Hei kaikille pitkästä aikaa!
Vähän toistan puheitani, mutta tuolla ”somen hiekkalaatikolla” on jälleen kerran niin, että jokainen Suomen kansan puolustaja on itsekäs ”Venäjä-mielinen” ja sydämetön piip, piip…
En ole sillä tavalla nyt miettinyt, mistä kirjoittaisin, koska aiheita on niin paljon. Mutta ihan viime päivinä on tuolla sosiaalisessa mediassa ollut mielestäni vähän outoja asioita liittyen tähän ”kuumaan perunaan” eli itänaapuriimme.
Tarkoitan sitä, että jos siitä tulee puhetta, niin asiallista keskustelua on aivan mahdotonta täällä sosiaalisessa mediassa käydä.
Kun asioita tarkkaan miettii, niin tilannehan on surkea kaikin puolin. Mutta määrätyllä tavalla sota on myöskin meidän omassa rakkaassa kotimaassamme, koska rahaa valuu pois Suomesta koko ajan. Tämä ilmenee siinä, että Suomen kansan pahoinvointi vain kasvaa, eikä ihmisillä ole rahaa jokapäiväiseen elämään. Pitää miettiä, ostaako ne lääkkeet vaiko ruokaa.
Jokapäiväinen elämä on muutenkin hankalaa nykypäivänä. Tarvitaan älypuhelinta moneen asiaan tai ainakin tietokonetta. Vaatteet pitää pestä, tarvitaan pesukone ja paljon muuta, mitä kotiin välttämättä pitäisi saada.
Suomen talvi vaatii pukeutumisen suhteen paljon verrattuna Euroopan etelän lämpimiin maihin. Suomen talvessa ei pärjää ilman lämpimiä vaatteita tai lämmintä asuntoa. Päiväntasaajalla voit nukkua kadulla, ja sinulla on lämmin. Suomessa sama tilanne voi tarkoittaa paleltumista ja pahimmillaan hengenvaarallista tilannetta.
Syy, miksi tästä asiasta taas kerron, on siinä, että kun tulee puheeksi tämä jatkuva avustus vieraan valtion sodankäynnin jatkamiseen, moni ei tunnu ymmärtävän tilanteen kokonaisuutta. Vaikka ihminen olisi perillä Suomen taloudesta ja tietäisi, että on paljon ihmisiä, jotka eivät todellakaan pärjää, hän ei välttämättä ymmärrä, miten väärin asiat voidaan priorisoida. Jopa hoitoon pääsy, lääkärissä käynti ja lääkkeet jäävät, kun ruoka on kuitenkin tärkeämpää.
Silloin tällainen ihminen, joka hyväksyy sen, että me lähetämme miljardeja euroja jatkaaksemme vieraan maan sotaa tai antaaksemme sen jatkua, ei ymmärrä sitä asiaa. Hänellä on mustavalkoinen maailma.
Saan kommentteja siitä, että jos Suomeen hyökättäisiin – paino sanalla jos – niin eikö meidän pitäisi puolustaa itseämme? Minusta tämä ei liity siihen asiaan ollenkaan. Tai sikäli liittyy, että minun mielestäni jokainen, joka hyväksyy miljardien lähettämisen pois Suomesta, jotta vieraan valtion sota voi jatkua, on määrätyllä tavalla ”osasyyllinen” tähän Suomen nykytilanteeseen.
Toki myös humanitaarinen apu on tärkeää, koska kyse on ihmisistä. Mutta en usko, että siellä kovin paljon rahaa laitetaan siihen verrattuna siihen, miten paljon aseisiin, sotatarvikkeisiin ja muuhun sotaan liittyvään käytetään. Sodan varjossa elävä kansa tuntuu jäävän toissijaiseksi.
Meillä on yksi maailman korkeimmista verotuksista, ja silti emme saa sillä sitä, mitä tarvitsemme. Verorahoja ei käytetä riittävästi Suomen kansan hyväksi. Minä en halua, että Suomi toimii sotaa käyvän maan rahakirstuna, ja nyt näin on ollut jo vuosia. En edes muista, monesko apupaketti on menossa tai paljonko rahaa on kaiken kaikkiaan lähetetty sodankäynnin jatkamiseen.
Minusta tärkeämpää on se, jos yksikin lapsiperheen äiti joutuu miettimään, mistä saa lapsilleen ruokaa tai vaatteita. Tai jos eläkkeellä oleva, pitkän työuran tehnyt ikäihminen joutuu miettimään, saako hän kaupasta maitopurkin ja leivän vai ostaako hän lääkkeen.
Kun puhun tästä asiasta täällä sosiaalisessa mediassa, minut tuomitaan täysin. En kuulemma ajattele sitä, että pitää puolustaa, jos hyökätään. Yleensä vielä vedetään esiin, että ”mitä jos Suomeen hyökättäisiin?” Minä en kuitenkaan usko, että Suomeen ollaan hyökkäämässä. Minusta pelkoa pidetään yllä tavalla, joka saa ihmiset helpommin hyväksymään miljardien valumisen ulos Suomesta.
Toki omaa puolustusta pitää pitää yllä. Se on jokaisen maan velvollisuus. Mutta miksi ihminen, joka puolustaa suomalaisen ihmisen ja suomalaisen perheen hyvinvointia, leimataan helposti pahaksi tai itsekkääksi? Miksi Suomen kansan asioiden asettaminen etusijalle nähdään jonkinlaisena vääränä ajatteluna?
Joskus tuntuu, että myös meidän päättäjämme eivät ole Suomen kansan puolella vaan vieraan valtion puolella. Eivätkä välttämättä edes tämän valtion kansan puolella.
Paljon puhutaan rauhasta ja siitä, että rauha pitäisi saada.
Mutta millä ehdoilla?
Olen kuullut tästä sotatilanteesta erilaisia versioita. Toisessa ehdotuksessa on mukana myös Euroopan valtioita, jotka yhdessä haluavat laatia rauhan ehtoja. Toinen on niin sanotusti vastapuolen ehdotus, mikä minusta kuulostaa rehellisen realistisemmalta.
Sanotaan tähän sitten mitä vaan, mutta jos asiasta kuulee kaksikin versiota, niin en oikeasti tiedä, kumpi voisi olla totuudenmukaisempi. Oikeaa totuuttahan me emme täällä vieraassa maassa tiedä. On vain spekulointia, ja Suomen kansan vihamielinen ilmapiiri itänaapuria kohtaan tekee sen, ettei osata olla realisteja.
Realistinen ihminen on joskus vihattu, koska hän ei katso tilannetta vain yhdestä vinkkelistä, kuten suuri osa kansasta tuntuu tekevän. Valtamedia vaikuttaa ihmisiin voimakkaasti, ja kun etusivut ovat joka päivä täynnä pelkopropagandaa, niin ihmiset nielevät syötin matoineen koukkuineen.
Lisäksi kun meidän päättäjiämme kuuntelee, niin he ovat huolissaan siitä, miten tämän toisen sotaa käyvän maan ihmiset selviävät talvesta. Siellä on rankka talvi, kylmää ja paljon ongelmia. Mutta myös Suomessa on talvi, pakkasta, kallista sähköä ja ihmisiä, joilla on vaikeuksia selvitä arjesta. Silti Suomen kansan, meidän siskojemme ja veljiemme, selviäminen talvesta ei tunnu huolestuttavan päättäjiämme millään tavalla.
Me olemme valinneet kansanedustajat edustamaan meitä, Suomen kansaa, emme vieraan maan kansaa. Joten prioriteettina pitäisi olla Suomen kansan asiat ensin, sitten vieraan valtion kansan.
Tämä saattaa kuulostaa itsekkäältä ja julmaltakin, mutta minulle kaikkein tärkein on oma isänmaani ja sen kansa. Ehkä olen itsekäs, mutta oma maa on minulle tärkeämpi kuin vieras maa, niin surkeita kuin asiat sotaa käyvässä maassa ovatkin.
Tässäkin on sellainen pointti, että tuo sotaa käyvä maa on niin paljon suurempi, että siellä on vain pieni osa varsinaista sota-aluetta. En tietenkään tiedä, koska en ole siellä käynyt, mutta näin olen ymmärtänyt. Siksi ajattelen, että Suomen kansan vaikeudet ja tarpeet ansaitsevat paljon enemmän huomiota kuin nyt saavat.
Se, että haluaa Suomen kansalle parempia oloja ja taloutta nousuun, ymmärretään helposti Venäjä-mieliseksi, ja sitä se ei suinkaan ole. Se on rakkautta kansaan, minun ja meidän veljiimme ja siskoihimme, suomalaisiin äiteihin, isiin ja lapsiin. Heistä olen huolestunut. Minulle oma maa on aina lähempänä kuin vieras.
Minusta on tervettä itsekkyyttä asettaa oman maan kansa etusijalle, varsinkin näin pienessä maassa näin pohjoisessa. Me emme pärjää samalla tavalla kuin lämpimien maiden asukkaat.
Tämä konflikti jakaa ihmisiä, vaikka näin pienen maan asukkaiden pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja ymmärtää, että meidän pitää kantaa huolta omistamme. Riitelemällä keskenämme ja tuomitsemalla sellaisen ihmisen, joka on aidosti huolissaan Suomen kansasta, emme saa mitään hyvää aikaan. Se ei ole Venäjä-mielisyyttä eikä itsekkyyttä, vaan puhtaasti rakkautta Suomeen ja suomalaisiin.
Joka syyttää esimerkiksi minua siitä, etten välitä Suomesta tai etten usko, että meille hyökätään, voisi miettiä asiaa myös toisesta näkökulmasta. Jos ajattelee asiat ensisijaisesti vieraan valtion kautta ja unohtaa oman kansansa hyvinvoinnin, niin minusta se ei ole isänmaallisuutta.
Laitan tähän loppuun vielä pienen oman kokemukseni sosiaalisesta mediasta. Kun kirjoitan näistä asioista, minulle sanotaan, että kopioin tekstit, vieläpä ilkeästi ”Kremlin käsikirjasta”. Eli jos puhuu eri tavalla kuin ne, jotka hyväksyvät miljardien verorahojen valumisen sotaa käyvään maahan, ei heidän mielestään voi ajatella itse näin. Tekstin täytyy olla kopioitua.
Minä en yleensä kopioi, vaan kirjoitukseni ja ajatukseni ovat omiani, osa omaa ajatusmaailmaani. Tätäkin voisi joku ihan oikeasti miettiä. Kriittiset ihmiset halutaan vähättelyllä hiljentää, koska silloin tuntuu, että kaikki, mitä päättäjiltä lähtee, on oikein ja hyväksyttävää. Näin asia ei kuitenkaan ole.
En edes uskalla ajatella, miten tämä ilmenisi jossain kasvotusten. Vaikka siellä ”esson baarissa” vähän myöhemmin illalla. Saattaisi tulla kunnon riita. Tunteet kuumenee helposti, kun otetaan vähän kuppia ja sitten keskustellaan tästä sodasta ja sen syistä. Kun näitä kuumakalleja täällä sosiaalisessa mediassa seuraa, niin en ihmettelisi, vaikka joku kävisi jopa eri mieltä olevan naisen kimppuun.
Sanottavaa olisi vielä paljonkin, mutta tekstistä tulee muuten liian pitkä. Toivotan kaikille rauhaa ja rakkautta. Eletään toivossa, että maailma vielä kääntyy parempaan ja Suomi lähtee kukoistamaan uudelleen, kuten tapahtui sotien jälkeen. Elimme rauhassa, eikä meillä ollut tällaista pelon ilmapiiriä kuin tällä hetkellä. Nykyään pelätään turhaan, siis minun mielestäni olemattomia ja vihataan vain vihaamisen vuoksi. Eletään menneisyyttä uudelleen.
Isänmaanrakkaus ei ole samaa kuin itänaapurin mielistely. Se on rakkautta Suomen kansaan.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.
Ollaan ihmisiä toisillemme.
Marjaana Virtanen
