Bulgariaan ensimmäinen vaaleilla valittu naispresidentti — mistä vaalitulos kertoo?

 

Pitkäaikainen presidentti Rumen Radev väistyi virastaan tammikuussa 2026 asettuakseen ehdolle parlamenttivaaleissa, ja hänestä tuli myöhemmin maan pääministeri. Radevin tilalle nousi virkaa tekeväksi presidentiksi Ilijana Jotova.

Sunnuntaina 1. marraskuuta oli presidentinvaali. Jotova voitti vaalien toisen kierroksen selvin luvuin saaden 57,57 % äänistä, kun taas opposition länsimielinen kärkiehdokas Andrei Gjurov sai 39,48 % äänistä.

Kuulostaa ylivoimaiselle voitolle?

Katsotaan tarkemmin.

Ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti jäi alhaiseen 22,98 prosenttiin. Toisella kierroksella aktiivisuus nousi hieman ja oli lopulta 29,1 %. Ensimmäisellä kierroksella Ilijana Jotova sai 34,7 % annetuista äänistä. Koko äänioikeutetusta väestöstä (23 % aktiivisuudella) häntä äänesti vain noin 8 % kansasta.

Toisella kierroksella Jotova keräsi 57,6 % annetuista äänistä. Lopullisella 29,1 prosentin äänestysaktiivisuudella hänen taakseen asettui siten noin 16,7 % kaikista Bulgarian äänioikeutetuista.

Ukrainan sota ja sen lopettaminen nousivat vaalikampanjan keskiöön juuri ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä. Jotova alkoi esiintyä korostetusti ”rauhan presidenttinä”. Hän vetosi vahvasti siihen, että sota on lopetettava neuvotteluilla. Televisioväittelyissä hän perusteli linjaansa väittämällä, että sotilaallisen avun lisääminen Ukrainalle johtaa vain lisätuhoon ja kuolemaan.

Ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi tulleella, jyrkän Venäjä-mielisellä Vazrazhdane (Herätys) -puolueella oli 12,5 % äänipotti. Analyytikkoarvioiden mukaan noin 70 % näistä kansallismielisistä äänestäjistä siirtyi toisella kierroksella Jotovan taakse, kun tämä tiukensi puheitaan sodan lopettamisesta ja Venäjä-suhteiden parantamisesta.

Puheet toivat tarvittavat äänet vaalivoittoon, mutta samalla ne syvensivät Bulgarian sisäistä jakoa nuoremman, länsimielisen kaupunkiväestön sekä vanhemman, perinteisesti Venäjään myönteisemmin suhtautuvan maaseudun välillä.

Alhainen äänestysinto Bulgariassa heijastaa analyytikkojen mukaan kansalaisten laajaa kyllästymistä politiikkaan ja jatkuviin vaaleihin.

Kenties sittenkin kyllästymistä poliitikkoihin? Ja sotiin.

Toimittajan kommentti:

Vaalilakeja olisi syytä uudistaa kaikkialla siten, että 51% äänestysaktiivisuus on minimi, jotta vaalit olisivat lailliset.

 

 

Artikkelikuva via Wikimedia.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Vapauden liiton vaaliliitto herätti hämmennystä – Lokka: ”Antifasistit ja natsit siis yhteistyössä”

Vapauden liiton sitoutumaton eduskuntavaaliehdokas Junes Lokka on arvostellut puolueensa suunniteltua vaaliyhteistyötä, jonka koollekutsujana toimii kommunistitaustainen antifasistijärjestö. Ossi Tiihosen mukaan Vapauden liitto on itsekin antifasistinen puolue. Kevään 2027 eduskuntavaaleihin valmisteltu Sodanvastainen kansanrintama on herättänyt poikkeuksellista keskustelua X:ssä. Kansan Ääni -lehden mukaan yhteistyössä ovat mukana Vapauden liitto, Graniittipuolue, Kristallipuolue sekä Rauhan ja hyvinvoinnin puolue, joka tunnettiin aiemmin […]

Politiikka 1 t sitten

Toimittajan kysymys paljasti puutteen poliisin viharikosraportissa

Poliisiammattikorkeakoulun tuoreessa viharikosraportissa kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosepäilyjen määrä kasvoi 140 prosenttia. Raportti ei kuitenkaan kerro kattavasti, mihin etnisiin, kansallisiin tai uskonnollisiin ryhmiin epäillyt teot kohdistuivat. Posi TV:n toimittajan kysymys sai raportin laatijan pohtimaan tilastoinnin tarkentamista ensi vuonna. Poliisiammattikorkeakoulu esitteli torstaina 5. marraskuuta vuoden 2025 viharikollisuutta käsittelevän raporttinsa. Julkaisutilaisuudessa Posi TV:n toimittaja  nosti esiin puutteen kiihottaminen […]

Rikokset 3 t sitten

Azovin epäillyn kidutusvankilan tapahtumista kertonut nainen pidätettiin – voiko kyse olla jopa kostosta?

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on pidättänyt Valentyna Molodan, joka kertoi julkisuudessa Kiovan lähistöllä sijaitsevassa Azovin alaisen sotilasyksikön rakennuksessa väitetysti tapahtuneista laittomista vangitsemisista ja pahoinpitelyistä. Nainen kiistää syyllistyneensä rikoksiin. Pidätys herättää kysymyksen siitä, tutkitaanko tapahtumien paljastamista yhtä ankarasti kuin rakennuksessa mahdollisesti tapahtuneita väärinkäytöksiä. Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU ilmoitti 4. marraskuuta pidättäneensä kolme henkilöä, joita epäillään Kiovan lähistöllä Petropavlivska […]

Ulkomaat 4 t sitten