Trump väläytti vaalipäivänä muuttoa Israeliin – Demokraatit voittivat Yhdysvaltain välivaaleissa sekä edustajainhuoneen että senaatin

Demokraatit nousevat CBS Newsin ennusteen mukaan enemmistöön sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Aiemmin republikaanit johtivat edustajainhuonetta luvuin 218–212 ja senaattia luvuin 53–45.

Ääntenlaskenta on vielä kesken. MS NOW arvioi demokraattien saavan edustajainhuoneeseen vähintään 245 paikkaa 435:stä. NBC Newsin laskennassa senaattitilanne on 54–43 demokraateille, ja kolme paikkaa on vielä ratkaisematta.

Senaatissa demokraatit veivät republikaaneilta paikat Texasissa, Etelä-Carolinassa, Kansasissa, Mainessa, Iowassa, Ohiossa ja Pohjois-Carolinassa. Texasissa James Talarico voitti Ken Paxtonin. Mainessa pitkäaikainen senaattori Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille.

Vaalipäivän päätösviestissään Foxilla Trump kertoi, että hänen kannatuksensa Israelissa on 99 prosenttia. Hän sanoi muuttavansa Israeliin ja alkavansa pääministeriksi sielä, jos ihmiset Yhdysvalloissa joskus kyllästyvät häneen.

Tuloksen selvittyä Trump onnitteli demokraatteja, mutta kiisti tuloksen olevan hänen johtajuutensa ansiota. CBS Newsin mukaan vaalia pidetään laajalti nimenomaan moitteena Trumpille. Tulos vaikeuttaa Trumpin politiikan läpivientiä kongressissa kauden kahtena viimeisenä vuotena.

Uusi kongressi aloittaa vasta 3. tammikuuta, joten nykyiset päättäjät jatkavat siihen asti.

toimittaja

Ilkka Tiainen

lähteet:

NBC News: senaatin tulokset

MS NOW: vaalien seuranta

100percentfedup: Decision Desk HQ:n tilanne

Yahoo News: vaalien seuranta

WHYY: vaalitulokset

Fox News Trump

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Ukrainassa kuohuu | Väkijoukko yritti kaataa sotilasbussin – poliisiajoneuvoja kivitettiin

Ukrainan pääkaupungin Kiovan lähistöllä puhjennut väkivaltainen protesti kärjistyi maanantai-iltana tilanteeseen, jossa mielenosoittajat yrittivät kaataa sotilaita kuljettaneen linja-auton. Ajoneuvoja kivitettiin, ikkunoita rikottiin ja viranomaiset käyttivät kyynelkaasua. Paikalle saapui myös Ukrainan presidentinkanslian johtaja Kyrylo Budanov. Kiovan lähellä Petropavlivska Borštšahivkassa 2. marraskuuta tapahtuneista yhteenotoista on julkaistu paljon uusia videoita ja silminnäkijäraportteja. Radio Free Europe/Radio Libertyn mukaan väkijoukko heitteli […]

Ulkomaat 1 t sitten

Yritetäänkö Sinimusta Liike kieltää ennen vaaleja? Puoluejohtajalta suora varoitus

Etelä-Suomen Sanomat selvitti viranomaisilta, millä perusteilla Sinimustan Liikkeen toimintaan voitaisiin puuttua. Puolueen puheenjohtaja Tuukka Kuru reagoi uutisointiin voimakkaasti ja syyttää poliittisia vastustajiaan yrityksistä saada puolue kielletyksi. Hänen mukaansa puolueen kasvava näkyvyys ja kannatus ovat herättäneet vastareaktion jo ennen kevään 2027 eduskuntavaaleja. Etelä-Suomen Sanomien julkaisema uutinen Sinimustan Liikkeen toiminnan mahdollisesta rajoittamisesta on saanut puolueen puheenjohtajan Tuukka […]

Politiikka 2 t sitten

PRO Vyöruusurokotteen jälkeen haittavaikutuksia 100 prosentilla suolistosairaista – tuore tutkimus hätkähdyttää

Japanissa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa jokainen vyöruusurokotteen saanut potilas raportoi vähintään yhden haittavaikutuksen. Kansainvälisessä tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin rokotteen turvallisuutta erityisesti kroonista suolistosairautta sairastavilla.  Japanilaistutkijoiden 29. lokakuuta 2026 julkaisema tutkimus tarkasteli Shingrix-vyöruusurokotteen turvallisuutta 48 potilaalla, jotka sairastivat tulehduksellista suolistosairautta. Tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa Digestion-tiedelehdessä. Tutkimuksen pääkirjoittajana toimi Masashi Omori. Tutkittavista 44 sairasti haavaista paksusuolitulehdusta ja neljä Crohnin […]

Terveys 2 t sitten