Joulu: lyhyt historiallinen ja uskonnollinen tarkastelu
Joulun aikaan sijoittuva talvipäivän seisauksen juhliminen on historiallinen traditio, jo ennen kristinuskoa. Muinaisessa Egyptissä talvipäivänseisaus symboloi auringon voiman palautumista: aurinkojumala Ra ja Osiris–Horus-myytti kertovat kuolemasta, uudistumisesta ja järjestyksen palautumisesta. Mesopotamiassa ja Persiassa vuodenajat nähtiin valon ja pimeyden kamppailuna. Persialaisessa Mithra-uskonnossa keskitalvi liitettiin valon voittoon, ja Mithran syntymää juhlittiin pimeimmän ajan jälkeen.
Antiikin Kreikassa ja Roomassa keskitalven juhlat, kuten Dionysos-juhlat ja Saturnalia, toivat eloa pimeyteen. Saturnaliaan liittyivät lahjat, valot ja yhteiskunnallisten roolien vaihtaminen.
Pohjoisessa Euroopassa jól- eli yule-juhla liittyi luonnon kiertokulkuun ja esivanhempien muistamiseen. Ikivihreät puut, tuli ja valo symboloivat toivoa talven keskellä. Kristinusko otti nämä symbolit ja liitti ne Jeesuksen syntymään, joulukuusen ja kynttilät merkitsemään uutta elämää ja valoa.
Varhaiskristilliset Jeesuksen seuraajat elivät Rooman valtakunnassa vainon alla, erityisesti 1.–3. vuosisadalla. Kristityt olivat keisaria uhkaava vähemmistö, koska heidän uskonsa oli ristiriidassa Rooman jumalien ja keisarikultin kanssa. Keisari Aurelianus vakiinnutti auringon Sol Invictus -juhlakultin (25.12.) vuonna 274 jKr. Hän käytti juhlaa valtansa vahvistamiseen ja Rooman valtakunnan yhtenäisyyden merkkinä. Juhla oli osa Aurelianuksen propagandaa, joka korosti hänen rooliaan kosmisen järjestyksen ylläpitäjänä ja aurinkojumalan edustajana. Historiallisten tutkimusten mukaan Sol Invictus -juhla saattoi ”kilpailla” kristillisen joulun kanssa.
Kristityt viettävät joulua Jeesuksen Kristuksen, ”maailman valon”, syntymän muistoksi. Varhaiskristillinen perinne liitti Jeesuksen syntymän ajankohtaan 25. joulukuuta apostolisen perimätiedon pohjalta. Varhaisimpia kirjallisia mainintoja Jeesuksen syntymästä 25.12. on Hippolytos Roomalaiselta (n. 170–235), joka teoksessaan Commentary on Daniel sanoo Kristuksen syntyneen 25. joulukuuta.
Itäisessä kristikunnassa Jeesuksen syntymää ja kastetta vietettiin aluksi 6. tammikuuta, mutta lännessä 25. joulukuuta vakiintui syntymäjuhlaksi jo varhain. 200–300-luvuilla useat kirkolliset kirjoittajat mainitsevat joulun vieton 25. joulukuuta.
Varhaiset kristityt arvioivat, että Jeesuksen sikiäminen tapahtui 25. maaliskuuta. Kun tähän lisättiin yhdeksän kuukauden raskausaika, syntymän ajaksi tuli 25. joulukuuta. Sextus Julius Africanus ja Hippolytus Roomalainen tekivät laskelmia tapahtumien ajoittamisesta. Raamatulliset laskelmat, kuten Johannes Kastajan syntymä ja temppelipalvelusvuorot, tukevat Jeesuksen talvista syntymäaikaa.
Matteuksen evankeliumissa (Matt. 2:1–12), kerrotaan kirkkasta valosta, tähdestä jota itämaantietäjät seurasivat Betlehemiin, Jeesuksen syntymänpaikalle, talliin. Tähti symboloi ohjaavaa valoa ja Jumalan johdatusta.
Vanhan testamentin profeetallisessa kielessä Messias kuvataan vanhurskauden aurinkona. Uudessa testamentissa Kristusta kuvataan maailman valoksi, joka loistaa pimeydessä. Valon teema kuuluu olennaisesti kristillisen uskon sanomaan.
Jesaja 9:2: ”Pimeydessä kulkeneille kansalle on suuri valo noussut, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, valo on koittanut.”
Johannes 8:12: ”Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä’”
Tilaa Positv TÄSTÄ
Lähteitä:
Bradshaw, P. F. & Johnson, M. E. (2011). *The Origins of Feasts, Fasts and Seasons in Early Christianity*. Liturgical Press.
Hijmans, S. (2009). *Sol: The Sun in the Art and Religions of Rome*. Groningen.
Talley, T. J. (1991). *The Origins of the Liturgical Year*. Pueblo Publishing.
Rahner, K. & Vorgrimler, H. (1995). *Teologinen sanakirja*. Otava.
Patmos Lähetyssäätiö: *Onko joulu pakanallinen vai kristillinen juhla?*
Salzman, M. (2012). The Dawn of the Church: Persecution and the Development of the Early Christian Calendar. New York: Routledge.
Hijmans, S. (2009). Sol: The Sun in the Art and Religions of Rome. Groningen.
