Alkoholilain muutokset etenevät

Valtioneuvoston alainen lainsäädännön arviointineuvosto katsoo, että suunniteltujen alkoholilain muutosten vaikutuksia on arvioitu poikkeuksellisen monipuolisesti. Samalla neuvosto kuitenkin peräänkuuluttaa tarkempaa analyysia erityisesti uudistuksen riskeistä ja yhteisvaikutuksista muiden lakimuutosten kanssa.

Lakimuutoksen keskiössä on pientuottajien aseman vahvistaminen. Hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi pienpanimot ja tislaamot saisivat jatkossa myydä tuotteitaan suoraan valmistuspaikalta kuluttajille vähittäismyyntiluvalla. Tavoitteena on lisätä alan yritysten mahdollisuuksia kehittää matkailuun ja paikalliseen elinvoimaan liittyviä palveluita.

Nykyiset tilaviiniä ja käsityöläisolutta koskevat poikkeukset poistettaisiin ja korvattaisiin yhdellä, laajemmalla pientuottajapoikkeuksella. Samalla luovuttaisiin vaatimuksesta, jonka mukaan tuottajan tulee olla taloudellisesti riippumaton muista alkoholivalmistajista.

Arviointineuvosto pitää esityksen vaikutusarviointeja pääosin kattavina. Lakiluonnoksessa on tarkasteltu vaikutuksia muun muassa julkiseen talouteen, yrityksiin, viranomaisten toimintaan sekä kuluttajien hyvinvointiin ja terveyteen. Lisäksi arvio on ulotettu lapsiin ja nuoriin, sukupuolten tasa-arvoon sekä aluekehitykseen.

Tästä huolimatta neuvosto nostaa esiin useita epäkohtia. Sen mukaan esityksessä tulisi arvioida tarkemmin riskiä, että suuret alkoholiyhtiöt voisivat hyödyntää uutta sääntelyä esimerkiksi tytäryhtiöiden kautta. Tällöin pienimuotoiseksi tarkoitettu myynti voisi laajentua alkuperäisen tavoitteen vastaisesti.

Mainos
Mainos

Lisäksi arviointineuvosto korostaa, että lakimuutoksen yhteisvaikutuksia muiden alkoholipolitiikan uudistusten kanssa ei ole käsitelty riittävän perusteellisesti.

Kokonaisuutena neuvosto arvioi, että esitysluonnos täyttää hyvin lainvalmistelun vaatimukset, mutta suosittelee sen täydentämistä ennen varsinaisen hallituksen esityksen antamista.

Alkoholilain uudistus on osa laajempaa muutosta suomalaisessa alkoholipolitiikassa.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Talo & Tyyli -messut vetivät väkeä Forssassa – lama ei näy kiinnostuksessa

Forssassa tänä viikonloppuna järjestetyt Talo & Tyyli -messut keräsivät runsaasti kävijöitä, vaikka rakentamisen ja remontoinnin markkina käy Suomessa edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Forssassa, ja tapahtuma sai vahvaa tukea myös paikallisesti. Forssan kaupunki on yksi messujen suurimmista tukijoista, ja kaupungin rooli tapahtuman mahdollistajana näkyi myös järjestelyissä. Messuvastaava Keijo Koskimiehen mukaan tapahtuma […]

Kotimaa 1 t sitten

Unkarissa vastarintaa EU:n maatalouspolitiikkaa ja vapaakauppasopimuksia vastaan

Unkarissa on käynnistynyt vahva vastarintaliike Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa vastaan. Johtavien maatalousjärjestöjen vuonna 2026 aloittama vetoomus on kerännyt jo yli 260 000 allekirjoitusta, ja allekirjoittajien määrä kasvaa edelleen, kertoo Hungary Today. Unkarin viljelijäjärjestöjen liitto MAGOSZ ja maatalouskamari NAK kertovat, että kampanjan tavoitteena on puolustaa kotimaisia maatalouden tuotantostandardeja sekä vastustaa EU:n vapaakauppasopimuksia, joita pidetään uhkana eurooppalaiselle maataloudelle […]

Eu 6 t sitten

Yhdysvaltojen ja Iranin tulitaukoneuvottelut päättyivät ilman sopua Pakistanissa

Yhdysvallat ja Iran eivät päässeet sopuun kasvokkain käydyissä neuvotteluissa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Neuvottelujen kariutuminen luo epävarmuutta hauraan, kahden viikon mittaisen tulitauon jatkuvuudelle. Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtanut varapresidentti JD Vance kertoi keskustelujen kestäneen yhteensä 21 tuntia. Hänen mukaansa Iran ei antanut selkeää sitoumusta siitä, ettei se tavoittelisi ydinasetta. – Tarvitsemme yksiselitteisen vakuutuksen siitä, ettei Iran kehitä ydinasetta […]

Uutiset 6 t sitten