Sain innoituksen tähän tekstiin, kun katsoin Roni Arvonen podcastin, jossa vieraana oli Päivi Räsänen. Ohjelma oli tehty ennen lopullista tuomiota. Siinä Räsänen kertoi mielipiteistään, taustoistaan, uskostaan, perheestään ja mm. perheen tärkeydestä.
Nythän häntä on syytetty kiihotuksesta, solvauksesta ja muusta vastaavasta, vaikka hän on syvästi uskovainen ja elää Raamatun oppien mukaan.
Tässä kohtaa pitää sanoa, että itse en ole uskovainen siinä mielessä, mutta en myöskään ateisti. Maailmankuvani on erilainen kuin uskovaisilla, mutta siinä on kuitenkin sama ydin.
En niinkään usko kirjan ennustuksellisiin tapahtumiin, vaan näen Raamatun enemmän vanhoja viisauksia sisältävänä aikansa kuvauksena ihmisistä. Uskon kyllä, että monet tapahtumat ovat todenperäisiä, mutta en ihan sataprosenttisesti, koska mukana on tarinoita, legendoja ja historian värittämiä kertomuksia.
Se, mikä Raamatun sanomassa osuu, on minulle moraali. Esimerkiksi käsky “älä tapa” pätee omaan ajatteluuni, samoin “älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Ne ovat minulle moraaliarvoja, vaikka ovatkin peräisin Raamatusta.
Kun kuuntelin Räsäsen haastattelua tietäen lopullisen päätöksen, ihmetytti suuresti. Koko asia tuntuu minusta pitkälti “paljon melua tyhjästä” en koe, että siinä solvataan ketään. En kuitenkaan halua täysin sanatarkasti kertoa omaa mielipidettäni julkisesti, koska joku voi takertua lillukanvarsiin. Sanoilla on valtava merkitys – sama lause voi tarkoittaa eri ihmisille täysin eri asioita.
Nykyinen suunta, josta puhutaan paljolti myös kirkon ”rappiona” tuntuu minusta paikoin vähän surulliselta. Minun mielestäni kirkko ei monin paikoin enää elä Raamatun oppien mukaisesti. En ole Raamatun asiantuntija, mutta haastattelussa esitetyt ajatukset olivat pitkälti samansuuntaisia kuin oma käsitykseni.
Tämä tuomio on mielestäni haasteellinen, kun ajatellaan tulevaisuutta. Jos ihminen kuuluu vähemmistöön, se on hänen oma asiansa – jokainen päättää itse, miten ajattelee, toimii ja identifioituu. Mutta jos asiasta puhuu, osa kokee sen solvauksena tai jopa kiihotuksena. Tämä ei sovi omaan ajatusmaailmaani.
Olen sen verran vanhempi, että olen nähnyt kirkon kehityksen suunnan. Se oli nähtävissä jo korona-aikana, kun minullekin sanottiin, että rokotuksesta kieltäytyminen on Jumalan tahdon vastaista. Se tuntui oudolta.
Tunnen myös paljon fiksuja ja hienoja ihmisiä, joilla on erilainen seksuaalinen suuntaus kuin minulla. He eivät tyrkytä omaa ideologiaansa, enkä minä omaani. Sama pätee uskontoon: keskustella voi, mutta väkisin tuputtaminen johtaa vain ristiriitoihin.
Nykyään ihmiset ovat monissa asioissa liian mustavalkoisia.
Elämä ei ole mustavalkoista.
Sosiaalisessa mediassa Räsäsen tapaus jakaa voimakkaasti. Itse en näe hänen puheissaan mitään erityisen outoa. Sen sijaan niin sanottu loukkaantumisen kulttuuri joka on kasvanut räjähdysmäisesti – lähes mikä tahansa valtavirrasta poikkeava mielipide koetaan loukkaukseksi.
Olen sanonut selvästi, että en ole uskovainen, mutta olen Räsäsen puolella tässä asiassa. Arvostan monia hänen näkemyksiään. Silti mediassa kommentit ovat olleet tyyliä “ihan oikein” ja “sai mitä ansaitsi”. Tällainen surettaa. Vaikka ei olisi uskovainen, pitäisi silti kunnioittaa toisten mielipiteitä.
Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai väärää mielipidettä – ne perustuvat ihmisen omaan maailmankuvaan ja asenteisiin. Silti, jos mielipide poikkeaa enemmistöstä (tai siitä, mitä somessa enemmistöksi koetaan), niskaan tulee helposti lokaa ja aletaan nimitellä.
Tämä tuomio on minusta tyrmistyttävä, mutta en mene siihen tämän enempää. Toivon että tilanne vielä muuttuisi.
Loppuun aasinsiltana: sananvalinnat
Kuten jo otsikossa mainitsin, sananvalinnoilla on suuri merkitys.
Yksityiselämässä tuli vastaan tilanne, jossa käytettiin loukkaavaa ja mautonta ilmaisua täysin turhaan. Tällaisia tilanteita on nykyään paljon – ei mietitä mitä sanotaan, vaan päästetään “sammakoita” suusta.
Tässä on paradoksi: asioista voi ajatella mitä tahansa, mutta kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Monet asiat menevät helposti mauttomuuksiin ja voivat eskaloitua pahastikin kun tunteet kuumenevat. Näitä sitten puidaan jopa raastuvassa jos oikein pahaksi äityy. Näistä on esimerkkejä kyllä.
Tekstissä minä pyrin välttämään kirosanoja sosiaalisessa mediassa vaikka puhekielessä niitä kyllä käytän. Pitäisi ajatella ensin ja puhua vasta sitten. Tahallinen loukkaaminen ei ole koskaan oikein.
Puolustan aina ihmisiä, jotka sattuvat olemaan seurassani jos heitä loukataan. Näin pitäisi jokaisen toimia. Sanoilla on suuri merkitys – ne voivat pilata maineen, mutta myös kiittää tai kohottaa toisen mielialaa.
Yksi lause voi muuttaa tilanteen täysin. Siksi jokaisen kannattaa miettiä:
sanonko tämän oikein?
kirjoitanko tämän oikein?
pystynkö hyväksymään eriävän mielipiteen ilman hyökkäystä?
Vain yhdessä elämällä ja toisiamme ymmärtämällä voimme jättää lapsillemme ja lastemme lapsille paremman maailman.
Ugh, olen puhunut.
Marjaana Virtanen
