Minnesotassa agentti ampui kotiäidin autoonsa

USA:n Minneapoliksessa liittovaltion maahanmuuttoviranomainen (ICE)  ampui 37‑vuotiaan Renee Nicole Goodin autoonsa 7. tammikuuta. Goodin kuolema on herättänyt  epäoikeudenmukaisuuden kokemusta ja arvostelua ihmisoikeuksien rikkomisesta ja rajua arvostelua oikeusvaltiosta ja viranomaisten väkivallan käytöstä. Good oli kolmen lapsen äiti ja yhteisön aktiivinen toimija, jota naapurit kuvaavat lempeäksi ja rauhanomaiseksi. Hän ei ollut aiemmin joutunut poliisin tai liittovaltion väkivallan kohteeksi.

Tapahtumien kulku ja videoiden tapahtuma-analyysi

Keskiviikkona 7. tammikuuta Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivalvontaviraston ICE-agentit suorittivat liittovaltion maahanmuuttovalvontaoperaatiota eteläisessä Minneapolisissa. Good oli paikalla ja parkkeerannut auton vinottain kadulle, seuraten tilannetta. Viranomaisten väittämän mukaan Good yritti ajaa autollaan agenttien päälle, mikä heidän mukaansa loi välittömän uhkan agenteille. Todistajien ja ABC Newsin videomateriaalin perusteella Good kuitenkin istui autossaan eikä osoittanut aggressiivisuutta. Silminnäkijävideoissa näkyy, että  Good olisi ollut poistumassa tilanteesta autollaan, kun agentti ampui autoa sivultapäin.

Useat silminnäkijät tallensivat tilanteen puhelimilleen eri kuvakulmista. ABC Newsin videoanalyysi osoittaa, että agentti ampui Goodia nopeasti heti tilanteen alkamisesta, kun Goodin auto oli pysähtyneenä tielle poikittain. Videoissa näkyy, että ICE-agentit ajavat hopeanvärisellä autolla paikalle, tulevat ulos ja lähestyivät nopeasti Goodin autoa aseet valmiina. Agentti yritti avata kuljettajan puoleista ovea ja pyysi Goodia avaamaan auton oven, mutta Good peruutti autollaan ja kääntyi ajamaan poispäin tilanteesta, jolloin agentti ampui kolme laukausta avoimesta sivuikkunasta osuen Goodia päähän. Goodin auto jatkoi hetken poispäin katua, mutta haavoittumisen seurauksena pian törmäten pylvääseen ja pysäköityyn autoon. Toisen kuvakulman videossa näkyy kuinka poisajaessaan tai kenties paetessaan Goodin auto töytäisee etukulmallaan agenttia.

Järjestöt ovat korostaneet, että videomateriaalit  näyttävät tilanteen monimutkaisemmaksi kuin mitä hallituksen selitys “itsepuolustuksesta” on, raportoi Guardian. Ihmisoikeusjärjestöt, kuten Detention Watch Network, varoittavat, että liittovaltion voimankäyttö voi johtaa kuolemaan ilman kansalaisen osoittamaa selkeää uhkaa. Videomateriaalien analyysi ja todistajien kertomukset osoittavat, että Renee Goodin kuolema tapahtui tilanteessa, jossa ei ollut selkeästi osoitettavaa välitöntä uhkaa agentille.

Viralliset selitykset ja itsepuolustautuminen

Trumpin hallinto kuvaili ampumista itsepuolustukseksi ja syytti Goodia “väärin käyttäytymisestä” ja hänen kuolemaansa omaksi syykseen. Hallinnon linja on saanut kritiikkiä siitä, että se normalisoi tappavan voimankäytön ja viestii, että liittovaltion viranomaiset voivat toimia ilman riippumatonta tarkastelua, National News kertoi.

Tutkinta siirrettiin FBI:lle pois paikalliselta Minnesotan rikostutkintavirastolta

Minnesotan rikostutkintaviraston tapahtumatutkinta estettiin ja FBI otti koko tapaustutkinnan haltuunsa. Tämä herätti kritiikkiä ja protesteja oikeusvaltion toteutumisesta ja riippumattoman valvonnan puutteesta. Goodin kuolema on järkyttänyt paikallisia ja käynnistänyt mielenosoituksia. Fox News raportoi kuinka ihmisjoukot kokoontuivat Minneapoliksen liittovaltion Whipple-rakennuksen ulkopuolelle protestoimaan ICE:n toimia kuolettavan ampumisen jälkeisenä päivänä.

Minneapolisin pormestari ja kuvernööri vaativat riippumatonta tutkimusta ja liittovaltion agenttien vetäytymistä.  Paikalliset asukkaat vaativat agenttien poistumista ja riippumatonta tutkintaa ja vastuunkantoa.

Ihmisoikeusjärjestöt varoittavat, että tällainen voimankäyttö rikkoo perusoikeuksia elämään ja turvallisuuteen, rajoittaa kansalaisten perustuslaillista oikeutta rauhanomaiseen mielenosoitukseen ja luo pelon ilmapiiriä, jossa demokratiaa ei voida toteuttaa täysimääräisesti.

Toinenkin maahanmuutto- ja tullivalvontaviraston ampuminen heti seuraavana päivänä Oregonissa

Heti seuraavana päivänä, torstaina 8. tammikuuta, mies ja nainen haavoittuivat maahanmuutto- ja tullivalvontaviraston viranomaisten ampumisessa Portlandissa, Oregonin osavaltiossa.

Portlandin poliisin ilmoittaman mukaan viranomaiset pysäyttivät auton, jonka kuljettajan kerrottiin yrittäneen ajaa heitä päin, jolloin agentti ampui itsepuolustukseksi. Ampumisen teki liittovaltion viranomainen, ICE:n alainen Border Patrol / CBP (Customs and Border Protection) -agentti eli  maahanmuutto- ja tullivalvontaviraston agentti.

Viranomaisten puolustus ampumiselle on melko vastaavanlainen kuin Goodin ampumisessa. Paikallispoliisi ei ollut osallinen asiaan ja löysi haavoittuneet useiden korttelien päästä. Heidät vietiin sairaalaan, ja heidän tilastaan ei ole tietoa. Portlandissäkin FBI johtaa tutkintaa.

Portlandin pormestari vaati liittovaltion maahanmuuttovalvonnan ICE-operaatioiden keskeytystä kaupungissa. Kuten Minnesotassakin, Portlandin paikalliset viranomaiset vaativat että FBI:n tutkimuksen on oltava läpinäkyvä.

Mainos
Mainos

Peräkkäisinä päivinä USA:ssa tapahtuneet kansalaisten ampumiset viranomaisten toimesta, on herättänyt rajua kritiikkiä poliisiväkivallasta ja liittovaltion viranomaisten toimista. Kansalaiset ja järjestöt vaativat selkeyttä, vastuuta ja rajoja liittovaltion operaatioille, jotka useiden mielestä lisäävät väkivaltaa ja pelkoa yhteisöissä.

Kansalaisjärjestö TheOther 98% Facebookin julkaisu; ”liittovaltion maahanmuuttovalvonta toimii käytännössä ilman paikallista valvontaa, käyttää kuolettavaa voimaa ja tutkii itse itseään, kun virheitä tapahtuu. Tämä on liittovaltion väkivallan normalisoitumista siviilejä kohtaan, erityisesti maahanmuuttajayhteisöissä.” TheOther98% kysyy: ”Kuinka monta ihmistä vielä joutuu kärsimään ennen kuin tähän puututaan?”

ICE Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivalvonta – lainvalvontavirasto ja maahanmuuttopoliisi

ICE (U.S. Immigration and Customs Enforcement) on liittovaltion virasto, joka valvoo maahanmuuttoa ja tulli- ja rikoslainsäädäntöä. Sen tehtäviin kuuluvat laittomasti maassa olevien henkilöiden etsintä ja karkotus, ihmiskaupan ja salakuljetuksen tutkinta sekä yhteistyö muiden viranomaisten kanssa. Agentit voivat suorittaa pidätyksiä ja käyttää tarvittaessa voimakeinoja lain sallimissa rajoissa.

Useissa raporteissa ja uutisissa sanotaan, että ICE on pyrkinyt nopeaan rekrytointiin ja laskenut standardeja ja lyhentänyt koulutusjaksoja, mikä on herättänyt epäilystä onko jokainen uusi työntekijä  valmis monimutkaisiin laillisiin ja turvallisuustehtäviin. Lyhyehkö peruskoulutus sisältää taustatarkastukset, fyysiset testit ja jatkokoulutuksen kentällä. Kielitaito, kuten espanja, on suositeltava mutta ei pakollinen. Lyhennetyt koulutusjaksot voivat joissain tapauksissa heikentää uusien työntekijöiden valmiuksia monimutkaisiin ja vaarallisiin tehtäviin.

 

Poliisi- ja agenttiväkivalta USA:n sisäinen jatkuva ongelma

Renee Goodin tapaus liittyy laajempaan rakenteelliseen ongelmaan poliisi- ja liittovaltion agenttiväkivallassa Yhdysvalloissa. George Floydin tukehtumiskuolema poliisin maahan painamana Minneapolisissa 2020 paljasti jälleen poliisiväkivallan ja järjestelmällisen rasistisen kohtelun, mikä johti massiiviseen I can’t breathe -kansalais – ja ihmisoikeusliikkeeseen.
Breonna Taylorin ja Philando Castilen kuolemantapaukset ovat myös osoittaneet, että liiallinen virkavallan voimankäyttö ja valvonnan puute johtavat ihmisten kuolemaan ja vakavanlaatuisiin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Liittovaltion agenttien toiminta, kuten äskettäinen kotiäidin ampuminen, osoittavat, että lviranomaisten tappava voimankäyttö jatkuu edelleen. Ja hallituksen puolustautuminen ja virkamiesten puolustaminen heikentää vastuunkantoa kansalaisten kuollessa agenttien toimesta.

 

Toimittaja Karl Beckenström

Tilaa Positv TÄSTÄ

Artikkelin kuva; kuvakaappaus somesta.

KOMMENTOI: