Rauhan edistäminen Ukrainassa ei juuri edennyt Pariisissa pidetyssä niin sanotun halukkaiden koalition kokouksessa, arvioi Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro. Hänen mukaansa kokouksessa oli kyse ennen kaikkea Ukrainan ja sen eurooppalaisten liittolaisten keskinäisestä neuvottelusta, jossa ei tehty yhtään sitovaa päätöstä, kirjoittaa Kangaspuro facebookissa.
Kangaspuro muistuttaa, että edes alustavat aikeet Ranskan ja Iso-Britannian joukkojen mahdollisesta lähettämisestä Ukrainaan on sidottu tulitaukoon. Sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä, koska Euroopan halukkaiden koalitio ei ole neuvotellut Venäjän kanssa tulitauosta tai rauhansopimuksesta.
Ilman Venäjän suostumusta tulitaukoon tai rauhaan mikään Pariisissa esillä ollut ei voi edetä, Kangaspuro toteaa. Hänen mukaansa ainoa toimija, joka tällä hetkellä käy suoria neuvotteluja Venäjän presidentin Vladimir Putin kanssa, on Yhdysvallat ja presidentti Donald Trump.
Kangaspuron mukaan Euroopan vaatima tulitauko ei ole edes ollut mukana Yhdysvaltojen ja Venäjän viimeisimmissä keskusteluissa. Neuvottelut ovat hänen mukaansa koskeneet vain rauhansopimuksen ehtoja. Tästä syystä eurooppalaisten ja Ukrainan Pariisissa antamilla lausunnoilla ei ole toistaiseksi merkittävää vaikutusta.
– Niin kauan kuin seuraavat askeleet perustuvat Venäjän hyväksyntää vaativiin asioihin, joista Venäjä on jo ilmoittanut kieltäytyvänsä, tulitauon asettaminen sodan lopettamisen ehdoksi merkitsee käytännössä sodan jatkumista, Kangaspuro arvioi.
Hän kiinnittää huomiota myös siihen, ettei Yhdysvalloilta ole saatu aiempaa vahvempia tai konkreettisempia turvatakuita Ukrainalle. Kangaspuro kyseenalaistaa samalla Trumpin lupausten ja niin sanottujen sitoumusten todellisen arvon.
Euroopan epävarmuutta on hänen mukaansa lisännyt Trumpin viimeaikainen ulkopoliittinen linja. Kangaspuro viittaa muun muassa Venezuelaan kohdistuneeseen hyökkäykseen sekä Grönlantia, Meksikoa, Kolumbiaa ja Kuubaa koskevaan uhkailuun ja painostukseen.
– Pariisista viestittiin lähes paniikinomaisesti, että Euroopalle poliittisesti kalliiksi tullut Trumpin mielistely ja hänen hallintonsa toimien myötäily on pitänyt hänet niin hyvällä tuulella, että hän sallii Euroopan kulkea perässä ja pysyä mukana pelissä, Kangaspuro kirjoittaa.
Toimittaja
Juha Korhonen
Tilaa Positv TÄSTÄ
