Ukrainalaismediat Kyiv Independent ja Kyiv Post uutisoivat Ukrainan parlamentin Verkhovna Radan hyväksyneen 1. heinäkuuta muistomerkin luomisen Ukrainan kansallisille sankareille ja johtajille.
Kyiv Inpendentin käyttämässä kuvituskuvassa sotilaat kantavat 25. toukokuuta 2026 kansallissankarksi julistetun OUN-sotilasjohtaja Andrii Melnykin ja hänen vaimonsa Sofiia Fedak-Melnykin arkkuja uudelleenhaudattaviksi muistohautausmaalle. OUN eli Ukrainan nationalistien järjestö oli vuonna 1929 perustettu äärikansallismielinen järjestö.PosiTVuutisoi 27.5 2026 natsijärjestön johtajan uudelleenhautaamisesta.
Esityksen No. 15360 Verkhovna Radalle kansallissankarien kunnioittamisesta rakentamalla heille ”Ukrainian National Pantheon” -muistomerkki teki Volodymyr Zelenski 28. kesäkuuta, ja se hyväksyttiin 1. heinäkuuta. Lakiesitystä kannatti 287 parlamentin jäsentä. Tullakseen laiksi se vaatii vielä presidentin allekirjoituksen, Kyiv Independent tiedottaa.
Zelenskin virkakausi päättyi 20. toukokuuta 2024.
Kyiv Inpendent huomauttaa, että Ukrainan nykyhallituksen toimet natsijärjestöjen johtajien ja natsikollaboraattorien kunnioittamiseksi ovat johtaneet välien kiristymiseen Puolan kanssa. PosiTV raportoi 23. kesäkuuta välien kiristymisestä sekä Puolan päätöksestä perua Zelenskin Valkoisen kotkan kunniamerkki sen jälkeen kun Ukrainan hallitus nimesi natsijärjestön perustajan kansallissankariksi ja uudelleenhautasi hänen jäänteensä Kansalliselle muistohautausmaalle lähelle Kiovaa.
”Toivon, että tänään me, Verkhovna Rada Ukrainan parlamenttina, teemme historiallisen päätöksen laskemalla lainsäädännöllisen perustan Ukrainan valtiollisuuden ainutlaatuiselle asemalle — kutsuisin sitä jopa Ukrainan valtiollisuuden navaksi — jossa valtiomme ja kansamme hienoimmat pojat ja tyttäret löytävät viimeisen leposijansa” — Ukrainan parlamentin puhemies Ruslan Stefantšuk ennen lakiesityksen hyväksymistä.
RBC Ukrainan — vuonna 2006 perustettu, yksi Ukrainan suurimmista itsenäisistä uutistoimistoista ja verkkolehdistä — siteeraamien lähteiden mukaan panteonissa muistettavien odotetaan sisältävän Jevhen Konovaletsin, Ukrainan nationalistien järjestön johtajan vuosina 1929–1938; Myhailo Omeljanovytš-Pavlenkon, Ukrainan kansantasavallan ylimmän sotilaskomentajan vuosina 1918–1920, ja Vasyl Kukon, Ukrainan kapinallisarmeijan johtajan vuosina 1950–1954.”
Kyiv Post -median mukaan ”aloitteen tarkoitus on kunnioittaa valtio- ja sotilasjohtajia, tieteilijöitä ja kulttuurisia ikoneja, jotka ovat muokanneet Ukrainan kehitystä ja identiteettia […] Aloite kunnioittaa merkittävimpiä Ukrainan kansan edustajia […] jotka ovat antaneet panoksensa yhteiskunnan kehitykseen.”
Kyiv Post kertoo kunnioitettavia sankareita olevan mukana aina Venäjän Kiovan ajoista nykyaikaan.
Lyhyesti kansallissankareista
* Jevhen Konovalets oli Ukrainan nationalistien järjestön (OUN) perustaja ja ensimmäinen johtaja vuodesta 1929 aina kuolemaansa saakka. Neuvostoliiton salainen poliisi (NKVD) salamurhasi hänet Rotterdamissa vuonna 1938 pommilla.
Konovaletsin johtama OUN omaksui 1930-luvulla niin sanotun ”integraalisen nationalismin” teorian, joka otti voimakkaasti vaikutteita Mussolinin Italian fasismista ja myöhemmin Saksan kansallissosialismista. Järjestö uskoi autoritaariseen johtajuuteen, diktatuuriin ja poliittiseen väkivaltaan. Ennen Hitlerin valtaannousua ja sen jälkeen Konovalets loi tiiviit suhteet Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP) ja Saksan sotilastiedusteluun Abwehriin. OUN sai Saksalta moraalista ja rahallista tukea, sillä molemmilla oli yhteinen vihollinen: Puola ja Neuvostoliitto.
* Myhailo Omeljanovytš-Pavlenko oli Ukrainan kansantasavallan (UNR) armeijan ylin komentaja lyhyen itsenäisyyden aikana (1918–1920) ennen kuin puna-armeija valloitti Ukrainan. Toisen maailmansodan aikana, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941, Omeljanovytš-Pavlenko ryhtyi avoimeen yhteistyöhön natsien kanssa. Hän johti natsien alaisuudessa toiminutta Ukrainan vapautusarmeijaa (UVO / Ukrainske Vyzvolne Viisko), joka taisteli akselivaltojen rinnalla puna-armeijaa vastaan. Alkuvuodesta 1942 hän allekirjoitti yhdessä muiden ukrainalaisjohtajien kanssa Adolf Hitlerille osoitetun kirjeen, jossa pyydettiin natsien tunnustusta itsenäiselle Ukrainalle. Saksan hävittyä sodan hän pakeni länteen ja kuoli Pariisissa.
* Vasyl Kuk oli Ukrainan kapinallisarmeijan (UPA) viimeinen ylikomentaja. Hän johti maanalaista sissisotaa Neuvostoliittoa vastaan vuodesta 1950 aina vuoteen 1954 saakka, jolloin KGB vangitsi hänet. Kuk kuului OUN:n radikaaliin Bandera-siipeen (OUN-B). Kun Saksa hyökkäsi Ukrainaan vuonna 1941, OUN-B julisti Lvivissä Ukrainan itsenäiseksi ja lupasi julistuksessaan ”tehdä tiivistä yhteistyötä Kansallissosialistisen Suur-Saksan kanssa Adolf Hitlerin johdolla”.
Vuosina 1942–1943 Kuk johti maanalaisverkostoa Dnipropetrovskissa ja UPA taisteli sekä natsimiehittäjiä että neuvostopartisaaneja vastaan tunnuslauseella ”Kuolema Hitlerille, kuolema Stalinille”. Samaan aikaan UPAn joukot kuitenkin osallistuivat puolalaisten etnisiin puhdistuksiin Volyniassa ja tekivät paikallista tiedusteluyhteistyötä natsien turvallisuuspalvelun (SD) kanssa silloin, kun se hyödytti rintamaa puna-armeijaa vastaan.
Ehdotuksia muista kunnioitettavista, uudelleenhaudattavista kansallissankareista
Kyiv Independentin mukaan Ukrainan ex-presidentti Viktor Yushchenko on esittänyt muistomerkkitemppeliin haudattavaksi mm. natsikollaboraattori ja joukkomurhaaja Stepan Banderan sekä Symon Petliuran. Petliuralla, joka oli ideologialtaan vasemmistolainen sosiaalidemokraatti, ei ollut henkilökohtaisia kytköksiä natsismiin — hän kuoli ennen 2. maailmansotaa — mutta hänen johtaessaan Ukrainan kansantasavaltaa ja armeijaa Ukrainan sisällissodan aikana, Ukrainan nationalistiset joukot suorittivat juutalaisten massavainoja, pogromeja. Kun natsit valloittivat Lvivin kaupungin Länsi-Ukrainassa, saksalaiset miehittäjät ja paikalliset ukrainalaisnationalistit järjestivät heinäkuun lopussa 1941 massiivisen juutalaispogromin, jota kutsuttiin natsien propagandassa nimellä ”Petliura-päivät”, jotka kestivät kolme päivää ja joiden aikana noin 2000 juutalaista tapettiin.
”Hiljattainen säröily Ukrainan ja Puolan välisissä suhteissa sai alkunsa sekä Melnykin uudelleenhautaamisesta että Zelenskin toukokuisesta päätöksestä nimetä erikoisjoukot Ukrainan kapinallisarmeijan UPAn mukaan [UPAn sankareiksi],” Kyiv Independent huomauttaa.
Pantheon: Ukrainan uusien jumalien temppeli
Alkuperäinen Pantheon, ”kaikkien jumalien temppeli” on Roomassa. Ukraina suunnittelee rakentavansa oman Pantheoninsa Pariisin vallankumouksen jälkeen rakennetun sikäläisen Pantheonin esikuvan mukaan. Ukrainan Pantheon sijoitetaan Kiovan luolaluostarin alueelle Pechersk Lavraan, joka on ortodoksisen maailman pyhimpiä paikkoja, kertoo Kyiv Independent.
Kun puhemies Stefantšuk puhuu valtiollisuuden ”navasta”, hän kuvaa nimenomaan uuden myytin rakentamista. Kun panteoniin tuodaan Konovaletsin ja Kukin kaltaisia hahmoja, heidän kiistanalainen, fasismiin sekä natsismiin kytkeytyvä historiansa ”pestään puhtaaksi” sijoittamalla heidät pyhälle maalle. Tarkoitus on yhdistää natsi-kansallissankarien mielikuva kirkon pyhimyksiin, palvottaviksi, naittamalla maallinen kansallisromantiikka ja sotahistoria yhteen ortodoksisen maailman pyhimmän maaperän kanssa.
Tässä prosessissa poliittisista sotasankareista – kuten Banderasta ja muista UPAn johtajista – luodaan käytännössä uusia, valtiollisen palvonnan kohteita suoraan kirkon pyhimysten kylkeen. Heidän arvostelustaan tulee pyhäinhäväistys ja Jumalan pilkkaa.
Kiovan luolaluostari on ollut vuosisatoja ortodoksisen idän hengellinen sydän ja venäläisessä historiankirjoituksessa ”venäläisten kaupunkien äidin” eli Kiovan pyhin paikka. Kansallistamalla pyhä tila natsijärjestöjen johtajien muiston palvontaan Ukraina tekee lopullisen kulttuurisen ja hengellisen irtioton Moskovasta.
Paikan valinta on tietoinen, sillä Kiovan luolaluostari oli vuosikymmeniä perinteisen, Moskovan alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon (UOC-MP) hallinnassa. Zelenski ja Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU ovat syyttäneet tätä kirkonhaaraa suoraksi Venäjän viidenneksi kolonnaksi, vakoilupesäkkeeksi ja Moskovan patriarkka Kirillin – joka on avoimesti siunannut Venäjän hyökkäyssodan – vaikutusvallan välineeksi.
Zelenskin hallinto purki UOC-MP:n vuokrasopimukset ja hääti Moskova-mieliset munkit Lavran historiallisista pääkatedraaleista, jonka jälkeen luostari otettiin valtion suoraan hallintaan Kulttuuriministeriön alle, ja tiloissa alkoi toimia uusi, vuonna 2018 perustettu itsenäinen Ukrainan ortodoksinen kirkko (OCU), jolla ei ole kytköksiä Venäjään. Zelenski on myös vaatinut ja asettanut pakotteita patriarkka Kirillille ja 14 muulle UOC:n piispalle. Moskovan pyhänä pitämästä maasta tehdään paikka, jossa palvotaan niitä miehiä — kuten UPA-johtajia — jotka taistelivat nimenomaan Neuvostoliittoa ja Venäjää vastaan. Kiova näkee tämän geopoliittisena nöyryytyksenä Moskovan kirkolle; venäläiseen imperiumiin kytkeytynyt kirkkorakenne murennetaan pakolla, ja tilalle rakennetaan uusi kansallinen myytti, jossa kirkko ja valtion natsi-sotasankarit sulautuvat yhdeksi ja samaksi palvottavaksi asiaksi.
On vaikea välttyä mielleyhtymästä natsien tapaan rakentaa panteoneja ja temppeleitä — esimerkiksi Ehrentempel, Totenburgen ja Wewesburgin linna. Maallinen, totalitaarinen valtio yrittää luoda oman ”korvaavan uskontonsa”, siis poliittisen uskonnon, riisumalla perinteiset kirkot vallasta ja pystyttämällä tilalle omia mystisiä kulttipaikkojaan sotasankareiden palvontaa varten. Milloin mahtaa olla Ukrainan hallituksen ensimmäinen Blutzeugen-riitti? Vai onko ollut jo?
Puola peruutti hävittäjäkaupat
Puolan puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamysz vahvisti kesäkuun lopussa 2026, että aiemmin suunniteltu ja periaatteessa sovittu MIG-29 -hävittäjäkauppa Ukrainan kanssa on jäädytetty ja kariutunut lopullisesti.
Hävittäjäsiirron oli tarkoitus olla ”hävittäjät drooneista” -vaihtokauppa. Puolan oli määrä luovuttaa Ukrainalle viimeiset 14 kappaletta MiG-29-hävittäjiään, jotka sopivat suoraan Ukrainan ilmavoimien käyttöön. Vastineeksi Puola vaati Ukrainalta pääsyä sen taistelukentillä testaamaan korkealaatuiseen drooni- ja itseparveiluteknologiaan sekä ohjusosaamiseen. Puolan hallituksen mukaan Ukraina suostui aluksi sopimukseen, mutta vetäytyi myöhemmin teknologian jakamisesta.
Ulkopoliittinen umpikuja
Puola ja Ukraina ovat ajaneet itsensä poliittiseen umpikujaan. Puolalla, jolla on sananvaltaa Euroopan asioissa, ja joka on harvoja turvallisia, taloudellisesti toimivia maita Euroopan unionissa, ON yhden ainoan periaatteen ulkopolitiikka: Venäjän vastustaminen. Näin arvioi Timofei Bordachev, Valdai-klubin ohjelmajohtaja.
Mainos
Bordachev ajattelee Puolan ja Baltian maiden koko ulkopoliittisen strategian olevan pelkistetty yhteen yksinkertaiseen periaatteeseen: vastustaa Venäjää aina ja kaikkialla, missä se vain on mahdollista. Mikä selittää Puolan poliittisen johdon Ukraina-suhdetta. Olisi lapsellista uskoa, että Puolassa ei olisi tiedetty Ukrainan uusnatsismin noususta tai että Puolan johdolla olisi ollut harhakuvitelmia Ukrainan hallituksen luonteesta. Puolan ja Ukrainan keskinäiset suhteet ovat olleet satoja vuosia molemminpuolisen epäluulon ja halveksunnan sävyttämiä, eikä aivan ilman syytä.
Bordachev argumentoi, että kansainvälisessä politiikassa ja globaalissa taloudessa Puolan ja Baltian maiden kaltaisten keskikokoisten tai pienten valtioiden omat äänet painavat suorissa neuvotteluissa vähän. Venäjän vastustaminen on brändi, jolla ne tekevät itsestään merkittäviä lännen — NATOn ja EU:n — silmissä. Bordachevin mukaan tällainen ajattelu tekee Puolan ulkopolitiikasta äärimmäisen reaktiivista ja kapeaa: se ei perustu rakentavaan omaan visioon, vaan pelkkään Venäjän jokaisen siirron peilaamiseen ja sabotoimiseen.
Puola onkin käytännössä nykyään kauttakulkumaa Ukrainaan toimitettaville aseille. Puolan logiikan mukaan Ukrainaa on tuettava keinolla millä hyvänsä koska sitä voi käyttää Venäjää vastaan, ja että tämä edistäisi Euroopan asiaa jollain lailla. Ukraina on kuitenkin käyttäytynyt avustaneita puolalaisia kohtaan tavalla, joka tuskin yllätti ketään laajemmista näkökulmista asiaa tarkastelevaa — mikä kertoo, että Puola rakensi strategiansa paikkansa pitämättömille oletuksille.
Puola on investoinut rahaa ja poliittista pääomaa Ukrainaan mutta myös tunnepääomaa, sillä ainoastaan yksi puolalainen, joiden kanssa olen vuosikymmenien aikana keskustellut, suhtautui ukrainalaisiin neutraalisti. Muut olivat vihamielisiä, yksi vaahtosuiseen raivoon asti. Joten poliittinen johto on vaikeassa tilanteessa: väestö ei pidä ukrainalaisista yleensä eikä varsinkaan turvapaikanhakijoiden elättämisestä, Ukrainan hallitus on kiittämätön — mutta välejä Ukrainaan ei voi katkaista, koska silloin Puolan hallituksen ulkopolitiikka näyttäytyy idiotismina. Samaan aikaan pitäisi saavuttaa eurooppalaisen liittolaisen suosikkiasema Washingtonissa, koska E3-maat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa ovat sotilaallisesti heikkoja — ja taloudellisesti vaikeuksissa. Iso-Britannia nosti juuri reserviläisten kutsuntaikää 65 vuoteen: kirmailevat varmaan ketterästi juoksuhaudoissa ja taistelukentillä kunhan reumalääkitystä tuodaan rintamalle riittävissä määrin?
Puolan valtiolliselle johdolle ei jää muuta vaihtoehtoa — koska järkiintyminen ei politikoinnissa vaikuta milloinkaan olevan vaihtoehto — kuin kehystää reaktiot Ukrainan toimiin Puolan johdon sisäpoliittisiksi kiistoiksi. Mukava tapa ohittaa vaikeudet Ukrainan kanssa liikaa kasvojaan menettämättä.
Puolan lukittautuminen Venäjän vastustamiseen kuvastelee laajemminkin EU:n asenteita. Venäjän vastustamisella on perusteltu poliittisia päätöksiä, joilla EU on ajanut itsensä energiavararikkoon, taloudelliseen ahdinkoon ja maineensa menettämiseen globaalin etelän silmissä. Tässä tilanteessa EU näkee sopivaksi eskaloida aloittamaansa riitaa Venäjän kanssa. Euroopan väestöä valmistellaan suursotaan, jota väestö ei halua.
Kriiseissä karaistunut Venäjä
Venäjän näkökulmasta kyse on Venäjän olemassaolosta kansakuntana. Eksistentiaalinen riski saa taistelemaan kaikin keinoin viimeiseen asti.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjä on osoittanut adaptaatiokykyä, jota Euroopan unionista jähmeine ja jäykkine, Neuvostoliittoa imitoivine rakenteineen ei löydy.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjä joutui taloudelliseen ja sosiaaliseen vapaapudotukseen 1990-luvulla. Sen sijaan että olisi romahtanut — kuten länsimaissa odotettiin ja toivottiin — Venäjä kehitti selviytymisen kulttuurin.
Se näkyy myös Venäjälle asetettujen talouspakotteiden kanssa. Venäjän keskuspankki ja teknokraatit siirsivät kaupan virrat viikoissa Aasiaan, loivat korvaavat maksujärjestelmät ja muuttivat talouden sotataloudeksi ilman jäykkiä viisivuotissuunnitelmia. Vastaavassa tilanteessa EU-komissio luo tuhansien sivujen sääntökirjoja, joiden soveltaminen muuttuviin tilanteisiin on äärimmäisen hidasta; koska EU vaatii usein jäsenmaiden yksimielisyyttä tai monimutkaisia kompromisseja, sen reaktioaika mitataan kuukausissa tai vuosissa, kun taas maailma ympärillä — ja itänaapurissa — muuttuu päivissä.
Kelopuu-teoria
Suomi on ajopuu, EU on kelopuu. Metsänhoidollisesti ja biologisesti kelopuu on kuollut, pystyyn kuivunut puu, joka on menettänyt elämänvoimansa ja kykynsä uusiutua, mutta se säilyy pystyssä vuosikymmeniä, koska se on sitkeää, kovaa ja jähmettynyttä materiaalia. Se on metsälle hyödyllinen monimuotoisuuden suojapaikka, mutta se ei enää kasva, se ei tuota happea eikä se sopeutuisi uusiin ilmasto-olosuhteisiin.
EU on globaalin politiikan metsässä torottava kelopuu; kaunis katsoa ja täynnä historiaa, mutta menettänyt sen nuoren ja joustavan puun kyvyn taipua myrskyssä ja kasvattaa uutta elävää solukkoa.
Ellei jokin totaalinen — todennäköisesti itseaiheutettu — katastrofi pakota uudistumaan, muuttumaan kelosta sitkeäksi ruokokimpuksi.
Lisäys 5.7 2026 klo 20:07
Mielipidekyselyt kertovat väestön asenteista.
Puolalaisen Ariadna-tutkimuspaneelin kyselytutkimuksen vastaajista enemmistö puolalaisista kannattaa Ukrainan avun vähentämistä. Puolan kansallisen turvallisuuden viraston tekemään mielipidekyselyyn vastanneista 46% kannattaa Ukrainan avun vähentämistä tai lakkauttamista kokonaan. Vain 5% puolalaisista haluaa lisätä sotilaallista apua. Alle yksi kymmenestä uskoo Puolan olevan valmis sotaan Venäjän kanssa.
