Olen tästä aiemminkin puhunut täällä, mutta nyt on taas sellainen tilanne tuolla urheilun, lähinnä kansainvälisen urheilun, kentällä, että se vähän niin sanotusti nostaa minulla verenpaineita (lainausmerkeissä).
Kyse on siitä, että jos urheilija on venäläinen, niin hänelle ei pidä myöntää viisumia. Jotkut jopa ehdottavat, että perutaan viisumit niiltä, joilla se jo on. Tai pitäisi karkottaa liigoissa ym. pelaavat. Jotenkin en nyt ymmärrä asiaa, koska itse pidän aina urheilun ja politiikan erillään toisistaan.
Nyt minusta tämä vaikuttaa siltä, että kansainvälinen kilpaurheilu halutaan ajaa alas. Minulla ei ole kyllä mitään sitä vastaan, että kansainvälisessä kilpailussa ovat kaikki maat edustettuina. Jos sieltä joku vapaaehtoisesti jää pois, niin se on sen valtion oma, taikka sitten urheilupuolen päättäjien oma valinta. Mutta jos sieltä pakotetaan jättämään joku maa pois sillä, että sitten eivät muut osallistu, jos tämä valtio on mukana ja muuta tällaista, niin viitsi sanoa muuta kuin että potaskaa, poliittista pelleilyä, näin suoraan sanottuna.
Urheilua käytetään aseena ja urheilijoita syyllistetään. Jos jokainen urheilija, joka ei julkisesti suureen ääneen kuuluta, että on tätä sotimista vastaan – ja tarkoitan siis venäläistä urheilijaa – niin hän automaattisesti suuren yleisön ja myös urheilun päättävissä elimissä olevien ja muidenkin päättäjien mielestä hyväksyy sodan.
Urheilija ei välttämättä ajattele politiikkaa. Hän keskittyy siihen lajiin, jossa hän kilpailee. Tietysti aina on poikkeuksia, niitä on joka asiassa, siltä ei koskaan tulla välttymään. Mutta se, että ihmiset yleistävät siten, että jokainen venäläinen urheilija on automaattisesti joku propagandan levittäjä, puhutaan jopa terroristeista, mikä minun mielestäni on aivan absurdia, tai jotain muuta vastaavaa, on käsittämätöntä.
Täällä sitten meillä Suomessakin ihmiset lähtevät joukolla mukaan peilaamaan näitä asioita, mitä en ymmärrä. Pidän sitä täysin poliittisena pelleilynä sekä kiristysaseena, mikä on täysin turha. Rauha ei synny sillä, että boikotoidaan urheilijoita. Rauha ei synny aseilla tai aseita lisäämällä. Rauha syntyy nimenomaan neuvotteluilla ja myöskin tekemällä niitä ikäviä päätöksiä puolin sun toisin.
Tässä kohtaa minusta urheilu on, taikka olisi, erittäin hyvä rauhan rakentajana ja rauhan viestin tuojana. Kilpailuissa ei katsota, minkä maan edustaja tai edustusjoukkue on vastassa, vaan siellä yritetään voittaa se kirkkain palkinto eli kultainen mitali, ykköspaikka, maailmanmestaruus.
Niin tässä nyt käytetään sitten urheilijoita mielestäni vähän poliittisena aseena, mikä ei ole kovinkaan hyvä asia.
Paljon puhutaan myös siitä, mikä on rasismia, ja korostetaan sitä, että ketään ei saisi syrjiä taustansa, vaikka sen valtion, missä on syntynyt, perusteella. Kukaan ei sano mitään etelän maista tulleista, mutta itänaapurimme urheilijoista näin sanotaan.
Tässäkin on sitten vielä se, että jos puhutaan, minkä ikäisiä urheilijat ovat, niin he ovat nuoresta pitäen harjoitelleet ja kilpailleet, harjoitelleet ja kilpailleet. Pitkiä päiviä, rankkoja treenejä, kurinalaista elämää. Ja nyt heiltä viedään pohja tuolta pitkältä harjoittelulta, niin sanotusti vedetään matto jalkojen alta. Ja vain sen vuoksi, että he ovat syntyneet muun maailman, taikka lähinnä Euroopan tai lännen, mielestä väärässä valtiossa.
Tässäkin oli alussa kyse pelkästään jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuista, mutta nyt ilmiö on kasvanut kuin lumipallo. Mukana ovat jo ulkomaisissa liigoissa pelaavat nuoret juniorit, ja vähän puhutaan myöskin matkailusta. Eli jokainen, joka haluaa matkustaa tai urheilee eli tarvitsee viisumin, niin sitä ei saisi hänelle myöntää, koska hän on venäläinen.
On minusta vähän, sanoisinko, hyvesignalointia taikka kaksoisstandardeja. En minä tätä sotaa hyväksy. On itsestään selvää, että sota ei ole koskaan hyvä asia, ei missään muodossa. Mutta miksi rangaistaan asioista, jotka eivät siihen liity? Ja varsinkin vielä, kun urheilija politisoidaan vääränlaisena henkilönä, mitä hän ei ole, vaan hän on urheilija.
Tässä kohtaa olen vähän sarkastinen ja esitän ehdotuksena, että lopetetaan koko kansainvälinen kilpaurheilu, koska se ei ole tasapuolista, jos sieltä pakotetaan ulos joku valtio, varsinkin vielä hyvin monessa lajissa huipputason valtio, niin kilpailu ei ole aidosti kansainvälinen.
Kun seuraan sosiaalista mediaa, niin siellä todella huudetaan pää punaisena. En viitsi nyt sanoa ”mitä ei minnekään”. Kaikki kuitenkin tietävät, mistä on kyse.
Niin ymmärtävätkö ihmiset itsekään, mitä he huutavat? He eivät varmaan ole edes urheilun ystäviä eivätkä tiedä edes taustaa tästä meneillään olevasta sodasta. He lähtevät mukaan, kun niin kuuluu tehdä, että olisi hyväksytty muiden silmissä. Vedetään mukaan jopa moraali, joka ei minusta liity tähän asiaan. Urheilu on urheilua.
Ihmisillä on aika pitkälti nykyään sellainen ajatus, että kaikkea kuuluu politisoida. Minusta kaikkea ei kuulu politisoida, eivätkä kaikki urheilijat tai taiteilijat ole terroristeja tai propagandan levittäjiä. He ovat hiihtäjiä, jääkiekkoilijoita, taitoluistelijoita, voimistelijoita jne. He harjoittelevat rakastamaansa lajia ja haluavat kilpailla siinä maailmanlaajuisesti ja näyttää, mihin siivet kantavat.
Nyt tähän soppaan on vedetty vielä myös nuoret mukaan, mikä on aivan järkyttävää. Nuorilta urheilijoilta kielletään kilpaileminen, koska he ovat syntyneet niin sanotusti väärässä maassa. Ei alle 18-vuotias tyttö tai poika ole mikään poliittinen vaikuttaja. Hän haluaa vain näyttää taitojaan ja kilpailla muiden valtioiden nuorten kanssa.
Tämä pilaa myös nuoren ihmisen elämän.
Toki tämä koskee myöskin sodan toisen osapuolen nuoria. Siellähän on myös paljon surua ja murhetta johtuen tästä tilanteesta. Mutta se, miksi heille ei ole asetettu tällaisia rajoituksia eikä muillekaan maille, joissa on sotatilanteita ja sotia, on asia, jota en ymmärrä.
Tässä joku sanoi minulle, että Ukrainan nuoret ovat huonossa asemassa. Näin on kyllä, mutta eivät hekään sodi, vaikka maassa onkin sota. Ei heidän joukkuettaan boikotoida kilpailusta, kuten Venäjän nuorten joukkuetta.
Maailmassa on sotia köyhissä maissa, mutta heidän nuorisoaan tai urheilijoitaan ei boikotoida. Niin enpä tiedä. Joku tässä nyt ei todellakaan mene oikein. Sanoisinko, että poliittista pelleilyä, jolla halutaan painostaa rauhaan, mutta metsään menee tuollainen tapa. Se ei ole oikea tapa toimia.
Erotetaan toisistaan politiikka, geopolitiikka, urheilu ja kansainvälinen urheilu. Ne eivät ole keskenään yhteydessä millään tavalla, paitsi niin sanotusti lainausmerkeissä urheilijalla kiristetään ja urheilun avulla manipuloidaan päättäjiä.
Urheilun ja urheilijan tulevaisuus ei saa olla valtioiden päättäjien käsissä. Heille pitää antaa mahdollisuus itse päättää, mitä he tekevät.
Eipä tässä muuta tähän hätään. Yritän taas saada verenpaineet (lainausmerkeissä) laskemaan, kun seuraan ihmisten kovinkin vihamielistä keskustelua asioista, jotka eivät edes periaatteessa heille kuulu.
Minusta yksikään todellinen, aito, sydämeltään urheilun ystävä ei erottele, missä valtiossa kukin osanottaja on syntynyt tai minkä maan kansalainen hän on. Todellinen urheilun ystävä nauttii, kun maailman parhaat ottavat mittaa toisistaan kentällä ja parhaista paras sitten voittaa.
Vielä enemmän ilahduttaa, kun se maailman paras on alle 18-vuotias nuori tyttö tai poika. On nautinto katsoa heidän taidonnäytteitään, kuten nyt olen seurannut nuorten venäläisten voimistelijatyttöjen upeita esityksiä. Ja myöskin haluaisin nähdä koko maailman taitavat luistelijat ja muutkin nuoret urheilijat yhdessä kansainvälisillä areenoilla.
Se, että yksi huippumaa puuttuu, latistaa nämä kilpailut.
Eipä mulla muuta.
Marjaana Virtanen