Iso-Britanniassa keskustellaan loukkaavatko lasten piirustukset uskontoa

Iso-Britanniassa on käynnistynyt keskustelu sananvapaudesta, sensitiivisyydestä islamintulkintoja kohtaan ja sen vaikutuksesta kouluopetuksen sisältöön. Kunnat ovat jakaneet kouluille ohjeistuksen, jonka mukaan lasten tekemät piirrokset voidaan joissakin tulkinnoissa katsoa islamin uskonnollisten sääntöjen vastaisiksi, kertoo GB News.

Taide‑, musiikki‑ ja tanssitunteja koskeva ohjeistus on herättänyt kritiikkiä sananvapauden puolustajissa sekä keskustelua kouluopetuksen sisällöstä. Pohjois‑Englannissa monet Labour‑johtoiset kaupunginvaltuustot ovat jakaneet kouluille oppaan Sharing the Journey. Sen tavoite on auttaa opettajia huomioimaan erilaiset uskonnolliset käsitykset opetuksessaan. Oppaassa todetaan, että sen tarkoitus on edistää erilaisten yhteisöjen välistä ymmärrystä ja tukea sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Kuvataideopetus uskonnollisen linssin läpi

Kuvaamataiteiden osalta ohjeistuksessa opastetaan, että joidenkin islamin tulkintojen mukaan kolmiulotteiset ihmistä esittävät kuvat voivat olla epäjumalanpalvontaa ja siten vastoin islamia. Esittävää taidetta voidaan pitää jumalanpilkkana, koska se yrittää jäljitellä Jumalan luomistyötä. Tämän takia opettajia neuvotaan varovaisuuteen esimerkiksi piirtämistehtävien aihevalinnoissa.

Opettajia kehotetaan huomioimaan opetuksessaan, että islamilainen kulttuuri on tuottanut abstraktia taidetta, ja sillä on pitkä taiteellinen perintö erityisesti geometriassa, kalligrafiassa ja ornamentiikassa. Kouluja pyydetään välttämään erityisesti uskonnollisten hahmojen ja henkilöiden kuvaamista.

Musiikin ja tanssinopetuksessa huomioitava islam

Koulujen saama ohjeistus koskee myös musiikki‑ ja tanssitunteja. Ohjeissa todetaan, että joissakin muslimiyhteisöissä musiikki rajoittuu ihmisen ääneen ja virittämättömiin lyömäsoittimiin.

Konservatiivisissa suuntauksissa kannatetaan rajoituksia, kuten deobandismi-perinteessä, jota seurataan Afganistanin ja Pakistanin raja-seuduilla. Noin 40 % Britannian moskeijoista on raportoitu seuraavan deobandismin opetusta. Se on saanut jalansijaa Britanniassa 60- ja 70-luvuilla tapahtuneen maahanmuuton seurauksena.

Kouluja kehotetaan keskustelemaan lasten vanhempien kanssa musiikin roolista opetussuunnitelmassa ja välttävän vaatimasta oppilaita laulamaan sellaisia lauluja, jotka ovat ristiriidassa heidän vakaumuksensa kanssa. Ohjeistuksessa selvennetään kuitenkin, että muslimien näkemykset musiikista vaihtelevat suuresti ja tehdään selväksi, ettei musiikkia tule poistaa kouluopetuksesta kokonaan. Opettajia varoitetaan myös siitä, että tanssitunnit voivat herättää vastustusta joissakin vanhemmissa, koska ne edellyttävät fyysistä kontaktia tyttöjen ja poikien välillä.

Labour‑hallitus on myös ehdottanut, että koulut seuraavat muslimivastaisuutta edistääkseen yhteisöjen välistä yhtenäisyyttä – mikä osaltaan painostaa ohjeistuksen käyttöönottoon. Sharing the Journey -ohjeistus esiteltiin vuonna 2022 Leedsin, Calderdalen, Oldhamin ja Wakefieldin kaupunginvaltuustoissa, ja myöhemmin ne jaettiin muuallekin: Kirkleesiin, Lancashiren Seftoniin ja Suur-Manchesterin Tamesideen. Samanlaisia ohjeistuksia on annettu muissakin Britannian kaupungeissa.

Opetuksen vapaus vai kulttuuriristiriitojen välttely

Ohjeistus on herättänyt laajaa arvokeskustelua. Osa sananvapauden puolestapuhujista ja konservatiivisista kommentoijista katsoo, että ohjeistus rajoittaa opetuksen vapautta ja asettaa uskonnolliset vaatimukset muiden asioiden edelle.

Toisaalta koulut ja valtuustot puolustavat ohjeen tarkoitusta edistää ymmärrystä ja välttää ristiriitoja monikulttuurisissa luokkahuoneissa. Jotkut ovat esittäneet, että islamin sisällä on monenlaisia taiteellisia ja musiikillisia perinteitä ja että ohjeistus saattaa liioitella joidenkin konservatiivisten tulkintojen merkitystä.

Mainos
Mainos

Yhteiskunnalliset arvokonfliktit näkyvät kouluissa

Sharing the Journey -ohjeistus on herättänyt huomiota ja kritiikkiä, koska se koskee lasten luovaa ilmaisua, yhtä kouluopetuksen perusasioista. Keskustelussa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään uskonnollisen vakaumuksen kunnioittamisesta. Monien opettajien, tutkijoiden ja sananvapauden puolustajien mukaan kyse on laajemmasta ilmiöstä, jossa kouluista on tullut paikka, jossa yhteiskunnalliset arvokonfliktit näkyvät voimakkaasti.

Valtion tarjoaman opetuksen lähtökohtana on sekulaari opetussuunnitelma, jonka tarkoituksena on tarjota kaikille oppilaille sama opetussisältö riippumatta uskonnollisesta taustasta. Kun opetuksen sisältöä aletaan tarkastella uskonnollisten normien näkökulmasta sen sijaan, että keskityttäisiin opetuksen sisältöön, osa pelkää tämän vähitellen muuttavan koko opetuksen perustaa.

Tietyistä aiheista tabuja

Opettajien itsesensuuri on yksi kriitikoiden huolenaiheita. Heidän mukaansa ongelma ei välttämättä ole yksittäinen ohjeistus, vaan sen mahdollinen vaikutus koulun opetukseen. Jos opettajat alkavat varmuuden vuoksi välttää aiheita, jotka saattaisivat aiheuttaa vakaumuksellisia konflikteja, seurauksena voi olla opetuksen sisällön kaventuminen.

Ohjeistuksen puolustajat korostavat kuitenkin, että kyse ei ole sensuurista vaan monikulttuurisen yhteiskunnan realiteettien huomioimisesta. Tämän näkemyksen mukaan herkkyys eri uskontojen normeille voi auttaa välttämään turhia konflikteja ja rakentamaan keskinäistä kunnioitusta.

Kysymys ei silti ole pelkästään pedagoginen, vaan myös poliittinen. Euroopassa on viime vuosina käyty keskustelua siitä, miten monikulttuurisuus, uskonnonvapaus ja sananvapaus sovitetaan yhteen. Kouluista tulee usein tämän keskustelun keskipiste, koska ne ovat yksi harvoista instituutioista, joissa eri taustoista ja kulttuureista tulevat ihmiset kohtaavat päivittäin.

Lopulta kyse on siitä, missä määrin julkiset instituutiot mukautuvat eri ryhmien uskonnollisiin normeihin – ja missä vaiheessa kulttuuris-uskonnollinen myötäily alkaa vääristää niiden toiminnan tarkoitusta ja sisältöä.

 

Toimittaja

H. Virtanen

Tilaa Posi TV TÄSTÄ

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

NATO-kytkentäinen yritys tukee kiinalaisia satelliitteja

NATO-yhteistyötä tekevä norjalaisyritys KSAT tekee yhteistyötä kiinalaisen CGSTL:n kanssa, joka tekee yhteistyötä Venäjän kanssa NATO-joukkojen liikehdinnän seurannassa. End-to-End -palvelua?

5 t sitten

EU:n iänvarmennussovellus – teknisesti pelkkä vitsi, mutta askel kohti massavalvontaa

Euroopan komissio julisti uuden iänvarmennussovelluksensa valmiiksi. Komission mukaan sovelluksen on määrä toimia keskeisenä välineenä alaikäisten suojelemisessa internetin haitalliselta sisällöltä ja se on suunniteltu tarjoamaan yhtenäinen, yksityisyyttä kunnioittava ja käyttäjäystävällinen ratkaisu ikärajoitettujen palveluiden, kuten pornosivustojen ja sosiaalisen median alustojen, ikäkontrolliin. Teknologian ympärillä velloo kuitenkin voimakasta kritiikkiä, joka kyseenalaistaa järjestelmän teknisen toteutuksen, sekä sen vaikutukset kansalaisten digitaaliseen yksityisyyteen. […]

Eu 7 t sitten

Humalaisten veneily päättyi puuhun

Kaksi vahvasti päihtynyttä henkilöä loukkaantui veneonnettomuudessa Sotkamossa lauantai-iltana, kertoo poliisi. Onnettomuus sattui noin kello 22 aikaan Tukilahteen laskevalla joella. Hätäkeskus sai ilmoituksen moottoriveneestä, joka oli törmännyt puuhun. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastusviranomaiset. Poliisin paikkatutkinnassa selvisi, että vene oli kulkenut jokea pitkin kohti Kalliojärveä, mutta ajautunut kapealla väylällä rantapenkkaan. Törmäyksen seurauksena vene kimposi noin […]

Kotimaa 10 t sitten