Brysselissä asuva, transsilvanialaissyntyinen politiikan toimittaja Tamás Orbán on kirjoittanut The European Conservative -medialle artikkelin EU Migration Pact Comes Into Force: Everything You Need to Know, jossa hän selostaa lyhyesti EU:n uuden turvapaikka- ja siirtolaisuuslain merkitystä. Laki astui voimaan 12. kesäkuuta 2026.
Muutama sana ennen Orbánin artikkeliin siirtymistä.
Valitsin artikkelin käännettäväksi, koska Euroopan konservatiivien ääntä ei juuri kuulla suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Tai jos kuullaan, se kehystetään äärioikeiston ääneksi. Orbánin kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta, mutta EU:n sisäistä sopua ja ymmärrystä voisi lisätä se, että jokaisen sallitaan osallistua keskusteluun.
Olen säilyttänyt Orbánin artikkelin väliotsikot selkeyden vuoksi. Aloittakaamme!
MAINOS:
Posi Tv:n kannatustuotteet löydät Posikaupasta.
— Noin yhdentoista vuoden valmistelun jälkeen EU:n tärkein turvapaikka- ja siirtolaisuuslainsäädäntö astui voimaan 12. kesäkuuta. Tätä lakipakettia kutsutaan yleisesti siirtolaisuussopimukseksi. Lain täytäntöönpano on nyt pakollista kaikille EU-maille. Tanskalla on kuitenkin laajempi poikkeuslupa EU:n yhteisestä sisäasiain lainsäädännöstä, joten jotkin säännökset eivät koske sitä, aloittaa Orbán artikkelinsa.
”Sopimuksen päätavoite oli luoda yksi yhtenäinen turvapaikkamenettely. Se varmistaa, että pakolaiset saavat täysin samanlaisen kohtelun riippumatta siitä, mistä jäsenvaltiosta he hakevat turvapaikkaa. Samalla se tekee maahantulosta ja palautusmenettelyistä sujuvampia. EU-komissio juhlii tätä virstanpylvästä asiana, joka lopulta ratkaisee kaikki Euroopan siirtolaisuusongelmat. Komission mukaan se lopettaa vuosikymmenen kestäneen riidan rajavalvonnasta ja laittomista maahantuloista.”
Orbánin arvion mukaan tämä on kuitenkin vain toiveajattelua,koska kansalliskonservatiiviset puolueet eri puolilla Eurooppaa eivät ole koskaan hyväksyneet sopimusta. Ne aikovat taistella sen täytäntöönpanoa vastaan myös tulevaisuudessa. Kansalliskonservatiivien kritiikki kohdistuu niin sanottuun solidaarisuusmekanismiin ja sen pakollisiin siirtolaiskiintiöihin. He arvostelevat myös sitä, että sopimus ei vahvista ulkorajoja eikä estä laitonta maahantuloa millään merkittävällä tavalla. — Itse asiassa se pakottaa jäsenvaltiot päästämään sisään lisää siirtolaisia, Orbán toteaa.
”Sopimus ei pysäytä laitonta siirtolaisuutta. Se hallinnoi sitä”, Patriots for Europe -ryhmä (PfE) kirjoitti lausunnossaan, Orbán kertoo. ”Se on avoin kutsu, eikä se helpota Eurooppaan kohdistuvaa painetta. Se tulee moninkertaistamaan sen,” PfE korostaa.
Orbán kertoo kirjoittaneensa artikkelinsa koska ”kun kerralla otetaan käyttöön kaksitoista erillistä lakia ja satoja säännöksiä, ei ole helppoa nähdä, mikä todella muuttuu. Ei ole myöskään helppoa ymmärtää, miksi kansallismieliset puolueet ovat taas takajaloillaan. Syiden selittämiseksi tässä on lyhyt tiivistelmä tärkeimmistä osista ja siitä, miksi jotkut pitävät niitä ongelmallisina.”
Ennen sopimusta yksi suuri riidanaihe oli se, Tamás Orbán kirjoittaa, että jäsenvaltiot eivät teknisesti ottaen saaneet ottaa turvapaikanhakijoita säilöön rajalla hakemuksen käsittelyn ajaksi. ”Useimmissa tapauksissa tämä johti siihen, että viranomaiset eivät pystyneet lainkaan löytämään ja karkottamaan heitä, jos hakemus hylättiin kuukausia myöhemmin. Siksi laittomat siirtolaiset saivat liikkua vapaasti EU:n sisällä määrättömän ajan. Kun yksi maa (Unkari) ei päästänyt siirtolaisia maahan ennen kuin heille oli myönnetty turvapaikka, komissio määräsi Unkarille satojen miljoonien eurojen sakot,” Orbán sanoo.
Komissio teki myönnytyksen, koska monet maat vaativat sääntöön muutosta. Komissio loi erillisen ja nopeutetun turvapaikkamenettelyn, jota kutsutaan ”rajamenettelyksi”, Orbán kuvailee. ”Rajamenettely” sallii jäsenvaltioiden pitää turvapaikanhakijoita pakolaiskeskuksissa ja määrätyillä alueilla rajalla, kunhan kaikista heidän tarpeistaan huolehditaan. Tämä kuulostaa hyvältä paperilla, mutta todellisuus on paljon synkempi, Orbán sanoo.
Ensinnäkään rajamenetelmää ei voida soveltaa kaikkiin siirtolaisiin – kaukana siitä, Orbán kirjoittaa lisäten sen itseasiassa koskevan vain kolmea erillistä ryhmää:
”Edes näiden ihmisten kohdalla rajamenetelmää ei voida soveltaa alaikäisiin. Sitä ei voida soveltaa myöskään kehenkään, jolla on jokin terveydellinen vaiva tai mielenterveysongelma. Heidät kaikki on päästettävä EU:n sisälle tavalliseen turvapaikkamenettelyyn yhdessä muiden sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kuulu näihin ryhmiin. Kaiken kruunuksi on säädetty aikaraja: jos viranomaiset ylittävät rajamenetelmälle varatun 12 viikon määräajan, rajalla pidettävät siirtolaiset siirtyvät automaattisesti tavalliseen turvapaikkamenettelyyn ja saavat liikkua vapaasti maan sisällä,” Orbán kuvailee.
(Toim. huom. Eurostatin raportit osoittavat raiskausrikosten määrän nousseen yli 150 % vuodesta 2014 vuoteen 2024; ”suostumuksen puute” ja muut määritelmät sekä lakimuutokset vaikuttavat tilastoissa, joten tilastointi ei ole yhteismitallista pitkältä ajanjaksolta. Rikollisuus Euroopassa yleisesti ottaen on laajempaa, kansainvälisesti verkostoitunutta entisen paikallisen ja kansallisen sijaan. Tässä auttavat avoimet rajat.)
Koska rajamenetelmän oli tarkoitus olla vastaus EU:n surkeisiin palautusprosentteihin — alle joka viides hylätty turvapaikanhakija todella karkotetaan– voimme jo nyt nähdä, miksi tässä suhteessa ei tapahdu suurta muutosta, Orbán ennustaa.
Useimpien siirtolaisten annetaan yhä vain kadota, joten viranomaiset kamppailevat jatkossakin karkotusmääräysten täytäntöönpanon kanssa. Uusi sopimus kieltää toissijaisen liikkumisen jäsenvaltioiden välillä ilman myönteistä turvapaikkapäätöstä ja käskee kansallisia viranomaisia kuljettamaan siirtolaiset takaisin ensimmäiseen maahan, jonka kautta he tulivat EU:hun, jos he jäävät kiinni jossain muussa EU-maassa. Aiempi data kuitenkin osoittaa, että suurinta osaa EU:n sisälle kadonneista maahantulleista ei koskaan löydetä, Orbán toteaa.
Sopimus esittelee myös päivitetyn luettelon ”turvallisista alkuperämaista” – näistä maista tulevilta siirtolaisilta voidaan automaattisesti evätä turvapaikka –- kuten Bangladesh, Kolumbia, Egypti, Intia, Marokko ja Tunisia. Toinen luettelo sisältää ”turvalliset kolmannet maat”, joihin siirtolaiset voidaan palauttaa, jos heidän alkuperämaansa eivät ole turvallisia, mutta he saavat silti hylkäyksen, edellyttäen että heillä on henkilökohtainen yhteys kyseiseen paikkaan (kuten siellä asuva perhe) tai he kulkivat sen kautta matkalla Eurooppaan, Orbán hahmottelee.
”Vaikka tämä on askel oikeaan suuntaan ja voi tehdä karkotuksista helpompia paperilla, ongelmana on, että jäsenvaltioilla ei ole valtaa päättää, mikä muodostaa turvallisen kolmannen maan – vain komissiolla on – ja jokaisessa tapauksessa on yhä liikaa byrokraattisia esteitä, jotka on selvitettävä yksitellen. Ja jos palautusmenettelyä ei saada valmiiksi 12 viikossa, siirtolaiset ovat jälleen vapaita tekemään mitä haluavat.”
Vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin mukaan jäsenvaltiot ovat nyt velvollisia tarjoamaan pakolaisille ”riittävän elintason ja vertailukelpoiset elinolosuhteet kaikissa jäsenvaltioissa”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Bulgariaan saapuvia pakolaisia tulisi kohdella samalla tavalla kuin Saksassa, nimenomaan ”toissijaisen liikkumisen rajoittamiseksi” – vieden siirtolaisilta kannustimen matkustaa rikkaampiin jäsenvaltioihin. Tämä on hyvä asia saksalaisille, hollantilaisille ja ruotsalaisille, mutta ei niinkään niille maille, joiden BKT asukasta kohden on dramaattisesti alhaisempi, ja joiden on tarjottava parempi elintaso kuin mitä monilla heidän omilla kansalaisillaan on, Orbán perustelee.
Direktiivi täsmentää ”olosuhteiden” tarkoittavan, Orbán sanoo, jäsenmaita velvoitettavan kattamaan majoituksen, ruoan, vaatetuksen, hygienia- ja terveydenhoitotuotteet ja mikä tärkeintä, käteisen rahan. ”Sopimus toteaa nimenomaisesti, että jäsenvaltioiden on tarjottava samantyyppistä ja tasoltaan vertailukelpoista taloudellista apua – kuten sosiaaliavustuksia – kuin mitä kansalaiset saavat.”
Lisäksi sopimus määrää, että kaikille pakolaisille on tarjottava ilmaiset kieli- ja kotouttamiskurssit — jälleen toissijaisen liikkumisen rajoittamiseksi — sekä ilmainen oikeusapu koko turvapaikkaprosessin ajan.
Solidaarisuusmekanismi oli epäilemättä koko sopimuksen kiistanalaisin puoli, joka voitiin hyväksyä vasta sen jälkeen, kun neuvosto muutti sääntöjä ja poisti yksimielisyysvaatimuksen äänestyksestä, kirjoittaa Orbán. ”Tämä tarkoittaa, että 20 Kyllä-ääntä riitti sisällyttämään sen sopimukseen ja tekemään siitä koko EU:ssa sovellettavan menettelyn.”
”Pähkinänkuoressa: solidaarisuusmekanismin on tarkoitus helpottaa etulinjan maihin — kuten Espanjaan, Italiaan tai Kreikkaan — kohdistuvaa painetta jakamalla pakolaisia uudelleen 27 jäsenvaltion kesken. Kunkin maan vuotuinen kiintiö määräytyy sen suhteellisen koon ja BKT:n mukaan. Maat voivat puolestaan valita, ottavatko ne vastaan oman osuutensa vai maksavatko ne 20 000 euroa siirtolaista kohden yhteiseen rahastoon, joka on tarkoitettu auttamaan etulinjan maita siirtolaisten majoituksessa ja käsittelyssä,” Orbán selostaa.
(Toim. huom. EU:n voisi kuvailla tekevän väestöllisiä pakkosiirtoja ja -asuttamista jäsenmaidensa alueella.)
— Se ei ole sinänsä huono konsepti, ottaen huomioon, että joidenkin maiden on otettava vastaan paljon enemmän pakolaisia kuin toisten ja ne maat voisivat hyötyä pienestä solidaarisuudesta. Toiset kuitenkin väittävät, että mekanismi on silti suuri loukkaus heidän suvereniteettiaan kohtaan ja koko asia voitaisiin välttää, jos Bryssel vain antaisi etulinjan maiden sulkea rajansa myös laittomilta siirtolaisilta, Orbán miettii.
”Mekanismin suuria ongelmia on myös se, että kun se on kerran otettu käyttöön, ei voida tietää, mihin tämä juna meidät vie. Aluksi sopimus velvoittaa siirtämään vain 30 000 siirtolaista vuodessa, mikä ei vaikuta kovin paljolta. Siinä on kuitenkin koukku: komissio voi vapaasti lisätä tuota määrää joka vuosi haluamallaan tavalla, ilman että jäsenvaltioilla on siihen mitään sanomista. Monet epäilevät, että tämä luku oli vain Troijan hevonen, jonka oli tarkoitus saada riittävästi maita mukaan ennen kuin komissio paljastaisi todelliset aikeensa,” epäilee Orbán.
Lisäksi asiat voivat muuttua merkittävästi kriisiaikoina, jolloin odottamattomat olosuhteet, kuten sisällissota, johtavat siirtolaisten saapumisen äkilliseen kasvuun. Kriisiasetus sallii komission nostaa välittömästi uudelleensijoitus- ja rahoitusosuuskiintiöitä (säännöllisen vuosittaisen tarkastelun ulkopuolella) ja muuttaa myös muita solidaarisuusmekanismin sääntöjä, Orbán huomauttaa.
Orbán kertoo asetuksen esittelevän käsitteen nimeltä ”pakolliset vastuuntasaukset” (Mandatory Responsibility Offsets). Tämä tarkoittaa sitä, että osallistuva jäsenvaltio ei välttämättä uudelleensijoita useampia siirtolaisia kuin sen oikeudenmukainen osuus olisi, vaan ottaa vain vastuun heidän turvapaikkamenettelystään, jotta avun tarpeessa oleva maa voi käsitellä hakemuksia nopeammin. ”Ylimääräisiä vapaaehtoisia lisäsitoumuksia uudelleensijoittamisesta suositaan ja rohkaistaan silti edelleen,” Orbán toteaa.
— Vähemmän tunnettu asetus sopimuksen sisällä on nimeltään unionin uudelleensijoittamista ja humanitaarista maahanpääsyä koskeva kehys, joka perustettiin tarjoamaan ”laillisia ja turvallisia” tapoja muuttaa Eurooppaan kansainvälisen suojelun turvin, auttamalla periaatteessa ihmisiä hakemaan turvapaikkaa ja kuljettamalla heidät sitten EU:hun suoraan heidän alkuperämaistaan, kertoo Orbán.
— Ajatuksena tässä on rajoittaa niiden siirtolaisten määrää, joita ihmissalakuljettajat käyttävät hyväkseen tai jotka menettävät henkensä merellä, mikä on järkevää. Mutta se tarkoittaa myös toimistojen perustamista ja mahdollisuuden mainostamista käytännössä ympäri maailmaa, erityisesti maissa, joissa on ”suuri määrä kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia henkilöitä”. Tässä on erittäin todellinen huoli siitä, että monet ihmiset yrittävät käyttää tätä ohjelmaa hyväkseen, ja ainakaan osa heistä ei karsiudu pois seulontamenettelyssä, Orbán arvostelee.
Kun tämä yhdistetään EU:n niin sanottuun osaajapooliin (Talent Pool) – toiseen aloitteeseen, joka on erillinen tästä sopimuksesta ja joka keskittyy houkuttelemaan mahdollisimman paljon työperäistä maahanmuuttoa kolmannesta maailmasta – on selvää, että Brysselin tavoitteena ei koskaan ollut vähentää massamaahanmuuttoa, vaan lisätä sitä johdonmukaisella ja byrokraattisella tavalla.
Toimittajan kommentti:
Tamás Orbánin tekstin voi sanoa heijastelevan varsin suoraan entisen pääministerin Viktor Orbánin ja Unkarin hallituksen virallista argumentaatiota ja poliittista kieltä. Teksti maalaa heti alussa kuvan siitä, että EU-komissio elää eräänlaisessa kuplassa tai utopiassa, kun taas kansalliskonservatiiviset toimijat näkevät ”todellisuuden”.
Tekstin muotoilu ja vertauskuvat kertovat syvästä epäluottamuksesta Brysselin instituutioita kohtaan, rivien välissä ”lukee” että kyseessä on tietoinen harhautus, jonka perimmäisenä tarkoituksena on viedä jäsenmaiden suvereniteetti pala palalta. Sanonta ”maahanmuuton normalisointi” välittää ajatusta, että EU:n tavoitteena ei ole kriisinhallinta, vaan muuttoliikkeen muuttaminen pysyväksi ja jatkuvaksi osaksi eurooppalaista järjestelmää.
Teksti asettuu oikeaan viitekehykseensä, kun tietää Unkarin historiaa. Unkari on maantieteellisen asemansa takia ollut alati uhattuna: Habsburgien Itävalta, osmanivallan turkkilaiset, Neuvostoliitto… ja nyt EU. Kaiken tämän vuoksi unkarilaisessa ajattelussa on syvällä epäluulo sitä kohtaan, että maan asioista päätetään sen rajojen ulkopuolella.
Viktor Orbánin retoriikassa EU-komissio ja Brysselin määräykset rinnastetaan usein suoraan Neuvostoliiton ja Moskovan aikaisiin diktaatteihin. Tamás Orbánin tekstissä mainitut sakot, määräajat ja ”Troijan hevoset” nähdään osana tätä samaa historiallista jatkumoa, jossa ulkopuolinen mahti yrittää murtaa Unkarin itsemääräämisoikeuden.
Unkari on maantieteellisen asemansa vuoksi ollut idän ja lännen, sekä kristillisen ja islamilaisen maailman risteyskohta ja puskurivyöhyke. Tämä maantiede vahvistaa tunnetta siitä, että maan on itse puolustettava omia rajojaan, koska muut eivät sitä tee.
Transsilvania, kirjoittajan syntypaikka, on unkarilaisille historiallisesti ja emotionaalisesti erityisen herkkä alue. Se menetettiin Trianonin rauhassa vuonna 1920, mikä on edelleen suuri haava maan kansallisessa itsetunnossa.
Historiallinen painolasti selittää sitä, miksi siirtolaisuuskeskustelu ei Unkarissa ole vain teknistä lakitekstin tulkintaa, vaan se koetaan eksistentiaalisena kysymyksenä kansallisesta selviytymisestä.
Kun tätä ei huomioida EU:ssa, herätetään unkarilaisten itsepuolustus- ja selviytymisvaistot.
MAINOS:
Tue vapaata tiedovälitystä – Posikauppa.com
Artikkelikuvassa maahanmuuttokomissaari Magnus Brunner vuonna 2024, via Wikipedia
Tilaamalla tuet kotimaista riippumatonta journalismia ja saat rajattoman pääsyn sisältöihin.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
Rajaton pääsy tilaajien sisältöihin. Tuet kotimaista riippumatonta journalismia.
Tilaa — alkaen 8,25 €/kk
