Suomi käynnistää 20 miljoonan euron suuruisen koulutustukihankkeen Ukrainassa vuosille 2026–2029. Hankkeen tarkoituksena on tukea Ukrainan koulutusjärjestelmää ja erityisesti lukioasteen uudistamista sodan runtelemassa maassa. Rahoitus kohdistuu hallinnollisiin rakenteisiin, opetuksen kehittämiseen ja opettajankoulutukseen.
Hankkeen lähtökohta herättää kuitenkin vakavia kysymyksiä, joita virallisissa puheenvuoroissa vältellään. Ukraina on jo vuosien ajan kuulunut Euroopan korruptoituneimpien maiden joukkoon, ja ongelmat ovat ulottuneet syvälle julkiseen hallintoon, ministeriöihin ja valtion rahoittamiin hankkeisiin. Sota ei ole poistanut näitä rakenteellisia ongelmia – pikemminkin se on heikentänyt valvontaa entisestään.
Kun kymmeniä miljoonia euroja ohjataan koulutuksen kaltaiseen sektoriin, jossa raha kulkee useiden hallinnollisten tasojen kautta, riski väärinkäytöksille on ilmeinen. Julkisuudessa ei ole esitetty tarkkaa tietoa siitä, miten varojen käyttöä valvotaan käytännössä, kuka kantaa vastuun mahdollisista väärinkäytöksistä tai millä mekanismeilla rahoituksen ohjautuminen todellisiin kouluihin ja opettajiin varmistetaan.
Erityisen ongelmallista on, että hankkeen onnistumista mitataan pitkälti abstrakteilla tavoitteilla, kuten “järjestelmän kehittämisellä” ja “rakenteellisilla uudistuksilla”. Tällaiset käsitteet tarjoavat heikon pohjan todelliselle tilivelvollisuudelle ympäristössä, jossa korruptio on ollut krooninen ongelma. Ilman selkeitä, konkreettisia ja julkisia mittareita rahoitus uhkaa jäädä hallinnon ja konsulttirakenteiden sisäiseksi kierroksi.
Myös sodan jatkuvuus asettaa hankkeen realismiin liittyviä kysymyksiä. Koulurakennuksia tuhoutuu, opettajat siirtyvät pois rintamien alta ja kokonaiset alueet ovat vailla toimivaa perusinfrastruktuuria. Tässä tilanteessa on aiheellista kysyä, kuinka suuri osa rahoituksesta kuluu suunnitelmiin ja raportteihin samalla, kun koulutuksen perusedellytykset puuttuvat.
Suomen päätös rahoittaa Ukrainan koulutusta ei tapahdu tyhjiössä. Kyse on veronmaksajien rahoista, jotka ohjataan maahan, jossa korruption vastaiset rakenteet ovat yhä keskeneräisiä ja jossa sodan aiheuttama poikkeustila heikentää entisestään avoimuutta ja valvontaa. Ilman poikkeuksellisen tiukkaa seurantaa ja täydellistä läpinäkyvyyttä riski on selvä: osa rahoituksesta katoaa järjestelmään, jonka ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään.
Toimittaja
Juha Korhonen
Kaikki rahat jotka työnnetään pois omasta järjestelmästä edistävät agenda 2030 toteutumista. Eli v.2030 sinun ei tarvitse omistaa mitään, riittää kun olet onnellinen.
Olis sillä kuuluisalla veellä röitä🤔
”Hyvä kysymys”, jonka nykyään kuulee kuuluu: ”Tekeekö Suomen poliittinen globalistijohto pahat tekonsa tietoisesti vai uskooko se niihin itsekin todella?” Nämä tällaiset hölmöt ja turmiolliset hankkeet puoltavat kyllä sitä, että hölmölän johto vakaasti uskoo itsekin omaan propagandaansa. Siihen että Ukraina on Euroopan demokratian mallivaltio. Ei voi kun ihmetellä mihin tilaan olemme ajautuneet. Eihän nyt kukaan järkevä ihminen heitä rahaa ”kankkulan kaivoon” jo muutenkin konkurssikypsästä maasta.