Raivo Italiassa seksuaalikasvatuslaista

Italiassa on noussut julkinen kiista hallituksen ajamasta seksuaalikasvatuslaista, jota kritisoidaan rajoittavaksi ja ideologisesti värittyneeksi. Oikeistolaisen pääministeri Georgia Melonin hallituksen esitys pyrkii torjumaan  “gender-ideologiaa” ja “woke-kuplaa”. Guardian uutisoi asiasta.

Lakiesitys, jonka edustajainhuone hyväksyi, sallisi seksuaalikasvatuksen ylä-asteilla 11–14-vuotiaille, mutta vain vanhempien suostumuksella. Esitys kieltäisi seksuaalikasvatuksen lapsille alakouluissa. Lain on vielä läpäistävä senaatti ennen voimaantuloa.

Oppositiopuolueet, jotka ovat vuosien ajan vaatineet pakollista ja kattavaa seksuaalikasvatusta, protestoivat viime keskiviikkona parlamentin ulkopuolella. Niiden mukaan hallituksen linja heikentää toimia, joilla pyritään ehkäisemään seksuaaliväkivaltaa ja naisten surmia.

Hallitus puolustaa lakiesitystä niin, että seksuaalikasvatusta käytetään välineenä “poliittiseen indoktrinaatioon”. Melonin hallitus pyrkii torjumaan ja kitkeä kouluopetuksesta “gender-ideologiaa”.

Koulutusministeriön alivaltiosihteeri Rossano Sasso totesi parlamentissa, että laki estäisi “hämmentävien teorioiden” opettamisen nuorille ja rajoittaisi “poliittisten aktivistien propagandan” kouluissa. Hän sanoi puheensa loppuun iskulauseen “Jumala, isänmaa ja perhe”, jonka hän sanoi ohjaavan hallituksen politiikkaa.

Kysymys seksuaalikasvatuksesta on jakanut Italiaa vuosikymmenten ajan

Vuodesta 1975 lähtien eri puolueet ovat yrittäneet säätää seksuaaliopetuksen pakolliseksi, mutta sitä on jarruttaneet mm abortinvastaiset liikkeet ja katolisen kirkon vaikutus.

Mainos
Mainos

Asenneilmapiiri kansalaisten keskuudessa on nyt muuttumassa. Kyselyissä 90 prosenttia oppilaista ja 80 prosenttia vanhemmista ilmoitti kannattavansa seksuaalikasvatusohjelmia.

Keskustelu kiihtyi sen jälkeen, kun parlamentti viime viikolla keskeytti lakikäsittelyn, joka määrittelisi suostumuksettomat seksuaaliset teot raiskaukseksi.

Aktivistien mukaan seksuaalikasvatus on olennainen osa väkivallan ehkäisyä, ja sen puute näkyy traagisissa tapauksissa, kuten Giulia Cecchetinin vuonna 2023 tapahtuneessa murhassa.

Toimittaja

Karl Beckenstrom

Tilaa Positv TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Lentojen perumiset uhkaavat Euroopassa – polttoaine voi loppua kolmessa viikossa

Euroopan lentoliikenne voi ajautua vakaviin vaikeuksiin jo lähiviikkoina, varoittaa lentokenttiä edustava järjestö ACI Europe. Järjestön mukaan lentopolttoaine saattaa loppua jopa kolmen viikon sisällä, mikä voi johtaa lentojen perumisiin kesäsesongin alla. Taustalla USA:n ja Israelin aloittaman hyökkäyssodan aikaansaama häiriö tärkeässä öljykuljetusreitissä, Hormuzinsalmessa, jota Iran hallinnoi. Mikäli kuljetukset eivät pian palaudu normaaliksi, Eurooppaa uhkaa laaja polttoainepula. Tulitauko […]

Kotimaa 1 t sitten

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii soluttautumaan vankiloihin – viranomaiset huolissaan

Suomen vankiloissa on ennätyksellisen paljon järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyviä vankeja, ja viranomaiset pitävät kehitystä vakavana turvallisuusuhkana. Rikosseuraamuslaitos kertoo, että ilmiöön liittyy yhä enemmän yrityksiä vaikuttaa virkamiehiin ja jopa soluttautua vankeinhoitoon. Tällä hetkellä Suomen vankiloissa on noin 350 vankia, joilla on kytköksiä järjestäytyneeseen tai verkostomaiseen rikollisuuteen. Määrä on poikkeuksellisen suuri ja lisää riskejä niin vankilaturvallisuudelle, viranomaistoiminnalle kuin […]

Kotimaa 1 t sitten

Naudanlihan tuottajahinnat nousivat lähes 17 prosenttia vuonna 2025

Suomen kotieläintalouden tuotoksen arvo kasvoi vuonna 2025 selvästi edellisvuodesta, kertoo Tilastokeskus. Arvo kohosi noin 2 712 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa lähes viiden prosentin kasvua vuodentakaiseen verrattuna. Kokonaisuudessaan maatalouden tuotoksen arvo pysyi kuitenkin lähes ennallaan. Kasvu kotieläintuotannossa perustui ennen kaikkea hintojen nousuun, vaikka tuotantomäärät eivät kasvaneet. Tilastojen mukaan kotieläintalouden tuotoksen volyymi laski noin prosentin, mutta erityisesti […]

Maatalous 1 t sitten