Kelan tuore rekisteritutkimus paljastaa merkittävän muutoksen suomalaisten kuntoutuspsykoterapiassa. Terapiakäyntien määrä on vähentynyt, ja lähes enimmäismäärän käyntejä käyttävien osuus on miltei puolittunut. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 76 000 psykoterapia-asiakasta.
Kelan julkaiseman tiedon mukaan kuntoutuspsykoterapiassa käydään tyypillisesti lähes sata kertaa, mutta käyntimäärät ovat vähentyneet vuosien mittaan.
Vuonna 2020 psykoterapian aloittaneilla naisilla käyntien mediaani oli noin 100 ja miehillä noin 80. Käytännössä sata terapiakäyntiä vastaa noin kahden vuoden ajan kerran viikossa tapahtuvaa terapiaa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkiaan 76 358 henkilöä, jotka aloittivat Kelan kuntoutuspsykoterapian vuosina 2016–2020. Heidän terapiakäyntejään seurattiin neljän vuoden ajan.
Pisimmät terapiat vähentyneet lähes puoleen
Erityisen selvä muutos havaittiin pitkissä terapiajaksoissa. Vuonna 2016 aloittaneista asiakkaista lähes enimmäismäärän eli vähintään 190 terapiakäyntiä käytti ikäryhmästä riippuen 12–15 prosenttia. Vuonna 2020 aloittaneilla vastaava osuus oli enää 6–9 prosenttia.
Kela voi korvata kuntoutuspsykoterapiaa enintään kolmen vuoden ajan ja korkeintaan 200 käyntikertaa.
Myös tavalliset käyntimäärät ovat laskeneet. Vuonna 2016 aloittaneilla naisilla mediaani vaihteli ikäryhmittäin 104–111 käynnin välillä, mutta vuonna 2020 aloittaneilla enää 85–103 käynnin välillä.
Miehillä vastaavat luvut laskivat 94–97 käynnistä 79–86 käyntiin.
Miksi psykoterapiassa käydään aiempaa vähemmän?
Tutkimus osoittaa terapiakäyntien vähentyneen, mutta ei yksiselitteisesti selitä muutoksen syitä. Kelan tutkimuspäällikkö Miika Vuoren mukaan asiakkaiden väliset erot ovat huomattavan suuria.
”Kuntoutuspsykoterapiaa kuvataan usein yhtenä palveluna, mutta tutkimuksen perusteella se voi näyttää hyvin erilaiselta eri asiakkailla. Olisikin tärkeää hahmottaa nykyistä paremmin, millainen psykoterapian kesto vastaa parhaiten eri asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita”, Vuori toteaa.
Tutkimuksessa havaittiin myös, ettei asiakkaiden päädiagnoosien välillä ollut selviä eroja terapiakäyntien määrissä. Valtaosalla asiakkaista päädiagnoosina oli masennustila tai ahdistuneisuushäiriö.
Tutkimustulokset herättävät kysymyksen siitä, mistä pitkien terapiajaksojen väheneminen johtuu. Ovatko asiakkaiden tarpeet muuttuneet, vai vaikuttavatko muut tekijät terapian kestoon?
Tutkimus ei osoita, että terapiakäyntien väheneminen johtuisi hoidon onnistumisesta tai keskeytymisestä. Myöskään muutoksen vaikutuksia asiakkaiden kuntoutumistuloksiin ei voida päätellä pelkkien käyntimäärien perusteella.
