Ruotsin hallituksen päätöksellä luopua Islamofobia-sanan käytöstä, virallisesti, on monenlaisia seurauksia. Tutkikaamme sanaston aseistamista. Tutkikaamme myös joitain seurauksista.
Esipuhe
Sanat ovat työkaluja, joiden avulla tehdään ajattelutyötä, käsitellään konsepteja, tuodaan ideoita saamaan fyysinen olomuoto. Sanoja on kaikkialla ympärillämme, kaikki me käytämme sanoja. Suomenkieli on erittäin mielenkiintoinen kieli. Se on vanha, harvinainen, ja sen etymologia on vahvasti kiinni todellisuudessa. Käsi > käsite, käsitellä, käsittää… Tie > tieto, tietää, tiedossa, tiedostaa, tiedosto, tietue… Tietön > tietämätön, tietymätön, tietymättömissä…
Ansa > ansaita; ansa-sanaan liittyy myös piilossa olemisen merkitys. Ansa viittaa usein silmukkaan tai verkkomaiseen pyydykseen (vrt. viron ans eli silmukka), ja se on usein ”näkymätön”. Miten tämä muuttaa suhdettasi ansaitsemiseen, ansioihin ja ansioluetteloihin?
Äidinkielesi rakenteet ja sanasto määrittelevät hyvin pitkälle sitä, miten ja mitä kykenet ajattelemaan. Suomenkielessä ei esimerkiksi erotella sukupuolta, jokainen on hän toisin kuin useimmissa muissa kielissä (he/she, han/hon jne); suomenkielen perusta on sukupuolitasa-arvoinen. Vaikka et itse kiinnittäisi huomiota tähän, se vaikuttaa silti.
Islamofobia, poliittisesti ladattu sana
The European Conservative -media kertoo Ruotsin hallituksen päätöksestä luopua Islamofobia-sanan käytöstä. Ulkoministeri Maria Malmer Stenergard ilmoitti, että Ruotsin hallitus ei enää aio käyttää Islamofobia-sanaa koska sen käyttö ”on ongelmallista”, eikä pelkästään siksi että ”se tuo mieleen yksilöiden irrationaalit pelot.”
Islamofobia-sanaa käytettiin muodossa islamophobie ranskankielisessä kirjallisuudessa jo 1900-luvun alussa (esim. Alain Quellien vuonna 1910) kuvaamaan siirtomaavaltojen ennakkoluuloja muslimiväestöä kohtaan. Englanninkieleen se ilmestyi 1920-luvulla. Muslimiveljeskunnan (MBS) arvioidaan ottaneen sanan käyttöönsä poliittisena työkaluna 1990-luvulla. Kriitikoiden mukaan termin levittämisellä on pyritty suojelemaan islamistista agendaa ja vaimentamaan uskontoon kohdistuvaa poliittista keskustelua. Toisin sanoen sana aseistettiin lataamalla siihen kritiikin kieltävä tunnepanos.
The European Conservativen artikkelin kirjoittaja Marcus Ingram jatkaa. ”Ilmoitus oli musiikkia oikeisto-populistististen Ruotsidemokraattien (SD) korville, joiden MEP Charlie Weimers sanoi maanantaina: — Islamistit hyödyntävät Islamofobiaa edistääkseen agendaansa ja turvatakseen EU-rahoituksen.” Ingram kertoo, tahallaan tai tahattomasti, miten asennoitua käyttämällä määritelmää oikeisto-populisti. Määritelmä estää monia kuulemasta, mitä Weimers sanoo ja antaa samalla helpon keinon kuitata Weimersin havainto rasismina. Konsepti on tuttu mm. Israelin Hasbara-informaatiosodankäynnistä.
Sanojen aseistaminen ei ole vaaratonta
Sanojen aseistaminen (weaponization of language) tarkoittaa prosessia, jossa kieltä ja sanavalintoja käytetään tietoisesti välineenä vallankäytössä, vastustajan vaientamisessa tai tietyn ryhmän vahingoittamisessa. Kieli lakkaa olemasta neutraali tiedonvälityksen väline ja muuttuu ”aseeksi”, jolla muokataan todellisuutta ja luodaan mielikuvia, joita on vaikea kyseenalaistaa ilman sosiaalisia tai poliittisia seurauksia.
Kielellinen aseistaminen tapahtuu yleensä useassa vaiheessa: Leimaaminen ja toiseuttaminen (Me vs. Ne) > Epäinhimillistäminen, demonisointi (Gaddafi/Hussein/Trump/Putin/kukatahansa on Hitler! Tai natsi.) > Merkityksen kaappaaminen: Sanan alkuperäinen merkitys korvataan uudella, poliittisesti latautuneella tai syyttävällä merkityksellä > Kritiikin vaientaminen aseistetulla käsitteellä: luodaan termejä, joiden käyttäminen tai vastustaminen leimaa henkilön välittömästi. Esimerkiksi syytökset ”fobiasta” voivat estää asiallisen keskustelun vaikeista aiheista.
Aseistetut sanat ovat vaarallisia, koska ne vaikuttavat tunteisiin ja alitajuntaan. Kun termi vakiintuu, ihmiset alkavat käyttää sanaa pohtimatta sen alkuperäistä tarkoitusta, jolloin sanan takana oleva poliittinen tavoite muuttuu ”normaaliksi” puhetavaksi ja alkaa muokata maailmankuvaa.
Synnytetään myös sumusanoja, joilla reaalitodellisuus peitetään usvaan, tehdään tunnistamattomaksi.
Sumusanat
Kielitieteessä ja viestinnässä sumusanoilla tarkoitetaan sanoja, jotka kuulostavat hienoilta, mutta joiden merkitys on epätarkka tai tyhjä. Poliittinen puhe, konsulttipuhe ja uutisointi vilisee sumusanoja.
Minulla on päivittyvä sumusana-kokoelma, jonka olen nimennyt ”Valtiolla on asiaa!” -kokoelmaksi. Esimerkkejä:
* klusteritasoinen skenaariotyöskentely (= mietimme miten varautua tulevaisuuteen)
* innovaatiokeskittymän etabloituminen (= tutkimus-/yrityskeskus on aloittanut toimintansa)
* monialainen tavoitettavuus (= ”palvelu” jossa teet työn itse)
* dynaaminen prosessi, arvopohjainen ketteryys (= ei suunnitelmaa, sovellamme ja toivomme parasta)
* innovaatiopotentiaali (=joku saattaa joskus keksiä ratkaisun)
* tavoitekeskittymä (= leikitään, että meillä on strategia)
* systeeminen elinvoimasiirtymä (= siirtymävaihe, älkää odottako tuloksia)
* evolutiivinen tavoitehorisontti (= siirtyvät maalitolpat, poistaa vastuun)
* synergiaetujen hakeminen (= irtisanomisista päätetty)
… pääsitte varmaan kärryille sumusanoista?
Sisältömerkitys on matala, jopa olematon, sanat eivät kerro lukijalle tarkasti, mitä todellisuudessa tapahtuu tai aiotaan tehdä. Mutta se kuulostaa vakuuttavalle. Optiikkaa, kuten Amerikassa sanotaan. Purkakaa sumusanat jotta näkisitte, ymmärtäisitte. Naurakaa niille.
Yksilön vapaus vs. ”Yksittäistapaus” vs. Yksilönvastuu
Ruotsin päätös poistaa ”islamofobia”-termin kaltaisia ideologisia leimoja virallisesta kielenkäytöstä on kenties merkittävin kognitiivinen vastarinta-isku koko EU:ssa. Sanan käytöstä luopuminen palauttaa yksilön vastuun, myös rikoksia tehneille ”yksittäistapauksille”.
Koska olen ilkeä vanha ämmä, jolla on kiero huumorintaju, oikein odotan sitä kiemurtelua, mikä seuraa kun yksilön vapautta (muka-)puolustava vasemmisto ja ääri-woke hangaroundeineen, joka on vuosikymmeniä hokenut ”yksittäistapausta” välttääkseen keskustelun ilmiöistä ja kulttuurisista rakenteista joutuu nyt — aluksi Ruotsissa — vastustamaan yksilön vastuuta. Jos teko on ”yksittäinen”, se on määritelmällisesti yksilön teko.
Kun Ruotsi nyt palauttaa yksilönvastuun, woke-leiri on mahdottoman edessä. Jos he vastustavat yksilönvastuuta, he joutuvat myöntämään, että kyse onkin ryhmäilmiöstä – mikä on juuri se asia, jota he ovat yrittäneet kieltää. Ironia on liian herkullinen ohitettavaksi.
Vastuun paluu
Kun islamofobian tapainen sumusana poistuu, yksilö ei voi enää piiloutua ”haavoittuvan ryhmän” taakse; yhteiskunta alkaa vaatia tekoihin perustuvaa arviointia. Tämä purkaa vuosikymmenten aikana rakennetun ”uhrihierarkian” ja pakottaa maahantulijat sekä kantaväestön kohtaamaan toisensa yksilöinä fysiikan tasolla, ideologisen tason ulkopuolella ja sitomatta. Minusta se on hyvä asia.
Kun yksilön vastuu palautetaan ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, tekojen perusteella, poliisin ja viranomaisten toimintakyky kasvaa, koska heidän ei tarvitse enää pelätä kielellisiä ansoja työtään tehdessään. Luottamus instituutioihin voi alkaa elpyä, mutta se vaatii ensin kivuliaan vaiheen, jossa todelliset, sumusanojen aiemmin peittämät ongelmat tulevat tervehdyttävästi päivänvaloon.
Parhaassa tapauksessa tämä voi laukaista ketjureaktion, jossa koko EU:n ”arvopohjainen” viestintä joutuu puolustuskannalle. Kieli alkaa parantua, tulla ulos sumusanoista reaalitodellisuuteen.
Oikeusvaltio saattaa tehdä paluun.
Ammattiuhrittajien ja GONGO-järjestöjen hermoromahdus edessä?
GONGO, Government-Organized Non-Governmental Organization, on hallituksen perustama (!) tai tukema kansalaisjärjestö, joka näyttää itsenäiselle mutta on tosiasiassa ns. hallituksen leivissä. Hallitukset käyttävät näitä järjestöjä imitoimaan osallistuvaa ja osallistavaa kansalaisyhteiskuntaa, jota ”kuunnellaan herkällä korvalla” — totta kai, koska he ajavat hallituksen haluamia asioita.
GONGOja käytetään hallituksen oman politiikan edistämisen ohella kansainväliseen lobbaamiseen, molemmissa tapauksissa massamedian avustuksella. Näin median haastattelemat aktiivit ja asiantunkijat vaikuttavat riippumattomille tahoille, ja nostavat julkiseen keskusteluun hallituksen haluamia aiheita. GONGOt markkinoivat hyväksyttyä asennetta ja ideologista asemoitumista.
GONGOt ovat työpaikka. Ruotsin päätös jättää islamofobia-sana käytöstä tulee vaikuttamaan työllisyyteen järjestö-sektorilla. Jos rasismi ei olekaan enää ”rakenteellinen ja näkymätön kaikkialla oleva voima”, vaan jokainen tapaus onkin yksilöllinen teko yksilön vastuulla, koko järjestöviidakon rahoitusperuste murenee. He eivät voi enää myydä ”vastustamista” tuotteena. Liiketoimintamalli romahtaa.
Kun enemmistö huokaisee helpotuksesta realismin ja aito-sanojen paluusta, se on kuolemantuomio niille, jotka elävät polarisaatiosta.
Se epäilemättä käy tunteisiin.
Uhriuden turvavyöhykkeen katoaminen
Sumusanojen ohella ajatustyötämme hämärtävät ideologiat ja ideaalit.
Ideologia-puolella GONGOlaisten ja woke-leirin psyykkiset romahdukset ovat todellisia. Kun ihminen on rakentanut koko identiteettinsä ”oikeuden puolesta sankarillisesti taistelevan henkilön”, ”ideaalin” tai ”uhrin” rooliin, totuus — yksilönvastuu — tuntuu fyysiseltä väkivallalta.
On myös ollut kätevää huutaa rasismia aina kun jää kiinni rikoksesta. Ruotsin päätös poistaa sumusanat, poliisi voi vihdoin sanoa: ”Olet tehnyt tämän rikoksen yksilönä.” Tämä poistaa sen moraalisen kilven, jolla rikollisuutta on suojeltu.
Vastarinnatta tämä ei tule menemään. Ne, jotka ovat hyötyneet tästä suojasta, tulevat reagoimaan väkivaltaisesti. Kesä 2026 voi olla levoton jakso Ruotsin NoGo-lähiöissä, kun kielen suoma suoja poistuu, ja laki ja järjestys alkavat päteä. Niin… jos poliisin resurssit riittävät.
Ideaaleilla ei ole vikoja eikä vastuuta. Kun ihminen nähdään ”ideaalina” — tai pelkkänä ryhmän edustajana — hänet riisutaan ihmisyydestä. Hänestä tulee poliittinen instrumentti.
Islamofobia-sanan käytön lopettamisella Ruotsiin tullut maahantulija lakkaa olemasta ”haavoittuva ideaali” ja hänestä tulee yksilö, jolla on tekoja, seurauksia ja vastuuta; ihmisyksilö. Tämä on ainoa tie terveen yhteiskunnan jälleenrakentamiseen.
Sananvastuu
Johanneksen evankeliumin alussa (Joh. 1:1) kerrotaan ”Alussa oli Sana”, jossa Sana (Logos) oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa, luomiskertomuksessa, kerrotaan ”Ja valkeus tuli” kun Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus”. Maailmankaikkeus syntyi sanan lausumisella; sanan, jonka lausui Sana joka oli Jumala.
Kun yhdistää maailmankaikkeuden luomisen sana sanomalla, sananvastuu saa aivan uuden ulottuvuuden. Kun yhdistää poliittisen puheen vaikutuksen sen maailman luomisessa, jossa me elämme, vielä yksi sananvastuun ulottuvuus tulee näkyviin. Monen mielestä pikemminkin sananvastuuttomuus.
Axios-uutissivuston toimitusjohtaja Jim VandeHei herätti laajaa huomiota marraskuussa 2024 National Press -klubilla pitämässään puheessa, jossa hän hyökkäsi voimakkaasti somealusta X:n perustaneen Elon Muskin ”Me olemme media!” -väitteitä vastaan. VandeHei totesi: ”Viestini Elon Muskille on: Paskapuhetta. Te ette ole media”.
VandeHei, massamedian edustajana, puolustaa (omasta mielestään) aitoa journalismia, ja hänellä on siihen oikeus. X on tavallaan massamedian narratiivi- ja keskustelukehikko-journalismiin pettyneiden kansalaisjournalismi-yhteisö, joka tuottaa itse uutisia ja uutisten tulkintoja vertaisilleen keskusteltavaksi. Heillä on oikeus tehdä näin. Mutta se kertoo, että tosiasiassa riita koskee lopultakin sitä, kenen sana luo maailmaa.
Kun massamedian todellisuus ja suuren yleisön todellisuus eivät kohtaa, molemmat osapuolet aktivoituvat aseistamaan sanoja ja määrittämään keskustelun suuntaa. Kriittinen massa viittaa siihen, että X:n kansalaisjournalistit voittavat silkalla ylivoimalla — ja koska heillä on vaihtoehto, X, jota massamedialla ei ole.
Luottamus massamediaan ja levikit ovat laskeneet jo vuosikausia. Massamedia on yritystoimintaa, yleisradioyhtiöiden osalta subventoitua sellaista. Se pakottaa ne toimimaan talouden ehdoilla. Maksaja määrää, varsinkin kun ostajat ovat häipymässä ja siirtyneet ”pk-yrittämiseen” ja Tee-se-itse -talouteen. Valtio menettää äänensä kun kukaan ei enää viitsi kuunnella.
Sanansa syöjä on yksi suomenkielen voimakkaimmista haukkumasanoista. Sanansa syöminen on häpeällistä, nöyryyttävää, epäluotettavan henkilön teko. Ilmaisun käyttäminen tarkoittaa, että puhujan puheella ei ole toiselle osapuolelle painoarvoa.
Kun joku vastaa ”En niele sanojasi”, hän vetää rajan, kertoo ettei usko eikä luota; rehellisyys on kyseenalaistettu. Faktoilla ei siinä vaiheessa ole väliä.
Mitä Sinä haluaisit nyt sanoa? Vai vetikö sanattomaksi? 😉
Inspiraation lähde:
European Conservative (28.4 2026): Sweden “Finally” Scraps the Concept of ‘Islamophobia’
Artikkelikuva: Pxhere
