Tapa talonpoika päivässä, älä kiduta

Eipä olisi ennen vanhaan uskottu, että valtiolle, keskusliike- ja tukkumafialle sekä kaupan oligopolille ei riittäisi se, että tapetaan talonpoika päivässä.

Suomessa lopettaa joka päivä kolme maatilaa, huomenna taas toiset kolme ja niin edespäin. Viljelijätkin vanhenevat, jatkajia ei löydy.

Pimeään pirttiin säkillä valoa kantavan kansan päättäjät ovat nyt saaneet päähänsä, että ruoantuottajia ei kerta kaikkiaan tarvita -ruokahan tulee ”kaupasta”.  Toukokuussa astuu voimaan  EU:n ja Latinalaisen Amerikan Mercosur-vapaakauppasopimus, ja halvempaa naudanlihaa sitten virtaa entisistä sademetsistä toiselta puolelta maailmaa.

Syy tilanteeseen ei toki yksin ole valtion. Syy on ruoantuottajien. He ovat maksavat veroja ostoksistaan ja tuloistaan, kiinteistöistään, polttoaineistaan, siemenistään, vaatteistaan, puistaan, pelloistaan ja sadoistaan. Maksamalla veroja he rahoittavat niitä, jotka terrorisoivat heidän elinkeinoaan.

Toinen syy on tuottajien omistamat jalostamot, jotka alistuvat kaupan ja erityisesti tukkukaupan oligopolin puristuksessa.

Miksi siis auttaa ruoantuottajaa, joka itse rahoittaa omaa tuhoaan?
No siksi, että meidän kaikkien päätyö on kuitenkin syöminen. Ilman ruokaa tulee kiukku ja yhteiskuntasopimus rakoilee hyvin nopeasti. Jos et usko, lue vähän historiaa. Nälkäänäkevälle kansalle  Marie Antoinette sanoi ”Let them eat cake”-  ja menetti päänsä.

Minulle soitti tänään yksi katsojamme, joka ehdotti, että pitäisi jotenkin auttaa viljelijöiden tilannetta. Jäin miettimään puhelua ja totesin itselleni, miten voin auttaa jotakuta, joka on niin ulapalla, että tukee terroristeja, jotka terrorisoivat hänen ammattiaan ja elinkeinoaan erilaisin mekanismein..

Miten auttaa viljelijää, joka vuodesta toiseen äänestää keskustaa, myy maitonsa Valiolle ja lihansa Atrialle, ottaa velkaa, jotta pystyy kasvattamaan toimintaansa, ja jatkuvasti taistelee kannattavuuden kanssa.

Usein tämä sama viljelijä maksaa MTK:n jäsenmaksua ja lihottaa Simonkadun konttorin porukkaa toivoen, että jonain päivänä etujärjestö oikeasti ajaisi tuottajan asiaa, vaikka näin ei ole tapahtunut vuosikymmeniin.

Miten auttaa? En tiedä, ehkä tuottajille pitäisi lahjoittaa peili ja Ranskan maaseutukartta sekä menolippu Ranskaan. Peilistä he voisivat peilailla itseään Valion haalareissa ja lihaosuuskunnan lippiksessä ja miettiä, miksi en lyö nyrkkiä pöytään omistamassani osuuskunnassa ja sano, että nyt riittää riisto.

Miksi menolippu Ranskaan? No siksi, että Ranskassa ranskalaiset arvostavat yli kaiken ruoantuottajiaan. Omaa ruokaa pidetään maailman parhaana ja ruoka on ruokakulttuuria niin suurkaupungeissa kuin maallakin. Ranskassa ei valtio tai kunta tallo viljelijää ja jos sitä yritetään, tarvittaessa saarretaan vaikka koko Pariisi ja kipataan traktoreista lantaa kaduille, kuten viime talvena tehtiin.

Saksassa viljelijät tajusivat paikallisen MTK:n huijauksen ja perustivat uuden tuottajajärjestön. Tähän tosin tarvittiin englantilaissyntyinen Saksassa asuva viljelijä. Viljelijät saartoivat Berliinin ja muutamassa päivässä he saivat kaikki vaatimuksensa läpi. Vanha etujärjestö ei tähän ollut pystynyt koskaan, koska mitään oikeata halua ajaa tuottajien asemaa ei heillä ollut, kuten ei ole MTK:llakaan.

Tapa talonpoika päivässä, älä kiduta.

Viljelijät maksavat huoltovarmuusveroa polttoaineestaan kaikkien muiden verojensa lisäksi. Ruuantuottajat ovat olleet vuosikausia ahdingossa: valtiolla riittää rahaa aseisiin, ammuksiin ja avustuksiin ympäri maailmaa, mutta kotimaan ruokahuoltoon sitä ei heru.

Mitä tekisin jos olisin diktaattori:

1. Määräisin välittömästi viljelijöiden polttoöljyn täysin verottomaksi.
On kokonaistaloudellisesti halvempaa, että kansalla on ruokaa kaupassa kuin että verotetaan viljelijät kiduttamalla pois tuotannosta.

Mainos
Mainos

2. Määräisin Keskon ja S-ryhmän tukkutoiminnot määräävän markkina-aseman takia hajotettavaksi. Ehkä perustaisin valtiollisen tukkuliikkeen kilpailemaan oligopolin kanssa.

3. Määräisin kaikki työttömyystukea nauttivat auttamaan ruoantuottajia 2-4 vuorokautta kuukaudessa vastineeksi työttömyystuesta.

4. Laatisin kansallisen ruokakulttuuristrategian ja vientistrategian, joilla suomalaista puhdasta ruokaa (ylituotantoa) vietäisiin rikkaisiin Aasian maihin. Vientituloista saaduilla valuutoilla kasvaisi kotimaan talous.

5. Laittaisin Kamppiin giljotiinin, johon joutuisi jokainen ruokajalostaja, joka sotkisi myrkkyjä tai lisäkemikaaleja ruokaketjuun, kuten lehmiä sairastuttavaa Bovaeria. Ensimmäisestä kerrasta lähtisi sormi, seuraavasta pää.

Lasten ja koululaisten ruokien sotkeminen kemikaaleilla tai ultraprosessoiduilla ainesosilla aiheuttaisi suoraan pään menetyksen. Nimittäin joka syyllistyy lasten myrkyttämiseen, syyllistyisi valtakunnassani vakavimpaan rikokseen kaikista.

6. Tekisin hyvinvointialueiden keskuskeittiöistä museoita, joissa koululaiset saisivat käydä oppimassa, kuinka pielessä suomalainen ruokahuolto oli vuonna 2026. Museossa tarjoiltaisiin margariinia, kevytmaitoa, rasvatonta juustoa ja lihankaltaisia keinotuotteita. Niiden syöttäminen olisi sinällään rangaistavaa, mutta oppilaat voisivat museossa oppia, kuinka ne vertautuvat oikeaan luonnolliseen ruokaan.

7. Maa- ja metsätalousministeriön, Luken, Avin ja kunnalliset maatalousvirkamiehet lopettaisin kokonaan. Samoin lopettaisin kaikki tuet ruoantuotannolle. Tällä säästöllä poistaisin kaiken verotuksen, mikä liittyy ruoantuotantoon.

Tilalle perustaisin ruokakulttuuriministeriön. Ruokakulttuuriministerin pesti olisi sidottu edellä mainittujen päätösten valvomiseen ja toteuttamiseen. Pesti ei olisi poliittinen, vaan viranhaltijasta saisivat äänestää kahden vuoden välein kaikki ruoantuottajat. Jos homma hoituu, pestissä saisi toimia pätevä henkilö vaikka eläkkeelle asti.

8. Valtakunta olisi hajautetun ruoantuotannon valtakunta, jossa 80 % energiasta ja ruoasta tulisi noin 200 kilometrin säteeltä (Lappi poikkeuksena). Tämän toteuttaisin yksinkertaisesti vaatimalla kauppoja jakamaan ostosdatan viljelijöiden kesken niin, että viljelijät tietävät, paljonko mitäkin ruokaa alueella kuluu ja he voisivat sitä sitten tuottaa.

9. Kunnalliset ja alueelliset hankinnat tulisi tehdä pääosin paikallisilta tuottajilta. Jos näin ei tehtäisi, kunta tai alue menettäisi kaiken rahoituksensa ja oikeutensa periä veroja.

10. Kaikki ruoka ja sen tuotanto olisi verotonta, koska on perusoikeus hankkia elinkeino ja saada ruokaa pöytään. Ulkomaalaisille ruokatuotteille määräisin tullit, jotta ne eivät voisi olla halvempia kuin kotimainen ruoka.

11. Luonnollisesti myös kansallistaisin kaikki suomalaisilta ryöstetyt kansallisomaisuudet, joista Kemiran (Yara) lannoitetehdas olisi ensimmäisten listalla. Lisäksi antaisin perheille, jotka muuttavat maalle ja alkavat tuottamaan ruokaa, ensimmäiset viisi vuotta täyden verovapauden ja jos he tekisivät lapsia, he saisivat sen kolmen lapsen jälkeen. Äitien ei tarvitsisi maksaa veroja enää koskaan.

Joka tapauksessa on aika lopettaa ruoantuottajien kiduttaminen, koska lopputuloksena kaikki kituvat.

Mitä sinä tekisit kotimaisen ruoantuotannon pelastamiseksi? Kerro ajatuksesi kommenteissa.

Keskustelu 1

  1. evs
    Upea kirjoitus ja kohdassa 9 perusteltu se, miksi näin toimittava - toimittava siis siten, että rakennetaan jakeluketjut suoraan alkutuottajilta loppukäyttäjille ilman turhanpäiväisiä välistävetäjiä. Sana "turhanpäiväinen" kontekstissa "välistävetäjä" tarkoittaa jokaista ruokailijaa joka ei tasavallassa Suomi osallistu millään muulla tavoin mihinkään alkutuotantoon kuin vain kasasta velaksemme ruokaillen lisää paskaa (ties miten verottaen) vain tuottaen. Raha em:ssa yhtälössä vain vaihdon väline eikä mikään ongelma.

Luitko jo nämä?

Talo & Tyyli -messut vetivät väkeä Forssassa – lama ei näy kiinnostuksessa

Forssassa tänä viikonloppuna järjestetyt Talo & Tyyli -messut keräsivät runsaasti kävijöitä, vaikka rakentamisen ja remontoinnin markkina käy Suomessa edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Forssassa, ja tapahtuma sai vahvaa tukea myös paikallisesti. Forssan kaupunki on yksi messujen suurimmista tukijoista, ja kaupungin rooli tapahtuman mahdollistajana näkyi myös järjestelyissä. Messuvastaava Keijo Koskimiehen mukaan tapahtuma […]

Kotimaa 1 t sitten

Unkarissa vastarintaa EU:n maatalouspolitiikkaa ja vapaakauppasopimuksia vastaan

Unkarissa on käynnistynyt vahva vastarintaliike Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa vastaan. Johtavien maatalousjärjestöjen vuonna 2026 aloittama vetoomus on kerännyt jo yli 260 000 allekirjoitusta, ja allekirjoittajien määrä kasvaa edelleen, kertoo Hungary Today. Unkarin viljelijäjärjestöjen liitto MAGOSZ ja maatalouskamari NAK kertovat, että kampanjan tavoitteena on puolustaa kotimaisia maatalouden tuotantostandardeja sekä vastustaa EU:n vapaakauppasopimuksia, joita pidetään uhkana eurooppalaiselle maataloudelle […]

Eu 5 t sitten

Yhdysvaltojen ja Iranin tulitaukoneuvottelut päättyivät ilman sopua Pakistanissa

Yhdysvallat ja Iran eivät päässeet sopuun kasvokkain käydyissä neuvotteluissa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Neuvottelujen kariutuminen luo epävarmuutta hauraan, kahden viikon mittaisen tulitauon jatkuvuudelle. Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtanut varapresidentti JD Vance kertoi keskustelujen kestäneen yhteensä 21 tuntia. Hänen mukaansa Iran ei antanut selkeää sitoumusta siitä, ettei se tavoittelisi ydinasetta. – Tarvitsemme yksiselitteisen vakuutuksen siitä, ettei Iran kehitä ydinasetta […]

Uutiset 6 t sitten