Tämä on vapaakaupan idea. Tämä on teoria, jolla poliittisia päätöksiä on perusteltu.
EU on tulliunioni
Euroopan unioni on sisäinen vapaakauppa-alue (yhteismarkkina), muille tulli-unioni. Toisin sanoen EU-alueen maat käyvät keskenään tullitonta kauppaa, EU:n ulkopuolisille maille on samat tullimaksut kaikissa jäsenmaissa, yhteiset ulkotullit. Kun tavaraa tuodaan EU:n ulkopuolelta, esimerkiksi Kiinasta tai Yhdysvalloista, astuu voimaan EU:n yhteinen kauppapolitiikka. Komissio neuvottelee kaikkien jäsenmaiden puolesta kauppasopimukset. Kun tuote on kerran tuotu EU-alueelle ja siitä on maksettu tulli, se saa sen jälkeen liikkua vapaasti mihin tahansa muuhun EU-maahan ilman uusia maksuja.
Vapaakauppasopimusalue on esimerkiksi Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan USMCA, joka kulki aiemmin NAFTA-nimellä. Kanadan nykyinen pääministeri, WEFilainen Mark Carney on laahannut jalkojaan USMCA-sopimuksen uudistamisessa, mikä on kiristänyt paitsi tavallisten kanadalaisten taloutta ja ajanut yrityksiä Kanadasta Yhdysvaltain puolelle toimimaan, myös vaikuttanut siihen että Kanada on tällä hetkellä ainoa taantumassa olevan G7-maa.
Toinen vapaakauppa-alue on Norjan, Sveitsin, Islannin ja Liechtensteinin muodostama EFTA.
Vapaakaupan idea on kuitenkin rakoilemassa.
Vapaakauppa-ideologit maailmaa rakentamassa
Yhdysvalloissa toimii ajatushautomo, Council on Foreign Relations (CFR), jonka juuret ovat ensimmäisessä maailmansodassa, ja jolla on brittiläinen sisarjärjestö Chatham House. Tavoite oli luoda tieteellinen ja puolueeton tapa tutkia kansainvälistä politiikkaa, jotta maailmansodan kaltaisilta katastrofeilta vältyttäisiin tulevaisuudessa. Perustajat uskoivat, että maailman vakaus riippuu Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen tiiviistä yhteistyöstä sekä avoimesta maailmankaupasta.
Ensimmäisen maailmansodan aikainen jakso oli Yhdysvaltain isolaation, eristäytymisen aikaa. CFR:n perustajat halusivat muuta, he halusivat Yhdysvaltain ottavan johtoroolin. Toinen maailmansota antoi tilaisuuden. CFR perusti salaisen tutkijaryhmän (War and Peace Studies), joka rahoitettiin Rockefeller-säätiön rahoilla. CFR kirjoitti lähes 700 salaista muistiota hallitukselle esittäen ajatuksiaan siitä, miltä maailman tulisi näyttää II maailmansodan jälkeen. He olivat mukana luomassa Yhdistyneitä kansakuntia (YK), Maailmanpankkia (World Bank, WB) ja Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF).
Nyt CFR on julkaissut geoekonomian vanhemman tutkijan, Edward Fishmanin artikkelin The Future of American Strategy — The Age of Economic Warfare.
Taloussodankäynnin aika
Artikkelissa Fishman argumentoi globalisaation haurastuneen, alkaneen murentua, koska hallitukset eri puolilla maailmaa ovat aseistaneet kaupankäynnin, rahoituksen ja teknologian jahdatessaan geopoliittista valta-asemaa.
Talouksia rakennettiin 1990-luvulla tehokkuutta ja yhteistyötä tavoitellen, toimitusketjut rakennettiin lyhyitä toimitusaikoja ajatellen. ”Yhdysvallat näki Venäjän ja Kiinan pikemminkin potentiaalisina ystävinä kuin kilpailijoina. Nyt kilpailu on palannut kostonhimoisena.”
Nyt noista yhteistyön toiminnan edistämiseksi rakennetuista asioista on tullut haavoittuvuuksia. Tämä johtuu, Fishman sanoo, siitä että valtiotaito ja kaupankäynti ovat sekoittuneet. Aiemmin äärimmäisinä toimenpiteinä nähdyt työkalut — tariffit, sanktiot ja tuontikontrollit — ovat muuttuneet rutiinitoimiksi valtioiden välisessä taloussodankäynnissä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia tariffien käytöstä aseena syyttävä unohtaa, että jokainen presidentti Yhdysvalloissa viime vuosikymmenien aikana on asettanut edeltäjäänsä enemmän tariffeja.
Yhdysvallat ei ole ainoa. Vuosien 2019-2024 välisenä aikana eri valtiot ovat asettaneet tariffeja toisilleen; tariffien määrä kolminkertaistui. ”Beijing, Moskova, Teheran, Tokio, Washington ja monen muun maan hallitukset aseistautuvat taloussodankäyntiin ja rakentavat puolustuksia kilpailijoiden talousaseita vastaan,” Fishman kirjoittaa. Geoekonomista fragmentaatiota näkyy finanssijärjestelmässä, energiamarkkinoilla, teknologiasektorilla ja teollisuuden toimitusketjuissa.
Fishman näkee kolme mahdollista tulevaisuutta: ”vaihtokauppa”, kilpailevat blokit ja säännelty, hoideltu globalisaatio.
Globalisaatio 2.0
Globalisaatio 2.0:ssa maailman maiden hallitukset pyrkisivät suitsimaan yhä intensiivisempää geopoliittista kilpailua sopimalla yhteisesti jaetuista säännöistä sekä normeista, joilla rajoitetaan tariffien, pakotteiden ja tuontikontrollien käyttöä. Sopia pitäisi myös siitä, miten sopimusrikkureita rangaistaan,
Vaikka vaihtoehto on houkutteleva — paperilla, Fishman ei pidä sitä realistisena. Yhdysvaltojen ja Kiinan tulisi saavuttaa keskenään yhteisymmärrys, joka on jo kuluneiden vuosien valossa osoittautunut vältteleväksi; Yhdysvaltain presidenttien tulisi osoittaa itsehillintää, mutta kykenevätkö he siihen? Tähän astisen perusteella Yhdysvaltain presidentit tuntuvat nähneen vain kaksi toimintamallia: olla tekemättä mitään tai sotilaallinen voimankäyttö, Fishman nälväisee.
Kilpailevat blokit
Globaalin talouden toinen polku muistuttaa Kylmän sodan aikaista järjestelmää, mutta josta eriytyy useita versioita. Länsimaiset nk. demokratiat voisivat liittoutua keskenään ja kollektiivisesti järjestellä asiat niin, että ”Kiinan ja sen autoritääristen kumppanien aiheuttamat mahdolliset riskit saadaan minimoitua”, Fishman esittää. Alueellisessa versiossa Yhdysvallat johtaa läntisen pallonpuoliskon blokkia, kun taas Kiina ankkuroituu Aasiaan, Saksa ja Venäjä jakavat Euroopan ja muut alueet valitsevat puolensa tai pyrkivät pysyttelemään puolueettomina.
Kapeammissa versioissa eri maat järjestelevät kriittisten mineraalien ja vastaavan integroituja toimitusketjuja sekä kehittävät vaihtoehtoja dollari-perustaiselle järjestelmälle, Fishman esittää.
Mainos
Osa Fishmanin kapeammiksi vaihtoehdoiksi kutsumista toimista on ollut käytössä jo pidempään. Öljykauppaa käydään muissakin valuutoissa kuin dollareissa, millä on oma vaikutuksensa Yhdysvaltain talouteen. Dollareilla käydyn kaupan väheneminen vähentää Yhdysvaltain mahdollisuuksia ylläpitää nykyisenlaista velkaantumista. Kiina ja Venäjä yhdessä muiden BRICS-maiden kanssa ovat rakentaneet vaihtoehtoa länsipankkien SWIFT-clearingjärjestelmälle. Vaihtoehdosta saattaa tulla suosittu, sen kautta kulkevaa rahaa eivät länsimaat voi jäädyttää, ja mikäpä valtio haluaisi rahojensa pysähtyvän vuosikausiksi parkkiin tai tulevan muiden käyttämäksi — EU on käyttänyt Venäjän Euroopassa olevan varallisuuden korkotuottoja omin lupinensa. Eurooppa ei enää ole monenkaan silmissä luotettava paikka tallettaa varojaan.
”Vaihtokauppa”politiikka
Vaihtokauppapolitiikka, transaktionalismi tarkoittaa ”Mitä minä tästä hyödyn?” -politiikkaa, jossa pitkäaikaiset liittolaisuudet, yhteiset arvot ja säännöt unohdetaan. Sen sijaan jokaista tilannetta ja sopimusta kohdellaan erillisenä liike-elämän kauppana. Jokaista mahdollista vipua hyödynnetään omaksi eduksi, kaikki organisoivat periaatteet hylätään.
Fishman näkee tämän mallin olevan lähimpänä Trumpin hallituksen toteuttamaa. Yhdysvaltain kannalta tämä on houkuttelevaa koska se pystyy painostamaan muilta itselleen edullisia sopimuksia. Mallilla on kuitenkin haittapuolensa, se antaa Yhdysvaltain liittolaisille — Kanada, Saksa, Japani, Iso-Britannia — syyn suojautua esimerkiksi kehittämällä dollarin ulkopuolisia maksujärjestelyjä ja eriytymällä Yhdysvaltain teknologia-alustoista, Fishman sanoo.
(Toim. huom. Iranin sotaa voi tarkastella tästäkin näkökulmasta. Iran ja sen Hormuzin salmen vastapäisellä rannalla oleva naapuri Oman hallitsevat kansainvälisten lakien mukaan salmea sisävesialueenaan. Yhdysvallat saarrostaa ja sulkee Hormuzin salmea. Iran on ollut talouspakotteiden kohteena 47 vuotta, ja se panee edelleen vastaan Yhdysvalloille. Trump puolestaan on ilmoittanut vähintään 38 kertaa Iranin ja Yhdysvaltain olevan ”sekuntien päässä sopimuksesta.” Jos Yhdysvallat — ja Israel — eivät nujerra Irania, Yhdysvaltain taloudellinen, sotilaallinen ja poliittinen painoarvo — ja sitä myötä vipuvoima — vähenee. Iranin voi nähdä voittajana jokaisen lisäpäivän myötä, jonka se selviytyy. Tämä lienee eräs syy siihen, miksi Yhdysvallat on alkanut tarkoituksella tuhota Iranin siviili-infrastruktuuria — toisin sanoen syyllistyä sotarikoksiin. Väestön elämästä halutaan niin kurjaa, että sen toivotaan kääntyvän hallitusta vastaan ja olevan siten avuksi Yhdysvaltain hegemonia-peleissä.)
Tämän kolmannen polun suurin riski ei ole taloudellinen vaan geopoliittinen, Fishman sanoo. ”Jos valtiot menettävät uskonsa kykyynsä päästä osallistumaan markkinoille ja turvaamaan resurssit avoimen kaupankäynnin kautta, houkutus käyttää sotilaallista voimaa kasvaa. Ajan mittaan aluelaajentumiset muuttuvat synkemmän menneisyyden muinaisjäänteistä rationaalisiksi strategisiksi tavoitteiksi, kasvattaen imperialismin ja valloitusten riskiä.”
— Syntymässä oleva maailmanjärjestys ei odota Yhdysvaltojen vastausta, taloudellinen fragmentaatio on jo näkyvissä. Me kaikki elämme seurausten kanssa, johti Washington prosessia tai ei, Fishman päättää artikkelinsa.
Kolmatta polkua on jo kuljettu pitkälle
Kiina on perunut lyhyellä varoitusajalla kaksi kesäkuulle 2026 sovittua korkean tason diplomaattitapaamista Euroopan unionin kanssa. Perumiset tapahtuivat tilanteessa, jossa osapuolten väliset kauppasuhteet ja poliittiset jännitteet ovat kiristyneet huomattavasti.
EU valmistelee uusia rajoitustoimia ja tulleja kiinalaisille tuotteille, kuten sähköautoille, vastatakseen Kiinan valtiontukiin ja vientitulvaan. Kiina on arvostellut voimakkaasti EU:n uusia lakialoitteita, jotka suosivat eurooppalaista tuotantoa julkisissa hankinnoissa ja rajoittavat ulkomaisia investointeja. EU on tiukentanut otettaan ja valmistellut pakotteita myös niitä kiinalaisia yrityksiä vastaan, joiden katsotaan tukevan Venäjän sotateollisuutta Ukrainassa.
Kiinan ulkoministeriö tyytyi nyt toteamaan, että osapuolet ”jatkavat viestintää”; diplomaattiset lähteet ja analyytikot pitävät kuitenkin perumisia selvänä poliittisena signaalina.
Euroopan komissio on ilmoittanut, että kokouksia ei ole täysin haudattu, vaan niitä pyritään siirtämään uuteen ajankohtaan. EU-lähteet painottavat, että teknisen tason yhteydenpito ja neuvottelut muilla tasoilla jatkuvat edelleen, jotta tilanne ei kärjistyisi avoimeksi ja hallitsemattomaksi kauppasodaksi. Tapaamisten peruminen juuri ennen tulevia G7- ja EU-huippukokouksia osoittaa kuitenkin, että suhteet ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen kylmät.
Samaan aikaan EU ja Yhdysvallat ovat ajautuneet kauppasotaan keskenään. Trumpin hallinto asetti kuluvassa kesäkuussa raskaat yleistullit kaikelle eurooppalaiselle tuonnille. Trump perusteli toimia Yhdysvaltain kauppataseen alijäämällä ja halulla suojella amerikkalaista työtä.
EU vastasi välittömästi laajalla vastatullien paketilla. Euroopan komissio määräsi koko unionin puolesta tullit tarkkaan valituille amerikkalaisille tuotteille. Koska EU on tulliunioni, sen asettamat vastatullit nostavat amerikkalaisten tuotteiden hintoja kaikissa EU-maissa, myös Suomessa. Vastaavasti eurooppalaiset tuotteet kallistuvat Yhdysvalloissa.
Taloudelliset jännitteet kietoutuvat sotilaallisiin jännitteisiin. Yhdysvallat on aloittanut sotilasjoukkojensa ja kalustonsä huomattavan vähentämisen Euroopasta, osittain Iranin ja Kiinan takia — kalustoa tarvitaan toisaalla — osittain halusta painostaa Eurooppaa, osittain koska sotilastukikohtien ylläpitäminen on taloudellisesti raskasta.
Euroopan diplomaatit pelkäävät Trumpin käyttävän sotilaallista suojaa suoraan vipuvartena parhaillaan käytävässä kauppasodassa – eli Trump suostuu perumaan tullit tai palauttamaan joukot vain, jos EU suostuu Yhdysvaltojen taloudellisiin vaatimuksiin.
Euroopan oma taloudellinen ja sotilaallinen tilanne on erittäin hauras.
Jonkinlaisena lohdutuksena voinee pitää NATOn Euroopan komentajan, kenraali Alexus Grynkewichin arviota. Berliinissä järjestetyssä ILA Berlin Air Show – ilmailunäyttelyssä puhunut Grynkewich kertoi, että tiedustelutietojen mukaan Venäjä ei pyri konfliktiin NATOn kanssa.
Toimittajan kommentti:
Historiasta, geopolitiikasta ja taloussodankäynnistä kiinnostuneet saattaisivat nauttia Olli Bäckströmin kirjasta Polttolunnaat — Eurooppa sodassa 1618 – 1630.
Bäckström tarkastelee tuon ajan palkkasoturien, sotaherrojen ja sotilasurakoitsijoiden toimintaa vertaamalla nykyajan asymmetrisiin sotiin sekä sitä, miten sodankäynnistä tuli teollisuudenala ja elinkeino. Valtiot ulkoistivat sodankäynnin yksityisille yrittäjille, jotka rahoittivat toimintaansa ryöstämällä ja kiristämällä siviileiltä ”polttolunnaita.”
Bäckströmin teos on eräs parhaita koskaan lukemiani teoksia sodasta, sotien syistä ja taloudesta sekä niiden väestölle aiheuttamasta kurjuudesta.
Artikkelikuva Nälkävuosien muistokivi Lieksassa via Wikipedia
