Saksan liittovaltion ylin yleinen tuomioistuin on julkaissut Reiner Fuellmichin tapausta koskevan päätöksensä kokonaisuudessaan. Posi TV kävi oikeuden ratkaisun läpi. Huomiota herättää erityisesti päätös jättää viisi kuukautta Fuellmichin tutkintavankeudesta vähentämättä hänen rangaistuksestaan.
Saksan liittovaltion ylin yleinen tuomioistuin BGH hylkäsi 17. maaliskuuta 2026 Reiner Fuellmichin valituksen lähes kokonaan. Hän oli vedonnut siihen, että aiemmassa oikeudenkäynnissä oli tehty oikeudellisia virheitä.
Göttingenin alueoikeus oli tuominnut Fuellmichin huhtikuussa 2025 kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen kahdesta rikoksesta, jotka liittyivät hänelle uskottujen varojen väärinkäyttöön. BGH muutti ratkaisua vain rikoshyödyn menettämiseen liittyvän yhteisvastuun osalta. Vankeustuomio jäi ennalleen.
LUE MYÖS: Koronakriitikko Reiner Fuellmichille kova takaisku Saksassa
Viittä kuukautta ei hyvitetä
Tavallisesti tutkintavankeudessa vietetty aika vähennetään myöhemmin määrätystä vankeusrangaistuksesta. BGH toteaa itsekin päätöksessään, että hyvittämättä jättäminen on poikkeus, jota on tulkittava suppeasti.
Fuellmichin kohdalla oikeus kuitenkin hyväksyi Göttingenin alueoikeuden ratkaisun jättää viisi kuukautta tutkintavankeutta hyvittämättä.
Tilaa Posi TV lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
BGH mukaan alemman oikeuden havainnot osoittivat Fuellmichin käyttäneen oikeudenkäyntiin liittyviä oikeuksiaan tavalla, jonka tarkoituksena oli pitkittää oikeudenkäyntiä ja estää käsittelyn päättyminen.
Päätöksessä todetaan, että oikeudenkäyntiin tuotiin myös varsinaiseen rikosasiaan kuulumattomia aiheita. BGH mainitsee esimerkkeinä muun muassa ”rituaalisen lasten hyväksikäytön”, ilmastopolitiikan, ”Deutsche Bankin, kartellit ja lasten elinkaupan” sekä ”satanistiset rituaalit ja olympialaiset”.
Oikeuden mukaan kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään suuresta määrästä puolustuksen tekemiä hakemuksia. BGH korostaa, ettei esimerkiksi perusteettomienkaan todistelupyyntöjen tekeminen sellaisenaan oikeuta tutkintavankeuden hyvittämättä jättämiseen.
Ratkaisevaa oli tuomioistuimen arvio koko menettelystä ja siitä, että toiminnalla pyrittiin tarkoituksellisesti pitkittämään prosessia.
Myös puolustajien toiminta nousi päätökseen
BGH käy päätöksessään poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti läpi myös Fuellmichin puolustajien toimintaa.
Tilaa Posi TV lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.
Päätöksen mukaan yksi loppupuheenvuoroista oli kestänyt jo 17 tuntia, kun tuomioistuin rajoitti jäljellä olevan puheajan kahteen tuntiin. Tämän jälkeen puolustus ei jatkanut loppupuheenvuoroa, vaan puolustajat poistuivat oikeussalista.
BGH katsoi, että puolustajien toiminta voitiin tässä tapauksessa yhdistää Fuellmichiin, sillä alemman oikeuden havaintojen mukaan hän määritti puolustusstrategian linjaa ja puolustajien tekemät hakemukset oli sovitettu hänen kanssaan.
Näillä perusteilla BGH katsoi, ettei viiden tutkintavankeuskuukauden hyvittämättä jättämisessä ollut oikeudellista virhettä.
Göttingenin alueoikeus vahvistaa, että BGH:n ratkaisun myötä Fuellmichin kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeustuomio on lainvoimainen.
LUE MYÖS: ”Sitten he kaappasivat minut…” – saksalaisasianajajan Fuellmichin vankilapuhelu katkesi juuri kriittisellä hetkellä
Fuellmich on kiistänyt toimineensa rikollisesti ja esittänyt oman versionsa tapahtumista muun muassa vankilasta antamissaan haastatteluissa. BGH ratkaisu tarkoittaa kuitenkin, ettei hänen muutoksenhakunsa muuttanut hänelle määrättyä vankeustuomiota.