Tieteen nimissä tehdään toisinaan asioita, jotka kuulostavat enemmän komedialta kuin tutkimustyöltä. Yhdysvaltalaistutkijat kutittivat tällä kertaa aikuisia rottia viitenä päivänä peräkkäin ja seurasivat, miten niiden suhtautuminen ihmisiin muuttui.
Syyskuussa Physiology & Behavior -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin niin sanotun rottien kutittamisen vaikutuksia aikuisiin Sprague Dawley -rottien naaraisiin ja uroksiin.
Tilaa Posi TV lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Kyse ei ollut aivan satunnaisesta kylkien rapsuttelusta. Rottien ”kutittamisella” tarkoitetaan käsittelytapaa, jolla jäljitellään rottien keskinäistä leikkimistä.
Osa eläimistä sai tavallista rauhallista käsittelyä, kun taas toista ryhmää kutitettiin viitenä peräkkäisenä päivänä. Samalla tutkijat tallensivat rottien tuottamia ultraääniääniä.
Kutitetut rotat lähestyivät ihmistä hanakammin
Kutittaminen lisäsi merkittävästi rottien noin 50 kilohertsin taajuudella tuottamia ultraääniääniä. Tällaisia ääniä pidetään tutkimuksissa yhtenä rottien myönteiseen tunnetilaan liittyvistä merkeistä.
Kutittamisen jälkeen rotille järjestettiin vielä testi, jossa niiden annettiin kohdata entuudestaan tuntemattoman ihmisen käsi.
Kutitetut rotat lähestyivät vierasta kättä useammin kuin verrokkiryhmän eläimet. Vaikutus havaittiin sekä naaras- että urosrotilla.
Toisin sanoen viiden päivän kutituskuuri näytti parantavan rottien suhtautumista ihmiskäsiin.
Kaikkea kutitus ei kuitenkaan parantanut
Tutkijat selvittivät myös, tekikö kutittaminen rotista yleisesti vähemmän ahdistuneita. Tätä mitattiin useilla eläinkokeissa käytettävillä käyttäytymistesteillä.
Tilaa Posi TV lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Niissä kutitettujen ja verrokkiryhmän rottien välillä ei havaittu merkittävää eroa.
Tutkijoiden mukaan tulokset kuitenkin tukevat ajatusta siitä, että kutittamista voidaan käyttää laboratorioissa keinona totuttaa rottia ihmisten käsittelyyn ja tehdä ihmisen ja eläimen välisestä kontaktista myönteisempää.