Tuusulan lauantaisesta mopomiitistä käynnistyneessä tapauksessa tutkitaan sekä 15-vuotiaan mopoilijan että poliisin toimintaa. Nuorta epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pysäytystilanteessa mukana ollutta poliisia puolestaan epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Tuusulassa lauantaina 8. elokuuta tapahtuneesta mopoilijan pysäytystilanteesta on aloitettu kaksi erillistä esitutkintaa.
Poliisin mukaan mopomiitissä oli paikalla kymmeniä nuoria. Alueella liikennevalvontaa tehnyt poliisipartio havaitsi kello 18.56 kaksipyöräisen ajoneuvon, josta puuttui rekisterikilpi.
Poliisi kertoo pyrkineensä pysäyttämään ajoneuvon, mutta kuljettajan epäillään kiihdyttäneen voimakkaasti ja yrittäneen paeta partiota.
Helsingin poliisilaitoksen tutkiman asian alustavat rikosnimikkeet ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja ajoneuvorikkomus.
Rikoksista epäillään 15-vuotiasta poikaa.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Poliisiauto ja mopo osuivat toisiinsa
Pysäytystilanteen tapahtumia tutkitaan erikseen poliisirikosasiana.
Syyttäjälaitoksen mukaan paikalla ollut poliisi liikkui tunnuksettomalla poliisiautolla.
Poliisiauton ja nuoren kuljettaman mopon välillä tapahtui kontakti, jonka seurauksena mopo ja sen kuljettaja suistuivat tieltä. Syyttäjälaitoksen mukaan molempien ajoneuvojen nopeus oli ennen kontaktia huomattava.
Mopoilija sai poliisin mukaan tapahtuneessa lieviä vammoja.
Pysäytyksen jälkeen poliisi otti tieltä suistuneen nuoren kiinni ja laittoi hänelle käsiraudat. Hetken kuluttua paikalle saapui ambulanssi, jossa ensihoitajat tarkastivat nuoren. Syyttäjälaitoksen mukaan jatkotoimille ei ollut tarvetta.
Poliisi oli tapahtumahetkellä yksin autossaan.
Poliisia epäillään kolmesta rikoksesta
Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö tutkii poliisin toimintaa pysäytystilanteessa.
Syyttäjälaitoksen mukaan poliisia epäillään alustavasti virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Tutkinnanjohtajana toimii aluesyyttäjä Heli Haapalehto valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksiköstä.
Esitutkinnassa selvitetään erityisesti, mikä poliisin tehtävä oli tapahtumapaikalla ja mikä johti poliisiauton ja mopon väliseen kontaktiin.
Syyttäjälaitoksen mukaan tutkinnassa selvitetään kahta mahdollista tapahtumankulkua: oliko tilanteessa perusteet pakkopysäytykselle vai menettikö poliisi autonsa hallinnan siten, että yhteentörmäys tapahtui.
Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, ja Syyttäjälaitos huomauttaa, että tutkittavat rikosnimikkeet voivat vielä muuttua tutkinnan edetessä.
