Espanjan maahanmuuttoratkaisu räjähti käsiin – oleskelulupahakemuksia yli miljoona

Antonio Garcia Prats / Pexels

Espanjassa yli miljoona maahanmuuttajaa on hakenut laillista asemaa sosialistihallituksen poikkeuksellisessa laillistamisohjelmassa, jonka hakuaika päättyy tänään 30. kesäkuuta. Kyproslainen SigmaLiven mukaan pääministeri Pedro Sánchez puolusti ratkaisua taloudella, ihmisoikeuksilla ja väestön ikääntymisellä.

Kyse ei ole varsinaisesti kansalaisuuden myöntämisestä, vaan oleskelu- ja työluvista. Espanjan hallituksen mukaan ohjelma koskee henkilöitä, jotka ovat olleet Espanjassa ennen 1. tammikuuta 2026, pystyvät osoittamaan vähintään viiden kuukauden yhtäjaksoisen oleskelun ja joilla ei ole rikostaustaa.

Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Mittakaava yllätti. Hallitus arvioi alun perin, että ohjelma hyödyttäisi noin puolta miljoonaa ihmistä, mutta hakemuksia oli jo ennen määräajan päättymistä 1,27 miljoonaa. (Reuters)

Hakemuksen käsittelyyn on varattu kolme kuukautta. Hyväksytyille voidaan myöntää vuoden mittainen oleskelu- ja työlupa, joka pätee vain Espanjassa. Espanjan ministeriön mukaan hakemuksen ottaminen käsittelyyn antaa jo oikeuden asua ja työskennellä Espanjassa vuoden ajan.

Mainos
Mainos

Sánchez perusteli linjaa sillä, että maahanmuutto on Espanjan taloudelle “välttämätöntä” erityisesti työvoimapulan, väestön ikääntymisen ja autioituvien alueiden vuoksi. Samalla hän myönsi, että kotoutumiseen liittyy ongelmia ja jännitteitä.

Viimeisen hakupäivän yhteydessä Sánchez ilmoitti myös uudesta integraatio- ja kansalaisuussuunnitelmasta, johon aiotaan varata ensimmäisenä vuonna 500 miljoonaa euroa.

Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Espanjan ratkaisu poikkeaa monien muiden EU-maiden kiristyneestä maahanmuuttopolitiikasta.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Sanavapaus vaarassa rikoslakia muutettaessa -”diktatuurin ajoa”

Pääministeri Petteri Orpon hallitus esittää muutosta rikoslakiin valtion turvallisuutta koskevaan sääntelyyn. Hallituksen esityksessä rikoslakiin lisättäisiin kolme uutta rikosta: vahingollinen informaatiovaikuttaminen, materiaalisen tuen antaminen vakoilurikoksen tekemistä varten sekä vainoaminen tiedustelutarkoituksessa (esimerkiksi poliittisiin pakolaisiin kohdistuva). Samalla muutettaisiin maanpetoksellista yhteydenpitoa koskevaa rikossäännöstä. Esityksessä laajennettaisiin poliisin ja Puolustusvoimien salaisia tiedonhankintakeinoja ehdotettujen uusien rikosten ennalta estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä. Lakiesityksen […]

Uutiset 25 min sitten

Minä olen -sarja sukeltaa tietoisuuden syövereihin – Mitä se on ja voiko se kehittyä?

Mitä tietoisuus oikeastaan on – ja voiko ihminen siirtyä elämässään uudenlaiseen tapaan hahmottaa itseään ja ympäröivää maailmaa? Kysymys on askarruttanut niin filosofeja, henkisiä ajattelijoita kuin tutkijoitakin jo vuosisatojen ajan. Posi TV:n Minä olen -sarjan erikoisjakso nostaa esiin ajatuksen, jonka mukaan tietoisuus ei rajoitu pelkästään ihmisen kykyyn havainnoida ympäristöään tai käsitellä tietoa. Sen sijaan tietoisuuden nähdään […]

Tiede 3 t sitten

Pysäköity Ford voi lähteä liikkeelle itsestään

Ford kutsuu Yhdysvalloissa takaisin 741 195 ajoneuvoa vaihteistovian vuoksi, kertoo uutistoimisto Reuters Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviranomaisen NHTSA tietoihin viitaten. Vika voi vaurioittaa pysäköintijärjestelmää ja aiheuttaa sen, että auto pääsee vierimään pysäköitynä. Takaisinkutsu koskee tiettyjä vuosimallien 2018–2021 Ford Expedition- ja Lincoln Navigator -autoja, vuosimallien 2020–2021 Ford Explorer- ja Lincoln Aviator -autoja sekä vuoden 2021 Ford F-150 -avolava-autoja. Tilaa […]

Teknologia 4 t sitten