Vanhusta puukotettiin Kontulassa – 80-vuotias nainen kuoli

Arviolta 80-vuotias nainen menehtyi lauantaina 18. heinäkuuta tuntemattoman miehen tekemässä puukkohyökkäyksessä Itä-Helsingin Kontulassa. Poliisi sai kello 11.25 ensihoitajilta tiedon väkivaltatilanteesta Kontulankaarella. Väkivallanteko tapahtui julkisella paikalla, ja useita poliisipartioita osallistui tilanteen selvittämiseen. Mediatietojen mukaan puukotus tapahtui metroaseman sisäänkäynnin luona katoksen alla. Poliisin mukaan uhri menehtyi tapahtumapaikalle saamiinsa puukotuksen vammoihin. Tapahtumapaikalta paennut epäilty otettiin kiinni pian teon […]

Uutiset 1 t sitten

Mika Vauhkalan koronapassivalitus jätettiin tutkimatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa

Mika Vauhkalan koronapassia koskeva valitus ei etene Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) varsinaiseen käsittelyyn. EIT:n mukaan tuomioistuin päätti 13. toukokuuta 2026, ettei Vauhkalan valitusta oteta tutkittavaksi. Valitus oli tullut vireille 12. maaliskuuta. Se merkittiin valmiiksi päätöksentekoa varten 19. maaliskuuta, minkä jälkeen päätös tutkittavaksi ottamatta jättämisestä tehtiin vajaat kaksi kuukautta myöhemmin. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu […]

Oikeusvaltio 2 t sitten

Kaksi kuoli rajussa nokkakolarissa Virroilla

Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti, kun henkilöauto ja jäteauto törmäsivät nokkakolarissa Virroilla perjantaina. Onnettomuus tapahtui perjantaina aamupäivällä noin kello 11 Liedenpohjantiellä. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta onnettomuudesta. Poliisin mukaan henkilöauto ajoi Virtain suunnasta Alavudelle päin kulkeneen jäteauton kanssa vastakkaisiin suuntiin, kun henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle. Henkilöauto törmäsi jäteauton keulaan tiealueella, jossa […]

Uutiset 4 t sitten

Jälleen parvekeonnettomuus Tikkurilassa- mies putosi kahdeksannesta kerroksesta

Mies putosi perjantaiaamuna kerrostalon kahdeksannen kerroksen parvekkeelta Vantaan Tikkurilassa. Poliisi sai hälytyksen Kielotielle hieman ennen kello kuutta aamulla. Pelastuslaitos yritti elvyttää miestä tapahtumapaikalla, mutta hän menehtyi vammoihinsa. Poliisin mukaan tapausta tutkitaan kuolemansyyn tutkintana, ja alustavien tietojen perusteella kyseessä oli onnettomuus. Poliisin mukaan onnettomuuteen ei epäillä liittyvän viallisia parvekkeen laseja tai muita rakenteellisia vaaratekijöitä. Jo toinen […]

Uutiset Eilen 13:01

Kuumuus koettelee Euroopan infrastruktuuria – tekoäly ja droonit havaitsevat lämpövaurioita

Uutiset 16.7.2026

Maastopalot riehuvat Kanadassa ja Yhdysvalloissa – tuhansia retkeilijöitä evakuoitu

Uutiset 16.7.2026
Räjähdys ammustehtaalla Laukaalla – työntekijä kuoli
Uutiset 15.7.2026

Räjähdys ammustehtaalla Laukaalla – työntekijä kuoli

Unkarin presidentti syrjäytetään perustuslakimuutoksella

Unkarin parlamentti hyväksyi maanantaina perustuslakimuutoksen, joka lopettaa presidentti Tamás Sulyokin toimikauden. Päätös on osa pääministeri Péter Magyarin johtaman Tisza-puolueen muutosohjelmaa. Tisza voitti kevään 2026 parlamenttivaalit ja päätti Viktor Orbánin sekä Fidesz-puolueen 16 vuotisen valtakauden Unkarissa. Pääministeri Magyar on perustellut muutosta sillä, että istuva presidentti Sulyok edustaa Orbánin valtajärjestelmää, eikä ole riippumaton presidentti. Magyar on kutsunut […]

Ulkomaat 15.7.2026

”Halukkaiden koalitio” Pariisissa – tukea Ukrainalle ja monikansallisia sotaharjoituksia

Ukrainaa tukevien maiden niin sanottu ”halukkaiden koalitio” kokoontui Pariisissa maanantaina. Koalitioon kuuluu 35  eurooppalaista maata. Euroopan ulkopuolelta Australia, Kanada, Japani ja Uusi-Seelanti olivat mukana Coalition of the Willing -kokouksessa. Pariisissa järjestettyä kokousta isännöivät Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Kokoukseen osallistuivat mm. Ukrainan Volodymyr Zelenskyi, Saksan liittokansleri Friedrich Merz, Suomen Alexander Stubb ja pian tehtävästään eroava Britannian […]

Uutiset 14.7.2026

Tilaajalle: Lääkejätti Pfizer ulosmittaamassa Puolalta 1,3 miljardia – Puola ei halunnut vastaanottaa enempää koronainjektioita

Lääkeyhtiö Pfizer jäädyttää Puolassa varoja 5,6 miljardin zlotyn eli noin 1,3 miljardin euron verran, jotka Pfizer katsoo Puolan olevan velkaa, koska maa ei halunnut ottaa vastaan kaikkia koronarokote-eriä. Vuonna 2022 Puola lopetti Pfizerin COVID-19-injektio-erien vastaanottamisen vedoten niiden ylitarjontaan – koronainjektiota oli kertynyt maahan enemmän kuin niitä enää tarvittiin.  Myös pandemiatilanne oli muuttunut ja Ukrainan sota […]

Eu 10.7.2026