Sosiaalisessa mediassa uutiset menevät suoraan ihmisten keskusteltaviksi. Siellä tarkastellaan faktoja, kyseenalaistetaan uutisia, nostetaan esiin ristiriitoja ja keskustellaan asioista, joista perinteinen media vaikenee.
Mediatoimijoiden suhtautuminen tähän on suorastaan käsittämätöntä. He käyttäytyvät aivan kuin sosiaalisen median keskusteluilla ei olisi mitään merkitystä. Kaikki negatiivinen palaute selitetään häiriköinnillä, maalittamisella tai vieraan vallan vaikuttamisella ja sitten ihmetellään miksi perinteinen media ongelmissa.
Siellä kommenttien takana on ihan oikeita ihmisiä. Tavallisia kansalaisia, jotka ovat kyllästyneet siihen, että media kuvittelee voivansa sanella, mistä saa keskustella ja mitä asioista pitää ajatella.
Ylimielisyys tuhoaa perinteisen median. Ja ennen kaikkea sen tuhoaa täydellinen kuplaantuminen.
Perinteinen media puhuu vain niistä asioista, joista sen omat toimittajat haluavat puhua. Aiheita valikoidaan, keskustelua rajataan ja epämiellyttävät näkökulmat jätetään ulkopuolelle ja haastateltavat valitaan niin, että se tukee omaa ajattellua, haastateltavista on tehty mustialistoja.
Ennen tämä onnistui, koska ihmisillä ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia käydä julkista keskustelua median ohi. Nyt on.
Sosiaalisessa mediassa ihmiset keskustelevat juuri niistä asioista, jotka heitä kiinnostavat. He eivät tarvitse toimittajien lupaa eivätkä toimitusten hyväksyntää. Tämä syö perinteisen median uskottavuutta päivä päivältä. Ihmiset näkevät, mistä muualla keskustellaan, ja ihmettelevät, miksi samat aiheet eivät päädy perinteisen median uutisiin.
En olisi osannut ennustaa tätä vielä kymmenen vuotta sitten. Uskoin silloin, että vapaiden medioiden nousu olisi se voima, joka lopulta muuttaa mediakentän. Nyt näyttää siltä, ettei perinteisen median kaatamiseen tarvita edes ulkopuolista voimaa.
Ulkomainen raha ja median riippumattomuus
Rahalla on tässä kaikessa valtava rooli.
Yhdysvaltojen nykyinen hallinto katkaisi USAID-rahoitusta, jonka kautta on rahoitettu myös mediatoimintaa eri puolilla maailmaa. USAID kautta kulkeneet media-avustukset nostavat esiin erittäin vakavan kysymyksen siitä, kuinka riippumatonta ulkomaisella rahalla toimiva media todellisuudessa on.
Myös suomalaisen median ulkomaiset rahoitussidonnaisuudet on tuotava päivänvaloon. Kuinka paljon rahaa on tullut, kenelle sitä on maksettu ja mitä rahoituksella on tavoiteltu? Tällä hetkellä merkittävä rahoittaja on Euroopan unioni ja se tekee sen, että Euroopan unionista käydään hyvin vähän kriittistä keskustelua perinteisissä medioissa.
Perinteisen median talousongelmista kuullaan nykyään lähes viikoittain. Rahat ovat loppu, väkeä irtisanotaan ja toimintaa supistetaan. Samalla on syytä kysyä, kuinka suuri osa mediatoiminnasta on rakennettu sellaisen rahoituksen varaan, jonka todellista merkitystä yleisö ei ole edes ymmärtänyt, ilmeisesti huomattava osa, koska nyt kun USAID rahoitus on loppu, on taloudelliset ongelmat kärjistyneet perinteisessä mediassa.
USAID-rahoitus on ollut vakava ongelma median riippumattomuudesta käytävässä keskustelussa. Ulkomaisen rahan vaikutus tiedonvälitykseen pitää selvittää perusteellisesti. Luojan kiitos tällainen rahoitusjärjestelmä on nyt joutunut suurennuslasin alle.
Kun ulkomailta virtaa rahaa mediaan, on täysin perusteltua kysyä, kuka lopulta määrää tahdin. Vanha sanonta kuuluu: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Median tehtävä ei ole palvella rahoittajiensa intressejä. Sen tehtävä on välittää tietoa rehellisesti ja riippumattomasti.
STT tilanne on karu merkki perinteisen median kuihtumisesta
STT uutistoiminnan lopettamista koskeva ilmoitus on ensimmäisiä todella näkyviä merkkejä siitä, kuinka vakavassa tilanteessa perinteinen media on. Kun asiakkaita ei ole riittävästi ja toiminta tahkoaa miinusta, yritysmaailmassa todetaan yksinkertaisesti, ettei toiminta kannata. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää.
Jos tuotteelle ei ole riittävästi maksavia asiakkaita, liiketoiminta loppuu. Näin markkinatalous toimii. Perinteinen media on vain tottunut ajattelemaan, että sen olemassaolo on jonkinlainen yhteiskunnallinen itsestäänselvyys. Ei ole.
Jos ihmiset eivät halua maksaa siitä, mitä heille tarjotaan, on syytä katsoa peiliin eikä syyttää yleisöä.
Ihmiset eivät ole lopettaneet uutisten seuraamista eivätkä yhteiskunnallisista asioista keskustelemista. Keskustelua käydään enemmän kuin koskaan, mutta se käydään yhä useammin muualla kuin perinteisen median hallitsemilla alustoilla.
Toimittajat eivät tunnista edes omaa oksansa sahaamista
Olin Maan vaiva -kirjan julkistamistilaisuudessa, jossa Kauppalehden toimittaja Mikael Vehkaoja nosti esiin erittäin mielenkiintoisen kysymyksen median tulevaisuudesta.
Vehkaoja pohti vahvasti sitä, pystyykö perinteinen media enää toimimaan Julkisen sanan neuvoston eli JSN alla ja niiden sääntöjen mukaan, jotka on rakennettu vuosikymmeniä sitten aivan toisenlaiseen mediamaailmaan.
Vehkaoja vaikutti aidosti huolestuneelta. Hän selvästi ymmärsi, että median toimintaympäristö on muuttunut ja vanhat rakenteet ovat joutuneet törmäyskurssille todellisuuden kanssa. Tulkitsin hänen puheenvuoronsa yritykseksi herättää keskustelua asiasta, joka koskee koko perinteisen median tulevaisuutta. Mutta mitä tapahtui? Ei yhtään mitään. Paikalla olleet toimittajat lähinnä kiemurtelivat tuoleissaan. Keskustelua ei syntynyt, vaikka aihe nostettiin suoraan heidän nenänsä eteen. Tilanne oli suorastaan absurdi.
Perinteisen median kuplaantuminen on edennyt niin pitkälle, etteivät sen toimijat tunnista edes omaa oksansa sahaamista, vaikka asia väännetään heille rautalangasta.
Mediatalot ovat niin syvällä omassa kuplassaan, etteivät ne enää näe, mitä niiden ympärillä tapahtuu.
Ja kun joku yrittää herättää keskustelua, vaietaan mieluummin kuin kohdataan todellisuus.
Vapaa media tarkoittaa oikeasti vapaata mediaa
Vapaa media tarkoittaa sanan varsinaisessa merkityksessä vapaata mediaa.
Ei ulkomailta tulevaa rahaa, ei poliittisia talutusnuoria, ei sidonnaisuuksia eikä velvollisuutta miellyttää ketään.
Vapaa media ei tarvitse mustialistoja ihmisistä, joita ei saa haastatella. Se ei tarvitse valmiiksi hyväksyttyjä mielipiteitä, eikä toimittajien kesken sovittuja rajoja sille, mistä voidaan keskustella.
Vapaa media voi ottaa kenet tahansa haastatteluun. Se voi kysyä vaikeita kysymyksiä, nostaa esiin epämiellyttäviä asioita ja antaa ihmisten itse arvioida kuulemaansa. Tätä ihmiset haluavat.
Perinteinen media sen sijaan on rakentanut ympärilleen maailman, jossa vain tietyt ihmiset ja tietyt näkökulmat kelpaavat julkiseen keskusteluun. Jos olet ”väärää mieltä”, olet väärä ihminen kommentoimaan. Jos nostat esiin väärän aiheen, siitä vaietaan. Jos arvostelet median toimintaa, sinut leimataan häiriköksi tai Venäjän masinoimaksi trolliksi. Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset eivät enää luota mediaan, tai lue sitä.
Ei tämän pitäisi olla kovin vaikeaa ymmärtää. Ihmiset eivät tarvitse toimittajia kertomaan, mistä he saavat olla kiinnostuneita.
Kansa keskustelee jo muualla – perinteinen media ei vain ymmärrä sitä
Vapaat mediat kasvavat ja perinteinen media menettää otettaan julkisesta keskustelusta. Silti en lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka sokeita perinteisen median toimijat ovat omalle tuholleen. Mikä saa heidät kuvittelemaan, että vain heidän nostamansa puheenaiheet ovat niitä, joista ihmiset haluavat keskustella? Mistä tulee se ylimielisyys, jolla toimittajat kuvittelevat voivansa määritellä, mitkä aiheet ovat tärkeitä ja mitkä eivät? Ja miten ihmeessä he eivät ymmärrä, että ihmisillä on nykyään mahdollisuus keskustella aivan kaikesta ilman perinteistä mediaa?
Sosiaalisessa mediassa keskustellaan joka päivä valtavasta määrästä asioita, jotka eivät koskaan päädy perinteisen median käsittelyyn. Ihmiset vertailevat tietoja, kyseenalaistavat uutisia, jakavat kokemuksiaan ja nostavat esiin asioita, jotka heitä oikeasti kiinnostavat. Siihen ei tarvita kuplaantuneen mediankentän hyväksyntää.
Tietenkin ihmiset menevät sinne, missä he saavat keskustella ja missä uutisoidaan laajasti asioista. Perinteinen media on menettänyt yksinoikeutensa määritellä julkisen keskustelun aiheet, mutta sen toimijat käyttäytyvät edelleen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on suorastaan uskomatonta. Sanottakoon erikseen, en ole asiasta lainkaan pahoillani.
Perinteinen media on jo saattohoidossa.
Sen suurin ongelma ei ole sosiaalinen media, vapaat mediat, Venäjä, trollit, eikä edes raha. Sen suurin ongelma on he itse. Ylimielisyys, kuplaantuminen ja täydellinen kyvyttömyys hyväksyä, ettei maailma enää pyöri perinteisten toimitusten ympärillä. Mediatalot ovat vuosikymmeniä tottuneet siihen, että ne päättävät, mistä kansa keskustelee. Nyt kansa on ottanut keskustelun omiin käsiinsä, eikä vanha mediakoneisto osaa suhtautua siihen, ihmettelevät vaan miksi käyrät menee alaspäin.
Sen sijaan, että kuunneltaisiin ihmisiä, arvostelijat leimataan. Sen sijaan, että tarkasteltaisiin omia toimintatapoja, puolustetaan vanhoja rakenteita. Sen sijaan, että keskusteltaisiin avoimesti, sulkeudutaan entistä syvemmälle omaan kuplaan. Ja samalla ihmetellään, miksi uskottavuus katoaa ja rahat loppuvat.
Mediakentän muutos on käynnissä, ja sitä muutosta todella tarvitaan. Emme tarvitse toimittajien mustialistoja. Emme tarvitse ulkomailta ohjattuja agendoja. Emme tarvitse toimituksia, jotka kuvittelevat olevansa kansalaisten yläpuolella. Tarvitsemme rehellistä tiedonvälitystä, riippumattomuutta ja avointa keskustelua. Tarvitsemme mediaa, joka ei pelkää vaikeita aiheita eikä erilaisia mielipiteitä. Minun näkemykseni on selvä: tähän tarpeeseen vastaavat kasvavat vapaat mediat, eivät omiin rakenteisiinsa ja ajatusmaailmaansa jumiutuneet perinteiset mediatalot.
Perinteinen media tuhoaa itse itsensä. Kukaan ei pakota sitä kuplaantumaan, sulkemaan keskustelua tai suhtautumaan yleisöönsä ylimielisesti. Se tekee kaiken tämän aivan itse. Ja kaikkein huvittavinta on, etteivät sen omat toimijat vieläkään ymmärrä, mitä on tapahtumassa.
Perinteinen media on siirtynyt Saattohoitoon. Eikä syyllistä tarvitse etsiä sosiaalisesta mediasta, vapaista medioista, tai mielikuvitusagenteista.
Juha Korhonen
Päätoimittaja
