Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen esitti Yleisradion haastattelussa näkemyksiä, joiden mukaan Venäjä pyrkii rapauttamaan länsimaisia yhteiskuntia hyödyntämällä sisäisiä ristiriitoja, kuten mielenosoituksia, rasismikohuja ja poliittisia kiistoja. Tiilikaisen mukaan kaikki tällaiset ilmiöt eivät välttämättä ole Venäjän masinoimia, mutta ne voivat olla ja siksi ne palvelevat vieraan vallan tavoitteita.

Juuri tämä ajatus – voi olla – tekee lausunnoista poikkeuksellisen vaarallisia.

Kyse ei ole enää konkreettisista todisteista, tiedustelutiedosta tai osoitetuista operaatioista, vaan epämääräisestä mahdollisuudesta, joka nostetaan poliittisen ja juridisen harkinnan perustaksi. Kun mahdollisuus riittää, oikeusvaltio siirtyy todisteista epäilyihin, ja se on historiallisesti aina ollut tie kohti perusoikeuksien kaventamista.

Epäilyn normalisointi muuttaa koko yhteiskunnallisen logiikan

Tiilikaisen viesti ei rajoitu turvallisuusanalyysiin. Se muuttaa koko sen kehyksen, jossa kansalaistoimintaa tarkastellaan.

Jos mielenosoitus, kriittinen kansalaisliike tai mediakohu voidaan määritellä potentiaaliseksi vieraan vallan vaikuttamiseksi, syntyy uusi normaali:

• mielenosoitus ei ole enää perusoikeus vaan turvallisuusriski

• kriittinen journalismi ei ole demokratian ydin vaan hybridivaikuttamisen alusta

• yhteiskunnallinen vastarinta ei ole kansalaisaktiivisuutta vaan epäilyttävää toimintaa

Tämä ei ole teoreettinen uhkakuva. Se on täsmälleen se kehikko, jota autoritaariset järjestelmät ovat käyttäneet oikeuttaakseen rajoituksia: emme kiellä kaikkea – mutta koska emme voi olla varmoja, meidän on rajoitettava.

EU:n tuleva lainsäädäntö tekee puheesta konkreettisen vaaran

Euroopan unionissa on parhaillaan ja lähivuosina astumassa voimaan lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on torjua vieraan vallan vaikuttamista, disinformaatiota ja demokratiaan kohdistuvia uhkia. Lainsäädäntöä perustellaan turvallisuudella, mutta sen ongelma on sama kuin Tiilikaisen puheessa: määritelmät ovat laveita ja tulkinnanvaraisia.

Kun tähän kehikkoon yhdistetään ajatus, että:

• mielenosoitukset voivat olla ulkovallan masinoimia

• yhteiskunnalliset konfliktit palvelevat vihamielisiä valtioita

• kritiikki voi heikentää kansallista yhtenäisyyttä

syntyy vaarallinen yhtälö, jossa perusoikeuksien rajoittaminen voidaan perustella pelkällä epäilyllä.

Tiilikaisen lausunnot eivät siis ole irrallinen asiantuntijakommentti. Ne normalisoivat ajattelutapaa, jossa tulevaa lainsäädäntöä voidaan käyttää yhä laajemmin – ei vain todellisia operaatioita vastaan, vaan myös täysin kotoperäistä, aitoa kansalaisliikehdintää vastaan.

Historia osoittaa: länsi on ollut väärässä ennenkin

On erityisen huolestuttavaa, että tällaisia yleistäviä syytöksiä esitetään ikään kuin länsimaisilla viranomaisilla olisi virheetön historia uhka-arvioissa. Näin ei ole.

Länsi on useaan otteeseen:

• tulkinnut tapahtumia väärin

• liioitellut uhkia

• syyttänyt ulkopuolista toimijaa ilman varmaa näyttöä

Nord Stream -kaasuputkien räjäytykset ovat tästä ajankohtainen esimerkki. Julkisessa keskustelussa esitettiin nopeasti varmoja väitteitä ja syyllisiä, mutta myöhemmin kävi ilmi, että tapahtumien kulku, tekijät ja motiivit olivat kaikkea muuta kuin selvät. Silti alkuperäiset syytökset jäivät elämään poliittisessa mielikuvassa.

Tämä osoittaa, että turvallisuusretoriikka ei ole immuuni virheille, ja juuri siksi sen varaan ei voi rakentaa perusoikeuksia kaventavaa järjestelmää.

Yleisradion vastuu – miksi kriittinen kehystys puuttui

Erityisen vakavaa on se, että Yleisradio ei haastattelussa asettanut Tiilikaisen väitteitä kriittiseen kontekstiin. Ei kysytty:

• missä kulkee raja kansalaistoiminnan ja vaikuttamisoperaation välillä

• kuka määrittelee, milloin epäily riittää

• miten perusoikeudet turvataan tällaisessa ajattelussa

Kun julkinen palvelumedia esittää tällaiset näkemykset ilman vastapainoa, se ei vain raportoi todellisuutta, vaan osallistuu sen muovaamiseen. Se luo hyväksyttävyyttä ajattelulle, jossa kansalaisyhteiskunta nähdään ensisijaisesti riskinä.

Todellinen vaara ei ole mielenosoitus – vaan ajattelu, joka tekee siitä rikoksen

On paradoksaalista, että Tiilikainen varoittaa yhteiskuntien polarisaatiosta samalla, kun hänen lausuntonsa edistävät sitä. Kun ihmisille annetaan ymmärtää, että heidän osallistumisensa voi olla epäilyttävää tai jopa vihamielisen vallan palveluksessa, luottamus yhteiskuntaan murenee.

Todellinen hybridiuhka ei synny mielenosoituksesta.
Se syntyy, kun:

Mainos

---

• epäily korvaa todistamisen

• turvallisuus syrjäyttää vapauden

• pelko ohittaa oikeusvaltion periaatteet

Turvallisuus ei saa perustua epäilyyn

Demokratia ei kestä sitä, että sen peruspilareita kohdellaan ehdollisina. Sananvapaus, kokoontumisvapaus ja kansalaistoiminta eivät ole oikeuksia vain silloin kun viranomaiset eivät epäile mitään.

Teija Tiilikaisen lausunnot ovat vaarallisia juuri siksi, että ne tekevät epäilystä hyväksyttävän perusteen rajoituksille. Yhdistettynä EU:n laajenevaan sääntelyyn ne luovat kehityssuunnan, jossa mielenosoittaminen, kriittinen journalismi ja poliittinen vastarinta voidaan tulevaisuudessa kyseenalaistaa – ei siksi, että ne ovat laittomia, vaan siksi että joku väittää niiden voivan olla ulkomaista vaikuttamista.

Historia osoittaa, että tällaisella tiellä demokratia ei vahvistu. Se alkaa murentua sisältä käsin.

Onko tämä juuri sitä, mihin Venäjä pyrkii?

On perusteltua kysyä, eikö tällainen ajattelu itsessään johda juuri siihen lopputulokseen, jota Venäjän väitetään tavoittelevan. Jos länsimaisissa yhteiskunnissa aletaan suhtautua omiin kansalaisiin epäluuloisesti, kyseenalaistaa heidän motiivinsa ja asettaa perusoikeudet ehdollisiksi, ollaan jo luovuttu niistä arvoista, joita väitetään puolustettavan.

Venäjän vaikutusvalta ei kasva silloin, kun ihmiset käyttävät sananvapauttaan, vaan silloin, kun länsi alkaa itse purkaa oikeusvaltiotaan pelon vuoksi. Demokratian heikentäminen ei vaadi ulkoista vihollista, jos epäluulo institutionalisoidaan sisältä käsin.

Länsimainen ajattelu perustuu luottamukseen, ei epäilyyn

Länsimainen demokratia perustuu lähtökohtaan, että kansalaisilla on oikeus:

• ajatella kriittisesti

• kyseenalaistaa vallankäyttö

• vaatia muutosta

• ja tarvittaessa ilmaista tätä mielenosoituksin

Tämä ei ole heikkous, vaan järjestelmän vahvuus. Kun tätä pidetään riskinä, ollaan siirtymässä ajatteluun, jossa valtio ei enää luota kansalaisiinsa. Se on perustavanlaatuinen muutos länsimaisessa ajattelussa.

Tiilikaisen lausunnot, joissa annetaan ymmärtää, että lähes minkä tahansa yhteiskunnallisen ilmiön taustalla voi olla Venäjä, tekevät tästä luottamuksesta epäilyksen kohteen. Tällainen ajattelu ei suojele demokratiaa — se murentaa sitä.

Kun kaikki voi olla vaikuttamista, mikään ei ole enää vapaata

Demokratia ei voi toimia, jos kansalaisten toimintaa tarkastellaan jatkuvasti turvallisuusuhan linssin läpi. Jos kaikki voi olla vieraan vallan masinoimaa, silloin:

• jokainen mielenosoitus voidaan kyseenalaistaa

• jokainen kansalaisliike voidaan leimata

• jokainen kriittinen ääni voidaan hiljentää

Tämä ei vaadi edes näyttöä — pelkkä epäily riittää. Ja juuri tämä tekee Tiilikaisen puheesta poikkeuksellisen vaarallista. Se tarjoaa ajattelumallin, jota voidaan käyttää väärin, tietoisesti tai tiedostamatta, poliittisen vallankäytön välineenä.

Vaaralliset puheet on tunnistettava ja tuomittava

On virhe ajatella, että demokratiassa kaikki lausunnot olisivat harmittomia vain siksi, että ne esitetään turvallisuusasiantuntijan suulla. Päinvastoin: mitä vaikutusvaltaisempi asema, sitä suurempi vastuu.

Tiilikaisen kaltaiset lausunnot tulisi tunnistaa ja nimetä sellaisiksi kuin ne ovat: demokraattista yhteiskuntaa heikentäviksi yleistyksiksi, jotka avaavat oven perusoikeuksien rajoittamiselle. Niitä ei pidä normalisoida, vaan niistä on käytävä kriittinen ja avoin keskustelu.

Pelolle ei saa antaa valtaa

Pelko on aina ollut tehokkain keino murtaa vapaa yhteiskunta. Kun ihmiset alkavat pelätä mielenosoittamista, puhumista ja osallistumista, demokratia ei kaadu ulkoiseen hyökkäykseen — se kuihtuu sisältä.

Vaikka jotkut päättäjät tai asiantuntijat kokevat epävarmuutta, kansalaisten ei pidä alistua pelolle. Länsimainen demokratia ei kestä sitä, että perusoikeuksia aletaan rajoittaa varmuuden vuoksi.

Vahva demokratia ei epäile kansalaisiaan

Todellinen vahvuus ei ole kontrollissa, vaan luottamuksessa. Kansalaisyhteiskunta, joka uskaltaa olla kriittinen, äänekäs ja vaativa, on vahva — ei haavoittuva.

Jos perusoikeuksia aletaan kaventaa vieraan vallan pelossa, ollaan jo annettu periksi. Silloin ulkopuolinen vaikuttaminen ei ole enää uhka, vaan tekosyy.

Länsimaista demokratiaa ei puolusteta vaientamalla, vaan puolustamalla sananvapautta, kokoontumisvapautta ja kansalaisten oikeutta vaatia muutosta — myös silloin, kun se on epämukavaa vallanpitäjille.

Päätoimittaja
Juha Korhonen

Tilaa Positv TÄSTÄ