Kahdeksan haavoittui ammuskelussa New Yorkin Coney Islandilla

Ampuminen tapahtui poliisin mukaan West 31st Streetillä Brooklynin Coney Islandilla, lähellä rantaa ja huvipuistoaluetta. Alue sijaitsee noin 20 kilometriä etelään Manhattanilta.

Ainakin kahdeksan ihmistä, joista neljä on lapsia, haavoittui joukkoampumisessa New Yorkin Brooklynissa Coney Islandin kaupunginosassa.

New Yorkin poliisin NYPD mukaan ampuminen alkoi noin kello 22.37 paikallista aikaa West 31st Streetillä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlinnan aikaan.

Haavoittuneiden joukossa ovat 37- ja 33-vuotiaat miehet, 25- ja 21-vuotiaat naiset sekä 14-, 12-, 7- ja 6-vuotiaat pojat. Seitsemän uhreista on vakaassa tilassa sairaalassa, mutta 21-vuotias nainen on kriittisessä tilassa, ABCNewsin mukaan..

Mainos
Mainos

Tutkinnan yhteydessä poliisi löysi ampuma-aseen tapahtumapaikalta, mutta toistaiseksi ketään ei ole pidätetty. Viranomaiset eivät ole myöskään kertoneet, kuinka monta ampujaa tapaukseen mahdollisesti liittyi tai mikä oli teon motiivi. Tapaustutkinta on käynnissä.

Ampuminen tapahtui Yhdysvaltojen 250-vuotisen itsenäisyysjuhlan aikana, jolloin miljoonat ihmiset ympäri Yhdysvaltoja osallistuivat juhlintaan ja yleisötapahtumiin.

Samaan aikaan Washingtonissa presidentti Donald Trump johti Yhdysvaltojen 250-vuotisjuhlatapahtuma. Juhlaa häiritsivät ukkosmyrskyt ja rankkasade, ja viranomaiset evakuoivat yleisön juhla-alueelta useaksi tunniksi. Trump piti juhlapuheensa lopulta myöhään illalla, jossa korosti Yhdysvaltojen historiaa sekä maan tulevaisuutta.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Ukrainan uudet jumalat: Ukraina rakentaa temppelin natsijärjestöjen johtajille

Poliittisista sotasankareista ollaan Ukrainassa luomassa uusia, valtiollisen palvonnan kohteita suoraan kirkon pyhimysten kylkeen. Heidän arvostelustaan tulee pyhäinhäväistys ja Jumalan pilkkaa.

Analyysi 1 t sitten

Venäjän suurlähettiläs: ”Sotilaallinen eskalaatio mahdollista vain lännen aloitteesta”

Venäjän Britannian-suurlähettiläs Andrei Kelin kiistää Venäjän suunnittelevan hyökkäystä Eurooppaan tai Isoon-Britanniaan. Hänen mukaansa mahdollinen sotilaallinen eskalaatio Venäjän ja lännen välillä voisi tapahtua vain länsimaiden aloitteesta. ”Venäjällä ei ole aikomuksia, suunnitelmia tai syytä hyökätä Eurooppaan, sotia Eurooppaa vastaan tai hyökätä Britanniaan. Eskalaatio on täällä mahdollista vain lännen omasta aloitteesta”, Kelin sanoi Vesti-uutisille antamassaan haastattelussa. Kelinin mukaan […]

Ulkomaat 23 t sitten

Krominkiiltoa, rockabillyä ja fiftarityyliä Helsingissä

Perjantaina amerikkalaisten vintageautojen harrastajat kokoontuivat Malmille, jossa järjestettin suuri Cruising tapahtuma. Autotapahtuma kokosi yhteen autoharrastajia pääkaupunkiseudulta ja laajemmin Etelä-Suomesta. Stadin Cruising päätapahtumassa oli arviolta 500 jopa lähes 1 000 harrasteautoa ja Malmin lentokentän alue oli käytännössä retroautojen täyttämä. Stadin Cruising on kerran kuukaudessa järjestettävä autotapahtuma, jonka suuremmat kokoontumisajot pidetään kesäaikaan Malmin lentokentällä. Kentällä esiteltiin 1950-luvun […]

Kotimaa Eilen 15:40