Lännen päätös käyttää länsimaista pankkijärjestelmää ja valuuttoja geopoliittisena aseena on osoittautunut ennalta arvattavasti todella huonoksi ideaksi. Talouspakotteilla, resoluutioilla ja Ideologia edellä -politikoinnilla on aiheutettu itselle vahinkoa.
Ranskan, jossa tänäkin vuonna mellakoidaan, julkinen talous on ajautunut synkkään tilanteeseen massiivisen 3,6 biljoonan euron velkataakan ja murenevan poliittisen järjestelmän vuoksi.
Sijoittajien luottamus Ranskaan on romahtanut niin pahasti, että Ranska joutuu nyt maksamaan 10-vuotisista valtionvelkakirjoistaan korkeampaa korkoa — noin 4,82 % — kuin perinteisesti kriisimaana pidetty Italia tai Kreikka.
Ranskan keskuspankin Banque de Francen pääjohtaja Emmanuel Moulin varoitti suoraan, että maa uhkaa ”kuristua korkomenoihin” ellei budjettia saada kuriin, kun velka lähestyy 120 % tasoa.
Maa on murtumaisillaan, mutta pankkiiri-presidentti Emmanuel Macron juoksee maailmalla Ukrainan Zelenskin puolesta antakaa-taas-lisää-rahaa -maailmankiertueella. Macronille maineenmenetyksellä ei ole väliä, sillä hänen jatkokautensa on varmasti jo sovittu EKP:n, NATOn tai jonkin vastaavan globalisti-instituution johtoryhmään.
Selittelyn inha maku
Kun Euroalueen keskuspankki EKP ja muut euromaat joutuvat lopulta pelastamaan Ranskan ”markkinoiden korkopyörteestä”, nähdään tuttua suuren luokan teatteria. Bryssel ja EKP tulevat kehittämään mitä monimutkaisimpia teknisiä termejä — kuten TPI-osto-ohjelmien laajennuksia — peittääkseen sen tosiasian, että sääntöjä rikotaan ”yhteisen edun” nimissä.
Tämä selittelykierros tulee lopullisesti murentamaan Visegrad-maiden ja eteläisen Euroopan luottamuksen EU-järjestelmään, kun he näkevät, että säännöt koskevat vain pienempiä jäsenmaita.
Kreikalle ja Portugalille asetettiin aikoinaan troikan toimesta raa’at sosiaalitukien leikkaukset, eläkeuudistukset ja kansallisomaisuuden pakkomyynnit vastineeksi hätäavusta.
Ranskan kohdalla näitä samoja ehtoja ei voida tai uskalleta soveltaa, sillä se räjäyttäisi maan jo valmiiksi liekehtivät kadut lopullisesti vallankumouksen partaalle.
Saksa suunnittelee nostavansa puolustusmenonsa 82 miljardista eurosta huimaavaan 183,6 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. Tämä jättimäinen varustautuminen rahoitetaan ottamalla satoja miljardeja euroja uutta velkaa ydinbudjetin, uuden infrastruktuurirahaston ja erillisen puolustusrahaston kautta.
Saksan romahdus ”talouskurin mallioppilaasta” suoraksi sääntöjen rikkojaksi on halvaannuttanut koko EU:n päätöksenteon. Parhaillaan Brysselissä käydään repivää sotaa EU:n pitkän aikavälin budjetista vuosille 2028–2034.
Ranskan jo valmiiksi kuralla oleva talous vaatisi löysää ja elvyttävää EU-budjettia, kun taas Saksa ja muut ”säästeliäät” maat vaativat satojen miljardien leikkauksia maataloudesta ja aluetuesta siirtääkseen ne sotilaalliseen varustautumiseen ja rajojen valvontaan. Leikkaaminen maatalousomavaraisuudesta vallitsevan korkean inflaation aikana ei kerro hyvää ”vastuunkantajien” realiteettien tajusta. Puhutaan ”strategisesta autonomiasta” ja varautumisesta kriiseihin, mutta ajetaan alas Euroopan omaa ruoantuotantoa. Tämä tekee maanosasta entistä riippuvaisemman ulkomaisesta tuonnista.
EU on vuosien ajan pakottanut Etelä- ja Itä-Euroopan maita kuriin ja nuhteeseen säännöillään. Nyt kun Saksa tekee itse täydellisen u-käännöksen ja alkaa velkaantua rajusti, unionin on hankalampi saarnata moraalisesta vastuusta. Jokaisessa budjettineuvottelussa pienemmät maat heittävät Brysselin ja Berliinin omat aiemmat sanomiset suoraan näiden kasvoille.
Yhteisvelkojen riskit
Korona-aikana EU otti ”kertaluontoisesti” yhteisvelkaa. NextGenerationEU-velkojen takaisinmaksun ja korkojen maksamisen pitäisi alkaa vuonna 2028. Korot ovat nousseet rajusti ja jäsenmaiden omat taloudet ovat poliittisten päätösten ja ”vastuunkannon” seurauksena ripulilla, EU:lla ei ole rahaa maksaa niitä ilman, että se leikkaa omista ydintoiminnoistaan.
Brysselissä hahmotellaan parhaillaan uutta puolustus- ja investointirahastoa, joka rahoitettaisiin jälleen uudella yhteisvelalla. Käytännössä otetaan uutta yhteistä syömävelkaa, jotta saadaan peiteltyä edellisen ”poikkeuksellisen” ja ”kertaluonteisen” paketin ynnä poliittisten päätösten jättämät talousvauriot.
Mallioppilas Suomi
Suomelle on lankeamassa EU-yhteisvelkojen takaisinmaksuista noin 230–540 miljoonan euron vuotuinen lisälasku vuosina 2028–2058, jonka päälle tulevat vielä nousseet korkokulut. Tämä valtiovarainministeriön laskema arvio koskee pelkästään koronakriisiyttämisen aikana otettua NextGenerationEU -pakettia, josta Suomen laskennallinen kokonaisvastuu on noin 6,6 miljardia euroa. Suomen oman valtionvelan korkokulut ovat nousseet jo 3,25 miljardiin euroon vuodessa.
Maksuvelvollisuus käynnistyy ajankohtana, jolloin Suomen odotetaan joutuvan EU:n talouskuritoimien eli liiallisen alijäämän menettelyn (EDP) kohteeksi julkisen velan suhteen ylittäessä 90% BKT:sta. Suomen hallitukset ovat käyttäneet enemmän kuin on tuloja, Deutsche Welle toteaa kuivasti.
Koska ”kertaluonteinen” yhteinen elvytyslaina otettiin nollakorkojen aikana ja yleinen korkotaso on noussut rajusti, pelkästään korkomenoista koituu Suomelle arviolta 75–80 miljoonan euroa ylimääräistä vuotuista lisälaskua.
”Vastuunkantamisen” absurdiuden huipentuma: suomalaiset joutuvat maksamaan miljardeja euroja EU-yhteisvelkaa samalla kun Bryssel asettaa Suomen tarkkailuluokalle liiallisesta velkaantumisesta ja vaatii maata leikkaamaan omista palveluistaan, ruokaturvastaan ja elintasostaan.
Muistatteko vielä 1990-valuuttaluottolaman, joka syntyi siitä kun ”vastuunkantajat” sitoivat Suomen ulkomaiseen valuuttaan vahvan markan politiikalla? Ihmiset tankkasivat halpaa luottoa, josta tuli hillittömän kallista siinä vaiheessa kun kupla puhkesi, korot nousivat ja sitten vastuunkantajat devalvoivat velat kansalaisten maksettaviksi: mekanismi EU:n nykyisessä yhteisvelassa on aivan sama.
Silloin saatiin integraatiolamalla enemmän EU:ta, ja sitä tullaan tarjoamaan ratkaisuna nytkin. Perustelu on vanha tuttu — mutta epätosi — hokema ”Ei ole vaihtoehtoja.”
Vaihtoehtoja on
Tanska on EU:n jäsen, mutta se on osannut suojella itseään Brysselin ylilyönneiltä jo yli 30 vuoden ajan omilla erityisoikeuksillaan (opt-out). Tanska piti oman kruununsa eikä lähtenyt euroon. Tämän ansiosta maa ei ole sotkeutunut EKP:n yhteisvastuullisiin velkakierteisiin, jotka nyt hukuttavat Ranskaa ja Suomea.
Tanskalla on virallinen poikkeuslupa EU:n oikeus- ja sisäasioissa. Tämä tarkoittaa, että EU:n uusi Migration Pact -maahanmuuttosopimus ja sopimuksen 20 000 euron sakot per maahanmuuttaja, jota on kieltäydytty ottamasta vastaan, eivät koske Tanskaa. Tanska päättää rajansa ja siirtolaisensa täysin itse, ja se onkin toteuttanut Euroopan tiukinta linjaa.
Norja päätti kansanäänestyksissä kahdesti (1972 ja 1994) jäädä EU-jäsenyyden ulkopuolelle. Maa kuuluu Euroopan talousalueeseen (ETA), mikä takaa vapaan kaupan, mutta jättää sille täyden itsemääräämisoikeuden elintärkeissä asioissa.
Norja ei ole luovuttanut energiapolitiikkaansa EU:n sääntelyvirastoille. Sen sijaan, että se rahoittaisi muiden maiden elvytystä, Norja on kerännyt öljytuloillaan maailman suurimman valtiollisen sijoitusrahaston, yli 1 600 miljardia euroa. Norjalaisilla on massiivinen puskuri inflaatiota ja kriisejä vastaan.
Koska Norja on EU:n ulkopuolella, se voi suojella omaa maatalouttaan ja ruokaomavaraisuuttaan korkeilla tulleilla. Norjalainen ruoantuotanto ei ole riippuvainen Brysselin tuista tai leikkauslistoista.
Norja ei maksa eurosenttiäkään EU:n NextGenerationEU -koronapaketin tai tulevien sotilasrahastojen takaisinmaksuja. Se päättää omista puolustusmenoistaan ja avustuksistaan täysin itsenäisesti.
Ruotsi, joka on Suomen tavoin EU:ssa, jättäytyi sekin viisaasti euron ulkopuolelle. Ruotsin kruunu antaa maalle oman taloudellisen joustavuuden, jota Suomella ei enää ole. Suomi on Pohjoismaista ainoa, joka on sitonut itsensä euroon, yhteisvelkoihin ja Brysselin kuritusmenettelyihin ilman poikkeuslupia.
Tanskan poikkeusluvat perustuvat vuoden 1992 Edinburghin sopimukseen, joka neuvoteltiin sen jälkeen, kun tanskalaiset olivat äänestäneet Maastrichtin sopimusta vastaan. Suomelle polku samanlaiseen asemaan on juridisesti äärimmäisen raskas, mutta poikkeustilanteessa täysin mahdollinen, jos maalla on siihen poliittinen tahto.
Suomi ei voi vain ilmoittaa jättäytyvänsä pois jostakin unionin lainsäädännöstä, sillä Suomi hyväksyi EU-oikeuden ensisijaisuuden liittyessään unioniin.
EU-oikeuden (SEU 4 artikla 2 kohta) mukaan kansallinen turvallisuus on kunkin jäsenvaltion yksinomaisella vastuulla; Bryssel ei lähetä joukkoja suojaksi. Suomi on jo käyttänyt tätä hyväkseen itärajan takia säätämällään poikkeuslailla (käännytyslaki). Suomi voi juridisesti ilmoittaa, että maahanmuuttosopimuksen taakanjako ja sakkomaksut vaarantavat suoraan maan kansallisen turvallisuuden ja budjettisuvereniteetin kriittisessä geopoliittisessa tilanteessa, jolloin kansallinen hätätilalainsäädäntö ohittaa Brysselin direktiivit.
Puolan pääministeri Donald Tusk ilmoitti maansa jäädyttävän tilapäisesti oikeuden hakea turvapaikkaa. Tusk perusteli tätä suoraan viittaamalla Suomen esimerkkiin itärajalla. Puola siis käyttää Suomen omaa tiukkaa rajalinjaa suojana omille kansallisille toimilleen. Suomikin voisi vedota itärajan hybridiuhkaan ja kieltäytyä maksamasta, koska Suomi on EU:n ydinalueen puskuri ja suojavyöhyke EU:n aloitettua konfliktin Venäjän kanssa.
Ulos juridisesta ansasta
Suomen perustuslain 1. pykälän kolmanteen momenttiin lisättiin vuonna 2012 lause: ”Suomi on Euroopan unionin jäsen.” Muitakin pykäliä muutettiin. Tässä yhteydessä tärkeimmät ovat 54 §, 94 § ja 95 §, joilla määritellään kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattaminen, eduskunnan toimivalta ja merkittävän toimivallan siirto.
Jos alkuperäisen Hallituksen esityksen sisältämä koplausaikomus olisi mennyt sellaisenaan läpi, Suomi olisi juridisesti luovuttanut perustuslaillisen, nykyistäkin laajemman takaportin, jonka kautta ylikansallisten elinten — kuten EU, WHO tai NATO — päätökset olisivat voineet automaattisesti ja ilman eduskunnan vahvaa suodatusta ohittaa kansallisen lainsäädännön.
Em. pykälät ovat nykymuodossaan edelleen vahingolliset Suomen kansalliselle edulle. 94 § ja 95 § sisältävät kirjauksen siitä, että merkittävää toimivallan siirtoa koskeva kansainvälinen velvoite vaatii eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistön. Ongelmaksi on muodostunut se, miten termiä ”merkittävä” tulkitaan perustuslakivaliokunnassa. Vuosien varrella yhä suurempia siirtoja (kuten EU-yhteisvelkapaketit) on tulkittu vain ”tavanomaisiksi kansainvälisiksi velvoitteiksi”, jolloin päätökset on voitu nuijia läpi ilman perustuslain säätämisjärjestystä tai riittävän laajaa kansallista vastustusta.
1 §:iin kirjattu ”Suomi on Euroopan unionin jäsen” toimii perustuslaillisena ohjauksena, joka pakottaa juristit ja valiokunnat aina tulkitsemaan muita pykäliä siten, että EU-jäsenyyden velvoitteet asetetaan etusijalle.
Itsenäisen valtion perustuslain ensimmäisessä, perustavassa pykälässä ei pitäisi olla mainintaa kuulumisesta mihinkään ylikansalliseen järjestöön – varsinkaan sellaiseen, jonka säädökset ja tuomioistuimen päätökset ajavat kansallisen lainsäädännön edelle.
Jos pykälään kirjattaisiin selvästi kansallisen edun ja suomalaisen veronmaksajan edun ensisijaisuus suhteessa EU-oikeuteen, se muuttaisi koko oikeudellisen asetelman. Se antaisi suomalaisille tuomioistuimille ja viranomaisille vahvan perustuslaillisen selkänojan kieltäytyä noudattamasta sellaisia Brysselin direktiivejä — kuten maahanmuuttosakkoja tai elintarvikeomavaraisuutta heikentäviä leikkauksia — jotka ovat ristiriidassa Suomen oman menestyksen ja turvallisuuden kanssa.
Saksan perustuslakituomioistuin on linjannut niin sanotuissa Solange-ratkaisuissaan, että Saksan oma perustuslaki ja sen takaamat perusoikeudet ovat viime kädessä ylempänä kuin EU-oikeus.
Korjausesitys
Perustuslain 1 §:n juridinen ansa ja Suomen suvereniteetin palauttaminen
Vuonna 2012 Suomen perustuslain 1 §:ään salakuljetettiin momentti: ”Suomi on Euroopan unionin jäsen.” Tämä ei ole viaton ilmoitus. Se on juridinen ansa. Se sitoo suomalaisten tuomioistuinten ja perustuslakivaliokunnan kädet. Se pakottaa asettamaan Brysselin edun Suomen edun edelle. Tämä pykälä on purettava kansallisen edun palauttamiseksi.
Miksi 1 § on juridinen ansa?
Brysselin automaattinen etu: Kun perustuslain ensimmäiseen pykälään on kirjattu EU-jäsenyys, se toimii tulkintaohjeena kaikelle muulle lainsäädännölle. Juristit ja valiokunnat joutuvat aina sovittamaan muut lait tämän kautta.
Yksisuuntainen yhteisvastuu: Pykälä tekee Suomesta ikuisen puskurivaltion ja maksajan. Sen varjolla Suomi pakotetaan mukaan miljardien yhteisvelkoihin ja maahanmuuttosakkoihin.
Moraalikadon suojaaminen: Suomalaiset poliitikot voivat piiloutua tämän pykälän taakse. He voivat vaalien jälkeen selittää, että ”ei ole vaihtoehtoa”, koska EU-jäsenyys on perustuslaissa. Se suojaa heidän omia Brysselin virkauriaan kansan tahdolta.
Mitä koplaaminen 54 §, 94 § ja 95 § kanssa tarkoittaa?
Perustuslaissa kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen (94 §) ja voimaansaattaminen (95 §) vaativat merkittävässä toimivallan siirrossa kahden kolmasosan enemmistön.
Tulkinnan venyttäminen: Koska 1 § lukitsee Suomen EU-jäseneksi, perustuslakivaliokunnassa on luotu käytäntö, jossa massiivisia ylikansallisia siirtoja – kuten miljardien eurojen yhteisvelkapaketteja – ei enää tulkita ”merkittäväksi toimivallan siirroksi”.
Takaportti auki: Ilman vuoden 2010–2011 kriittistä vastustusta pykälät olisivat antaneet ylikansallisille järjestöille (EU, WHO, YK) suoran automaattiväylän ohittaa eduskunta. Nykyinenkin muotoilu on riittävän vaarallinen. Se antaa Brysselille oikeuden kiristää Suomea taloudellisesti, jos emme alistu heidän taakkaansa.
Kuten sanottu, vaihtoehtoja on.
Vaatimus: Kansallinen etu perustuslakiin
Euroopan talous ja ylikansallinen järjestelmä rakoilevat. Länsimaiden ahneus ja lyhytnäköisyys ovat ajaneet euron ja EU:n velkakriisiin, jonka korkolaskuja Suomi nyt maksaa. Sääntöjä rikotaan Brysselissä jatkuvasti ”vain tämän ainoan kerran” -selityksillä. Tyhmimmätkin alkavat tajuta tämän teatterin.
EU-maininta on poistettava perustuslain 1 §:stä. Se kuuluu poliittiseen ohjelmaan, ei itsenäisen valtion perustavaan lakiin.
Vaihtoehtoisesti pykälään on lisättävä lause:”Suomen valtion ja sen kansalaisten etu on aina ensisijainen kansainvälisiin velvoitteisiin nähden.”
Ihminen ja kansakunta tarvitsevat kunnioitusta. Bryssel tarjoaa vain käskyjä ja sakkoja. On aika ottaa valinnanvapaus takaisin omiin käsiin.
Pienpuolueet saavat niin halutessaan vapaasti alkaa kampanjoida Perustuslain 1 §:n muuttamisesta suomalaisia ja kansallista etua palvelevaan muotoon käyttäen tässä esittämääni materiaalia ja ehdotusta.
.jpg){kind=link}