Axios: Trumpin hallinto ja Venäjä valmistelevat salassa uutta rauhansopimusta Ukrainaan

Yhdysvaltalaisen uutissivusto Axiosin lähteiden mukaan presidentti Donald Trumpin hallinto on laatimassa uutta suunnitelmaa Ukrainan sodan päättämiseksi tiiviissä ja salassa käydyissä keskusteluissa Venäjän kanssa,

Axiosin saamien tietojen mukaan 28-kohtainen suunnitelma pohjautuu Trumpin aiempaan, Gazan kriisin ratkaisemiseksi ajamaan sopimusmalliin. Venäjän puolelta suunnitelmaan osallistuva maan valtiollista sijoitusrahastoa johtava Kirill Dmitriev on ilmaissut optimismia sen onnistumisen mahdollisuuksista.

Hän kuvasi luonnosta sellaiseksi, jossa toisin kuin aiemmin, ”Venäjän kanta todella kuullaan”.

Sen sijaan ei ole vielä selvää, miten Ukraina ja sen eurooppalaiset tukijat suhtautuvat luonnokseen.

Tavoitteena luoda laaja turvallisuuskehys

Lähteiden mukaan luonnos jakautuu neljään kokonaisuuteen: rauhansopimus Ukrainaan, turvallisuustakuut, Euroopan turvallisuusrakenne sekä Yhdysvaltain tulevat suhteet Venäjään ja Ukrainaan. Auki on kuitenkin edelleen raskaimpiin kuuluva kiistakysymys – itäisen Ukrainan aluehallinta.

Yhdysvaltain puolelta suunnitelmaa laatii Trumpin läheinen diplomaatti, kiinteistömoguli Steve Witkoff. Axiosin mukaan Witkoff on käynyt laajoja keskusteluja Dmitrievin kanssa, joka vieraili Miamissa lokakuun lopussa, ja kertoi keskustelleensa Trumpin tiimin kanssa kolme päivää.

Dmitrievin mukaan suunnitelma perustuu periaatteisiin, joista Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin sopivat Alaskassa viime elokuussa.

Mainos
Mainos

”Tavoitteena on laajempi kehys, joka tuo pysyvää turvallisuutta Eurooppaan, ei vain Ukrainaan”, Dmitriev sanoi Axiosille.

Hänen mukaan Yhdysvallat on ryhtynyt selittämään suunnitelman etuja sekä ukrainalaisille että eurooppalaisille, ja väitti myös Venäjän parantuneen sotilaallisen tilanteen kasvattavan Moskovan neuvotteluvoimaa.

Ukraina tietoinen suunnitelmasta – tapaamiset yhä auki

Witkoff on tavannut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin turvallisuusneuvonantajan Rustem Umerovin, mutta suunniteltu tapaaminen Zelenskyin kanssa Turkissa on lykätty. Ukrainan viranomaisen mukaan maa tietää, että Yhdysvallat ”työskentelee jonkin suunnitelman parissa”.

Valkoinen talo vahvistaa informoineensa myös eurooppalaisia liittolaisia suunnitelman sisällöstä. Yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan luonnosta ollaan valmiita muokkaamaan eri osapuolten palautteen perusteella.

”Ajankohta suunnitelmalle on nyt suotuisa. Mutta molempien osapuolten täytyy olla käytännöllisiä ja realistisia”, viranomainen kommentoi.

Dmitrievin mukaan tavoitteena on saada kirjallinen luonnos valmiiksi ennen Trumpin ja Putinin seuraavaa tapaamista. Suunnitelmat Budapestissa järjestettävästä huippukokouksesta ovat kuitenkin toistaiseksi jäissä.

Toimittaja
Tapani Romanen

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Huoltovarmuuskeskus: Suomessa ei pulaa polttoaineista tai viljasta Lähi-idän sodasta huolimatta

Suomen huoltovarmuus ei ole heikentynyt Lähi-idän sodan seurauksena, kertoo Huoltovarmuuskeskus tuoreessa tilannearviossaan. Viraston mukaan polttoaineiden ja viljan saatavuus on Suomessa tällä hetkellä hyvä, vaikka konfliktin pitkittyminen voi lisätä paineita erityisesti raaka-aineiden ja tuotantopanosten osalta. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan sodan vaikutukset ovat toistaiseksi näkyneet lähinnä yritysten kustannuksissa. Polttoaineiden, raaka-aineiden ja materiaalien hinnat ovat nousseet, mutta varsinaisia saatavuusongelmia ei […]

Kotimaa 1 t sitten

EU suunnittelee alaikäisten sosiaalisen median käytön rajoittamista

Ranskan presidentti Emmanuel Macron järjestää 16.4. EU-johtajien videokokouksen, jossa käsitellään  yhteistä linjaa alaikäisten sosiaalisen median käytön rajoittamiseksi. Kokoukseen osallistuu EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sekä useita jäsenmaiden pääministereitä, kuten Espanjan Pedro Sánchez, kertoo Reuters. Tapaamisen tarkoituksena on vahvistaa EU-tason koordinaatiota, jotta jäsenvaltiot etenisivät rajoituksissa yhtenäisesti. Macronin toimiston mukaan tavoitteena on myös nopeuttaa Euroopan komission […]

Eu 2 t sitten

Slovenian parlamentin puhemies ehdottaa kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä

Slovenian parlamentin puhemies Zoran Stevanović aikoo edistää kansanäänestyksen järjestämistä maan Nato-jäsenyydestä. Stevanović katsoo, että kansalaisten tulisi saada suoraan päättää, jatkaako Slovenia jäsenyyttään NATOssa vaiko eroaa siitä. Stevanovićin mukaan asia liittyy kansalliseen päätösvaltaan ja siihen, miten maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tulisi tulevaisuudessa ohjata. Hänen mukaansa Slovenian ei tulisi olla riippuvainen ulkopuolisista päätöksentekorakenteista, vaan sen tulisi pystyä […]

3 t sitten