Teräase, alaikäiset ja huumekaupat Porin keskustassa – poliisi tutkii törkeää ryöstöä

Lounais-Suomen poliisi tutkii Porin keskustassa tiistaina tapahtunutta epäiltyä törkeää ryöstöä. Poliisin mukaan tapaus sai alkunsa julkiselle paikalle sovituista laittomien aineiden kaupoista.

Poliisi sai tiistaina alkuillasta hätäkeskukselta tehtävän Porin Eteläkauppatorille, jossa sivullinen oli ilmoittanut kolmen henkilön välisestä väkivaltatilanteesta. Paikalle saavuttuaan poliisille selvisi, että kyse oli epäillystä ryöstötilanteesta.

Poliisin mukaan kahden alaikäisen nuoren epäillään anastaneen uhrilta omaisuutta väkivaltaa käyttämällä sekä teräaseella uhkaamalla. Teosta epäillyt 17- ja 16-vuotiaat nuoret miehet otettiin kiinni pian tapahtuneen jälkeen tapahtumapaikan läheisyydestä.

Esitutkinnan perusteella tapahtumat olivat saaneet alkunsa ennalta sovitusta laittomien aineiden kaupasta. Poliisin mukaan täysi-ikäinen myyjä oli sopinut kaupat nuorten kanssa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, komisario Arttu Visuri kertoo, että epäillyt ovat olleet kuulusteluissa yhteistyökykyisiä.

”Molemmat epäillyt ovat olleet kuulusteluissa yhteistyökykyisiä ja myöntäneet esitutkinnassa osallisuutensa tapahtumiin. Heidät on sittemmin vapautettu ja määrätty matkustuskieltoon”, Visuri kertoo.

Poliisi epäilee kahta nuorta törkeästä ryöstöstä, toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi täysi-ikäistä myyjää epäillään huumausainerikoksesta.

Visuri muistuttaa, että laittomien aineiden kaupankäyntiin liittyy aina väkivallan riski.

”Kaikkien laittomien aineiden kaupankäyntiin liittyy aina suuri väkivallan riski – oli itse ostajan tai myyjän roolissa. Osallistumalla tällaiseen toimintaan vaarantaa automaattisesti oman turvallisuutensa”, Visuri toteaa.

Poliisin mukaan tapauksen esitutkinta jatkuu tapahtumien tarkemmilla selvityksillä.

MV-lehti kulissien takaa - Kirja
POSIKAUPPA.com

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 22 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28