Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen.
Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta.
Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän kertoo kokoomusryhmänsä sisäisistä keskusteluista ennen erottamistaan.
Vuosikymmeniä rakennettu yhteistyö vaarassa?
Hiltusen mukaan kokoomuksessa oli vedottu siihen, että Turussa oli rakennettu vuosikymmenten ajan yhteistyötä paikallisen muslimiyhteisön kanssa. Hänen islamia käsitelleen videonsa pelättiin Hiltusen kertoman perusteella vaarantavan tätä yhteistyötä ja puolueen saamia ääniä.
Hiltunen väittää joidenkin muslimiyhteisöjen johtajien kertovan suoraan, että osa muslimiäänestäjistä voidaan siirtää toisen puolueen taakse, jos heidän näkemyksiään ei huomioida.
”Jos ette tee näin, niin sitten me siirretään joku tietty osa muslimiäänestäjistä sitten niin kuin toiselle puolueelle”, Hiltunen kuvaili.
Hiltusen mukaan kyseisessä tapauksessa äänten kerrottiin siirtyvän SDP:lle. Hän väitti uskonnollisten johtajien ohjaavan sitä, millaisia poliittisia päätöksiä yhteisöissä pidetään hyvinä ja millaisia huonoina.
Hiltunen ei kuitenkaan yksilöinyt, mistä tilanteesta tai poliittisesta päätöksestä väitetty uhkaus olisi saanut alkunsa.
Puheenjohtajan kerrotaan vaatineen videon poistamista
Haastattelun myöhemmässä vaiheessa Hiltunen kertoo, että hänen islamia arvostellut videonsa oli ollut julkaistuna noin tunnin, kun valtuustoryhmän puheenjohtaja soitti hänelle.
”Poista video”, Hiltunen kertoo puheenjohtajan vaatineen.
Hiltunen sanoo kieltäytyneensä ja tiedustelleensa, mikä videossa oli sellaista, että se pitäisi poistaa. Hänen mukaansa videolla käsiteltiin Koraanista ja haditheista löytyviä kohtia, eikä hän katsonut esittäneensä asiassa virheellisiä tietoja.
Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Olli A. Manni.
Manni kutsui Hiltusen tyyliä brutaaliksi
Turun kokoomusryhmä päätti maanantaina 31. elokuuta yksimielisesti erottaa Hiltusen ryhmän toiminnasta lokakuun loppuun saakka.
Manni kertoi aiemmin Ylelle, ettei kyse ollut ainoastaan Hiltusen islamia ja aborttia käsitelleistä mielipiteistä, vaan hänen tavastaan esittää niitä. Manni kuvaili Hiltusen viestintätyyliä ”brutaaliksi”.
Mannin mukaan Hiltusen sosiaalisen median toiminta oli puhuttanut valtuustoryhmää jo pidempään. Hiltuselle oli annettu ennen määräaikaista erottamista huomautus, ja toiminnan jatkuminen voisi Mannin mukaan johtaa lopulliseen erottamiseen ryhmästä.