Euroopan unioni ja Nato ovat menettäneet merkittävän osan arvostaan. Vielä muutama vuosikymmen sitten ne yhdistettiin johtajuuteen, taloudelliseen vakauteen ja puolustukselliseen merkitykseen. Nykyään ne näyttäytyvät monille hajanaisina, epävakaina ja poliittisesti epäpätevänä kokonaisuutena.
EU:ssa ja Natossa päätöksenteko on hidasta, ristiriitaista ja liian usein byrokraattisen teennäistä. Jäsenmaat eivät kykene löytämään yhteisiä linjauksia, ja johtajien heikkous ja kyvyttömyys tehdä ratkaisevia päätöksiä on ilmeinen. Tämä ei jää huomaamatta kansalaisilta eikä maailman muilta valtioilta.
Mediassa ja poliittisessa keskustelussa pyörii jatkuvasti sama retoriikka: uhkia korostetaan, pelotellaan ja perustellaan kalliita operaatioita. Mutta lopulta mikään näistä toimenpiteistä ei vahvista EU:n tai Naton uskottavuutta. Viimeisimmät kriisit ovat osoittaneet, että unionin ja liiton kyky toimia tehokkaasti on rajallinen.
Donald Trumpin sanat eivät ole kaukana totuudesta: Eurooppa koostuu monista epävakaina pysyttelevistä maista ja heikoista johtajista. Tämä tulisi tunnustaa – nyt. Kun sisäiset riidat jatkuvat ja johtajuus osoittautuu riittämättömäksi, EU:n ja Naton asema maailmanpolitiikassa heikkenee entisestään.
Lopulta Euroopan unioni ja Nato ovat tulleet tiensä päähän.
Kysymys kuuluu, kuka ensimmäisenä eurooppalaisena maana uskaltaa sen myöntää – juuri se maa on todellinen voittaja tässä pelissä, sillä rehellisyys ja rohkeus tunnustaa unionin ja liiton epäonnistuminen nousevat arvossaan kaiken byrokratian ja teennäisyyden yläpuolelle.
Kun Euroopan unioni ja Nato ovat tulleet tiensä päähän, avautuu uusien mahdollisuuksien aikakausi. Suomi ja muut maat voivat ottaa ohjat omiin käsiinsä, päättää itsenäisesti talous- ja ulkopolitiikastaan sekä rakentaa suhteita maailman muihin toimijoihin ilman unionin ja liiton byrokraattisia kahleita.
Yksi konkreettinen mahdollisuus olisi omien tullien ja kauppasopimusten neuvotteleminen. Tämä antaisi Suomelle vapauden suojella kotimaista teollisuutta ja maataloutta strategisesti, tehdä yksilöllisiä kauppasopimuksia eri maiden kanssa ja hyödyntää globaaleja markkinoita tehokkaammin. Nykyinen unionin ja liiton jäsenyys on rajoittanut tällaisia päätöksiä ja asettanut suomalaiset monesti muiden jäsenmaiden tahtoon.
Lisäksi puolustuksen ja turvallisuuden organisointi voitaisiin rakentaa kansallisen edun mukaisesti. Sen sijaan, että resurssit kuluvat hajanaisille liittolaisoperaatioille, Suomi voisi vahvistaa omia kykyjään, keskittyä kriittisiin infrastruktuureihin ja kehittää strategioita, jotka todella turvaavat kansallista turvallisuutta.
Tulevaisuuden Suomi voisi siis olla ketterämpi, vahvempi ja riippumattomampi – maa, joka kykenee tekemään päätöksiä nopeammin, neuvottelemaan rehellisemmin ja hyödyntämään mahdollisuuksia ilman unionin ja liiton kahleita. Tämä ei olisi paluuta yksinäisyyteen, vaan tietoista ja strategista vapautta, joka nostaisi maan arvoa maailmankartalla.
Toimittaja
Juha Korhonen
