Zelenskyi kiukutteli länsimaille – ”Emme saaneet varoitusta” Venäjän ohjusiskuista

Volodymyr Zelenskyi (Kuvakaappaus: Telegram, Volodymyr Zelenskyi)

Ukrainan johtaja Volodymyr Zelenskyi arvostelee länsimaisia kumppaneitaan, koska Ukraina ei saanut ennakkovaroituksia Venäjän ballistisista ohjusiskuista Kiovaan. Presidentin mukaan Ukrainan asevoimat havaitsivat viisi ohjusta vasta sekunteja ennen niiden osumista.

Ukrainan johtaja Volodymyr Zelenskyi ilmaisi tiistaina 13. lokakuuta tyytymättömyytensä länsimaiden tiedusteluyhteistyöhön. Hänen mukaansa Ukraina jäi ilman ennakkovaroitusta Venäjän maanantaina tekemästä ohjusiskusta.

”Tavallisesti saamme tällaisia varoituksia, ja ne ovat äärimmäisen tärkeitä. Ballistisia ohjuksia oli viisi, ja asevoimamme havaitsivat ne käytännössä vasta sekunteja ennen osumaa”, Zelenskyi sanoi.

Presidentti painotti, että länsimaiden toimittamat tiedustelutiedot auttavat Ukrainaa puolustautumaan ja vähentämään ihmishenkien menetyksiä.

”Sotilaidemme ja tiedustelupalvelujemme on tehtävä täysimääräistä yhteistyötä. Meidän puolellamme kaikki tarvittava on kunnossa. Odotamme kumppaneiltamme samanlaista yhteistyötä”, Zelenskyi totesi.

Uusi isku – jälleen ilman ennakkovaroitusta

Tilanne toistui Zelenskyin mukaan jo seuraavana iltana, kun Venäjä teki uuden ballististen ohjusten iskun Kiovaan.

Meduzan mukaan Zelenskyi kertoi tiistai-iltana, etteivät länsimaat olleet tälläkään kertaa varoittaneet Ukrainaa lähestyvistä ohjuksista.

Iskun pääkohteena oli Kiovan CHP-4-lämpövoimalaitos. Lisäksi ohjukset osuivat asuinrakennukseen.

Zelenskyi arvosteli tilannetta epäoikeudenmukaiseksi ja ihmetteli, kuinka Venäjä voi jatkaa energiainfrastruktuurin tuhoamista ilman, että Ukraina saa edes ennakkovaroituksia ohjusten laukaisuista.

Yhdysvallat kiistää tiedustelutietojen jakamisen lopettamisen

Varoitusten puuttuminen on herättänyt kysymyksiä Yhdysvaltojen ja Ukrainan välisen tiedusteluyhteistyön tilanteesta.

Yhdysvallat on painostanut Ukrainaa lopettamaan iskut Venäjän öljynjalostamoihin ja uhannut rajoittaa tiedustelutietojen jakamista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kuitenkin kiistänyt, että tiedustelutietojen toimittaminen Ukrainalle olisi lopetettu.

Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Myös Ukrainan ulkoministeri Andrii Sybiha on vahvistanut maiden välisen tiedusteluyhteistyön jatkuvan.

Yhdysvallat perusteli maanantain ohjusiskua koskevien tiedustelutietojen puuttumista huonoilla sääolosuhteilla. Ukrainassa selityksen paikkansapitävyyttä on kuitenkin epäilty.

Toistaiseksi ei ole vahvistettu, johtuivatko ennakkovaroitusten puuttumiset teknisistä ongelmista vai mahdollisista muutoksista Yhdysvaltojen tiedusteluyhteistyössä.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Elon Muskin SpaceX rajoitti Ukrainan armeijan Starlink-yhteyksiä varoittamatta

Elon Muskin omistama SpaceX on rajoittanut Ukrainan asevoimien käyttämien Starlink-satelliittiyhteyksien toimintaa ilman ennakkovaroitusta. Ukrainan presidentin neuvonantajan mukaan yllättävä muutos on johtanut useiden sotilasoperaatioiden epäonnistumiseen. Rajoitukset astuivat voimaan keskiviikon vastaisena yönä. Ukrainan presidentin puolustusteknologian neuvonantaja Serhi Beskrestnov vahvisti keskiviikkona 14. lokakuuta, että SpaceX oli asettanut uusia nopeusrajoituksia liikkuvissa laitteissa käytettäville Starlink-satelliittiyhteyksille. Ukrainan valtiollisen Ukrinform-uutistoimiston mukaan rajoitukset koskevat […]

Ulkomaat 9 t sitten

Sachsen-Anhaltin parlamentti hyväksyi AfD:n ja BSW:n aloitteen: Ukrainan tuki lopetettava ja Venäjä-pakotteet purettava

Saksalaisen Sachsen-Anhaltin osavaltioparlamentti hyväksyi keskiviikkona ylimääräisessä istunnossa AfD:n ja Sahra Wagenknechtin liiton (BSW) yhteisen aloitteen. Aloite vaatii Venäjän vastaisten talouspakotteiden välitöntä purkamista, Ukrainalle annettavan rahallisen tuen lopettamista ja asetoimitusten keskeyttämistä. AfD:n Ulrich Siegmundin mukaan kyseessä on ensimmäinen saksalaisen parlamentin rauhanaloite sitten sodan alun. Posi TV uutisoi aloitteesta 8.10. Enemmistö äänesti puolesta Aloite Rauhanneuvottelut sodan laajentamisen […]

Geopolitiikka 10 t sitten

PRO Väärä niistämistekniikka voi aiheuttaa ongelmia – tiedätkö oikean tavan?

Nenäliina esiin, kun räkä alkaa valua. Niistäminen kuuluu arkisimpiin asioihin, mutta oletko koskaan miettinyt, voiko sen tehdä väärin? Japanilaistutkijat päättivät selvittää asian tieteellisesti. Tutkimus oli niin erikoinen, että se palkittiin syyskuussa kansainvälisellä tiedepalkinnolla. Japanilainen korva-, nenä- ja kurkkutautien tutkija Tokuji Unno selvitti yhdessä kollegansa Hiroshi Yajiman kanssa, miten nenä pitäisi oikeastaan niistää. Tutkijoiden vuonna 1977 […]

Tiede 10 t sitten