Venäjä pitäisi jakaa ja uudelleenkouluttaa – ja Iltalehti antaa puheenvuoron
Iltalehti julkaisi torstaina 15. lokakuuta artikkelin otsikolla ”Raju ehdotus: Putinin Venäjälle on tehtävä kuten natsi-Saksalle”.
Artikkelissa haastatellaan kahta entistä ukrainalaista suurlähettilästä, Volodymyr Jeltšenkoa ja Ihor Hartšenkoa, jotka esittävät poikkeuksellisen jyrkkiä vaatimuksia Venäjän tulevaisuudesta.
”Venäjä pitäisi jakaa, riisua ydinaseista ja uudelleenkouluttaa. Venäjälle on tehtävä sama, mitä natsi-Saksalle tehtiin vuoden 1945 jälkeen – niin yksinkertaista se on”, Jeltšenko sanoo Iltalehdelle.
Hartšenko puolestaan kuvailee Venäjää menetetyksi tapaukseksi, joka ei ehkä koskaan enää kuulu hänen tarkoittamaansa sivistyneiden valtioiden yhteisöön.
Haastateltavat ajavat myös Venäjän erottamista Yhdistyneistä kansakunnista.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Kyse ei ole mistään pienistä vaatimuksista. Puhutaan maailman suurimman ydinasevaltion hajottamisesta, aseistariisunnasta ja sen yhteiskunnallisesta uudelleenjärjestelystä ulkopuolisten voimin.
Silti tällaiset puheenvuorot saavat suomalaisessa mediassa näkyvää tilaa.
Toki entisillä ukrainalaisdiplomaateilla on oikeus esittää näkemyksensä. Myös medialla on oikeus haastatella heitä. Ongelma syntyy siitä, jos tällaiset äärimmäiset vaatimukset muodostuvat osaksi yksipuolista uutisvirtaa, jossa realistiset toteuttamismahdollisuudet ja eriävät näkemykset jäävät taka-alalle.
Iltalehden artikkeli ei täysin sivuuta ongelmia. Siinä toki kerrotaan, että Venäjän erottaminen YK:sta olisi äärimmäisen vaikeaa ja että myös länsimaissa on vastustettu Venäjän täydellistä eristämistä kansainvälisistä instituutioista.
Silti haastattelun näkyvin viesti on raju: Venäjä pitäisi käsitellä kuten natsi-Saksa ja neuvottelut sen kanssa ovat hyödyttömiä.
Juuri tällaisten viestien toistuva nostaminen ansaitsisi myös suomalaiselta medialta kriittistä itsetarkastelua.
Samaan aikaan Washingtonissa tehdään aivan toisenlaista politiikkaa
Maailmanpolitiikan todellisuus näyttää kuitenkin kulkevan eri suuntaan kuin ukrainalaisdiplomaattien esittämä Venäjän täydellisen eristämisen tavoite.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on viime päivinä osoittanut olevansa valmis järjestelyihin Venäjän kanssa myös kesken Ukrainan sodan.
Lokakuun 11. päivänä Trump ilmoitti energiatulitauosta ja painosti Ukrainaa lopettamaan iskut Venäjän öljynjalostamoihin.
Samassa yhteydessä Trump kertoi Venäjän kanssa tehdystä dieselpolttoainejärjestelystä, jolla pyritään hillitsemään energian hintaa.
Tulitauon toteutuminen jäi epäselväksi, eikä Venäjän hyökkäyksiä Ukrainan energiainfrastruktuuriin ollut saatu loppumaan. Yhdysvaltojen poliittinen suunnanmuutos on silti merkittävä.
Vielä muutama vuosi sitten lännessä julistettiin laajalti tarvetta irrottautua venäläisestä energiasta ja eristää Moskova taloudellisesti. Nyt samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti hakee Venäjältä ratkaisuja omaan energiatilanteeseensa.
Lokakuun 9. päivän Putin–Trump-puhelussa käsiteltiin Reutersin mukaan niin Ukrainan rauhanneuvotteluja kuin maiden taloudellisia yhteistyömahdollisuuksiakin.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Ero suomalaisessa julkisessa keskustelussa ylikorostuvaan Venäjän eristämislinjaan on huomattava.
Washingtonissa Venäjä on edelleen vastustaja joissakin kysymyksissä, mutta se on myös neuvottelukumppani, jonka kanssa voidaan tavoitella konkreettisia taloudellisia sopimuksia.
Miksi Suomessa ei keskustella nykyistä avoimemmin siitä, millaisia seurauksia tällä muutoksella voi olla Suomen asemalle?
Kiina ei ole lähdössä mukaan Venäjän eristämiseen
Myös Kiinan toiminta kertoo kansainvälisen voimapolitiikan todellisuudesta.
Kiinan presidentti Xi Jinping tapasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin elokuun lopussa Kirgisiassa. Kiinan ulkoministeriön mukaan maiden johtajat käsittelivät strategisen yhteistyön syventämistä ja aikaisempien sopimusten toteuttamista.
Lokakuun 12. päivänä Kiinan ulkoministeri Wang Yi puolestaan tapasi Pekingissä Venäjän presidentin avustajan Nikolai Patruševin.
Kiinan ulkoministeriön tiedotteessa korostettiin maiden vahvistunutta strategista luottamusta, yhteistyön kestävyyttä ja tiivistyvää monenvälistä koordinaatiota.
Venäjä ei siis ole eristyksissä Kiinasta, joka kuuluu maailman suurimpiin talous- ja poliittisiin toimijoihin.
Tämä ei tietysti suoraan tarkoita, että Kiina hyväksyisi jokaisen Venäjän toimen tai että Yhdysvallat ja Kiina olisivat muodostamassa yhteistä Venäjä-rintamaa. Se tarkoittaa, että merkittävät suurvallat tekevät ratkaisujaan omien etujensa perusteella.
Venäjän hajottaminen ja sulkeminen kokonaan kansainvälisten instituutioiden ulkopuolelle kuulostaa tästä näkökulmasta pikemminkin täydelliseltä poliittiselta huuhaalta kuin miltään vakavasti otettavalta, toteuttamiskelpoiselta suunnitelmalta.
Suomi jatkaa miljarditukea – mutta missä on keskustelu hinnasta?
Suomen hallituksen linja on pysynyt Ukrainan tukemisessa vahvana.
Syyskuun 15. päivänä puolustusministeriö ilmoitti noin 290 miljoonan euron puolustustarvikepaketista Ukrainalle.
Eikä siihen tietenkään jääty – kuten ei 33 kertaa aiemminkaan. Lokakuun 9. päivänä puolustusministeriö tiedotti jo 35. apupaketista, jonka arvo on noin miljoona euroa.
Ministeriön mukaan Suomi on toimittanut Ukrainaan puolustusmateriaalia yhteensä noin 3,6 miljardin euron arvosta. Eikä loppua ole näkyvissä: puolustusministeriö kertoi jo seuraavan, tätä laajemman apupaketin valmistelun olevan käynnissä.
Ulkoministeriön kokoamien tietojen mukaan Suomen Ukrainaan kohdistama tuki on ylittänyt 4,6 miljardia euroa helmikuun 2022 jälkeen. Summaan sisältyy myös esimerkiksi Suomessa ukrainalaisten vastaanottamisesta aiheutuneita kustannuksia.
Näitä lukuja ei voi täysin suoraan rinnastaa Suomen valtion Ukrainalle maksamaan käteisrahaan, mutta mittaluokka kertoo poliittisista ja taloudellisista sitoumuksista.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Tuen puolustajat perustelevat ratkaisuja Suomen turvallisuudella. Heidän mukaansa Ukrainan puolustus heikentää Venäjän kykyä uhata muita valtioita. Myös Ukrainalla on YK:n peruskirjan 51. artiklan mukainen oikeus puolustautua aseellista hyökkäystä vastaan.
Perustelua on syytä tietysti tarkastella vakavasti. Mutta sen olemassaolo ei poista velvollisuutta arvioida politiikan kustannuksia, vaikutuksia ja pitkän aikavälin seurauksia.
Miten paljon Suomi on valmis vielä sitoutumaan? Millaisia tuloksia tuella tavoitellaan? Entä kuinka Suomi toimii, jos Yhdysvallat päätyy sopimaan Venäjän kanssa taloudellisista ja turvallisuuspoliittisista järjestelyistä, joita eurooppalaiset liittolaiset eivät kannata?
Erityisen kiinnostava ristiriita syntyi tällä viikolla, kun Suomen ulkoministeri arvosteli Yhdysvaltojen venäläisen energian ostamista.
Suomi vastustaa Venäjän energiatulojen kasvattamista, mutta Washingtonissa katsotaan asiaa myös amerikkalaisten polttoainehintojen näkökulmasta.
Tässä näkyy suurvaltapolitiikan epämiellyttävä tosiasia: edes ”liittolaisten” kansalliset edut eivät ole yhteneväisiä.
Suomen kannalta on ollut vaarallista rakentaa politiikkaa sen oletuksen varaan, että Yhdysvallat toimisi eurooppalaisten päättäjien toiveiden mukaisesti. Eivät toimi.
YK:sta erottaminen – poliittinen vaatimus vai toteuttamiskelpoinen ratkaisu?
Iltalehden haastattelemien diplomaattien vaatimuksissa on myös huomattava käytännön ongelma.
YK:n peruskirjan 6. artiklan mukaan jäsenvaltio voidaan erottaa järjestöstä yleiskokouksen päätöksellä, mutta päätös edellyttää ensin turvallisuusneuvoston suositusta.
Venäjällä on turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä veto-oikeus.
Lisäksi peruskirjan muuttaminen vaatii 108. artiklan mukaan kaikkien viiden pysyvän turvallisuusneuvoston jäsenen ratifioinnin.
Venäjän jäsenyyden historiallisista perusteista on esitetty oikeudellista kritiikkiä. YK:n omat tiedot kuitenkin vahvistavat, että Venäjä jatkoi Neuvostoliiton jäsenyyttä vuonna 1991 muiden Itsenäisten valtioiden yhteisön jäsenmaiden tuella.
Venäjän erottaminen YK ei siis ole pelkästään poliittista tahtoa koskeva kysymys. Eikä tällaiselle tavoitteelle edes näytä löytyvän laajaa kansainvälistä kannatusta. Vaatimuksia esittävät ukrainalaiset tahot, joiden linjaa myös Suomessa myötäillään hämmästyttävän kritiikittömästi.
Ja vielä olennaisempi kysymys kuuluu: mitä Venäjän sulkeminen YK:n ulkopuolelle lopulta saavuttaisi?
Yhdistyneet kansakunnat on perustettu ennen kaikkea valtioiden väliseksi yhteistyö- ja neuvottelufoorumiksi. Sen tarkoituksena ei ole pelkästään samanmielisten maiden kokoaminen yhteen.
Jos maailman suurimpiin ydinasevaltioihin kuuluva Venäjä suljettaisiin kokonaan kansainvälisten turvallisuusneuvottelujen ulkopuolelle, olisiko maailma todella turvallisempi?
Tätä kysymystä ei yksinkertaisesti ratkaista vertaamalla nyky-Venäjää natsi-Saksaan.
JSN-medioiden mediakartellin olisi aika katsoa oman propagandakuplansa ulkopuolelle
Suomen mediakartellin vaihtoehtoisen median Ukraina-uutisoinnissa on piirteitä, joita on syytä kutsua niiden oikeilla nimillä: yksipuolista mielipidevaikuttamista, valikoivaa näkökulmien korostamista ja poliittisen linjan pönkittämistä journalismin keinoin.
Julkisen sanan neuvoston (JSN) itsesääntelyjärjestelmään kuuluvien medioiden pitäisi toimia vallan vahtikoirina, ei vallanpitäjien viestien kritiikittöminä välittäjinä.
Kun poliitikot vaativat yhä uusia miljardiluokan tukipaketteja Ukrainalle, Venäjän täydellistä eristämistä ja pakotteiden kiristämistä, mediassa pitäisi esittää myös epämukavia kysymyksiä. Kuka maksaa? Mitä saavutetaan? Mikä on lopullinen tavoite? Ja ennen kaikkea: miten nämä vaatimukset suhteutuvat siihen, mitä muualla maailmassa todella tapahtuu?
Sen sijaan liian usein kysymys on uutisoinnista, jossa sama poliittinen viesti kiertää poliitikoilta asiantuntijoille ja asiantuntijoilta toimituksiin, kunnes se alkaa näyttäytyä lukijalle itsestään selvänä totuutena.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Tällaista toimintatapaa on perusteltua kuvailla totaalisen propagandistisena.
Iltalehden julkaisema haastattelu, jossa entiset ukrainalaisdiplomaatit vaativat Venäjän hajottamista ja vertaavat sen tulevaisuutta natsi-Saksan kohtaloon, tarjoaa tästä ajankohtaisen esimerkin. Vaikka jutussa tuodaan esiin myös ehdotusten oikeudellisia ongelmia, lukijalle jää aiheellinen kysymys: miksi tällaisten vaatimusten toteuttamiskelpoisuutta ja geopoliittisia seurauksia ei haasteta perusteellisemmin?
Maailmanpolitiikka ei pysähdy suomalaisen uutisvirran miellyttävimpiin tulkintoihin. Yhdysvallat neuvottelee Venäjän kanssa, Kiina ylläpitää strategista yhteistyötään Moskovan kanssa ja muut suurvallat arvioivat suhteitaan omista lähtökohdistaan.
Suomalaisen journalismin uskottavuus edellyttää, että se pystyy tarkastelemaan tätä todellisuutta myös silloin, kun havainnot ovat ristiriidassa Suomen vallitsevan ulkopoliittisen linjan kanssa.
Propagandistinen uutisointi ei muutu riippumattomaksi journalismiksi sillä, että sitä julkaisee JSN-kartellin jäsenmaksua maksava media. Sen ratkaisevat lähteiden monipuolisuus, väitteiden kriittinen arviointi ja kyky haastaa myös ne vallanpitäjät, joiden kanssa toimitus näyttää olevan samaa mieltä.
Suomen tehtävä ei ole pelastaa maailmaa oman tulevaisuutensa kustannuksella
Suomella on yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Tätä maantieteellistä tosiasiaa ei muuta yksikään julkilausuma, pakotepaketti tai ulkopoliittinen iskulause.
Sodan joskus päättyessä Venäjä on edelleen Suomen naapuri.
Silloin Suomelle voi muodostua aivan uudenlainen tilanne, jossa suurvallat pyrkivät jälleen rakentamaan taloudellisia ja diplomaattisia yhteyksiä Moskovaan.
Jos Suomi ei ole valmistautunut tällaiseen kehitykseen, sillä voi olla edessään vaikeita poliittisia ja taloudellisia valintoja. Pahimmillaan jopa ylitsepääsemättömiä sellaisia.
Onko suomalainen päätöksenteko riittävän joustavaa? Onko vaihtoehtoisia toimintalinjoja edes vakavasti arvioitu? Entä käydäänkö näistä kysymyksistä mediassa avointa keskustelua?
Myöskään Ukrainan tukeminen ei saisi muuttua politiikaksi, jonka tarkoituksenmukaisuutta ei enää uskalleta kyseenalaistaa.
Suomen ulkopolitiikan tärkein tehtävä on turvata Suomen kansallinen etu, turvallisuus ja tulevaisuus. Ei osoittaa loputtomasti uskollisuutta yhdelle poliittiselle linjalle riippumatta siitä, miten maailma ympärillä muuttuu.
Jos Yhdysvallat käy kauppaa Venäjän kanssa, Kiina vahvistaa yhteistyötään Moskovan kanssa ja suurvallat etsivät keskinäisiä sopimuksia, Suomen pitäisi vähintäänkin arvioida omaa asemaansa niiden muodostamassa uudessa tilanteessa.
Muuten vaarana on, että suomalaiset huomaavat lopulta muiden jo siirtyneen seuraavaan geopoliittiseen vaiheeseen – samalla kun täällä jatketaan vanhojen iskulauseiden toistamista.
Ja jos suomen mediakartellin alaiset mediat eivät kykene tarkastelemaan tätä kehitystä kriittisesti, se ei enää täytä tehtäväänsä.
Suomi tarvitsee ulkopoliittista realismia, ei propagandaksi muuttuvaa yksimielisyyttä.
