Arja Paanasen kirjoitus Itämeren turvallisuudesta ja Venäjästä on valitettavan tyypillinen esimerkki suomalaisen valtamedian tavasta käsitellä monimutkaisia ilmiöitä. Johtopäätös päätetään ensin, ja sen jälkeen todellisuus sovitetaan siihen. Kirjoituksen loppupuolella Paananen käy jo lähellä todellista ongelmaa todetessaan, että Itämeren riskit liittyvät huonokuntoisiin aluksiin ja epäpäteviin miehistöihin. Juuri siinä kohtaa, missä analyysi olisi pitänyt viedä loppuun asti, katse käännetään kuitenkin jälleen Venäjään.
Paananen kirjoittaa, että Venäjän tulisi vaatia laivoiltaan ja miehistöiltään enemmän. Ajatus kuulostaa järkevältä vain, jos kokonaiskonteksti jätetään tarkoituksella huomiotta. Euroopan unionin pakotteet ovat estäneet Venäjää käyttämästä kansainvälisesti sertifioituja aluksia, huoltoa ja koulutettua miehistöä. Kun poliittisilla päätöksillä suljetaan lailliset ja turvalliset vaihtoehdot, on absurdia vaatia samanaikaisesti korkeampia standardeja. Tässä asetelmassa on yksinkertaisesti mahdotonta nähdä varsinaista vikaa Venäjässä. Vastuu on lännen itse rakentamassa järjestelmässä.
Tästä huolimatta Paananen päätyy jälleen syyttämään Venäjää. Kyse ei ole enää journalistisesta analyysistä vaan propagandasta sen puhtaimmassa muodossa: monimutkainen syy–seurausketju typistetään moraaliseksi syytökseksi, jossa yksi osapuoli on aina väärässä.
Erityisen paljastavaa on tapa, jolla Paananen suhtautuu suomalaisiin, jotka esiintyvät Venäjän mediassa. Hän kirjoittaa “asiantuntijoista” lainausmerkeissä, ei argumentoiden vaan vähätellen. Tämä on vanha ja kulunut keino: jos sanottua ei pystytä kumoamaan, kyseenalaistetaan puhuja. Minusta on päinvastoin hyvä asia, että suomalaiset esiintyvät ulkomaisissa medioissa ja kertovat kokemuksistaan Suomesta. Paananen ei tuo yhtä ainutta esimerkkiä esiin, mitä siellä Venäjän mediassa on valehdeltu, ei yhtään.
Jos suomalainen kertoo Venäjän mediassa, että hänet pidätettiin ja tuomittiin torilla huutelusta EU:n huippupoliitikolle, ongelma ei ole Venäjän mediassa. Ongelma on Suomessa. On noloa, että maassa, jota pidetään sananvapauden mallimaana, poliitikkojen haastamisesta voidaan rangaista. Tätä Paananen ei kuitenkaan kritisoi. Häntä ei huoleta itse tapahtuma, vaan se, että siitä kerrotaan.
Miksi Suomen media vaikenee näistä asioista? Miksi ne eivät ylitä uutiskynnystä? Vastaus on yksinkertainen: ne eivät sovi vallitsevaan narratiiviin.
Suomen mediassa käytetään vuodesta toiseen samoja, kuluneita asiantuntijoita, joiden arviot eivät osu kohdalleen edes vahingossa. Vuonna 2022 kuulimme suorissa lähetyksissä ennusteita Venäjän romahtamisesta “maanantaina” ja ohjusvarastojen tyhjenemisestä hetkenä minä hyvänsä ja taivaalla lenteli Kiovan aave jne… Tätä valheellista narratiivia on syötetty yleisölle sotapropagandan voimalla ja kiihtyvällä tahdilla jo vuosia.
Totuutta ei vaadita. Oikeaa analyysiä ei edellytetä. Riittää, että sanoma sopii ennalta määriteltyyn kehykseen. Kun joku poikkeaa siitä, hänet suljetaan ulos. Ja kun kutsu käy ulkomaisiin medioihin, ihmiset kertovat siellä sen, minkä Suomen media on päättänyt vaieta.
Suomen mediakenttä on yksi Euroopan keskitetyimmistä ja yksipuolisimmista. Poikkeavat näkemykset eivät ole sallittuja, ja ne, jotka päästävät niin sanotut toisinajattelijat ääneen, maalitetaan järjestelmällisesti median ja sosiaalisen median agitaattorien avustuksella. Tämä ei ole kestävä strategia, eikä se ole edes älykäs. Se on yksinkertaisesti huonosti pelattu käsi.
On vain ajan kysymys, milloin rinnalle ja tilalle nousee alustoja ja medioita, jotka sallivat aidosti moniäänisen keskustelun. Kun näin käy, vanha media ei osaa enää uudistua. Minulle tämä kehitys sopii hyvin. En tule kaipaamaan mediaa, joka ei kykene rehelliseen itsearviointiin.
Lopuksi ihmettelen vilpittömästi suomalaisia toimittajia. Miten tämä kaikki voidaan sallia? Missä on ammattiylpeys? Missä on taistelu moniäänisen median puolesta? Sen sijaan kuulemme kuiskauksia: “kyllä olet oikeassa, mutta…”. Mutta-alkuiset lauseet eivät rakenna vapaata mediaa. Ne paljastavat ammatillisen moraalin heikkouden.
Jos journalismi ei uskalla puolustaa sananvapautta silloin, kun se on epämukavaa, se ei puolusta sitä koskaan.
Juha Korhonen
Tilaa Positv TÄSTÄ
Huomasin saman kyseisestä immeisestä ja valtamediasta yleensä jo kauan sitten kuten varmaan Korhonenkin, kun näen kuka on artikkelin kirjoittanut niin kelaan samantien eteenpäin. Eihän keltaisten lehtien kirjoitukset Venäjään liittyen ole tasapuolista uutisointia nähnetkään, uutisoivat Venäjän propakandasta ja tekeevät silti samaa itse vähintään yhtä paljon. Kokonaisuudessaan erittäin hyvä kirjoitus jälleen Juha Korhoselta.
Kiitos.
Juuri toi mitä mainitsit, Suomen media jakaa itse propagandaa ja syyttävä sormi on vaan Venäjän suuntaan. Ei siis haluta edes nähdä median ongelmaa, mikä on ajautunut pelkäksi propagandan äänitorveksi. Ja todetaan nyt sevyyden vuoksi, kyllä Venäjällä on myös propagandaa.