Paavo Väyrynen: Mihin perustuvat vaatimukset puolustusmenojen hurjaksi kasvattamiseksi?
Iltalehti julkaisi tiistaina uusimman Vieraskynäni, jossa esitän, että Suomen tulee siirtyä nykyisestä reunavaltiopolitiikastaan ”Norjan tielle” ja ”osaksi Pohjolan yhteisöä”. Kirjoituksenikin perusteella joudun ihmettelemään äskettäisiä uutisia, joiden mukaan eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet tukemaan puolustusvoimien vaatimuksia sotilasmenojemme hurjaksi korottamiseksi. Enää ei Naton edellyttämä 3,5%:n BKT-osuus riittäisi, vaan tämäkin taso pitäisi miljardikaupalla vuosittain ylittää. Vieraskynässäni käsittelen niitä vaikeuksia, joihin […]
Näkökulma | Kirkko lasten ja nuorten asialla Pridessa — kriittiset taustakysymykset sivuutetaan
Seurakunnat marssivat tänä kesänä Priden sateenkaaren alla – nuoret keskiössä, mutta kriittiset kysymykset jäävät huomiotta. Kirkot Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla osallistuvat tänä vuonna yhdessä Helsinki Pride -tapahtumaan. Espoon seurakuntayhtymän tiedotteen mukaan seurakunnat toimivat ensimmäistä kertaa tapahtuman support-kumppaneina. Vuoden 2026 Helsinki Priden teemana on ”Vapaus kasvaa”, ja Helsinki Pride -yhteisön mukaan teemassa nostetaan sateenkaarinuorten äänet ja […]
Mitä varten ihmiset kokoontuvat keskustelemaan – vai olemmeko jo lopettaneet puhumisen?
Vanha suomalainen sananlasku muistuttaa, että puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa. Mutta entä jos ongelma ei tänä päivänä olekaan se, että puhutaan liikaa – entä jos ongelma on se, ettei uskalleta puhua ollenkaan? Mitä sinä ajattelet tästä – tule kertomaan se meille Aamuhetkeen 11.6. klo 9. Mikä on mielestäsi keskusteluhuoneen tarkoitus? Voisiko se tarjota […]
Pääkirjoitus: Kun propaganda kohtaa todellisuuden
Elämme erikoisia aikoja. Presidentti Alexander Stubb on onnistunut suututtamaan naapurivaltio Venäjän siinä määrin, että kun hän ilmoittautui Ukrainan ja Venäjän sodan mahdolliseksi yhteyshenkilöksi, Venäjältä kiirehdittiin ilmoittamaan, ettei Stubb kelpaa keskustelukumppaniksi. Suomalainen valtamedia reagoi asiaan odotetulla tavalla. Toimituksissa esitettiin hämmästynyttä ja pöyristynyttä. Todellisuudessa tapahtunut ei kuitenkaan ole kovinkaan yllättävää. Miksi Venäjä haluaisi neuvotella henkilön kanssa, joka […]
Huopaa, souda – valinta on sinun
Tilaajalle: Suomen Maailmanmestaruus yhdistää riitaisaa kansaa
Tekevä ja osaava Suomi – vai muodollisesti pätevä Suomi?
Tilaajalle: Silmät taivaalla – EU sokea?
Moderni sodankäynti käyttää tekoälyä ja satelliitteja sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Millainen on EU:n satelliittitilanne?
Tilaajalle: Droonisade — Kuinka huomiosi kaapataan ja sinua ohjataan sallittujen mielipiteiden käytävään.
Strateginen kommunikaatio kognitiivisen sodankäynnin menetelmänä
Tilaajalle: Suomen koskemattomuutta rikotaan jatkuvasti – ministerierot ajankohtaisia
Kun nyt vieraita räjähdedroneja on harhaillut Suomen alueella ja läheisyydessä useita kertoja maaliskuusta lähtien, alkavat kansalaiset kysyä, onko viranomaistoiminta ollut riittävää suhteessa lain asettamaan velvollisuuteen turvata Suomen alueellinen koskemattomuus. Droonit putoilevat hevostilojen viereen, uhkaavat pääkaupunkialuetta ja ulospäin näyttää lähinnä monen asian sattumalta, että kukaan Suomessa ei ole kuollut vieraan räjähdedroonin osumaan -vielä. Vaaratiedottaminen ei ole […]