Uniper teki 6,7 miljardin tuloksen Q1/2023

Tytti Tuppuraisen ja virkamieskuntamme toimet alkavat tuottaa tulosta. Ei tosin Suomessa,

Uniper teki siis ensimmäisellä neljänneksellä 6,7 miljardia euroa (6700 miljoonaa euroa) nettovoittoa.

Uniper on nykyään Saksan valtion omistama.

Fortum osti Uniperin osakkeita noin 7 mrd:lla eurolla (7000 miljoonalla eurolla) aikanaan, enemmistön eli 80% yhtiöstä se hankki vuosien 2018-2019 aikana.

Tammikuussa 2022 Fortum pääomitti Uniperia kahdeksan miljardin euron lainalla.

Suomen valtio myi osuutensa Tuppuraisen johdolla Uniperista puolella miljardilla eurolla 21.9.2022. Laina palautettiin, kun Saksan valtio lunasti Uniperin.

Propagandamediassa Ylellä kirjoitettiin, kuinka Fortumin Uniper-tappio oli 5,6 miljardia euroa. Tämä tappio oli tosin Yle:n toimesta siloiteltu laskemalla ainoastaan osakkeiden hankinnan ja myynnin välinen erotus, osingot sekä palautettu laina.

Yritystoiminnassa tappioita voidaan perustellusti laskea myös tulevaisuuden osingoista ja tulovirroista. Fortumin kohdalla näiden tappioiden realisoituminen on vasta alkamassa.

Koko kauppa tuli taas veronmaksajille kalliiksi ja Fortumin kohtalo oli ainoastaan ja täysin poliitikkojen pakotekiimassa tehtailtu veronmaksajien varallisuuden siirto Saksaan; 2020-luvun UMTS-kauppa.

Jossittelu kommentti:
Jos Uniper jatkaa samanlaista epätodennäköistä tuloksentekoa koko vuoden, tarkoittaisi se 27 miljardin euron nettovoittoa. Jos Fortum omistaisi Uniperista edelleen 80% ja yhtiö maksaisi osinkoa 50% tuloksesta, tarkoittaisi se noin 11 miljardin euron tulopottia Fortumille ja yli viiden miljardin osinkoa valtiolle (valtio omistaa yli 50% Fortumista). Tuolla määrällä valuuttaa säätytalon säästötalkoot olisi taputeltu.

Päätoimittaja
Ilkka Tiainen

Kuva: Uniper media

Reuters  Uniper profit

Fortum myy koko omistuksensa Saksan valtiolle

Yle

Wikipedia Fortumin omistus

2 comments on “Uniper teki 6,7 miljardin tuloksen Q1/2023”

  1. Wow Thanks for this publish i find it hard to come up with good facts out there when it comes to this content appreciate for the guide website

  2. Wow Thanks for this article i find it hard to obtain beneficial information out there when it comes to this material thank for the guide site

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

hello world!
POSI TV OY   I  Y-TUNNUS: 3022375-8   I   ALAVUS

OTA YHTEYTTÄ

POSITV_contact
Tekijänoikeudet © 2021 POSI Tv Oy
crossmenu