Kansainvälinen varustamojätti Maersk ilmoittaa ottavansa käyttöön väliaikaisen hätäpolttoaine- ja energialisän Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön tiedotteen mukaan taustalla on Lähi-idän kiristynyt tilanne, joka on häirinnyt polttoaineen saatavuutta ja nostanut kustannuksia merkittävästi.
Yhtiö kertoo seuraavansa tilannetta tiiviisti ja varoittaa sen olevan erittäin epävakaa. Polttoaineen hinnan nopea nousu pakottaa Maerskin siirtämään osan kustannuksista asiakkailleen niin sanotun “Emergency Inland Fuel/Energy Surcharge” -lisän muodossa. Lisä koskee kaikkia maantiekuljetuksia Pohjoismaissa ja Baltian maissa toistaiseksi, pois lukien Islanti.

Uusi lisä tuli voimaan 18. maaliskuuta 2026, ja se koskee kaikkia niin sanottuja Store Door (SD) -kuljetuksia, joiden toimituspäivä on kyseisestä päivästä eteenpäin. Maakohtaiset lisät vaihtelevat huomattavasti: Suomessa lisä on 3 prosenttia ja esimerkiksi Ruotsissa 5,5 prosenttia, kun taas Virossa se nousee jopa 15,5 prosenttiin.
Maerskin mukaan sähkökuorma-autoihin perustuvat kuljetukset sekä raideliikenne eivät toistaiseksi kuulu lisän piiriin. Yhtiö kuitenkin korostaa, että tilanne voi muuttua nopeasti.
Lisämaksujen tasoa tullaan tarkastelemaan viikoittain, ja niitä voidaan muuttaa tilanteen kehittyessä.
Toimittaja
Tapani Romanen
Tilaa PosiTV TÄSTÄ