Kokoomuksen puoluekokouksen käsittelemissä aloitteissa esitetään, että aborttioikeus kirjattaisiin Suomen perustuslakiin. Aloitteet nousivat esiin sekä Kokoomuksen Naisten Liiton että Kokoomusnuorten tekemistä esityksistä, joissa muutosta perustellaan erityisesti naisten itsemääräämisoikeudella ja oikeudellisen suojan vahvistamisella tulevia rajoituksia vastaan.
Aloitteisiin annetussa puoluehallituksen vastauksessa esitystä ei tyrmätty, vaan siihen suhtauduttiin myönteisesti osana puolueen periaatteellista linjaa yksilönvapaudesta. Samassa yhteydessä puoluehallitus nosti esiin huolen siitä, että aborttioikeudesta on joissain maissa tullut poliittisen kiistan ja niin sanotun kulttuurisodan kohde.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös jatkossa.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen arvosteli Kokoomuksen linjausta KD-lehdelle antamassaan haastattelussa.
Räsänen kuvaili päätöstä järkyttäväksi ja surulliseksi. Hänen mukaansa Kokoomus on etääntynyt niistä arvoista, joihin puolue aikaisemmin yhdistettiin.
”Kokoomus on tehnyt häpeällisen ja surullisen linjauksen”, Räsänen totesi KD-Lehdelle.
Erityisen voimakkaan viestin Räsänen lähetti kokoomuslaisille jäsenille ja äänestäjille. Hänen mukaansa puolueen uusi aborttilinja herättää vakavan kysymyksen siitä, voivatko elämänsuojelua tärkeänä pitävät ihmiset enää tukea puoluetta.
”En ymmärrä, miten kukaan lapsen elämän arvoa kunnioittava voisi tämän jälkeen pitää Kokoomuksen jäsenkirjaa tai äänestää tätä puoluetta”, Räsänen sanoi.
Räsäsen mukaan abortin nostaminen perustuslaillisen suojan piiriin olisi poikkeuksellinen ratkaisu, sillä hänen mielestään kyse ei ole sellaisesta perusoikeudesta, joka kuuluisi perustuslakiin kirjattavaksi. Hän korostaa syntymättömän lapsen oikeutta elämään ja katsoo, että aborttikeskustelussa sivuutetaan liian usein myös kohdussa olevan lapsen oikeudet.
Kokoomuksen puoluekokouksen päätös ei kuitenkaan vielä muuta Suomen perustuslakia. Kyseessä on puolueen poliittinen linjaus, jonka toteutuminen vaatisi myöhemmin erillisen lainsäädäntöprosessin ja eduskunnan hyväksynnän perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Linjaus näyttää kuitenkin syventävän arvokuilua Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien välillä.
MAINOS:

Tue vapaata tiedonvälitystä ja hanki lahjaksi tai itselle Posi Tv:n kannatustuotteita Posikaupasta.