Suomessa pahoinpitelyrikoksista epäillään yhä useammin alaikäisiä lapsia ja nuoria. Tilastokeskuksen tuoreet luvut paljastavat, että vuonna 2025 alaikäisten epäiltyjen määrä nousi jälleen ennätyslukemiin.
Alle 18-vuotiaita pahoinpitelyistä epäiltyjä oli viime vuonna lähes 7 500, mikä on noin 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Erityisen huolestuttavaa on kaikkein nuorimpien osuuden kasvu.
THL haluaa taas vanhukset piikille – rokotteiden teho romahtaa viikoissa, haitoista vaietaan
Tilastokeskuksen mukaan alle 15-vuotiaiden osuus kaikista pahoinpitelyistä epäillyistä oli vuonna 2015 alle neljä prosenttia. Vuonna 2025 osuus oli jo yli 15 prosenttia.
”Vuodesta 2021 lähtien pahoinpitelyistä epäillyn yleisin ikä on ollut 14 vuotta”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas.
Toiseksi yleisin ikä oli viime vuonna 13 vuotta ja kolmanneksi yleisin 15 vuotta.
Myös tyttöjen osuus nousussa
Valtaosa epäillyistä on edelleen poikia ja miehiä, mutta myös tyttöjen ja naisten osuus on kasvanut pitkällä aikavälillä.
Vuonna 2025 alaikäisistä pahoinpitelyepäillyistä noin 18 prosenttia oli tyttöjä. Aikuisista epäillyistä puolestaan jo viidennes oli naisia – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvun alkuun verrattuna.
Samaan aikaan myös naisuhrien määrä kasvoi voimakkaasti. Pahoinpitelyn uhriksi joutui viime vuonna noin 19 000 naista, mikä on Tilastokeskuksen mukaan ennätyksellisen suuri määrä. Miesuhreja oli noin 24 600.
Uhrien määrä korkeampi kuin koskaan
Kaikkiaan pahoinpitelyrikosten uhreja oli vuonna 2025 lähes 44 000. Se on suurin määrä koko tilastohistoriassa.
Myös alaikäisten uhrien määrä jatkoi kasvuaan. Viime vuonna pahoinpitelyn kohteeksi joutui noin 11 500 alle 18-vuotiasta lasta tai nuorta.
Tilastokeskuksen mukaan alaikäisiin kohdistuvissa pahoinpitelyissä epäilty on usein itsekin alaikäinen. Viime vuonna näin oli ainakin 42 prosentissa tapauksista.
Ulkomaalaistaustaisten osuus suurin nuorimmissa ikäryhmissä
Vuonna 2025 pahoinpitelyistä epäillyistä 21 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Epäiltyjen määrä kasvoi edellisvuodesta.
Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaistaustaisten osuus oli suurin alle 15-vuotiaiden epäiltyjen joukossa. Noin 30 % oli ulkomaalaistaustaisia
Kasvavat luvut herättävät nyt kysymyksiä siitä, miksi väkivalta lisääntyy erityisesti nuorten keskuudessa – ja miksi yhä nuoremmat päätyvät poliisin kirjoihin pahoinpitelyrikoksista.
MAINOS:

POSIKAUPPA.com