USA:ssa virallinen paljastus – COVID-rokotteet liitetty ainakin 10 lapsen kuolemaan

FDA myöntää lasten koronarokotekuolemat

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on nyt virallisesti tunnustanut, että COVID-19-rokotteet ovat liittyneet ainakin kymmenen amerikkalaislapsen kuolemaan. Asiasta on uutisoinut muun muassa New York Times ja Reuters.

Lasten kuolemat myönnetään FDA:n muistiossa

Lasten koronarokotekuolemat myönnetään tohtori Vinay Prasadin muistiossa FDA:n Biologisten lääkkeiden arviointi- ja tutkimuskeskuksesta (CBER). Muistio levisi julkisuuteen marraskuussa 2025. Tämä julkaisu on käänne FDA:n aikaisempiin vakuutteluihin COVID-19-rokotteen turvallisuudesta.

Kuolemat on arvioitu rokotteeseen liittyviksi syy-seuraussuhdearvioinnilla, Prasadi kertoo. Hän korostaa, että todellinen kuolleisuus rokotteeseen on todennäköisesti paljon korkeampi, koska monet tapaukset jäävät ilmoittamatta VAERS-järjestelmään (Vaccine Adverse Event Reporting System).

FDA myöntää lasten rokotekuolemat vuosien viiveellä

Paljastus rokotekuolemista tuli vasta vuosien kieltämisen ja sensuurin jälkeen. FDA ei aktiivisesti tarkastellut koronarokotteeseen liitännäisiä kuolemia reaaliajassa, vaikka raportteja oli saatavilla jo vuosina 2021–2024. Tämä viivästytti haitta-analyysia vuoteen 2025 asti.

FDA viivästytti turvallisuussignaalin vahvistamista, jotta se voisi laajentaa rokotteiden käyttöä myös 12–15-vuotiaille. Näin nuoremmat pojat, jotka eivät todennäköisesti edes tarvinneet rokotetta, altistuivat turhaan valmisteen turvallisuusriskeille. Lapset kuolivat sydänlihaksen tulehdukseen (myokardiitti), joka on koronarokotteiden (Pfizer, Moderna) harvinainen sivuvaikutus.

Sensuurikampanja vaiensi rokotehaitan saaneet

Hallituksen virkamiehet ohjasivat sosiaalisen median alustoja poistamaan totuudenmukaisia julkaisuja koronarokotevaurioista. Sensuurikampanja, johon osallistuivat myös monet mediat, pyrki tukemaan lääketeollisuudelle suosiollista ”narratiivia”, eikä niinkään kansanterveyttä.

Kriittisiä lääkäreitä ja vanhempia leimattiin ja naurunalaistettiin, kun he yrittivät jakaa omakohtaisia havaintojaan haittavaikutuksista ja rokotevammoista. Sensuuri somealustoilla ja medioissa tukahdutti tietoa ja viivästytti haittatutkimuksia, mikä lisäsi ja pidensi monien perheiden kärsimystä.

Mainos
Mainos

Huipputiedemiehen reaktio -Vallankumous elinaikanani”

Tohtori Robert W. Malone, ACIP:n jäsen ja rokoteturvallisuuden asiantuntija, on kuvaillut Prasadin muistion merkitystä ”vallankumoukseksi”. ”Tämän kirjeen merkitystä ja tärkeyttä Yhdysvaltojen ja maailmanlaajuisen rokotuspolitiikan kontekstissa ei voida yliarvioida.”, sanoo Malone.

Robert Malone on yhdysvaltalainen lääketieteen tohtori ja molekyylibiologian tutkija. Malone osallistui uuden sukupolven mRNA-rokotetekniikan kehittämiseen. Malone on kuitenkin myöhemmin kyseenalaistanut mRNA-rokotteiden turvallisuuden ja varoittanut koronarokotteiden haitoista erityisesti lapsille ja nuorille.

mRNA-rokotteiden toimintaperiaate

mRNA-rokotteet, joita koronarokotteetkin ovat, käyttävät messenger-RNA:ta, joka ohjaa kehon soluja tuottamaan viruksen proteiinia ja aktivoimaan immuunivasteen. Erona perinteisiin rokotteisiin on se, että mRNA-rokotteet eivät sisällä heikennettyä taudin aiheuttajaa.

Toimittaja

Karl Beckenström

 

Tilaa Positv TÄSTÄ

Keskustelu 1

  1. Suomalainen
    Ja näitä ihmisiä painostettiin ottamaan!!

    Kaikenlaisilla ukaaseilla ja painostuksen keinoin.

Luitko jo nämä?

Maailma palaa, mutta peiliselfie kestää – Sofia Virran ilmastopäivitys sai somen virnistelemään

Vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustaja Sofia Virta kokosi Instagram-julkaisuunsa joukon synkkiä ilmasto- ja helleotsikoita. Otsikoiden keskelle hän sijoitti oman peiliselfiensä. Viestin tarkoitus oli esittää ilmastonmuutos vakavana huolena, mutta lopputulos tarjosi  lähes täydellisen tiivistelmän nykyajan poliittisesta someviestinnästä: katastrofi uhkaa, mutta henkilöbrändi on tärkein. Virran julkaisussa hänen ympärilleen oli aseteltu muun muassa seuraavat otsikot: ”Maanpuolustushenki ei riitä, kun […]

Someuutiset 10 min sitten

PRO Aurinkovoiteista shokkilöydös – kaikki testatut tuotteet tuottivat syöpään yhdistettyjä vapaita radikaaleja

Seitsemän kaupallista aurinkovoidetta, neljä mineraalivoidetta ja kolme kemiallista voidetta, tuottivat keinotekoisessa auringonvalossa pitkäikäisiä vapaita radikaaleja. Mineraalivoiteiden radikaalisignaalit olivat keskimäärin voimakkaampia ja säilyivät kauemmin. Yhden sinkkioksidivoiteen radikaalituotanto jopa voimistui veden alla. Aurinkovoiteita markkinoidaan tuotteina, joiden tehtävänä on suojata ihoa ultraviolettisäteilyn aiheuttamilta soluvaurioilta ja syövältä. Etelä-Carolinan yliopiston tutkijoiden tuore löytö nostaa nyt esiin epämukavan kysymyksen: mitä itse […]

Terveys 51 min sitten

Jopa 114 miljardia katosi huijareille – tekoäly tehnyt rikollisista entistä vaarallisempia

Aasian ja Tyynenmeren alueella toimivat verkkohuijausverkostot veivät uhreilta viime vuonna vähintään 88 miljardia dollaria. YK varoittaa rikollisjärjestöjen muuttuneen yritysmäisiksi verkostoiksi, jotka hyödyntävät ihmiskauppaa, korruptiota ja tekoälyä. Verkkohuijauksista aiheutuneet taloudelliset menetykset nousivat YK:n mukaan Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, Australiassa sekä Uudessa-Seelannissa arviolta 88,3–114,1 miljardiin dollariin vuonna 2025. Arvio perustuu YK:n huume- ja rikostoimisto UNODC:n tuoreeseen raporttiin– Menetysten […]

Rikokset 2 t sitten