinaisesti voi sanoa liittolaiseksi.
Turkki ja saudit molemmat pyrkivät poliittisen ja hengellisen islamin johtoon. Turkki ajaa veljeskunnan suosimaa vaaleihin perustuvaa islamilaista demokratiaa, wahhabiitti-fanaatikkojen saudit on monarkia. Egypti ei luota Turkkiin niin kauan kuin Turkki suojelee MB:aa. Qatarin ja Egyptin välillä on pitkäaikaisia jännitteitä.
Lyhyesti: MB estää saudien, Turkin ja Egyptin ideologisen liiton minkä lisäksi ne kilpailevat johtoasemasta islamilaisessa maailmassa. Tämä on heikkous liittoumassa.
Saudien liittokunta perustettiin Irania vastaan siinä mielessä, että Iranin sota vahingoittaa alueen maiden taloutta Iranin suljettua Hormuzinsalmen. Liittokunnan maista useissa on Yhdysvaltain sotilastukikohtia, jotka ovat olleet Iranin vastaiskujen kohteina.
Vastarinnan akseli on Iran, houthit Jemenissä, Hizbollah Libanonissa, Syyrian militiat ja Irakin shiia-militiat. Iranin akseli on taloudellisesti kurja mutta toisaalta Iran on osoittanut kestävyytensä: 47 vuotta talouspakotteita ja ajoittaisia pommituksia. Lisäksi se on kehittänyt asymmetrista sodankäyntiä, ja sen ryhmä on paitsi ideologisesti yhtenäinen, myös sotilasdoktriiniltaan yhtenevä ja yhteistyöhön kykenevä. Iran on myös lähes kokonaan elintarvikeomavarainen.
Iran ja houthit ovat osoittaneet olevansa mestareita halvassa, epäsymmetrisessä sodankäynnissä. Yhdysvaltain sotilaalliseen suojelukseen uskoneet maat ovat joutuneet tarkistamaan kantaansa.
Hormuzinsalmi on maailman tärkein öljyn kauttakulkureitti, noin 20–25 % maailman öljystä kulkee sitä kautta. Iran hallitsee salmen pohjoisrannikkoa kokonaan. Lisäksi Iran on linnoittanut salmessa sijaitsevat strategiset saaret (Abu Musa, Suuri ja Pieni Tunb) ohjuslaveteilla, tutkilla ja merijalkaväellä.
Kuwaitin, Bahrainin, Qatarin ja Saudi-Arabian pääasialliset öljysatamat sijaitsevat salmen sisäpuolella Persianlahdella. Iran ei tarvitse perinteistä laivastoa salmen sulkemiseen. Se käyttää ”A2/AD” (Anti-Access/Area Denial) -strategiaa: tuhansia halpoja merimiinoja, parvina hyökkääviä pikaveneitä, rannikolta laukaistavia meritorjuntaohjuksia ja itsemurhadrooneja.
Iranin liittolaiset houthit hallitsevat Bab al-Mandabia, ”Kyynelten porttia,” joka yhdistää Adenin lahden Punaiseen mereen ja Suezin kanavaan. Houthit ovat osoittaneet, että he kykenevät muuttamaan tämän kapean salmen — kapeimmillaan vain 26 km — sotalaivojen ja rahtialusten hautausmaaksi käyttäen Iranin toimittamaa tekniikkaa: tutkahakuisia ohjuksia, kauko-ohjattavia räjähdeveneitä ja merimiinoja.
Jos houthit sulkevat Bab al-Mandabin, Egyptin rahasampoon, Suezin kanavaan ei pääse. Salmen vastarannalla sijaitsevassa Djiboutissa on länsimaiden sotilastukikohtia, mikä tekee siitä iskujen kohteen. Väylän suojaaminen sotilastukikohdista käsin on hankalaa kun iskut tulevat Jemenin vuoristossa liikkuvista ohjuslaveteista laukaistuna.
Saudien rakentama liittouma on maantieteellisesti pirstaleinen. Iran kykenee painostamaan liittoumaa pihtiliikkeellä Bab al-Mandabin ja Hormuzinsalmen avulla. Tässä kehikossa Iranin asema on geopoliittisesti ja puolustuksellisesti erittäin vahva.
Iranin rajanaapureita ovat sen liittolaiset Venäjä ja Kiina. Kiinan rajanaapuri on Pohjois-Korea.
Tämä tarkoittaa sitä, että liittolaisuussuhteiden säilyessä ennallaan, Iranilla on katkeamaton maayhteys logistiikkaa varten siinä missä saudien koalitio on raskaasti riippuvainen meriväylistä.
Sotatilanteessa Yhdysvallat ja sen liittolaiset voivat julistaa merisaarron Persianlahdelle tai estää laivaliikenteen Hormuzissa, mutta ne eivät kykene katkaisemaan Iranin maayhteyksiä pommittamatta suoraan Venäjän, Kiinan tai Keski-Aasian alueita — mikä tarkoittaisi kolmatta maailmansotaa.
Venäjä ja Iran ovat investoineet miljardeja Kaspianmeren laivareitteihin ja rautateihin (pohjois-etelä -kuljetuskäytävä INSTC). Venäjä pystyy toimittamaan raaka-aineita, viljaa ja raskasta sotateknologiaa suoraan Iranin pohjoisosiin Kaspianmeren yli täysin suojassa länsimaisilta sotalaivoilta. Kiinan Xinjiangista alkaa rautatie, joka kulkee Keski-Aasiassa Kazakstanin ja Turkmenistanin läpi suoraan Iraniin. Kiina on vastikään sähköistänyt ja laajentanut tätä Sarakhsin rajaterminaalia. Tämä mahdollistaa sen, että Kiina voi tarvittaessa toimittaa Iranille mikroelektroniikkaa, drooni-komponentteja ja teollisuustavaraa junilla vain 15 päivässä.
Ydinasevalta Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on julkisesti ilmoittanut seisovansa Iranin tukena. Se ei ole pelkkää puhetta. Iran ja Pohjois-Korea ovat tehneet salaa yhteistyötä ballististen ohjusten kehittämisessä jo 1980-luvulta lähtien. Ukrainan sodan takia Pohjois-Korea on käytännössä sotatilaan rinnastettavassa teollisessa valmiudessa. Se on jo toimittanut miljoonia tykistönammuksia ja ohjuksia Venäjälle, ja se kykenee siirtämään saman massiivisen tuotantokapasiteetin Iranin tueksi.
Koska Pohjois-Korealla on yhteinen maaraja Kiinan ohella Venäjän kanssa, Kim Jong-unin ammukset ja ohjukset voidaan lastata juniin Pjongjangissa, ajaa Siperian halki Venäjälle, ja kuljettaa Kaspianmeren yli Iraniin – koskematta kertaakaan kansainvälisiin vesialueisiin. Maaraja sijaitsee Korean koillisosassa ja on vain noin 18 km pitkä, mutta se riittää tähän tarkoitukseen.
Lyhyesti: Jos sota syttyy ja pitkittyy, Saudi-Arabian ja Egyptin kaltaiset maat kuluttavat kalliit, länsimaiset ohjusvarastonsa loppuun viikoissa, ja niiden täydentäminen riippuu Yhdysvaltain poliittisesta tahdosta ja hitaista merikuljetuksista, jotka vaativat saattueita ja joiden perillepääsy on epävarmaa.
Iran taas saa jatkuvaa materiaalivirtaa Euraasian rautateitä pitkin Kiinasta, Venäjältä ja Pohjois-Koreasta.
Saudien liittouman oletus, että Iran olisi saari, on väärä. Venäjän ja Kiinan kannalta se on etuvartioasema, joka huolehtii, että Venäjälle ja Kiinalle ei hyökätä sitä kautta.
Länsimaiden suosima talouspakote-asekin on menettämässä tehoaan, sillä BRICS-maat rakentavat ohituskaistaa lännen pankkijärjestelmälle. Iran kykenee käymään kauppaa talouspakotteista huolimatta.
Tärkeää on huomioida Iranin muutaman kuluneen sotakuukauden aikana osoittama kehitys tähtäyksessä. Sotatilanteessa Iran voisi halutessaan iskeä suolanpoistolaitoksiin ja aiheuttaa rintaman luhistamisen janoon. Se, ettei Iran ole sitä vielä tehnyt, merkitsee todennäköisesti vain sitä, että se mahdollisuus säästetään sodan kiihtymisen ja laajenemisen varalle. Sotilaallinen ja humanitaarinen panttivankitilanne lisää vastapuolen neuvotteluhaluja.
EU-delegaatio oli mukana perustamistalkoissa. Miksi EU oli siellä?
EU katkaisi itse itseltään halvan venäläisen energian. Seurauksena kohonneiden energiahintojen aiheuttamaa teollisuuskatoa, inflaatiota, työttömyyttä, talouden stagnaatiota ja riippuvaisuus kalliimmasta amerikkalaisesta sekä Lähi-Idän energiasta.
Köyhdyimme, ideologia edellä tehtyjen poliittisten päätösten seurauksena. EU oli Lähi-Idässä rahankerjuulla. Euroopan oma talous ja kilpailukyky laahaavat. Saudi-Arabian (PIF) ja Qatarin (QIA) kaltaiset valtiolliset sijoitusrahastot istuvat satojen miljardien petrodollari-omaisuuksien päällä. EU tarvitsee näitä arabirahoja kipeästi omien vihreän siirtymän ja teknologiahankkeidensa rahoittamiseen. EU toivoo investointeja tästä vierailusta.
Eurooppalaiset yritykset ja valtiot kärsivät eniten Bab al-Mandabin ja Punaisenmeren meriliikenteen häiriöistä — se nostaa inflaatiota ja kuljetuskustannuksia Euroopassa entisestään. EU yrittää epätoivoisesti osoittaa tukea saudien liittoumalle toivoen että liittouma saisi pidettyä väylät auki.
Emme ole energia- emmekä elintarvikeomavaraisia, kiitos taas ideologia edellä tehdyn politiikan. Emme ole etnisesti, uskonnollisesti tai kulttuurisesti yhtenäinen alue. Olemme huonosti varusteltuja kohtaamaan kriisejä.
Jos sota kiihtyy ja laajenee, uusi hintashokkiaalto iskee joka ainoaan EU-jäsenmaahan. Teollisuuden ja elinkustannusten nousu tekee rumaa jälkeä alueella, jonka talous on muutenkin hauraissa kantimissa.
EU:n taloudellinen, sotilaallinen ja poliittinen painoarvo Aasiassa ja Lähi-Idässä lähentelee miinusmerkkiä. Delegaation lähettäminen saudi-koalition kokoukseen on yritys osoittaa maailmalle että EU on tärkeä — tai ainakin toistaiseksi yhä elossa.
Suomi on NATOn ja EU:n jäsen. Suomi ei ole sitoutumaton, ei puolueeton. Se muuttaa Suomen aseman. En käy tässä läpi perusteluja Suomen jäsenyyksille. EU, NATO ja Hybridiosaamiskeskus pitävät massamedian avulla huolen siitä, että suomalaiset kuulevat perustelut monta kertaa vuorokaudessa.
Käydään tämä läpi katsomalla sitä Venäjän linssin läpi, se kertoo meille, mitä seurauksia jäsenyyksistä on Suomelle odotettavissa jos Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäyssota Irania vastaan laajenee ja kiihtyy vetäen mukaan saudi-koalitionkin.
Suomen turvallisuusoletus nojaa vahvasti siihen, että Yhdysvallat ja NATO pitävät fokuksensa Pohjois-Euroopassa ja Itämerellä. Jos Lähi-idässä syttyy massiivinen sota, joka uhkaa Yhdysvaltain strategisia liittolaisia, Israelia ja Persianlahden monarkioita, Yhdysvaltojen on pakko siirtää sotilaallisia resurssejaan, ammusvarastojaan ja tiedustelukapasiteettiaan Lähi-itään. Tämä jättää Euroopan ja Suomen itärajan vähemmälle huomiolle.
Venäjä käy parhaillaan sotaa EU:n ja NATOn sijaistaistelijan Ukrainan kanssa. Venäjä tarvitsee Irania ja Pohjois-Koreaa huoltovarmuutensa varmistamiseksi, joten se on sidottu auttamaan Irania. Jos Saudi-Arabian johtama rintama Yhdysvaltain tuella onnistuisi horjuttamaan Irania, se toisi länsimaisen sotilaallisen uhan suoraan Venäjän eteläiselle takapihalle ja Kaspianmerelle. Siksi Venäjä tekee kaikkensa varmistaakseen, että Iranin pohjoisraja pysyy murtumattomana turva-alueena.
Lisätään tähän se, että Venäjälle on perinteisesti hyökätty aina eteläistä reittiä (Ukraina, Mustameri) tai pohjoista reittiä (Suomi, Pietarin alue) myöten. Iranin kaatuminen avaisi kolmannen reitin Kaspianmeren ja Kaukasuksen kautta.
Moskovan kannalta Suomen NATO-jäsenyys tarkoittaa, että pohjoinen reitti on vihollisen hallussa. Sotaretoriikan kovaääninen huutelu Venäjän suuntaan ei ole omiaan rauhoittamaan Venäjää.
Suomenlahti ja Itämeri ovat Venäjälle strategisesti ja taloudellisesti elintärkeitä. Pietarin alueen satamat ja erityisesti Primorskin öljyterminaali muodostavat merkittävän osan Venäjän ulkomaankaupasta ja energian viennistä. Venäjän virallisessa retoriikassa ja sotilasdoktriinissa Suomenlahden mahdollinen sulkeminen tai Kaliningradin eristäminen nähdään suorana, eksistensiaalisen tason uhkana.
Suomenlahti koostuu pääosin Suomen ja Viron aluemereen kuuluvista käytävistä sekä niiden välissä olevasta kansainvälisestä merialueesta. Kansainvälisen oikeuden mukaan meriliikenteen estäminen rauhan aikana kansainvälisillä vesillä on laitonta, mutta en muista valtioiden milloinkaan noudattaneen kansainvälistä lakia jos sen rikkominen tuo etuja.
Jos NATO / Suomi ja Viro yrittäisivät sulkea Suomenlahden merimiinoilla, rannikko-ohjuksilla tai sotalaivoilla, se tulkittaisiin Moskovassa suoraksi sotatoimeksi. Tässä tilanteessa Itämerestä tulisi välittömästi täysimittaisen konventionaalisen sodan näyttämö.
Venäjä olettaa, että länsi voi kriisitilanteessa heittää kansainvälisen oikeuden romukoppaan, onhan länsi ennenkin tehnyt niin, ja sulkea Suomenlahden – esimerkiksi vedoten ”ympäristöriskeihin” tai ”hybridivakoiluun” – joten Venäjä varautuu tilanteeseen pahimman skenaarion mukaan, jolloin ennaltaehkäisevän iskun logiikka astuu kuvaan mukaan.
Lisäksi Ruotsin ja Norjan NATO-jäsenyys saa aikaan sen, että jos Venäjä lähtee liikkeelle, sen ei kannata pysähtyä Suomeen vaan vyöryä saman tien Jäämerelle ja Kuolan niemimaalle tonttiaan turvaamaan. Helpompi lakaista väylä puhtaaksi ohjuksilla kuin käydä konventionaalista maasotaa.
Ennen vuotta 2023 Suomi ja Ruotsi muodostivat sotilaallisesti liittoutumattoman puskurivyöhykkeen. Nyt, jos Venäjä katsoo suursodan alkaneen, sillä ei enää ole poliittista tai sotilaallista syytä kunnioittaa Suomen tai Ruotsin rajoja. Sotatilanteessa strateginen pakko sanelee Venäjän päätökset.
Lähi-Idän suursota saattaisi jopa näyttäytyä tilaisuutena oman lähialueen eli Suomen vakauttamiseen, koska sota Lähi-Idässä sitoo lännenkin resursseja.
Suomen pyrkimys kasvattaa turvallisuuttaan on muuttanut sen naapurin silmissä uhkatekijäksi; Suomen muuttunut status saattaa olla se tekijä, joka vetää Suomen juuri siihen sotaan, jota vastaan Suomi haki turvaa.
Virhearviointeihin ei ole varaa.
Paljonko luotat poliitikkojen ongelmienratkaisukykyihin?
Artikkelikuva via Wikipedia. Muinaisia persialaisia jousimiehiä.
Tilaamalla tuet kotimaista riippumatonta journalismia ja saat rajattoman pääsyn sisältöihin.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Rajaton pääsy tilaajien sisältöihin. Tuet kotimaista riippumatonta journalismia.
Tilaa — alkaen 8,25 €/kk
