Runsaampi ruutuaika lapsuudesta nuoruuteen oli suomalaisessa kahdeksan vuoden seurantatutkimuksessa yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa. Tutkijat kuitenkin korostavat, ettei tulos tarkoita kaiken ruutuajan olevan hyödyllistä – ratkaisevaa saattaa olla se, mitä ruudun ääressä tehdään.
Lasten ja nuorten ruutuajasta puhutaan usein ennen kaikkea terveysriskinä, mutta Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimus tuo keskusteluun toisenlaisen näkökulman.
Lasten liikunta ja ravitsemus eli PANIC-tutkimukseen perustuvassa kahdeksan vuoden seurannassa suurempi ruutuaika lapsuudesta nuoruuteen oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa.
Tutkimus julkaistiin kansainvälisessä Pediatric Exercise Science -tiedelehdessä.
Tutkimuksessa oli mukana 260 nuorta, joista 124 oli tyttöjä ja 136 poikia. Nuorten keski-ikä kahdeksan vuoden seurantavaiheessa oli 15,8 vuotta.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Suurempi ruutuaika yhdistyi parempaan tiedonkäsittelyyn
Tutkimuksessa tarkasteltiin liikunnan, paikallaanolon ja ruutuajan kertymistä lapsuudesta nuoruuteen sekä niiden yhteyttä nuorten tiedonkäsittelyyn.
Tulosten mukaan suurempi itse ilmoitettu ruutuaika oli yhteydessä nopeampaan suoriutumiseen työmuistia mittaavissa tehtävissä sekä parempaan kokonaisvaltaiseen tiedonkäsittelyyn. Tutkimuksen julkaistussa yhteenvedossa tutkijat toteavat suuremman ruutuajan lapsuudesta nuoruuteen olleen yhteydessä parempaan kognitioon nuoruudessa.
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Petri Jalangon mukaan havainto haastaa ajatuksen siitä, että ruutuaikaa pitäisi käsitellä yksiselitteisesti haitallisena.
”Tulokset viittaavat siihen, että ruutuaika voi tukea lasten ja nuorten tiedonkäsittelyä. Keskeistä lienee se, millaisia toimintoja ruutuajalla tehdään”, Jalanko toteaa.
Hänen mukaansa opettajien ja vanhempien olisi hyvä kannustaa lapsia käyttämään digitaalisia laitteita tavalla, joka vaatii aktiivista ajattelua, ongelmanratkaisua, luovuutta ja oppimista.
”Ruutuaikaan ei tulisi suhtautua yksiselitteisesti haitallisena, vaan pyrkiä tasapainoon liikunnan ja aktiivista ajattelua tukevan ruutuajan välillä”, Jalanko tiivistää.
Tutkimus ei osoita, että ruutuajan lisääminen parantaisi aivojen toimintaa
Tuloksesta ei kuitenkaan voida päätellä, että ruutuajan lisääminen itsessään parantaisi lapsen tai nuoren tiedonkäsittelyä.
Kyseessä oli seurantatutkimus, jossa havaittiin tilastollisia yhteyksiä eri käyttäytymistapojen ja myöhemmän tiedonkäsittelyn välillä. Tutkimus ei siten osoita syy–seuraussuhdetta.
Lisäksi ruutuaika perustui kyselylomakkeilla saatuihin tietoihin. Mittaus ei itsessään kerro tarkasti, millaista sisältöä ruuduilta käytettiin tai mitä lapset laitteillaan tekivät.
LUE MYÖS: Suomalaistutkijat rakensivat ”elävän kemikaalitehtaan” – se jatkoi tuotantoaan yli neljä kuukautta
Tämä on tuloksen tulkinnan kannalta olennainen kysymys. Pelaaminen, tiedonhaku, koulutehtävien tekeminen tai muuta aktiivista ajattelua edellyttävä ruudun käyttö voivat olla tiedonkäsittelyn kannalta hyvin erilaisia toimintoja kuin esimerkiksi passiivinen sisällön selaaminen.
Tutkijoiden mukaan juuri ruutuajan sisältö voi olla yksi mahdollinen selitys havaitulle yhteydelle.
Liikunnan vaikutuksissa eroja tyttöjen ja poikien välillä
Myös liikunnan yhteydet tiedonkäsittelyyn osoittautuivat tutkimuksessa monimutkaisiksi.
Tytöillä suurempi kevyen liikunnan määrä lapsuudesta lähtien oli yhteydessä parempaan työmuistiin nuoruudessa. Pojilla puolestaan suurempi ohjatun liikunnan määrä lapsuudesta nuoruuteen oli yhteydessä parempaan työmuistiin.
Yllättäen myös vähäisempi itse ilmoitettu omatoiminen liikunta oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Sen sijaan syke- ja liikemittarilla objektiivisesti mitatun liikunnan tai paikallaanolon ja tiedonkäsittelyn väliltä ei löytynyt vastaavaa yhteyttä.
Jalangon mukaan yksi mahdollinen selitys on se, etteivät liikemittarit kerro toiminnan sisältöä. Ihminen voi esimerkiksi istua paikallaan mutta samalla lukea, opiskella, ratkaista ongelmia tai tehdä muuta tiedonkäsittelyä aktivoivaa toimintaa.
”Tutkimuksemme osoittaa, että liikunnan ja paikallaanolon yhteydet tiedonkäsittelyyn ovat monisyisiä ja riippuvat sukupuolesta, mittausmenetelmästä ja liikunnan kontekstista”, Jalanko toteaa.
Tutkimustulos ei siis ole kehotus lisätä lasten ruutuaikaa, vaan muistutus siitä, ettei kaikkea ruutuaikaa voida välttämättä niputtaa samanlaiseksi käyttäytymiseksi. Olennaista saattaa olla ruudun ääressä vietettyjen tuntien lisäksi se, mitä niiden aikana tehdään.
