Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa koronapassiin liittyvässä kanteessa

Korkein oikeus (KKO) on hylännyt Mika Vauhkalan valituslupahakemuksen koronapassiin liittyvässä oikeusprosessissa. Päätöksen myötä Helsingin käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Helsinkiläinen yrittäjä Mika Vauhkala julkaisi 12. marraskuuta 2025 X-tilillään videolausunnon, jossa hän kertoo olevansa päätöksestä pettynyt ja pitää lopputulosta vääränä. Hän esittää videolla jyrkkää kritiikkiä koronapolitiikkaa kohtaan ja kyseenalaistaa erityisesti PCR-testivaatimuksen perusteet.

Tapauksen taustalla on joulukuussa 2021 sattunut tilanne, jossa helsinkiläiseltä yrittäjältä Mika Vauhkalalta evättiin pääsy Fazerin kahvilaan Helsingin keskustassa, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa koronapassia. Vauhkala piti tilannetta syrjivänä ja perusoikeuksia loukkaavana, ja haastoi sekä Fazer Ravintolat Oy:n että Suomen valtion oikeuteen.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2024 Vauhkalan vaatimukset todeten, ettei hänen oikeuksiaan oltu loukattu. Myöhemmin hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa, ja nyt myös korkein oikeus päätti samoin. Vauhkalan mukaan oikeusprosessista on syntynyt hänelle yli 200 000 euroa kustannuksia.

Mainos
Mainos

Vauhkala aikoo viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) arvioitavaksi. EIT:lle saapuvista valituksista vain hyvin harva otetaan käsittelyyn. Tuomioistuin voi todeta ihmisoikeusloukkauksen ja määrätä valtion maksamaan korvauksia tai muuttamaan käytäntöjään, mutta se ei kumoa kansallisia tuomioita. Joissakin tapauksissa EIT:n ratkaisu voi johtaa asian uudelleenkäsittelyyn kansallisessa oikeudessa erillisen purkuhakemuksen kautta.

Tapaukseen liittyy myös poikkeuksellinen yksityiskohta: Helsingin käräjäoikeus määräsi Vauhkalan silloisen asiamiehen Aki Nummelinin vastuuseen osasta oikeudenkäyntikuluja, koska tämän katsottiin ryhtyneen ajamaan kannetta, jolla ei ollut realistista menestymismahdollisuutta.

PosiTV on aiemmin raportoinut PCR-testien luotettavuuteen liittyvistä kysymyksistä sekä Fimean tietoisuudesta virheellisistä positiivisista tuloksista samaan aikaan, kun koronapassilainsäädäntöä valmisteltiin vuonna 2021.

Toimittaja
Tapani Romanen

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Heidät eristettiin vauvoina koronasulun aikana – joka kolmannella yhä huolestuttavia vaikeuksia

Ensimmäisen Englannin koronasulun aikana syntyneistä lapsista joka kolmannella havaittiin nelivuotiaana tavallista suurempia toiminnanohjauksen tuen tarpeita. Tutkijoiden mukaan vaikeudet voivat näkyä koulussa muun muassa keskittymisessä, ohjeiden muistamisessa ja tunteiden säätelyssä. Kun Britannia sulkeutui maaliskuussa 2020, vastasyntyneiden lasten ensimmäiset elinkuukaudet muuttuivat poikkeuksellisiksi. Vauvaryhmät ja monet vapaa-ajan tilat suljettiin. Tapaamisia sukulaisten ja ystävien kanssa rajoitettiin, kasvomaskeja käytettiin julkisilla […]

Tiede 36 min sitten

PRO Tutkijat ratkaisivat kakan muodon arvoituksen – tulos selittää myös kakkaemojin

Hietamatojen ulosteiden tutkiminen saattaa kuulostaa vitsiltä, mutta taustalla on vakavasti otettavaa fysiikkaa. Tutkijat ovat osoittaneet, että ulostekasojen muotoa voidaan selittää samoilla mekaanisilla laeilla kuin taipuisan köyden kiertymistä. Mehdi Habibin, Neil M. Riben ja Daniel Bonnin tutkimus julkaistiin Nature Communications -tiedelehdessä. Tutkimuksen otsikko on vapaasti suomennettuna ”Hietamadon ulosteen kiertyminen paljastaa kakan muodon yleismaailmallisen mekaniikan”. Tilaa Posi […]

Tiede 1 t sitten

Miestä puukotettiin Helsingin Asema-aukiolla – poliisi epäilee tapon yritystä

Mies loukkaantui vakavasti teräaseella tehdyssä väkivallanteossa Helsingin Asema-aukiolla varhain torstaiaamuna. Sivullinen ilmoitti tapahtuneesta hätäkeskukseen noin kello 5.30. Paikalle saapunut poliisi löysi aukioalueelta loukkaantuneen miehen, mutta epäilty tekijä oli ehtinyt poistua ennen poliisin saapumista. Uhri toimitettiin vakavien vammojensa vuoksi sairaalahoitoon. Mainos Poliisin alustavien tietojen mukaan uhri ja epäilty tekijä tuntevat toisensa. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja […]

Rikokset 1 t sitten