Vantaan vankilan matkasellimurha johti seitsemään virkarikossyytteeseen

Syyttäjät ovat nostaneet syytteet seitsemää henkilöä vastaan Vantaan vankilaan liittyvässä virkarikosasiassa. Syytteet kytkeytyvät laajaan kokonaisuuteen, jonka taustalla on Vantaan vankilan matkaselliosastolla tammikuussa 2022 tapahtunut henkirikos.

Henkirikoksesta matkasellissä olleet kaksi vankia tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin murhasta. Tuomiot ovat lainvoimaisia.

Esitutkinnassa on selvitetty vankilan johdon ja muun henkilökunnan virkavastuita sekä sitä, ovatko mahdolliset virkavelvollisuuksien laiminlyönnit myötävaikuttaneet henkirikoksen toteutumiseen. Tutkinnan perusteella vankilanjohtajaa ja turvallisuudesta vastaavaa apulaisjohtajaa vastaan on nostettu syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Lisäksi viittä muuta vankilan henkilöstöön kuuluvaa henkilöä vastaan on nostettu syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Yhtä heistä syytetään myös pahoinpitelystä, joka asiassa luokitellaan epävarsinaiseksi laiminlyöntirikokseksi.

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Haastehakemus on toimitettu Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 2. helmikuuta 2026. Haastehakemus sekä esitutkintapöytäkirja tulevat julkisiksi sen jälkeen, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei oikeus toisin määrää.

Syyttäjät ovat tehneet asiassa myös neljä syyttämättäjättämispäätöstä. Päätökset koskevat kuolemantuottamuksia sekä yhden henkilön osalta virkavelvollisuuden rikkomista. Näihin liittyvä esitutkinta-aineisto tulee julkiseksi vasta, kun asiaa on käsitelty käräjäoikeuden suullisessa istunnossa, ellei oikeus toisin päätä.

Poliisi tiedotti asiasta edellisen kerran syksyllä 2025, kun esitutkinta valmistui.

Toimittaja
Juha Korhonen

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 23 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28