Suomessa syntyvien poikien elinajanodote on saavuttanut ensimmäistä kertaa 80 vuoden rajan. Samalla tyttöjen ja poikien välinen ero on kaventunut pienimmäksi yli sataan vuoteen.
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote nousi elokuussa ensimmäistä kertaa 80 vuoteen, kertoo Tilastokeskus.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Tyttöjen elinajanodote oli viimeisen 12 kuukauden ennakkotietojen perusteella 84,7 vuotta. Sukupuolten välinen ero on siten kaventunut alle viiteen vuoteen.
”Poikien elinajanodote on noussut koronapandemian aiheuttaman notkahduksen jälkeen ripeästi”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo toteaa.
LUE MYÖS: Suomalaistutkimus: Lapsuuden tupakansavu voi näkyä muistissa vuosikymmeniä
Edellisen kerran tyttöjen ja poikien elinajanodotteiden ero oli näin pieni yli sata vuotta sitten. Suurimmillaan ero oli 1970-luvun lopulla, jolloin se oli yhdeksän vuotta.
Elinajanodote laski koronarokotusten käyttöönoton jälkeen
Suomen ensimmäiset koronarokotukset annettiin loppuvuodesta 2020. Rokotusten käyttöönottoa seuranneina vuosina elinajanodotteessa nähtiin laskua, joka oli voimakkaimmillaan vuonna 2022.
Tilastokeskuksen vuoden 2022 tilastojen mukaan vastasyntyneiden poikien elinajanodote putosi tuolloin 78,6 vuoteen ja tyttöjen 83,8 vuoteen.
Vuoteen 2021 verrattuna poikien elinajanodote lyheni 0,53 vuotta ja tyttöjen 0,67 vuotta. Pudotus oli molemmilla sukupuolilla suurin yli 50 vuoteen.
Elinajanodotteen lasku tapahtui siis ajallisesti koronarokotusten käyttöönoton jälkeen. Pelkästään tästä ajallisesta yhteydestä ei kuitenkaan voida päätellä suoraan, että koronarokotukset olisivat aiheuttaneet elinajanodotteen laskun.
Vuonna 2022 Suomessa kuoli yhteensä noin 63 200 ihmistä, yli 5 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Ikävakioitu kuolleisuus kasvoi 7,7 prosenttia. Kuolleisuus lisääntyi koronavirustaudin lisäksi muistisairauksiin sekä sydän- ja verenkiertoelinten sairauksiin.
Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Tämän jälkeen elinajanodote kääntyi jälleen nousuun. Vuonna 2025 poikien elinajanodote saavutti silloisen mittaushistorian ennätyksen, 79,8 vuotta, ja nyt viimeisen 12 kuukauden ennakkotiedoissa 80 vuoden raja on rikkoutunut ensimmäistä kertaa.
Suomalaispojilla yhä kirittävää
Kansainvälisesti suomalaispojilla on edelleen kirittävää. Eurostatin vuoden 2024 tietojen perusteella heidän elinajanodotteensa oli Pohjoismaiden lyhyin ja EU27-maiden vertailussa 14. pisin.
LUE MYÖS: Posi TV kävi läpi Reiner Fuellmichin BGH-päätöksen – oikeudelta erikoinen ratkaisu
Suomalaistyttöjen elinajanodote oli puolestaan Pohjoismaiden toiseksi pisin ja EU27-maiden vertailussa yhdeksänneksi pisin.
Elinajanodote ei tarkoita ennustetta siitä, kuinka vanhaksi tänään syntyvä lapsi todellisuudessa elää. Se on ikävakioitu tunnusluku, joka kertoo, kuinka pitkään vastasyntynyt eläisi keskimäärin, jos laskentahetken ikäryhmittäinen kuolleisuus säilyisi ennallaan.
