Ukrainassa Azovin joukkoihin kuuluvan sotilasyksikön rakennuksen alueella ollut 14-vuotias poika on julkaissut kolme videota, joilla hän kertoo joutuneensa rajun pahoinpitelyn kohteeksi. Poika kertoo noin kymmenen sotilasasuisen henkilön hakanneen häntä lapioilla, nyrkeillä ja jaloilla sekä leikanneen hänen vaatteensa veitsillä. Ukrainan viranomaiset ovat jo käynnistäneet tapahtumista rikostutkinnan. Tapaus nostaa uudelleen esiin myös suomalaispoliitikkojen suhtautumisen Azoviin, jonka edustajia vieraili keväällä eduskunnassa kansanedustajien kuvattua vierailua kunniaksi.
Kiovan lähistöllä Petropavlivska Borštšahivkassa maanantaina 2. marraskuuta sattuneista tapahtumista on saatu uutta tietoa, kun kohun keskelle joutunut 14-vuotias poika on kertonut TikTok:ssa kokemuksistaan kolmella ukrainankielisellä videollaan.
LUE MYÖS: 14-vuotias poika löytyi Azovin epäillyn kidutusvankilan alueelta – mitä tapauksesta tiedetään?
Poika esiintyy videoilla sairaalasta käsin ja kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka hän päätyi paikallisten asukkaiden ja sotilasviranomaisten välisen yhteenoton keskelle.
Rakennus oli Ukrainan kansalliskaartin Azovin 1. armeijakunnan alaisuuteen kuuluvan sotilasyksikön 3121 käytössä, jota on epäilty kidutusvankilaksi. Azov on vahvistanut rakennuksen yhteyden joukkoihinsa omassa tiedotteessaan.
Poika kertoo, että hänen pahoinpitelijänsä olivat sotilasasuisia, kommandopipoihin pukeutuneita miehiä, joilla ei ollut tunnistettavia joukko-osastotunnuksia.
Pahoinpitelyn yksityiskohtia tai tekijöiden henkilöllisyyttä ei ole toistaiseksi pystytty riippumattomasti vahvistamaan.
Kaikki alkoi noin 200 metrin päässä pojan kodista
Poika kertoo saaneensa noin kello 18 ystäviltään viestin, jonka mukaan hänen kotinsa lähellä liikkui autoja ja ihmisiä juoksenteli ympäriinsä.
Hän päätti mennä katsomaan, mitä tapahtui.
”Pääsin koulusta, ja joskus noin kello 18 ystäväni kirjoittivat minulle, että aivan kotini lähellä, noin 200 metrin päässä, liikkuu autoja ja ihmisiä juoksee ympäriinsä”, hän kertoo.
Saapuessaan paikalle hän näki ihmisiä kiipeilemässä puissa ja aidalla. Rakennuksen puolelta heitä suihkutettiin sammuttimilla ja alueella heiteltiin esineitä.
Poika kertoo kiivenneensä itsekin puuhun, jolloin hänen mukaansa eräs mies suihkutti häntä sammuttimella.
”Olin vähällä tukehtua”, hän sanoo.
Tämän jälkeen hän kertoo käyneensä kotonaan hakemassa kaasunaamarin ja palanneensa tapahtumapaikalle. Tilanne muuttui vähitellen yhä väkivaltaisemmaksi.
Poika kertoo nähneensä rakennuksesta tulevan ulos noin kolme miestä, joiden käsissä oli lapioita. Hän kertoo myös kiivenneensä aidalle, jolta hän pudotteli tiiliä.
”Minä huusin heille: Tulkaa tänne ihmisten luokse!” poika kertoo huutaneensa.
Hänen mukaansa rakennuksen ympärillä oli piikkilankaa ja barrikadeja.
”Minua olikin lyöty lapiolla selkään”
Toisella videollaan poika kuvailee hetkeä, jolloin hän joutui väitetyn pahoinpitelyn kohteeksi.
”Kuulin jo jonkinlaista huutoa. Minua kohti juoksi ihmisiä. En tiedä, ehkä kolme ihmistä. Heillä oli lapiot mukanaan”, hän kertoo.
Poika kertoo ensin luulleensa, että oli yksinkertaisesti pudonnut aidalta tai liukastunut.
Myöhemmin hänen ystävänsä kuitenkin näytti hänelle videotallenteen.
”Aluksi luulin, että olin liukastunut ja kaatunut. Mutta sitten ystäväni näytti minulle videon. Siitä kävi ilmi, että minua olikin lyöty lapiolla selkään”, poika jatkaa.
Poika kertoo myös kärsivänsä edelleen kovista kylkikivuista.
”Ehkä juuri sen takia kylkiluuni on nyt niin kipeä, että kumartuminen ja ylös nouseminen sattuvat todella paljon.”
Hänen mukaansa väkivalta jatkui sen jälkeen, kun hänet vietiin rakennukseen.
”Mitä syvemmälle minua vietiin, sitä useammat alkoivat hakata”
Pojan kertomuksen vakavimmat väitteet liittyvät rakennuksen sisällä tapahtuneeseen pahoinpitelyyn.
”Mitä syvemmälle minua vietiin rakennukseen, sitä useammat ihmiset alkoivat hakata minua. Kaikkiaan heitä oli varmaan kymmenkunta. Kaikilla oli mustat asut, kommandopipot ja jonkinlaiset sotilasvaatteet. En ymmärtänyt ollenkaan, keitä he olivat”, hän avaa tilannetta.
Hänen mukaansa miehillä ei ollut tunnuksia, joista heidän henkilöllisyytensä tai joukko-osastonsa olisi voinut päätellä.
Poika kertoo myös, että häntä tartuttiin hiuksista ja hakattiin useilla eri tavoilla.
”Minua vain hakattiin. En tiedä, kaikki hakkasivat minua. Lapiolla, jaloilla ja nyrkeillä”, hän sanoo.
Tämän jälkeen hänet vietiin kertomuksensa mukaan rakennuksen toiseen kerrokseen.
”Minut pantiin makaamaan kasvot lattiaa vasten, ja he alkoivat kuulustella minua”, poika kertoo järkyttyneenä.
Hän kuvailee saaneensa niin voimakkaita iskuja päähän, ettei pystynyt kunnolla kuulemaan tai näkemään ympärilleen.
”Minua oli lyöty päähän niin kovaa, etten kuullut mitään. En nähnyt mitään.”
Poika kertoo myös miesten myös tarttuneen häntä hiuksista ja heittäneen hänet seinää vasten.
Kun hän ei kaatunut heidän haluamallaan tavalla vatsalleen, pahoinpitely hänen mukaansa jatkui.
”He alkoivat vielä hakata päätäni lattiaan”, poika toteaa.
Poika kertoo nenänsä alkaneen vuotaa verta ja etuhampaansa lohjenneen.
”He leikkasivat alushousuni ja kuvasivat minua”
Kolmannella videolla poika kertoo uusista yksityiskohdista, joita ei aiemmin ollut käsitelty yhtä tarkasti.
Hänen mukaansa rakennuksessa olleet miehet alkoivat leikata hänen vaatteitaan veitsillä.
”Samalla kun minua hakattiin, he alkoivat myös leikata kaikkia vaatteitani veitsillä.”
– Alushousuni leikattiin. Housuni leikattiin. Sitten he alkoivat kuvata minua, poika kertoo
Poika kertoo olleensa lähes alasti, kun häntä kuvattiin ja pahoinpitely jatkui.
”Olin melkein alasti, ja he kuvasivat minua.”
Hänen mukaansa kasvot, nenä ja molempien käsien sormet olivat veren peitossa.
”Olin aivan veren peitossa. Kasvoni olivat veressä. Nenäni oli veressä”, poika sanoo.
Tämän jälkeen rakennuksessa alkoi hänen mukaansa äkillinen hälinä.
Poika kertoo, että häntä alettiin puhdistaa verestä ja kääriä keltaiseen kalvoon, ilmeisesti lämpöpeitteeseen.
Hän kertoo myös erään naisen puuttuneen tilanteeseen.
”Hän suojasi minua tällä tavalla omalla kehollaan. Hän ei antanut heidän enää hakata minua”, poika kertoo häntä puolustaneesta naisesta.
Nainen rauhoitteli häntä ja vakuutti, ettei hänelle enää tapahtuisi mitään pahaa.
Budanov saapui paikalle – poika kertoo olleensa shokissa
Ukrainan presidentinkanslian johtaja Kyrylo Budanov saapui tapahtumapaikalle ja keskusteli henkilökohtaisesti 14-vuotiaan kanssa.
Poika kertoo ymmärtäneensä vasta seuraavana päivänä, kenen kanssa hän oli keskustellut.
En pystynyt edes erottamaan ihmisten kasvoja. Ajattelin, että he jatkavat kuulusteluani — Olin aivan järkyttynyt”, hän sanoo.
Hän kertoo myös pelänneensä sitä, mitä hänelle tapahtuisi seuraavaksi.
”Kun siskoni soitti minulle, kysyin jo, mitä minun pitäisi sanoa. Koska en tiennyt, mitä minulle seuraavaksi tapahtuisi”, poika toteaa.
Lopulta poika pääsi rakennuksesta pois ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.
Hän kertoo olevansa Kiovan alueellisessa sairaalassa.
Poika kiistää joutuneensa rakennukseen vangituksi
Videoilla poika oikaisee myös sosiaalisessa mediassa levinneitä väitteitä.
Hän kertoo menneensä tapahtumapaikalle vapaaehtoisesti eikä olleensa rakennuksessa etukäteen vangittuna.
”Minä menin itse sinne mielenosoitukseen”, hän muistuttaa.
Hän kiistää myös väitteet, joiden mukaan hänet olisi siepattu pakettiautoon tai kuljetettu paikalle väkisin.
Samalla hän kuitenkin pitää kiinni pahoinpitelyä koskevista väitteistään.
”Minut vain pudotettiin aidalta lapiolla, ja sitten minua alettiin hakata siellä.”
Poika arvostelee venäläistä propagandaa, jonka hän katsoo käyttävän tapausta hyväkseen.
Hän korostaa, ettei yksittäisten tuntemattomien henkilöiden toiminnasta voi tehdä päätelmiä koko Ukrainasta.
Silti hän vaatii vastauksia väitettyyn pahoinpitelyynsä.
”En tiedä, missä he ovat nyt. En tiedä, mitä heille tapahtuu. En tiedä, rangaistaanko heitä”, poika sanoo.
Hän kertoo, ettei pysty enää juuri kävelemään ja epäilee kylkiluussaan mahdollista hiusmurtumaa.
Azovin alaisen yksikön rakennus rikostutkinnan kohteena
Tapahtumapaikan yhteys Azoviin ei perustu pelkästään sosiaalisessa mediassa levitettyihin väitteisiin.
Azovin 1. armeijakunta on itse vahvistanut, että kyseinen rakennus oli sen alaisuuteen kuuluvan sotilasyksikön 3121 väliaikainen sijoituspaikka.
Rakennuksessa oli kansalliskaartin mukaan muun muassa mobilisoituja sotilaita ja luvatta joukko-osastoistaan poistuneita sotilaita, jotka odottivat sijoittamista uusiin tehtäviin.
Azov on vahvistanut myös neljän sotilaan olleen loukkaantuneita ja joutuneen sairaalatarkastuksiin. Se ei kuitenkaan ole vahvistanut kidutusväitteitä, vaan on pitänyt niitä todistamattomina ja ilmoittanut, että mahdolliseen laittomaan väkivaltaan syyllistyneet joutuvat vastuuseen.
Ukrainan valtiollinen tutkintavirasto DBR käynnisti 3. marraskuuta rikostutkinnan sotilasviranomaisen mahdollisesta toimivallan ylittämisestä.
Tutkinnassa selvitetään muun muassa sotilaiden majoitusolosuhteita, mahdollisia pakkotoimia ja tapahtumien kulkua. Viranomaiset tutkivat erikseen myös mielenosoittajien väkivaltaista toimintaa.
Ukrainan sisäministeri on torjunut väitteet rakennuksen käytöstä kidutuslaitoksena. Myös tietoja noin 40 laittomasti vangitusta henkilöstä on kiistetty.
Reutersin uutisen mukaan viranomaiset epäilevät osan levottomuuksista olleen tarkoituksellisesti lietsottuja.
Se ei kuitenkaan poista tarvetta selvittää erikseen pojan esittämät vakavat pahoinpitelysyytökset.
Suomessa Azovia kehuttiin – Jenna Simula kutsui vierailua kunniaksi
Tapaus nostaa uudelleen esiin kiistanalaisen Azovin joukkojen vierailun Suomessa toukokuussa 2026.
Azovin edustajia vieraili Helsingissä 28. toukokuuta ja tapasi kansanedustajia sekä muita turvallisuusalan ja viranomaisten edustajia.
LUE MYÖS: Äärinationalistinen Ukrainan armeijayksikkö kävi markkinoimassa sotaa Suomessa
Vierailun aikana Azovin edustajat esittelivät yksikkönsä toimintaa, sotilaallista osaamista ja johtamiskulttuuria.
Azovilla on tausta ukrainalaisessa äärinationalismissa. Sen perustaja Andri Biletskyi on ultranationalisti, ja liikkeen symboliikka sekä ideologinen pohja on äärinationalistisessa järjestössä OUN:ssä – liike, joka teki yhteistyötä natsi-Saksan kanssa ja oli osallinen etnisiin joukkomurhiin. (Posi TV)
Myöhemmin Azov liitettiin Ukrainan kansalliskaartiin, ja sen pohjalta muodostettiin laajempi sotilaallinen organisaatio.

Suomessa vierailleet Azov-prikaatin edustajat eivät kuitenkaan edustaneet samaa sotilasyksikköä 3121, jonka käytössä Kiovan lähistöllä sijaitseva rakennus oli. Molemmat kuuluvat nykyiseen Azovin 1. armeijakuntaan.
Vierailuun suhtautui erityisen myönteisesti perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula.
LUE MYÖS: Jenna Simula puolusti Azov-vierailua: ”kriitikot ovat itänaapurin kätyreitä”
Simula kuvasi sosiaalisessa mediassa olleen kunnia saada Azovin edustajia vieraaksi Suomeen ja viettää heidän kanssaan päivä eduskunnassa sekä Suomenlinnassa.
Kun vierailua arvosteltiin, Simula puolusti Azovia ja kohdisti arvostelua kriitikoihin.
”Azov-väen vierailu sai taas kaikenmoiset itänaapurin kätyrit kaivautumaan koloistaan esiin”, Simula kirjoitti.
Nyt Azovin johtoon kuuluvan organisaation alaisessa yksikössä tutkitaan mahdollisia vakavia väärinkäytöksiä, ja 14-vuotias poika kertoo joutuneensa sen käyttämän rakennuksen alueella sotilasasuisten miesten pahoinpitelemäksi.
Tilanne asettaa Simulan aiemmat ylistävät lausunnot uudenlaisen tarkastelun kohteeksi.
Onko kansanedustaja valmis tuomitsemaan myös Ukrainan sotilasorganisaation piirissä mahdollisesti tapahtuneet väärinkäytökset yhtä yksiselitteisesti kuin muiden valtioiden tekemät ihmisoikeusloukkaukset?
Ja pitääkö hän edelleen Azovin vierailuun kohdistuvaa kriittistä keskustelua osoituksena itänaapurin palvelemisesta?
Myös Sanna Antikaisen ja muiden kansanedustajien suhtautuminen herättää kysymyksiä
Azovin Suomen-vierailua mahdollisti eduskunnan epävirallinen Ukraina-ystävyysryhmä.
Posi TV:n aiemman selvityksen mukaan ryhmään on kuulunut muun muassa perussuomalaisten Sanna Antikainen ja Jenna Simula sekä useita muiden puolueiden kansanedustajia.
Ystävyysryhmän jäsenyys ei sellaisenaan osoita, että jokainen sen jäsen olisi osallistunut vierailuun tai hyväksynyt kaikki Azovin toimintatavat.
Silti ryhmän mahdollistaman vierailun jälkeen on perusteltua kysyä, miten kansanedustajat suhtautuvat nyt esiin nousseisiin epäilyihin.
Ukrainan tukeminen Venäjää vastaan ei edellytä kritiikitöntä suhtautumista Ukrainan asevoimien tai kansalliskaartin toimintaan.
Päinvastoin aseellisiin joukkoihin kohdistuvat vakavat ihmisoikeusepäilyt edellyttävät riippumatonta selvittämistä riippumatta siitä, minkä valtion joukoista on kyse.
Erityisesti alaikäisen väitetty pahoinpitely on asia, jota ei voi sivuuttaa vetoamalla sodan olosuhteisiin tai vastapuolen propagandaan.
Suomalaisten kansanedustajien olisi syytä kertoa, tukevatko he riippumatonta tutkintaa ja vaativatko he Azovin johdolta julkista selvitystä sen alaiseen sotilasyksikköön kohdistuvista epäilyistä.
Kysymys ei ole siitä, ovatko Suomessa vierailleet sotilaat vastuussa tapahtumista. Siitä ei ole näyttöä.
Kysymys on siitä, voiko poliittisesti ja sotilaallisesti merkittävän organisaation toimintaa tarkastella kriittisesti myös silloin, kun se kuuluu Suomen tukeman valtion asevoimiin.
”En tiedä, rangaistaanko heitä”
Pojan kolmen videon ehkä pysäyttävin kohta ei liity sotilasorganisaatioiden välisiin suhteisiin tai kansainväliseen politiikkaan.
Se liittyy hänen omaan epävarmuuteensa.
14-vuotias kertoo kärsivänsä vammoista ja olevan tietämätön siitä, keitä häneen väkivaltaa kohdistaneet henkilöt olivat.
”En tiedä, missä he ovat nyt. En tiedä, mitä heille tapahtuu. En tiedä, rangaistaanko heitä”, poika pohtii.
Poika kertoo, ettei pysty juuri kävelemään.
Se, pitävätkö hänen kaikki väitteensä paikkansa, on tutkinnan ja riippumattoman näytön ratkaistava kysymys.
