Syyskuussa 2026 Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdotti, että Kanadasta tulisi Euroopan unionin historian ensimmäinen liitännäisjäsen (associate member). Ehdotus tehtiin Kanadan pääministeri Mark Carneyn vieraillessa Euroopan parlamentissa.
Carneykin antoi ymmärtää, että aloite olisi tullut EU:n puolelta, ja oli olevinaan yllättynyt.
Politicon haltuunsa saama ja julkaisema 22. syyskuuta päivätty luonnosasiakirja on kuitenkin merkitty saatetuksi EU-suurlähettiläille suoraan saatteella ”as received from Canada”, ”Kanadalta vastaanotetussa muodossa.” Ehdotus ja useat sen teknisistä kohdista olivat todellisuudessa Kanadan hallituksen virkamiesten ja pääministeri Mark Carneyn kabinetin muotoilemia.
Molemmat valehtelivat. Miksi?
Terveyshaittavaikutteinen yhteistyö
Sopimusluonnoksen kappaleessa 6 mainitaan rokote-yhteistyö. Tämä yhteistyöpykälä sitoo upeasti kaksi salailukulttuurista syytettyä hallintoa yhteen.
Kanada pidensi koronapiikkihaittadatan käsittelyaikoja 15 vuodella eli käytännössä määräsi oman koronapiikkihaitta-datansa salaiseksi. Poliittinen merkitys on ilmeinen: päätös takaa sen, että kaikki korona-ajan päätöksistä vastuussa olleet ministerit, virkamiehet ja kabinettien jäsenet ehtivät poistua politiikasta ja eläköityä suojassa juridiselta ja poliittiselta vastuulta ennen kuin täydelliset haittaraportit tulevat julkisiksi.
Ursula von der Leyenin tekemiä koronapiikkihankintoja koskeva Pfizergate-tutkimus on edelleen meneillään. Euroopan syyttäjänvirasto (EPPO) tutkii von der Leyeniä rikosoikeudellisesti nimikkeillä julkisten toimintojen häirintä, tekstiviestien tuhoaminen (SMS), korruptio ja eturistiriidat.
Tutkinta koskee hänen salaisia tekstiviestineuvotteluitaan Pfizerin toimitusjohtajan Albert Bourlan kanssa 35 miljardin euron rokotekaupoista. Kappaleessa 6 sovitaan edelleen Kanadan terveysviraston (PHAC) ja EU:n terveysviranomaisten — kuten HERA — datan ja seurantajärjestelmien suorasta integroinnista. Luonnoksessa näkyy pyrkimys luoda nopeutetut yhteismenettelyt uusien lääkeaineiden ja mRNA-teknologioiden hyväksymiselle ohi kansallisten riippumattomien tutkimuslaitosten.
Eli: molemmat sopimus-osapuolet ovat todistetusti salanneet edellisen pandemian aikana tehtyjä sopimuksia, haittadatatietoja ja tekstiviestejä kansalaisiltaan. Mutta kappaleella 6 ollaan rakentamassa ylikansallista, entistä tiiviimpää terveydenhuoltoa, joka siirtää lääketieteellisen suvereniteetin ja päätöksenteon yhä kauemmas avoimesta parlamentaarisesta valvonnasta. Kun mukaan tuodaan WHO:n pandemiasopimus, päätöksenteko viedään ”hoidon” kohteelta itseltään kokonaan.
Vuodettu luonnos
Asiakirjaluonnoksen pohjalta arvioiden tavoite on erittäin syvälle käyvä sääntelyllinen ja institutionaalinen integraatio EU:n ja Kanadan välillä.
Asiakirjassa visioidaan syvää virkamiestason yhteistyötä; jatkuvaa ja jaettua päätöksentekomallia komission ja Kanadan hallituksen välille, parlamenttien välisen yhteistyön tiivistämistä, jopa tuomioistuinten välistä (court-to-court) vuoropuhelua. Toisin sanoen tavoite on poliittinen ja oikeudellinen yhdistäminen.
Kanadalle halutaan aikaisen vaiheen konsultaatiomekanismi (early consultation mechanisms) EU:n lakihankkeisiin. Selkokielellä: Kanada olisi mukana vaikuttamassa ja antamassa palautetta EU-säädöksiin jo silloin, kun niitä vasta luonnostellaan Brysselissä.
Niagara Independent huomauttaa Carneyn ja von der Leyenin ajavan ”kunnianhimoista uutta kumppanuutta” kertomatta mitään kummankaan alueen väestölle tai parlamentille; Carney on aloittanut hankkeen heti tultuaan pääministeriksi, Niagara Independent raportoi. Von der Leyen puolestaan esitti taustajuonittelun tuloksen omana poliittisena avauksenaan neuvottelematta tai kuulematta asiasta etukäteen EU:n jäsenmaiden pääkaupunkeja tai edes komission sisäisiä avainhenkilöitä. Tämä salamyhkäisyys oli suurin syy siihen, miksi Saksa ja Ranska myöhemmin raivostuivat ja torppasivat assosiaatiojäsen -statuksen — jollaista EU:n peruskirja ei edes tunne.
Tässä kohtaa, jatkomietiskelyn helpottamiseksi, mainittakoon että sekä Mark Carney että Ursula von der Leyen ovat molemmat Maailman talousfoorumi WEF:in johtokunnan jäseniä. WEF on megayritysten rahoittama vaikuttajaverkosto, joka kouluttaa ”nuoria globaaleja johtajia” YGL-ohjelman kautta työnnettäväksi eri maiden parlamentteihin, hallituksiin ja virkamieskoneistoihin, yliopistoihin, säätiöihin ja vastaaviin toteuttamaan WEF:in haluamaa politiikkaa, joka on eräänlaista globaalikommunismin ja teknofasismin yhdistelmää. Suomessa näitä 5 vuotta kestävän YGL-koulutuksen käyneitä ovat mm. Sanna Marin, Aleksander Stubb, Sanni Grahn-Laasonen, Jyrki Katainen ja Annika Saarikko. Matias Marttinen ja Li Andersson on hiljattain kutsuttu koulutettaviin.
YGL:n tarkoitus on tuottaa ajattelutavaltaan yhden koon poliittisia johtajia, jotka ajavat ylikansallista sääntelyä, talousjärjestelmien ”nollausta” (The Great Reset), hiilineutraaliushankkeita, ”älykaupunkeja” ja keskitettyä, ylikansallista hallintomallia ohi perinteisten kansallisten päätöksentekoelinten. Tavallaan eräänlaista tuotantosektoreihin jaettua maailmaa, jossa ihmiset pakotetaan metropoleihin, ja jota lopulta hallitsee ”monisidosryhmäinen hallintomalli” eli yritys-, akatemia- ja poliittisen eliitin muodostama teknokraatti-maailmanhallitus digitaalisten identiteettien, sosiaalisen krediitin eli ohjelmoitavan keskuspankkirahan (CBDC), hiilijalanjälkiseurannan ja tekoälyn avulla.
WEF vaikuttaa vahvasti myös WHO:ssa ja YK:ssa.
Maita, joiden hallituksiin ja parlamentteihin WEF on ujuttanut itse itselleen kouluttamansa edustajat, on paljon: Kanada, Tanska, Ruotsi, Uusi Seelanti, Australia, Ranska jne.
Vaikutuksen ymmärtää, kun ajattelee esimerkiksi näiden maiden yhden koon koronatoimia, ilmastoagendaa, maahanmuuttopolitiikkaa, politiikkaa yleensä.
Tämä osaltaan selittää, miksi mikään ei muutu — ellei korkeintaan tavallisille ihmisille pahemmaksi –riippumatta siitä, mitkä puolueet istuvat hallituksessa.
Jatketaan luonnoksen avaamisella.
Asiakirjaan on sisällytetty pykälät kriittisten mineraalien toimitusketjujen ja rahoituksen saumattomasta integraatiosta, muun muassa Euroopan investointipankin (EIB) rahoituksen avaamisesta kanadalaisille kaivoksille. EU tarvitsee digitaaliseen infrastruktuuriinsa mineraaleja, koska se on sanktioinut Kiinan ja Venäjän, joista se aiemmin osti. Kanadan talous on käytännössä lamassa. Toisaalta Kanada tekee tiivistä yhteistyötä Kiinan kanssa, joten Kanadan kautta Kiinasta ostetun materiaalin voi ”pestä synnittömäksi” ja kiertää omat sanktionsa.
Luonnoksessa otettiin kantaa myös hiilen hinnoitteluun ja EU:n hiilitulleihin (CBAM). Carney itse on jo aiemmin kaavaillut hiilitulleja estääkseen teollisuuspakoa Kanadasta. Asiakirja osoittaa Kanadan pyrkivän mukauttamaan oman vientinsä EU-standardeihin, jotta noin 2,8 miljardin dollarin arvoinen kanadalainen vienti säästyisi EU:n asettamilta rajatariffeilta.
— Vaikka Euroopan unioni ei esitellyt hiilitullejaan (CBAM) ja tariffejaan Kanadalle minään erillisenä uhkavaatimuksena — järjestelmä on otettu käyttöön laajempana, kaikkia EU:n ulkopuolisia kauppakumppaneita koskevana lakihankkeena, joka on edennyt vaiheittain — ajoitus, asian esiin nostaminen Kanadan mediassa — jota Kanadan hallitus tukee taloudellisesti — herättää ajatuksen siitä, että halutaan viestiä Kanadan pääsevän eroon tariffeista liittymällä EU-assosiaatiojäseneksi; lokakuun lopussa 2026 järjestetyssä Montrealin huippukokouksessa Carney ja Kanadan diplomaatit ”yrittivät kiireellisesti neuvotella” Brysselin kanssa sopimusta, jotta kanadalaiset metallinviejät välttyisivät lisämaksuilta ennen kuin varsinaiset maksuvelvoitteet ja rajatarkastukset alkavat rullata täydellä paineella.
Asiakirjaluonnoksessa edellytetään myös tiivistä sitoutumista digitaalisten sääntöjen, tietovarantojen liikkumisen (data flows) ja tekoälyä koskevien turvallisuusrajoitusten harmonisointiin. Kanadan tavoitteena on ”varmistaa, että sen teknologiateollisuus on täysin yhteensopiva EU:n tiukkojen standardien kanssa.” Digitaalinen identiteetti, digiID, mainitaan.
Maahanmuutto-aspekti
Sopimusluonnoksessa on myös maahanmuuttoa koskeva kohta. Siinä samoin kuin virallisessa julkilausumassa maahanmuutto on esitelty kaunein termein: ”työvoiman ja tutkijoiden liikkuvuuden parantaminen”, ”lahjakkuuksien houkutteleminen”, ”seuraavan sukupolven nuorisoliikkuvuuskumppanuus” jne.
Maahanmuuttoministeri Michelle Rempel Garner reagoi vuotoon välittömästi. Julkisessa lausunnossaan oppositio vaati Mark Carneyta tekemään selvityksen siitä, mitä nämä löyhät liikkuvuuspykälät käytännössä tarkoittavat. Oletus on, että EU yrittää ”ylikansallisella liikkuvuusallianssilla” dumpata oman kroonisen siirtolaiskriisinsä Kanadan syliin — vaikka Kanadalla on jo sylintäysi kriisiä omasta takaa.
Ex-pankkiiri Carneyn johdolla Kanada ajautui vuodenvaihteessa 2025/2026 tekniseen resessioon eli bruttokansantuote laski kaksi peräkkäistä vuosineljännestä. Nimellistä kasvua on yritetty tilastoida, mutta bkt asukasta kohden on polkenut paikallaan tai laskenut jo pitkään. Yhdysvaltain asettamat sektorikohtaiset tullit ovat hyydyttäneet investoinnit ja vieneet pohjan kanadalaiselta vienniltä. Työttömyys pyörii 6,6 prosentissa ja nuorisotyöttömyys on kivunnut peräti 13,4 prosenttiin. Teollisuuspako Kanadasta on tosiasia. Aivovuoto Kanadasta on tosiasia. 2,3 miljoonaa kanadalaista — myös työssäkäyviä — joutuu turvautumaan ruokapankkeihin kuukausittain.
EU:lla puolestaan on suuri kauppataseen ylijäämä Kanadan kanssa.
Kanadan aiempien vuosien poikkeuksellisen aggressiivinen maahanmuuttopolitiikka on johtanut akuuttiin asuntopulaan, vuokrien rajuun nousuun sekä terveydenhuolto- ja sosiaalijärjestelmän ylikuormittumiseen. Kanadassa on nähty viime vuosina myös kansainvälisesti verkostoituneen jengirikollisuuden rajua kasvua. Erityisesti suuret kaupunkikeskukset — Toronto, Vancouver, Montreal — kärsivät autovarkausliigoista, huumekauppaan liittyvistä väkivaltaisuuksista sekä kiristys- ja petosrenkaista.
Tämä ei tarkoita, että jokainen maahanmuuttaja on rikollinen, sosiaalipummi tai työhaluton. Ei ole. Se tarkoittaa, että maahanmuuttopolitiikan tulisi olla realistista ja suhteessa resursseihin, ja että tulijoiden on sopeuduttava tulomaahansa, ei päinvastoin.
Ei mitenkään yllättäen Kanadan oppositio, osavaltioiden pääministerit ja kriitikot ovat vuodon jälkeen syyttäneet — aiheellisesti — Carneyta takahuonediilien tekemisestä, joilla maata sidotaan Brysselin sääntelyyn ja EU:n taakanjakomalleihin ilman, että asiasta on käyty avointa keskustelua Kanadan parlamentissa tai julkisuudessa.
Montrealin huippukokous
Ursula piti linjapuheen assosiaatiojäsenyydestä Montrealissa järjestetyssä huippukokouksessa 29. lokakuuta. Ensimmäiset 10 minuuttia puheesta on Kanadan ja EU:n yhteisen historian, ”kauniin strategisen kumppanuuden” maalailua ja selostus siitä, mitä kaikkea sääntelyä yhdessä halutaan tehdä. (Varoitus: puheen kuunteleminen ja katsominen saattaa aiheuttaa pahoinvointia.)
Ensimmäisten 10 minuutin jälkeen tulee pelottelu-osio: kansainvälinen järjestys on rappeutumassa (lue: BRICS-maat ja Afrikka haluavat sanoa nekin sanansa), vauraus ja turvallisuus ovat muutostilassa (lue: kun kehittyvät ja kehitysmaat haluavat oman osansa, emmekä voi enää yksin sanella ehtoja) kasvavan kilpailun vuoksi; von der Leyen jopa myöntää jokaisen kansan ja alueen katsovan omia intressejään, joten EU ja Kanada eivät enää voi antaa ”vanhan maailman sääntöjen kahlehtia itseään […]”, ”täytyy luoda luottamukseen, yhteisiin intresseihin ja uskomuksiin perustuvia kumppanuuksia.”
Von der Leyen mainitsee puheessaan (15.11>) kriittiset materiaalit. Samat EU:n tarvitsemat materiaalit, joiden vuoksi EU ”auttaa Ukrainaa”, koska niitä on Venäjän hallussa olevilla Ukrainan alueilla.
Kriittisten materiaalien saamiseksi Kanadasta ei tarvita assosiaatiojäsenyyttä, CETA-vapaakauppasopimus solmittiin jo 2016, mutta jota 9 EU-maata (Belgia, Bulgaria, Kypros, Ranska, Kreikka, Unkari, Irlanti, Italia ja Puola) ei ole edelleenkään ratifioinut. CETA vaatii kaikkien 27 jäsenmaan kansallisen hyväksynnän astuakseen täysimääräisesti voimaan. Lisäksi Kanada on ollut vuodesta 2024 Horizon Europe -tutkimusohjelman jäsen.
Sen jälkeen Ursulan puhe etenee teknologiseen ja sotilaalliseen yhteistyöhön, tarpeeseen säädellä tekoälyä, hyödyntää arktista aluetta koska ”turvallisuus vaatii sen.”
Ennen kuin Carneysta tuli Kanadan pääministeri, hän toimi Kanadan silloisen pääministerin Justin Trudeaun neuvonantajana ohjaten taustalta Trudeaun halllituksen politiikkaa. Trudeau, samoin kuin hänen apulaispääministerinsä Crystia Freeland ovat molemmat WEF:ilaisia. Tällä haavaa Freeland puuhaa Ukrainan edunvalvojana.
Carney on toiminut myös Englannin pankin (epäonnistuneena) johtajana ja Kanadan keskuspankin johtajana. Carney liittyi varainhoitoyhtiö Brookfield Asset Managementiin elokuussa 2020 varapuheenjohtajaksi sekä vastuullisen sijoittamisen (ESG) ja vaikuttavuussijoittamisen johtajaksi. Carneylla on edelleen sijoituksia Brookfieldissa.
Brookfield investoi tekoälyyn, sotateollisuuteen sekä hiilineutraaliuteen ja ”vihreään siirtymään”. Assosiaatiojäsenyyden läpi meno lisäisi huomattavasti Brookfieldin sijoitusten arvoa, ja sitä kautta Carneyn henkilökohtaisia osinkotuloja. Kanadassa on herättänyt kritiikkiä se, että Brookfield rekisteröi useita Carneyn johtamia miljardirahastoja Caymansaarten ja Bermudan verokeitaisiin.
Brookfieldin omistukset ulottuvat syvälle niille alueille, joita Carneyn ideoima, ensi vuonna toimintansa aloittava uusi NATO-pankki ja Kanadan hallitus parhaillaan rahoittavat. Carney siis ohjaa Kanadaa tavalla, joka hyödyttää Brookfieldia.
— Henkilökohtaisesti ajattelen, että halu säädellä tekoälyn kehittelyä ja käyttöä on tarpeen. Säätely ulottuu toistaiseksi kuitenkin vain siihen, mitä siviileille annetaan, ja miten he saavat sitä käyttää, mitä sanoa sosiaalisessa mediassa. Kärjistäen: sääntelyn tarkoitus vaikuttaa olevan suojata hallituksia arvostelulta. Siksi EU ja Carney haluavat assosiaatiojäsen-sopimukseen digitaalisen ulottuvuuden sääntelyn. Poliitikoille on kiusallista, kun heidän intressiristiriitojaan ja epäonnistumisiaan pengotaan ja esitellään sosiaalisessa mediassa.
Huippukokouksen päälehdistötilaisuus oli 30. lokakuuta. Mukana oli myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja António Costa. Lehdistötilaisuudessa Carney ilmoitti virallisesti Kanadan pyrkivän EU:n liitännäisjäseneksi ja asetti tavoitteeksi neuvotteluiden loppuunsaattamisen kesäkuuhun mennessä. Hän perusteli syvää lähentymistä tarpeella suojata Kanadan suvereniteettia ja taloutta globaaleilta shokeilta — viitaten Yhdysvaltain suuntaan. Samalla julkistettiin uusi ”Tulevaisuuden allianssi”, joka avaa Euroopan investointipankki EIB:in rahoituksen Kanadan kriittisille mineraaleille sekä antaa kanadalaistutkijoille pääsyn EU:n supertietokoneisiin.
Carneyn väite suvereniteetin suojaamisesta on irvokas. EU-jäsenmailla ei ole suvereniteettia, ne eivät ole itsenäisiä. Se on irvokas myös, koska Quebecin pääministeri Paul St-Pierre Plamondon perui osallistumisensa kokonaan ja boikotoi alueellaan pidettävää Montrealin EU–Kanada-huippukokousta. Syy perumiseen oli se, että Kanadan liittovaltion hallitus ja Carney kieltäytyivät antamasta hänelle virallista puhevuoroa. Osavaltioiden pääministerit eivät ole saaneet osallistua neuvotteluihin. Se on irvokas, koska vuodetut asiakirjat osoittivat Carneyn ja von der Leyenin neuvottelevan asioista, jotka kuuluvat Kanadan perustuslaissa suoraan provinssien päätösvaltaan.
Carneyn Kanada on jo EU.
Molemmat valehtelivat. Miksi?
Miksi Kanadan hallitus ja EU-komissio yrittävät rakentaa uutta, entistä syvempää ”Tulevaisuuden allianssia”, kun lähes kolmannes EU-maista kieltäytyy hyväksymästä edellistäkään, CETA-sopimusta?
Valistanut arvaus: ”Tulevaisuuden allianssilla” yritetään ohittaa demokratia. CETAn kansallinen ratifiointi tyssäsi EU:ssa opposition, maataloustuottajien ja kansalaisjärjestöjen vastustukseen. Carney ja Ursula pyrkivät luomaan integraatio-muotoja, jotka voidaan nuijia läpi pelkästään liittovaltio- ja komissiotasolla – ohi yksittäisten ”suvereenien” EU-maiden tai Kanadan provinssien parlamenttien.
Carney toimi Brookfieldin vaikuttamissijoittamisen osaston johdossa. Assosiaatiosopimuksen ”kumppanuusraamien” kautta hän hyötyy taloudellisesti, ja ajaa samalla WEF:in haluamia agendapolitiikkoja. WEF on jo vuosia ajanut visiota, jossa perinteinen kansallisvaltioiden hiilipohjainen talous ajetaan alas ja korvataan globaalilla sääntelyllä, hiilitulleilla sekä keskitetyllä luonnonvarojen hallinnalla.
”Tulevaisuuden allianssilla” luodaan ylikansallinen paine, joka pakottaa valtiot muuttamaan lainsäädäntöään. WEF:n ajamassa multistakeholder-mallissa Kanadan kriittisten mineraalien resursseja ei hallinnoida enää puhtaasti kansallisella tasolla — esimerkiksi Quebecin provinssin toimesta, joka suukapuloitiin kokouksesta ulos — vaan niiden toimitusketjut integroidaan suoraan osaksi ylikansallista, EU-johtoista sääntelykehystä taloudellisen ja ilmastoagenda-eliitin ohjauksessa.
Montrealin huippukokouksessa allekirjoitettu pöytäkirja avaa Euroopan EIB-investointipankin rahoitus- ja sijoituskanavat suoraan Kanadan kriittisten mineraalien sektorille. Brookfield on investoinut vihreään siirtymään ja uusiutuvan energian infrastruktuuriin sekä Euroopassa että Kanadassa. Kun julkiset ylikansalliset elimet — tässä tapauksessa EU ja EIB — luovat sääntelykehyksen ja takaavat rahoituksen näille hankkeille, se luo riskittömän ja erittäin tuottoisan markkinan Brookfieldin kaltaisille pääomajäteille.
Brookfield voi sen jälkeen ostaa Kanadan perinteistä teollisuutta ja kaivoksia, brändätä ne ”siirtymäkohteiksi” ja rahoittaa uudistukset julkisella ylikansallisella pääomalla. Äänestäjille ja parlamentille tämä myydään ”vaikuttavuutena” ja ilmastotekona, vaikka kyseessä on puhtaasti uuden sääntelypohjaisen monopoli-investointimarkkinan luominen.
Carney siis ajaa pääministerinä poliittista agendaa, joka nostaa suoraan hänen entisen työnantajansa hallinnoimien, häntä itseään hyödyttävien sijoitussalkkujen arvoa. Sääntelyllä luodaan keinotekoinen markkina. Brookfield käärii rahaa. Samalla Carney rikastuu itse.
Yllä kerrotun valossa kyseessä ei ole pelkkä kahden alueen välinen kauppasopimus, vaan ideologinen ja taloudellinen projekti, jossa poliittinen valta valuu yhä kauemmas tavallisista äänestäjistä.
EIB
Euroopan investointipankkia (EIB) pidetään pelkkänä neutraalina ja pyhänä ilmastorahoittajana, vaikka sen todellinen historia ja sisäinen toimintakulttuuri sisältävät vakavia korruptioskandaaleja, eturistiriitoja ja taloudellisia epäselvyyksiä.
Yksi pankin suurimmista ongelmista on nk. pyöröovi-ilmiö. Pankin sisäiset tarkastukset ja vuodetut raportit ovat paljastaneet, että pankin eettiset säännöt eturistiriitojen kohdalla ovat olleet poikkeuksellisen heikkoja. EIB:n varapuheenjohtajina ja johtokunnan jäseninä toimineet kansalliset poliitikot ovat toistuvasti siirtyneet suoraan sellaisten suuryritysten hallituksiin, joille he ovat juuri sitä ennen olleet hyväksymässä miljardiluokan EIB-lainoja. EU:n petostentorjuntavirasto OLAF on toistuvasti joutunut puuttumaan EIB:n rahoituksiin, joissa pankki on katsonut läpi sormien suuryritysten toimintaa tai ”tullut huijatuksi” eroon veronmaksajien rahoista. OLAF on tutkinut myös EIB:n sisäisiä tiliepäselvyyksiä, joissa pankin omalle henkilökunnalle on maksettu perusteettomasti miljoonaluokan etuuksia.
EIB:n suurin julkinen pommi saattaa silti olla se, kun Euroopan syyttäjänvirasto EPPO käynnisti laajan rikostutkinnan vuonna 2024 pankin pitkäaikaista entistä pääjohtajaa Werner Hoyeria vastaan. Hoyeria ja toista virkahenkilöä epäillään korruptiosta, vaikutusvallan väärinkäytöstä sekä EU-varojen väärinkäytöstä.
Joten kun Mark Carney ja Ursula von der Leyen sopivat ohi parlamenttien ”Tulevaisuuden allianssista”, jonka keskeinen kohta on Euroopan investointipankin rahoituskanavien avaaminen Kanadan kaivossektorille, kyse ei takuulla ole vihreästä siirtymästä, demokratian suojelemisesta saati sitten puhtaasta ja rehellisestä toiminnasta. Siihen EIB on kykenemätön.
Geopoliittinen ulottuvuus
Kanada kuuluu Ison-Britannian, Australian, Uuden Seelannin ja Yhdysvaltain kanssa Five Eyes -liittoumaan. Se on tiedusteluyhteistyöelin, jossa jäsenmaat jakavat tiedustelutietoja keskenään. Nyt jäsenet ovat riidoissa keskenään.
Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola vahvisti syyskuussa, että Australia ja Uusi-Seelanti voisivat seurata Kanadan jalanjälkiä ja liittyä EU:n uuteen ”liitännäisjäsenyyden” malliin. Euroopan komission virallisista kielloista ja Uuden-Seelannin diplomaattisesta varovaisuudesta huolimatta Metsolan ulostulo osoittaa, että Brysselissä hahmotellaan laajempaa blokkia Lontoon WEF-kaartilainen Tony Blair Institute (TBI) — josta Sanna Marin nykyään nostaa palkkionsa — taustajoukkonaan.
Australian ja Uuden-Seelannin taloudet ovat täysin riippuvaisia Kiinan kaupasta, mutta poliittisesti ja sotilaallisesti ne kokevat Pekingin laajentumisen uhkana. Koska molemmilla mailla on jo valmiit vapaakauppasopimukset EU-blokin kanssa, liitännäisjäsenyyttä tarjotaan niille keinona suojautua sekä ”Kiinan painostukselta” että ”Trumpin Yhdysvaltojen arvaamattomuudelta.”
Eli: EU:n ja sen uusien liitännäisjäsenten sekä jäsenehdokkaiden muodostama rintama pyrkii käytännössä eristämään Trumpin America First -politiikkoineen.
Australia käy kauppaa Kiinan kanssa. EU yrittää kääntää Australian LNG- ja mineraalivirtoja Eurooppaan irrottautuakseen kokonaan Venäjästä ja varmistaakseen oman teollisuutensa eloonjäännin.
Tämä taas on johtanut siihen, että Trump aloitti oman reaalipoliittisen vastapelinsä Venäjän ja Kiinan kanssa solmimillaan sopimuksilla ja neuvotteluilla tulevista sopimuksista. Trumpin hallinto ja Putinin Kreml eivät rakenna ystävyyttä, ne käyvät vaihtokauppaa. Tämä selittää sen, miksi EU-maat ja Kanada panikoivat. Jos Yhdysvallat sopii Ukrainan kohtalosta suoraan Moskovan kanssa ja vaihtaa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin Venäjän tukeen Kiina-kiistassa, Euroopan unioni ja Britannia jäävät strategiseen tyhjiöön.
EU:n väliintulo Australiassa ja Kanadassa ajaa Pekingin sitomaan itsensä entistä tiukemmin Siperian kaasuputkiin ja Afrikan öljykenttiin.
Eli: EU ei kykene ratkaisemaan omia perusongelmiaan, joten se yrittää laajentaa sääntelyvaltaansa maapallon toiselle puolelle peittääkseen omat heikkoutensa: teollisuuskadon, velkaantumisen, sääntelyllä tapetun yritystoiminnan, resurssipuutteet…
Maailman voi sanoa olevan jakautumassa kahteen hyvin erilaiseen järjestelmään. Toisella puolella on EU:n, Britannian, Kanadan ja mahdollisesti Australian ja Uuden-Seelannin muodostama sääntely- ja ”arvopohjainen” blokki, joka nojaa teknokraattiseen hallintaan ja suuriin pääomarahastoihin sekä velkojen vivuttamiseen erilaisilla rahoitushimmeleillä.
Toisella puolella on Yhdysvaltojen, BRICS-maiden ja Afrikan muodostama transaktiomaailma, jossa käydään kylmää kauppaa resursseista, energiasta ja vaikutusvallasta.
Trump allekirjoitti syyskuussa 2026 lyhytaikaisen jatkon AGOA-kauppaohjelmalle (African Growth and Opportunity Act), joka takaa afrikkalaisille tuotteille tullivapaan pääsyn Yhdysvaltojen markkinoille. Washington yrittää siis tarjota Afrikan maille ”kauppaa, ei kehitysapua” -malliin perustuvia diilejä, jotta se saisi varmistettua maanosan valtavat kriittisten mineraalien varannot ennen kuin Kiina ja BRICS-maat sulkevat markkinat kokonaan.
Voi myös ajatella, että kyseessä on joka puolella yksi ja sama globaali verkosto. Mark Carney toteuttaa Kanadassa samaa teknokraattista käsikirjoitusta, jota Tony Blair -instituutti ajaa Britannian Labour-hallitukselle ja Ursula von der Leyen EU:lle. TBI on lanseerannut käsitteen ”Power Maximising Test”, Vallan maksimointitesti. Sen mukaan vanhat poliittiset punaiset linjat — kuten kansallinen suvereniteetti tai suora demokraattinen päätöksenteko — on romutettava käytännöllisyyden ja globaalin kilpailukyvyn tieltä.
Tämä selittäisi sen, miksi Kanadan ja EU:n sopimusta on valmisteltu pelkästään virkamiestasolla ilman parlamenttien osallistumista.
— Heräsikö sinussa ajatuksia, ja jos, niin millaisia?
Artikkelikuva Pxhere. Kuvankäsittely RS.
