Asunnottomuuden poistamiseen lähes 5 miljoonaa euroa

Ympäristöministeriö on myöntänyt 4,77 miljoonaa euroa yhdeksälle kaupungille ja hyvinvointialueelle pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. Rahoituksella varmistetaan hyvin sujuneiden hankkeiden jatkuminen myös ensi vuonna.

Kaupungit ja hyvinvointialueet käynnistivät hankkeen asunnottomuuden poistamiseksi alkuvuodesta 2025. Tarkoituksena on kehittää yhteisiä ja pysyviä toimintamalleja ja rakenteita asunnottomuuden poistamiseen ja ennaltaehkäisemiseen.

Tavoitteena on myös lisätä jalkautuvaa asunnottomuustyötä sekä monialaista yhteistyötä sosiaali‑ ja terveyspalvelujen, asumisneuvonnan, talous- ja velkaneuvonnan, rikosseuraamusalan, vuokranantajien ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä.

Myös nuorten asunnottomuuden poistamiseen ja ennaltaehkäisyyn on panostettu.

– Olennaista on saada kaupunkien ja hyvinvointialueiden yhteistyö toimimaan sote-uudistuksen jälkeisessä tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvinvointialueiden ja asuntoasiat kaupunkien vastuulla. Nyt myönnetyllä rahoituksella hyvin käynnistyneet kaupunkien ja hyvinvointialueiden yhteishankkeet saavat jatkoa, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.  

Mainos
Mainos

Avustusta saavat suuret kaupungit ja niiden hyvinvointialueet, kuten Helsinki, Tampere, Espoo, Vantaa, Turku, Lahti, Jyväskylä, Oulu ja Kuopio.

 

Toimittaja

Leena Kylmänen

Tilaa Posi TV TÄSTÄ

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Vanha koe paljasti foliohatun ongelman – osa signaaleista vain vahvistui

Foliohatun pitäisi humorististen salaliittoteorioiden mukaan suojata ajatusten lukemiselta ja ulkopuolisilta signaaleilta. MIT-taustaisten tutkijoiden humoristinen koe antoi kuitenkin foliohattukansalle huonoja uutisia. Ali Rahimin, Ben Rechtin, Jason Taylorin ja Noah Vawterin vuonna 2005 julkaisemassa koeraportissa testattiin kolmea alumiinifoliosta valmistettua hattumallia neljällä koehenkilöllä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Tutkijat mittasivat, miten hatut […]

Tiede 44 min sitten

Poliisi: Alle 15-vuotiaita poikia kiristettiin seksuaalisilla kuvilla verkossa

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii kahta tapausta, joissa alle 15-vuotiaita poikia epäillään painostetun lähettämään seksuaalissävytteisiä kuvia ja kiristetyn niiden avulla. Heinäkuun alussa tapahtuneessa tapauksessa nimimerkin takana toiminut henkilö aloitti keskustelun pojan kanssa sosiaalisen median palvelussa. Keskustelu siirrettiin toiselle alustalle, jossa poikaa painostettiin lähettämään kuvia. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Kun poika […]

Rikokset 1 t sitten

Petolinnut kävivät droonien kimppuun – yksi nappasi laitteen ilmasta

Petolinnut eivät aina suhtaudu pesiensä läheisyyteen lentäviin tutkimusdrooneihin rauhallisesti. Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa linnut hyökkäsivät drooneja vastaan 14 kertaa, ja kolmessa tapauksessa laite vaurioitui. Scientific Reports -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin 27 petolintulajin käyttäytymistä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Aineisto koostui 227 dronelennosta, jotka tehtiin 119 aktiivisen pesän läheisyydessä vuosina 2014–2024. Tutkimusalue ulottui Panamasta aina Chileen ja Argentiinaan saakka. […]

Luonto 1 t sitten